Ketterä kieli

Suomen kieli on aivan erikoisen ketterä kieli. Siitähän kertoo selkeästi jo se, että meillä on kielessä niin paljon sanoja kuvailemaan asioita, että emme tarvitse huitoa käsillämme asiaa selventääksemme niin kuin tekevät vaikkapa venäläiset ja vallankin italialaiset. Meidän ei myöskään tarvitse ilmeillä eriskummallisesti tuodaksemme sanottavaamme nyansseja. Sopii katsella vaikkapa Kimi Räikkösen esiintymistä maailman urheilutoimittajien haastateltavana. Aina on naama peruslukemilla - ja asia tulee ymmärretyksi.

Googlettelin mutu-tiedolle faktapohjaa hankkiakseni nopeasti jotain tietoa kielten sanamääristä. Löysin tiedon, jonka mukaan suomen kielessä on osapuilleen 100000 sanaa, joita viidessätoista sijamuodossa taivuttelemalla saadaan hurja määrä variaatioita. Ilmanko sanovat suomea vaikeaksi oppia. Meillä on yksistään sanalle lumi kymmeniä erilaista lunta kuvaavia sanoja, samoin löytyy sadetta kuvaavia sanoja. Jokainen tietää, että tykkylumi, suvilumi ja hankikanto – ihan vain tutuimmista valiten – ovat aivan erilaisia lumia. Kielikurssia tarjoava firma puolestaan mainosti, että vieraissa kielissä päirjäilee jo melko mukavasti, jos hallitsee 2000 sanaa. Esimerkiksi englannin kielessä 2000 yleisimmin toistuvalla sanalla tulee ymmärretyksi ja ymmärtää itsekin eri paikoissa asioidessaan ihan kivasti. Myönnän, että nämä esimerkit eivät välttämättä ole ollenkaan yhteismitallisia – kuvaavia kylläkin.

Suomenkieli on sikälikin ketterä, että siihen on lapsenkin helppo lisätä sanoja. Piltti (lapsenlapseni) keksi suunnilleen vuoden vanhana näppärän ja kuvaavan sanan ”mämmäm”. Sanahan tarkoittaa milloin nälkää, milloin ruokaa tai sitä että ruoka on hyvää. Sana on kätevä, ymmärrettävä ja niin hauska, että puoli sukua käyttää jo sitä. Sana tuntuu olevan vieraammillekin ymmärettävä, sillä kauppakeskuksessa joku täti-ihminen oli tullut Piltin kanssa liikkuvalle nuorelle aikuiselle selittämään, että lapsella taitaa olla nälkä. Vieras ja sivullinen tätikin ymmärsi tämän uusiosanan.

Toki aikuisillakin on lupa keksiä uusia sanoja kieleemme. Eräänä iltana ystäväni facebook-päivityksessä luki tähän tapaan: ”koukahdin sitten uuteen sarjaan...” Ymmärsin oitis, että koukahtaminen oli nopeasti tapahtunutta koukkuun jäämistä. Kiva sana, jota aion itsekin käyttää – koukahdanhan kovin helposti milloin mihinkin!

Kuusta kohti

Kaisu kirjoitteli kokoavaa kirjettä kotipuoleen kertoillen kuulumisiaan kuluneelta kaudelta.  

"Kesä kenkkuili ja keikutteli.  Koleaa, kosteaa keliä kesti kerrassaan koko kuluneen kesän.  Koululaisten käynnistellessä kouluvuotta koitti kuin koittikin kunnon kesäkeli. Käynnisteltiin koulusyksy kesäisissa keleissä, kirmattiin koulun kentällä ja kotipihoilla koettaen kerätä  kesäenergiaa.

Kohta käännyttiin kuitenkin kurjaan kuraiseen kaamosaikaan.  Kelvoton kuusiasteinen kurakeli ei kuoleta kaikkia kivunaiheuttajia.  Kerrotaan kuumeisen keuhkoissa kaihertavan köhän kiusanneen kansaa kovasti.  Kuulemma köhä on kestänyt kaksikin kuukautta ja kaatanut kantajiaan kotisohvalle köllöttämään ja kohimään. Keuhkoja on kuulemma kuunneltu ja kuvattu.  Köhijöille kuuluu kirjoitetun kuureja kodesan kompista kortisoniin ja Klacidiin.  

Kurja kaamos kirvoitti kulmillemme kotikutoisen koulukielikeskustelun. Kerrassaan käsittämätöntä kotiinpäinvetämistä koetettiin kyökin kautta katalasti koukaten.  Kuntalaiset kokoontuivat kommentoimaan ja kirjoittamaan kantansa kielikeskusteluun.  Kaupunginhallitus kohensi kurssiaan, karaisi kurkkuaan ja käskytti kielikysymyksen käsittelyjärjestyksen kerrassaan kopeasti.

Kurainen karu kaamosaika kääntyy kuusijuhlan kaipuuseen.  Kaamosta koetetaan karkottaa kaamosvaloilla.  Kenties kirkas kynttilänvalo kirkastaa kaamoksessa kulkevankin katsantoa.  Kaikki ovat kaivaneet kaamosvalonsa kaappien kätköistä ja koristelleet kuuset ja katajat kieputtaen koristevaloja.  Kukaan ei kavahda kulutuspiikkiä Kymenlaakson kontossa. Kerran se kirpaisee.  Kaiketi kauniista kirkkaudesta kaamoksessa kannattaa kärsiäkin.  

Kurkotamme kuusta kohti.  Kauneimmat kantaatit kajahtavat kirkoissa, kappalaiset kapelehtivat kirkkokäsikirjasta komeimmat kasuaalit,  kuorot kajauttavat kanttorin komennossa koreimmat koraalinsa.

Kohta kuusijuhlan koettuamme käännymme kevättä kohti.

Kotopuolen kuvioita kaipaillen,

Kaisu"

Hajuhaitta

Meille ilmaantui hajuhaitta.  Tympeä, makeahko, selkeästi vieras ja häiritsevä haju.  Minä, joka olen kovin tarkka haistamaan kaikenmoista, olen siis hyörinyt viime päivinä kotonaoloaikani aivan heikkopäisenä koettaen selvittää hajun aiheuttajaa.  En nimittäin kykene tottumaan hajuun, vaan haistan sen pahkeisen koko ajan.

Meillä on yleensä aika raikas sisäilmä.  Koneellinen ilmanvaihto toimii hiljaisesti ykkösteholla ja kuvittelen, että takkalämmityskin raikastaa huoneilmaa omalla tavallaan - vetäähän takka luukun raoista huoneilmaa palaakseen ja poistaa sitä hormin kautta ulos.  Kyllä minä siivoilenkin, ja vaihdan vaikkapa tiskirättiä sen verran ahkerasti, että ei meillä tavallisesti lika haise.

Heti oli aivan selvää, ettei haju ole lähtöisin seinän väliin kuolleesta hiirestä.  Sen hajun tunnen vaikka unissani.  Siksi toiseksi, minulle on väitetty, että hiiret vierastavat talomme välikattoon laitettu ekovillaa, joten minun ei nyt kuulemma tarvitse hiiriä taikka muita jyrsijöitä päätoimisesti pelätäkään.  Kissan karvapallo-oksennuksen hajun tunnen myös.  Siitäkään ei nyt ollut kyse, vaikka varmuudeksi etsin kissan vatsanputsausjäännöstäkin lauteiden alta ja uunin päältä ynnä aika monesta muusta paikasta.  Haistelin kukkaruukkujen mullat, vaikka haju oli makeampi kuin homeinen kukkamulta konsanaan.  Sitä paitsi tällä kertaa kukat oli kasteltu sopivasti, eikä ruukuissa haissut edes home.

Pesin pyykkikorillisen tyhjäksi pyykistä hajua poistaakseni.  Ajattelin, että joku hirmuisen hikinen vaateko se haiskahtaa?  Eipä ollut, haju sen kuin jatkui.  Tyhjensin kaikki roskikset - alkaen  kissanruokapussiroskiksesta, päätyen toimiston isoon paperikoriin.  Sanomattakin on selvää, että wc:n roskis ja keittiön roskis olivat aivan erityisessä syynissä.  Pesin muutaman pikkumaton.  Aloitin wc:n pyöreästä puuvillamatosta ja päädyin kodinhoitohuoneen ovenedusmattoihin.  Konttasin lattialla ja nuuhkin isoja nukkamattojani.  Nuuhkin myös tekstiilipintaista sohvaa ja höyrytin sen istuintyynyjä höyrypesurilla - ihan vain varmuudeksi.  

Pikku hiljaa varmistui aavistukseni, että haju lisääntyi aina, kun jääkaappia raotettiin.  Minua hämäsi kovasti se, ettei haju ollut kokonaan poissa silloinkaan, kun jääkaapin ovi oli kiinni.  

Siirryin kuitenkin tekemään aistinvaraista havainnointiani jääkaapille.  Kauramaitopurkin avattu jämä haiskahti aika lailla tympeän makealle.  Kaadoin sen viemäriin.  Lopullinen syyllinen oli kuitenkin kalakauppaekskursiolta mukaan poimittu jouluherkku Camembert lastukorissaan.

Älyttömän monta paikkaa tuli tämän hajuhaitan tiimoilta tutkittua ja putsattua.  Se onkin meillä näin ollen  joulusiivous jo vähintään puolivälissä.

Ajan ilmiö

Tämän ajan ihmisellä on yksinkertaisesti aivan liikaa tavaraa.  Ehkä me olemme perineet pula-aikaa eläneiden aiempien sukupolvien hamstraamisen tarpeen jo äidinmaidossa.  Hamstraamme ymmärtämättä miksi.  Emme myöskään osaa laittaa ylimääräistä tavaraa pois, koska ajattelemme, että saatamme tarvita sitä joskus myöhemmin.  Monesti hamstraamallamme tavaralla ei ole mitään muuta arvoa kuin tunnearvo.

Meillä hamstrataan monenmoista tavaraa.  Puolisko haalii tavaran sieltä ja toisen täältä - muka  erinäisiin projekteihinsa.  Kaikki projektit eivät edes käynnisty, saati valmistu, säällisessä ajassa.  Silti projektin osasia säilötään vuodesta toiseen.  Ihan vain esimerkkinä kerron meidän aitassamme majailevista kahdesta paisuntasäiliöstä, punaisesta ja sinisestä.  Siellä ne ovat tilaa viemässä jo toista vuotta.  Tarkoitus on rakentaa niistä vitsikäs veturin näköinen grilli, jonka malli on nähty muinoin facebookissa.  Tekisi mieleni sanoa: "näkispä vaan!"  Mutta eipä minulla oikein ole kanttia.  Hamsteri olen itsekin.

Minä hamstraan parin pakastimellisen täyden ruokaa, käsittämättömät määrät astioita ja kerrotaan nyt sitten vaikkapa vielä tämäkin - kaappikaupalla liinavaatteita.  Kaikkihan ovat tarpeellisia asioita, mutta miksi varastoida kotona puolen vuoden ruokia, kun kaupat tunnetusti myyvät evästä nykyään paitsi arkena myös pyhänä.  Miksi omistaa astiat kolmenkymmenen hengen ruokkimista ja kahvittamista varten, kun pääasiassa meitä asustaa tässä kolme henkeä.  Jossain kerrottiin, että kukaan ei tarvitse kuin kahdet lakanat - toiset käytössä ja toiset pesussa tai kaapissa käyttöä odottamassa.  Lakanoitakin meillä olisi konaiselle armeijajoukkueelle.  

Alan ymmärtää meille Suomeenkin syntynyttä uutta ammattikuntaa, kodin ammattimaisia raivaajia.  Jonkun on uskallettava päättää, ettei tätä tai tuota tarvita.  Jonkun on otettava ohjat käsiinsä, jos hamsteri-ihminen meinaa hukkua tavaroihinsa.

Loviisan seudulla toimii nyt uskomattoman hauska ja hyödyllinen facebook-haaste.  Ensimmäisellä kuukauden kestävällä jaksolla haasteen puuhanainen tsemppasi seuraajajoukkoaan karsimaan kodistaan kolmenkymmenen päivän aikana 30 tavaraa kunakin päivänä.  Homma ei ollut hallitsematonta, niin että kukin olisi itse päättänyt, mitä huushollistaan poistaa.  Joka päivä pureuduttiin ylläpitäjän ohjeen mukaan johonkin tiettyyn kaappiin tai hyllyyn, josta tuo määrä tavaroita piti karsia.  Seurasin haastetta mielenkiinnolla, mutten vielä saanut tartutuksi toimeen.  Nyt raivaushaaste on uudella kierroksella.  Nyt tehdään lyhyempi, parin viikon mittainen raivaus.  Tavoitteena on poistaa kotoa joka päivä viisitoista tavaraa.  Olenkin saanut siivottua pesuhuoneen pullohyllyt ja poistanut 15 risaa tai muuten tarpeetonta koriste-esinettä koriste-esineiden kaapista.  Hienoa, ettei vielä tarvinnutkaan tilata ammattiraivaajaa, vaan tsempparin tuella kykenen siihen itsekin!