lauantai 23. marraskuuta 2019

Tonttula


Olipa kerran harmaa matala hirsitölli kivikkoisella mäntymäellä. Töllin ympärillä oli muitakin harmaita rakennuksia. Harmaan aitan rapulla nökötti vanha pieni ruskea hirsinen luhtiaitta. Tuossa pikkuaitassa oli alakerrassa kaksi huonetta ja rappujen päässä yläkerrassa kaksi hieman matalampaa huonetta. Kesäiseen aikaan luhtiaitan ovet olivat olleet visusti kiinni, mutta syksyllä siellä alkoi tapahtua.

Aitan ovet avautuivat ja pikkuinen tonttukansa alkoi touhuta joulupuuhiaan. Harmaan töllin väki nosti luhtiaitan tonttuineen tuvan kuistille, pois aitan rapulta ja säiden armoilta. Tonttuväki ei muuttomatkasta säikkynyt vaan jatkoi jouluvalmisteluitaan nyt sateilta ja tuiskuilta suojattuna.

Kylläpä siellä piisasikin vilskettä. Mukavahan tuota touhua ja tohinaa oli töllin väen seurailla. Vaikutti siltä, että pikkuruista ahkeraa tonttuväkeä muutti Tonttulaksi nimettyyn luhtiaittaan koko ajan lisää. Punanuttuisia puuhaajia oli viikko viikolta enemmän ja paljon näytti olevan puuhaakin.

Alakerran aitoissa varusteltiin joulun herkkuja. Aittoihin kurkistaessa saattoi nähdä herkullisia kakkuja kerrosvadeilla ja kiiltävänpunaisia omenoita koreissa. Tonttulasten lauluryhmä piti harjoituksia luhtiaitan alatasolla ja siinäpä näytti viihtyvän neulojatonttukin, joka ei malttanut edes istua vaan neuloi seisoessaan ja kävellessäänkin. Joku tonttu kipitti koko ajan rapuissa tuoden ja vieden tavaraa. Yläkerran aitoissa vaikutti olevan käynnissä uutteraa paketointitouhua. Pikkutonttuja oli varmaan kehotettu pysymään poissa jaloista ja he leikkivätkin piirissä yläkuistilla.

Tonttulan pikkuruinen väki odottaa joulua selvästikin vähintään yhtä innolla kuin harmaan töllin isommat asukkaatkin. Tonttulan kuistille oli eräänä päivänä ripustettu komea punainen kello joulusomisteeksi ja joulun odotuksen merkiksi. Harmaan töllin väki puolestaan viritti Tonttulaan valot. Onhan ahkeran väen nähtävä puuhastella kauemmin kuin mitä synkänharmaan marraskuisen päivän luonnonvalolla voi. Voi miten pikkuväki riemastui kuistien kaiteita kiertävistä valoista. Lauluryhmä viritti iloisen joululaulun ja neulojatonttu vaihtoi neulomukseensa uuden värin ja jatkoi värikkään vauvanpeiton neulomista. Herkkuosastolla päätettiin tekaista vielä pari taatelikakkua ja jokunen sata piparia. Yläkerran kuistilla pikkutontut näkivät taas pelata noppapeliään ja pakkaamon puolella nähtiin kiinnittää teippejä ja rusetteja.

Suloisessa sovussa ja toinen toisensa auttamisen hengessä valmistelevat joulujaan pienet ja isot asukkaat harmaan töllin kuistilla ja sisällä.


tiistai 22. lokakuuta 2019

Matkailu murroksessa




Muistan ajan, jolloin lomamatkalle varustauduttiin tähän tapaan: Ensin haettiin lähikaupungin matkatoimistosta matkaesitteitä. Finmatkat, Aurinkomatkat, Spies, Tjäreborg ja monta muuta oli painattanut omat kiiltäväsivuiset ja värikylläiset esitteensä, joista matkaa pääsi haaveilemaan. Kun valinta oli sitten muutaman illan taikka viikkojen kotiharkinnan jälkeen tehty, saatettiin mennä uudelleen matkatoimistoon varaamaan matkaa. Olihan toki myös mahdollista soittaa matkatoimiston myyntipalveluun ja varata matka. Ensin tuli postissa sellainen pienempi lasku, varausmaksu. Sen maksamisella varmistettiin lopullisesti matkallelähtö. Sitten tuli postissa kirjekuoressa ja postimerkillä taikka frankeerausleimalla varustettuna loppulasku, matka-asiakirjat ja matkalaukkuihin kiinnitettävät lipakot. Tässä vaiheessa matkavalmisteluja käytiin hankkimassa filmiä kameraan.  Harkittiin, riittääkö matkalle yksi 24 kuvan rulla, otetaanko 36 kuvan rulla vaiko hurjat kaksi 24 kuvan rullaa. Aikanaan sitten mentiin lentokentälle, jossa oli opas kyltin kanssa vastassa ja opastamassa lentokenttärutiineissa. Toisinaan sama opas lensi matkalaisten mukana kohteeseen, toisinaan taas kohteessa oli toinen opas bussin kanssa matkaryhmää vastaanottamassa ja matkalaisia hotelleihin toimittamassa. Opas paimensi matkaryhmäänsä tapaamalla reissulaisia päivittäin hotellin aulassa ja ratkoen pieniä reissupulmia. Oppailta sai varata retkiä vaikka ”kreikkalaiseen iltaan”,  ”possujuhlaan” tai ”vuoristoretkelle”. Omin toimin retkeileviä katseltiin vähän karsaasti; ”mitä lienevät nuukailijoita taikka köyhäläisiä…”

Toista on nyt. Matkan varaaminen netistä käy niin ketterästi, että tarve katalogeille, matkatoimistovirkailijoille ja kohdeoppaille on käynyt vähiin. Katalogin sijasta netti on pullollaan kuvia ja tarinaa maailman joka kolkalta. Käytännössä jokainen maailmalla matkaava jakaa omia reissussa rajattomasti räpsittyjä kännykkäkuviaan ja tarinoitaan sosiaalisen median kautta ja toimii mainosmiehenä ja -naisena aivan siinä missä reissubloggarit tai matkatoimistot. Maailma on avoinna. Jokainen osaa mennä lentoyhtiön sivuille ja varata lennot haluaamaansa kohteeseen. Majapaikaksi voi toki valita hotellin, mutta muitakin vaihtoehtoja on aivan samalla lailla muutaman klikkauksen päässä. Budjettimatkaaja saattaa valita yöpaikakseen yksityisen henkilön vuokraaman airbnb-huoneen taikka -huoneiston. Sitä paitsi sellaisen saattaa löytää pikkurahalla ja aivan haluamastaan paikasta. Omin toimin retkeileminen käy vallan luontevasti. Jokainen osaa puhua ”kielillä” sen verran että saa neuvoteltua taksimatkan tai ostettua lipputoimistosta lipun paikallisbussiin tahi -junaan.

Luulenpa, että meidänkin omatoimimatkojen kuvilla on saatettu rohkaista muutamaa tuttua, kaveria ja kukaties tuntemattomiakin lähtemään Baltian maihin ja Puolaan saakka.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Mummopuisto


Piltin ja Pirpanan päikkärireitin voi kulkea senioripuiston ohi. Tyttöset olivat kotimatkaa kävellessään ihmetelleet  tavallisesta leikkipuistosta poikkeavan näköistä puuhapaikkaa ja kyselleet äidiltään, mikä se on. Äiti oli nimennyt paikan ”mummopuistoksi” ja selittänyt liikuntavälineiden käyttötarkoitusta. Eipä aikaakaan, kun Piltti jo lähetti mummolle What’s appiin ääniviestiä kysellen, voisivatko he viedä mummon ”mummopuistoon” – ”kun sähän olet mummo!” Piltti lupasi johtaa tätä reissua, sillä hän oli kuulemma  jo tutkinut, miten laitteet toimivat.

Mikäs siinä, mummollehan sopi! Oikein vauhditin lauantaille suunnittelemaani isompaa siivousta, jotta varmaan ehdimme hyvän sään aikana. Lokakuisen lauantain aurinkoisena iltapäivänä sitten toteutettiin retki ”mummopuistoon”. Kokeilimme kaikkia laitteita. Pirpanaa vähän kenkutti, kun kaikki laitteet eivät olleet hänen 3-vuotiaan ulottuvuuksillaan käytettävissä, mutta viereinen Lappsetin kiipeilyteline piti hänetkin puuhassa. Piltti kykeni jo nostelemaan nostolaitetta mummolle malliksi ja heiluttelemaan jalkojaan ”mummonjuoksuttimeksi” nimeämässämme laitteessa. Mummonjuoksutin oli minustakin aivan yliveto. Enpä ollut aikoihin liikuttanut jalkojani niin laajassa kaaressa kuin tuota laitetta liikutellessani. Piltti kiitteli, että oli mukavaa, kun mummo suostui lähtemään heidän ehdottamalleen retkelle ja mummo kiitteli tyttöjä ihanasta retkestä. Pyysin, että tyttöset suostuisivat ulkoiluttamaan mummoa tässä liikuntapuistossa toistekin.

Hiljaisen näköistä puistossa oli. Meidän vilkkaan ja äänekkään joukkomme lisäksi siellä ei muita näkynyt. Haittaako puiston ”senioripuisto”-nimitys tai sijainti terveyskeskuksen katveessa laitteiden käyttöä – mene ja tiedä! Kenties ohikulkijat luulevat laitteita yksinomaan terveyskeskuksen käyttöön tarkoitetuiksi. Kelpaa siellä vartalonkiertoja tehdä muidenkin. Samoin voi tehostaa alaraajojen liikkuvuutta ja hankkia käsivoimia tankoa nostellen. Oli siellä monta muutakin laitetta eri tarkoituksiin – ja kaikki aivan ilmaiseksi tarjolla!

Eivätpä arvanneet tyttöset, että viikko oli nimetty vanhusten viikoksi. Minä olin toki kuullut teemaviikosta mediasta. Luulin, että viikon teemana olisi ollut ”vie vanhus ulos”, mutta tarkistaessani asiaa ymmärsin tämän vuoden teeman olleenkin ”varaudu vanhuuteen”. Ihan sama, molempiin teemoihin osui tämä lastenlasten loisto-oivallus. Vaikken vielä mielestäni vanhus olekaan, voin toki jo alkaa varautua tulevaan.