Sairastupa

Alkajaisiksi kerron, että Riina-rukka tuntee Sote-uudistusta kovin huonosti. Hänen korviinsa kuulostaa sitä, että uudistuksen nimissä hoitoa viedään kauemmas potilaasta, keskitetään isompiin ja vaikeammin tavoitettaviin yksiköihin. Asiaa suoraan sanomatta potilasta ohjataan pärjäämään omillaan tai keskenään.

Riinan Rapakiven torpassa on juhannuksen maissa vietetty eräänlaista epävirallista Sote-uudistuksen pilottihanketta, tai vanhanaikaisemmin sanoen sairastupaa. Riinan kaatoi petiin korkea kuume, esikoisen hyydytti ukkovarpaan operointi ja puoliskon poskihammasta särki. Koko Rapakiven väki oli kertaheitolla sairastuvalla.

Terveyskeskuksen puhelinpalveluun rohkenin soittaa, kun kuumetta oli ollut kolme ja puoli vuorokautta. Helpotti, kun luvattiin, että kuumeen laskemista voi odotella kotosalla vielä vuorokauden, vasta sitten otettaisiin kokeita. Helpotus tuli siitä, ettei tarvinnut lähteä sängystä mihinkään. Ei minusta olisi ollut istuallaan vuoron odottajaksi.

Keskimmäisen varvasremontin autokuskiksi kykeni puolisko. Burana poskessa saa kai ajaa autoa? Toinen toistansa tukien ja vuorovedolla piti mennä muutenkin. Kuumeista huimasi herkästi, joten hän sai toisilta potilailta palveluna lääkkeet, juotavat, kännykän ja luettavat sohvalle asti. Tässä Sote-pilotissa oli onni matkassa ajoituksessa. Juhannukseksi oli ladattu kaapit täyteen evästä omia ja kyläileviä ruokailijoita varten. Niinpä ei haitannut, ettei kukaan kyennyt kauppaan asti. Mikrokokkitaidoillakin selviteltiin monta ateriaa.

Jo ennen Sotea, meillä Suomessa on käynnistetty lukuisia netin itsehoitohankkeita; terveysseisakkeita, nettilääkäreitä, terveysnettejä... Googlettamalla löytyy vielä paljon lisää mielenkiintoisia keskusteluita – alkaen nyt vaikkapa hampaan omatoimisesta poistamisesta. Rapakiven väki hallitsee nettinsä ja osaa käyttää näitäkin.

"Lomalle laske Luojani..."

Jotenkin tuohon tapaan tekisi mieli aloittaa iltarukous. Eipä silti, kalenterin mukaan kouluväki on jo lomilla, mutta totuushan on muuta. Loma ei ala koulun oven kiinni painamisesta.

Koulunpito on nykyään aikamoisen hektistä touhua. Se on kuin pingistä pelaisi. Tai oikeastaan kuin pelaisi mitä tahansa nopeatempoista syöttelypeliä. Teet avaussyötön ja pompautat pallon oppilaan puolelle. Saat palautteen välittömästi. Usein jopa aikamoisen kierteen kanssa. Koetat siinä sitten pompotella tunnin kerrallaan ja saada jonkun syötön ihan uppoamaan perille oppilaan opiksi ja pääomaksi.

Entisillä opeilla hommassa ei pärjää. Koko ajan on tarve uudistua ja oppia itsekin jotain. Vaikkapa uutta konstia opettamiseen tai uutta tutkittua tietoa lapsen kehityksestä. Koulunpitoon liittyvät lait ja säädökset uudistuvat ja päivittyvät – niihin pitää perehtyä.

Ovenripasuunnitelmalla ei tuntia pidetä. Opettajalla on oltava joka tunnille selkeä suunnitelma ja ohjenuora. Viimeistään välitunnilla on ehdittävä hakea havainnollistamisvälineet, varustaa tarvikkeet ja vaikkapa ottaa kopiot.

Tämän ajan koulu ei ole erillinen saareke, vaan se on mitä suuremmassa määrin ryhmätyön tekemisen paikka. Ohjaamme perheiden lapsia yhteistyössä perheiden kanssa. Wilmailemme vanhempien kanssa päivän mittaan moneen otteeseen. Kurkkaamme Wilmaan ensimmäistä kertaa aamulla ennen koulun alkua ja viimeistä kertaa koulupäivän jälkeen. Olemme palveluksessa aika monta tuntia vuorokaudesta.

Onko se sitten ihme, että kesäloman alkajaisiksi moni meistä näkee muutaman viikon kouluperäisiä painajaisia. Ensin niitä näkee joka yö, ja herää hikisenä ja tuskaisena. Sitten painajaisia näkee enää vain muutaman kerran viikossa ja juhannukseen tultaessa yöunet vihdoin muuttuvat rauhallisiksi.

Olen huomannut, että kollegoilla on erilaisia ratkaisuja töistä irti pääsemiseen ja lomalle laskeutumiseen. Joku viettää kesäkuussa hiljaisuuden retriittiä yksikseen vältellen ääniä ja sosiaalisia kontakteja. Niitäpä koulutalven mittaan on ollut aivan yltäkyllin. Moni varaa kesäkuun alkuun matkan ja siirtyy viikoksi tai pariksi toisiin ympyröihin. Uusissa maisemissa varmaan saa ajatukset pois arkikuvioista.

Minä olen saanut tänä alkukesänä ripustaa aivot narikkaan ja toimia puoliskon hanslankarina. Työtä on ollut riittävästi niin, että työstä on tullut ruumis raihnaiseksi ja terve väsymys. Mielekästä puuhaa omalla pihalla on ollut ihan pitkiksi päiviksi. Kolme ensimmäistä päivää soi päässäni korvamatona kuutosluokkalaisille laulettu kaunis ”Hyvää matkaa ja näkemiin sulle toivotan näin, hyvää matkaa ja näkemiin, siis näkemiin...” Sitten siirryin ajatuksissa selkeästi jo omaan lapsuuteeni, sillä seuraavina päivinä päässäni soi muinoinen pyhäkoululaulu ”Pienet rakentajat me, tiilen tiileen liitämme...” Siitäkin huolimatta, että puusta rakensimme. Alitajunta ei silti ole hellittänyt, työtyyppiset painajaiset jatkuvat.

”Lomalle laske, Luojani!”