tiistai 14. toukokuuta 2019

Keväthankintoja




Joudun taas aloittamaan anteeksipyynnöllä. Pahoittelen, että tästä uhkaa tulla jonkinmoinen Datša-blogi. En kykene itse erittelemään, onko kyse tilanteesta ”siitä puhe, mistä puute” (puhunhan lähinnä haaveista ja suunnitelmista), vaiko sittenkin ”sydämen kyllyydestä suu puhuu” (Datša on minulle nyt kovin rakas asia).

Pari viikkoa sitten oli iltapäivälehdessä juttua siitä, miten ihmiset käyttävät keväisin yllättävän paljon rahaa kesähankintoihin. Keväällä hankitaan kuulemma paitsi kesämökkejä, myös varusteita mökeille ja kotipihoille. Paljon sijoitetaan jutun mukaan rahaa myös matkoihin – kesäloman aurinkoa koetetaan varmistaa varaamalla matkoja lämpimiin kohteisiin. Tuollainen toiminta on varmasti meille pimeän Pohjolan asukkaille oikein luonnikasta – olemmehan joutuneet viettämään pitkän pimeän talven tiiviisti sisällä kodeissamme ja voineet vain haaveilla kesän valosta, lämmöstä ja pihaelämästä. Toisaalta meillä on ollut talvella runsaasti aikaa suunnitella kesää ja hankintoja katselemalla tv-ohjelmia, aikakauslehtiä sekä netin kuvia ja blogeja. Keväällä olemme toiveikkaita ja uskomme ehtivämme kolmen-neljän kesäisen kuukauden aikana nauttia kaikesta mahdollisesta kesäilystä aina piharakentamisesta ja maalauksesta kalastuksen ja marjastuksen kautta uimiseen, auringonottoon ja grillaukseen – tietenkään kesäkäsitöitä unohtamatta.

Minäkin olen tehnyt keväisiä kesään ja mökkeilyyn liittyviä hankintoja. Itse asiassa olen tainnut aivan riehaantua ostelemaan nyt kalenterin kääntyessä toukokuun puolelle. Ostinpa siis elämäni ensimmäiset kahluuhousut. En ole lähdössä perhokalastamaan Tenolle, vaan ajattelin rannan kunnostuspuuhia. Siellä ne harmaat kumiset varpaista kainaloon ylettyvät housut odottavat Datšalla eteisen naulassa sitä hetkeä, kun lähden hakemaan talvella kaatamiamme puita rantahetteiköltä kuivalle maalle. Samaan kesäiseen polttopuuprojektiin liittyen olen hankkinut nettikaupasta kymmenen kappaletta  klapisäkkejä. Niitä sellaisia kuution  vetoisia oikein ammattimaisen näköisiä verkkokasseja, joihin voin pakata pilkkomani klapit kuivumaan ja joissa ne voidaan syksyllä tuoda pakettiauton lavalla kotiin saakka.  Uskon, että omalta mökkitontilta pilkotut koivuhalot antavat jatkossa aivan erikoisen makeaa lämpöä Rapakiven torppaan. Hauskin hankinta taisi sentään olla akkutoiminen mökkisuihku. Perinteisesti on tiedetty, etteivät vesi ja sähkö sovi yhteen ja siksi mökkisuihkuna on palvellut saunakauha eli ”koussikka”. Vaan nyt on toisin! Kun tämän kesän hittituotteen - eli retkisuihkun - pienen sähköpumpun vesisuojatun akun lataa usb-pistokkeesta, voi mökkisaunan saavista suihkuttaa kuin kotisuihkusta ikään.

Ei ole puolisko jäämässä eukkoaan huonommaksi kevätostelijaksi. Suodatinkangasta, auringonkeltainen roskapönttö ja tulen päälle ketjuin kiinnitettävä grilliparila on jo hankittu.

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Vallan välttämätöntä




Mietin tuossa pääsiäisen aikaan, miten paljon turhaa tavaraa ihmisillä on. Milloin mikin tavara on muka ollut vallan välttämätön ja se on onnistuttu markkinoimaan niin, että itseään fiksuna pitävätkin ovat uskoneet hyödykkeen tarvitsevansa. Taitavia ovat ne mainostoimistojen ideanikkarit ja mainoslauseiden sorvaajat, jotka saavat myytyä vesisängyn, leipäkoneen, piikkimaton, kuntopyörän, bull weiderin, cross trainerin, stepperin, smoothiekoneen, ihmeleikkurin, herkkuhissin, pihalaattamuotin tai vaikka höyrypesurin.

Myönnän, että suurin osa noista välttämättömyyksistä on aikanaan löytynyt meiltäkin. Mainoksen uhrina on tehty tuommoinen muka-välttämättömyyshankinta. Kohta on huomattu, että ei liikuta tämäkään kuntolaite itsestään ja ilman omaa aktiivisuutta. Pakko on nousta stepperin, cross trainerin taikka kuntopyörän päälle ja alkaa vitkuttaa laitetta. Ei se mokoma sohvan nurkasta hae ja ala vatkata väkisin. Leikkurissa, leipäkoneessa ja smoothiekoneessa on aivan turkasen monta pesuun irrotettavaa ja käsinpesua vaativaa osaa. Tälläinen mieluiten yhdessä kattilassa ruoan alusta loppuun ja pöydälle tarjoiluun asti toimittava ihminen ei sellaisia jaksa. Ei korvaa höyrypesurikaan napakkaa varsiharjaa ja kunnon kuurausliiketta, vaikka sen pitikin olla aivan mullistava pesulaite. Kiva apuri se toki oli niin kauan kunnes alkoi työntää vesihöyryä muualtakin kuin höyrysuuttimesta.

Vesisänky joutui ilman omia ansioitaan irvailun kohteeksi. Aivan suotta puhuttiin vesisängyn loiskinnasta - olihan vesimassa tietenkin lokeroitu osastoihinsa. Kateelliset vain piruilivat - kaiketi eivät olleet itse päässeet vesisänkyä kokeilemaan. Missään en ole nukkunut niin hyvin kuin siinä. Ei kuulkaa korvaa tuplastikaan jousitettu runkopatja vesisängyn selälle ja keholle antamaa tukea.  Lisäksi vesisänky oli aivan  erikoisen lämmin nukkua, saihan vesimassan lämmitettyä mieleisekseen. Pari pikku harmia sängyssä toki oli ja siksi kai se meiltäkin pois kierrätettiin. Muuttokohdassa vesisänky oli työläs. Sen tyhjentämiseen meni oma aikansa. Samoin täyttämiseen ja lämmittämiseen uudessa asunnossa. Jokusen yön joutui asunnon vaihtamisen kohdassa nukkumaan varapatjalla, kun patja ei ehtinyt päiväseltään tyhjetä, täyttyä ja lämmetä. Semmoinenkin harmi oli, että lämpimän sängyn ja lämpimän nukkujan välissä olevan petauspatjan alapinnalle tiivistyi kosteutta ja ennen pitkää homepilkkuja. Petauspatjan vaihtoviikko oli yhtä tiuhaan kuin Sotkalla patjanvaihtoviikot – eli ainakin kaksi kertaa vuodessa.

Onneksi minä olen aina jaksanut vastustaa ostoskanavaa, eivätkä kurkusta spiraalia taikovat ihmeleikkurit ole onnistuneet tekemään meille pesää. Mutta myönnettävä on, että facebook-seinälle on tänäkin keväänä osunut pari täsmämainosta ja olen langennut ostamaan ”aivan mullistavan maalauslaitteen” ja ”tee pihalaatat itse”-muotin. Maalauslaitteeseen lorotetaan maalia telan sisään ja huiskitaan menemään. Laattamuotilla leivotaan kiveystä pihapolulle kätevästi kuin piparkakkuja ainakin. Lupaan raportoida näiden käyttäjäkokemuksista kesän kuluessa.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Hurppasemisesta




Tiedättekö, mitä tarkoittaa hurppaseminen? Se on yhden sortin puhetta. Tyypillisesti se on naisihmisen puhetapa. Se ei ole nalkuttamista, eikä jankuttamista, vaikka se toistuvaa onkin. Hurppasemisesta puuttuu nalkuttamiselle ja jankuttamiselle tyypillinen ikävä ja vaativa sävy. Hurppasemiseen sisältyy vähän huolta ja huolehtimista ja siksi sama puheenaihe toistuu usein.

Tämän päivän koulussa ajatellaan, että jokainen on hyvä jossakin ja monella on vallan erityistä lahjakkuutta, kunhan se vain osataan tunnistaa ja valjastaa oikein. Minun erityinen lahjani on varmuudella tämä hurppasemisen taito. Sen olen tunnistanut ihan itse. Läheiseni eivät aina osaa nähdä taitoani kovin positiivisena, vaan saattavat joskus kokea hurppasemiseni suoranaisena rasituksena.

Väitän silti, että monta asiaa on meidänkin perheessä saatu vietyä loppuun ja hoidettua valmiiksi ihan vain tämän minun erikoisosaamiseni ansiosta. Jaksan kysyä uudelleen ja uudelleen, miten opiskelijan lopputyö edistyy ja näin opiskelijakin muistaa varmemmin, että kas sitähän minun piti tehdä eikä roikkua netissä taikka hengata kavereiden kanssa. Muistan kysyä viikoittain, joko veroilmoitusta on täydennetty ja varmistan, että työmatkat tulee kerrottua verottajalle määräpäivään mennessä. Muistutan matkan varaamisesta, lääkäriajan tilaamisesta ja auton katsastamisesta. Puhun maalaamisesta uudelleen ja uudelleen, kunnes muutkin innostuvat asiasta ja homma saadaan tehtyä. Eräs nuori mies suunnitteli jokunen vuosi sitten talon rakentamista. Lupasin osallistua asiaan tukemalla nuorta rakentajaa muistuttamalla ja kyselemällä eri vaiheiden tekemisestä – siis hurppasemalla. Talo jäi rakentamatta, mutta ei se minusta kiinni ollut!

Myönnän, että joskus suurentelen asiaa mielessäni ja kuvittelen tehtävää haasteellisemmaksi kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Niin taisi käydä esimerkiksi silloin, kun suunniteltiin Rapakiven torpan ulkomaalausta ja minä olin jo pohtimassa maalausfirman palkkaamista. Loppujen lopuksi kuopus sipaisi talon uuteen maaliin vajaassa viikossa. Tuollaisessa tilanteessa, jossa alan luulotella asiaa isommaksi ja kasvattelen asiaa mielessäni, puolisko saattaa tokaista minulle ykskantaan: ”Herkii hurppasemasta!” Tokaisussa on eri sävy kuin muinoisessa viihdeohjelmassa, jossa savolaisisäntä ojensi emäntäänsä sanoilla: ”Ou iäneti!” ja tehosti sanomaansa vielä käsimerkillä. Puolisko sanoo tuon nimittäin kaikella rakkaudella. Hän tuntee eukkonsa ja eukon taipumuksen pelätä pahinta. Puoliskon sanoista ymmärrän, että asia ei ole niin iso taikka merkittävä, että siitä kannattaisi hurppasta. Samalla voin tehdä tulkinnan, että puoliskokin on viimeistään silloin asiani rekisteröinyt ja saan lopettaa aiheesta huolehtimisen.