Viikon sanat

Olin itsekseni päivitellyt, millä vauhdilla suomenkieleen tulee uusia sanoja. Ryhdyin kirjaamaan oppimiani uusia sanoja tiistaina ja saman viikon lauantaina Iltalehti kertoi, että Kotimaisten kielten keskuksen sanatietokantaan poimittiin viime vuonna yli seitsemäntuhatta uutta tai muuten ajankohtaista sanaa. Aikamoista vauhtia kieli siis elää ja kehittyy. Eipä aivan ihme, että aina tuolloin tällöin tulee tarve googlettaa joku sana, jota ei lehdestä tai tv:stä ymmärrä.

Tiistaina googletin sanan ”twerkkaus”. Siitä nimittäin puhuttiin Mummomafia-ohjelman insertissä ja viime lauantain Kingi-ohjelman jaksosta kertovassa lehtijutussa. Minulle sana oli aivan vieras. Virkkauksesta ei selvästikään ollut kyse – sen ymmärsin asiayhteydestä - vaikka sana kuulosti korvaani jotenkin sen suuntaiselta. Googlen mukaan twerkkaus on provosoivaa tanssia kyykkyasennossa hiphop-musiikin tahtiin. Myönnän, että olisin toki voinut elää ilman tätä tietoakin, mutta nytpähän sitten tiedän.

Kokouksessa kuulin sanaparin ”palliatiivinen hoito”. Nolona myönnän, että palliatiivinen vei ajatukseni palleaan ja ajattelin kyseessä olevan jotain vatsanalueen sisäelinten hoitoon liittyvää. Aika pian tulin kuitenkin ymmärtämään, että kyse on paljon vakavammasta. Sanaparilla viitataankin verhotusti ja korrektisti kuolevan potilaan hoitoon. Opiksi tuokin.

Taisipa olla sama kokous, jossa opin uuden tavan jaotella keittiöitä. Nykyisin ei taideta enää puhua yksioikoisesti koti- ja laitoskeittiöistä, vaan laitoskeittiöt voidaan luokitella esimerkiksi näin: jakelu-, palvelu- ja valmistuskeittiöt. Tuon jaottelun mukaan jakelukeittiöitä alkavat olla kaikki koulukeittiöt, siellähän vain jaetaan muualla valmistettu ruoka. Palvelukeittiöksi sanottaisiin ehkä päiväkodin keittiötä, jossa keitetään puuroa ja laitellaan välipaloja sen muualta kuljetetun lounasruoan lisäksi. Valmistuskeittiösanasta kuuleekin, että siellä tehdään ruokaa.

Tv-mainoksesta kuulin sanan ”halpuuttaa”. Sana oli taipuneessa muodossa ”halpuutimme”. Sehän särähti korvaani tosi pahasti. Oikeakielisempää olisi mielestäni sanoa, vaikkapa ”halvensimme” tai ”alensimme”. Tosi pian hoksasin, että sana on rakennettu niin, että sanaan sisältyy viittaus naapurimaan herraan, jonka nimeä ei haluta turhaan mainita, eikä antaa suotta kiitosta ruoan hintakehityksestä Suomenmaassa. Olkoon ”halpuuttaminen” sitten nykysuomea.

Torstaina opin facebookista sanaparin ”hot shapersit”. Ne tuntuvat olevan jonkinmoiset hoikistavat housut. Sana taitaa olla tulossa Suomeen semmoista vauhtia, ettei sitä ole ehditty kääntää. Onpahan vain lisätty loppuun suomenkielen päätteet. Kohta me puhumme ehkä kuumamuotoilevista housuista – mene ja tiedä.

Oppia ikä kaikki!

Uimahuone

Muumeilla oli uimahuone laiturin päässä. Siellä muumit kaiketi vaihtoivat asunsa uima-asuihin. Kaipa Loviisan Plagenin sinisiä pukukoppeja voitaneen yhtä lailla kutsua uimahuoneiksi. Minun suomenkielisissä mielikuvissani uimahuone kuitenkin tarkoittaa huonetta, jossa voi uida. Siis pikemmin kuin pukukoppia jotain uimahallia pienempää sisäuimalaa.

Meille on tulossa uimahuone. Se ei varmuudella täytä mitään valtion liikuntapaikka-avustuksiin oikeuttavia kriteereitä. Noilla veikkausvoittovaroista myönnettävillä liikuntapaikka-avustuksilla on nimittäin tarkoitus tukea ”laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista”. Tämän uimahuoneen on tarkoitus ilahduttaa varsin pientä ja rajattua käyttäjäryhmää, meidän perhettä ja mahdollisia saunovia vieraita.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan uimahuone rakennetaan talon välittömään läheisyyteen siten, että uimahuonetta on mahdollista käyttää ympärivuotisesti kuistin kautta kulkien. Kuisti tullaan lasittamaan, samoin uimahuoneen seinät tulevat olemaan lasia. Siihen tarkoitukseen onkin jo hankittuna 3-kerroksiset ikkunalasit.

Uimahuoneen pinta-ala tulee olemaan noin kahdeksan neliömetriä. Sen suuremmalle huoneelle ei ole tilaa, koska kiipeilykivi rajaa huonetta sen yhdeltä sivulta. Vesitilavuutta on laskennallisesti yhdeksän kuutiometriä, joten kastautumaan sopii varmasti, vaikkei pitkää matkaa uimaan pääsisikään. Altaan muoto toki mahdollistaa ympyrän uimisen. Uimahuoneen sisäseinät on tarkoitus laatoittaa itämaiseen kylpylätyyliin. Kuviota mietitään vielä. Ajatuksemme seikkailevat joutsenten ja pylväskuvioiden välillä.

Altaan vesi lämpiää luonnollisesti talviaikaan puulla, vanhalla käytöstä poistetulla lämmityskattilalla. Kesä tehnee tehtäväänsä ja lämmittänee kesäaikaan aurinkoenergialla kirkkaan valokatteen läpi.

Uimahuoneen sijainti talon välittömässä läheisyydessä säästää pihasaunan rakentamiselta. Sama ”tupasauna” palvelee myös uimahuonetta.

Uimahuoneen mallia ja ideaa on käyty katsastamassa Siuntiota myöten. Opittu on, että kate ja seinät ovat välttämättömät niin ettei altaaseen pääse lehtivihreää.

Eläköön talvi ja suunnitteluaika. Vielä viime kesänä uimahuoneen suunnitelma oli aivan toinen. Muutaman yön yli nukkuminen on jalostanut suunnitelmaa.

Työllisyydenhoitoa puolalaiseen tapaan

Palaan vielä pikkuisen loppusyksyn Puolan matkaan. Varoitan jo alkajaisiksi, että tämä jutustelu on tarkoitettu pikemminkin veitikoille kuin tosikoille.

Siitäkin huolimatta, että Puolan työttömyysluvut ovat vähintäänkin suomalaisella tasolla ja että Puolasta reissataan uutterasti matkatöissä maailmalla, silmäämme sattui tämän tuosta, että Puolassa näytti olevan enemmän ja erilaisia työtehtäviä kuin Suomessa.

Tutkimme internetistä, että puolalaisen keskipalkka on vain 600 euroa kuussa. Tasoitusta tuo toki se, että elinkustannuksetkin ovat rutkasti pienemmät kuin täällä Pohjan perukoilla. Jos keskipalkka on tuo kuusisatanen, joutuu moni varmasti lähtemään töihin aika paljonkin halvemmalla. Internet ei suoralta kädeltä kertonut sitä lieneekö peräti työttömyyskorvauskin vastikkeellista toimintaa. Joka tapauksessa näytti siltä, että erilaisissa palveluammateissa työskenteleviä oli paljon.

Ensimmäinen havaintomme oli rautatieaseman kansainvälisen toimiston vuoronumeron painajan pesti. Lipputoimistoon sisään astuessamme saimme vuoronumeron sedältä, joka samalla piti vähän rotia odotustilassa ja katsoi, ettei kukaan etuile tai suorastaan porskuta palvelutiskille ilman vuoronumeroa. Tehtävä ei ollut ollenkaan vähäinen, vaan oikeutti ihan univormun käyttöön. Mietimme heti, että Loviisassakin tuolla tavoin työllistäisi yhden kokopäiväisen työntekijän apteekkiin ja pari puolipäiväistä ruokamarkettien lihatiskien tuntumaan ruuhkahuippujen aikaan.

Rautatieasemalla oli useita info-liivit päälleen saanutta olkalaukkua kantavaa opastajaa. Heiltä saattoi kysäistä, onko nyt varmasti oikealla raiteella, oikeaan suuntaan menossa, oikean lipun kanssa jne. Paikallisjunassa tuollainen apuhenkilö kulki vaunussa mukana. Hän autteli junaan vaunut ja pyörätuolia käyttävät sekä ohjasi lipunmaksulaitteen käytössä. Voi miten oli turvallista matkata junalla, kun apu oli lähellä ja matalalla kynnyksellä saatavissa.

Infoliivit päällä partioivia ihmisiä näkyi myös marketeissa ja markettien parkkipaikoilla. Apua, vinkkiä ja ohjeistusta oli saatavilla iloisesti ja helposti, ihan englannin kielellä.

Pohdintamme kulki luonnollisesti siihen suuntaan, että miksei meilläkin? Osasimme vastata toisillemme, että kaiketi meillä kalliimman palkan maassa on jouduttu siirtymään itsepalveluun juuri säästösyistä. Turvallisuuden tunnetta nuo opastavat palveluammattilaiset ilman muuta loivat kokemuksemme mukaan turistille ja varmaan yhtä lailla esimerkiksi vanhukselle.

Palvelutehtävät ovat tärkeitä. Suomessa on palvelualoilta kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana aivan liian paljon työtehtäviä. Ravintolassa kuskaamme nykyisin lautasemme usein tiskilinjastolle asti, ennen siinä palveli tarjoilija. Kaupassa otamme ostoskärryt ulkoa katoksesta, keräämme ostoksemme niihin ja palautamme lopuksi kärryt sievästi jonopaikalle. Kärrypoikaa ei tarvita. Itsepalveluna kotitietokoneelta olemme saaneet hoitaa pankkiasiat jo pitkään. Valitettavan kauas on jäänyt se aika, jolloin tv-mainos kertoi, että ”kyllä palvelupankki on aina palvelupankki”.

Joulunirvana

Minä olen viettänyt parin viikon joululoman ihan nirvanassa, toisessa todellisuudessa, jalat irti maasta ja mielikuvitusmaailmassa. Ehkä ihan hyvä. Takana oli pitkä ja harmaa uuvuttava syksy.

Todellisuuspakoni oli niin totaalista, että piipahtelin reaalimaailmassa lähinnä vain uunin lämmityksen tai ruoan laittamisen ajan. No joo, jokusen kerran piti käydä kaupassa ja yhden päivän vietin lapsenlapsen kanssa.

Olen lukenut joululoman aikana osapuilleen kymmenen romaania. Olen seikkaillut romaanien kautta milloin Amerikassa, milloin koto-Suomessa, väliin Arabimaailmassakin. Lähimpänä todellisuutta olen ollut lukiessani elämänkertakirjan Nojoud, jossa kerrottiin 10-vuotiaasta jemeniläistytöstä, joka oli neuvokkuudellaan onnistunut hankkiutumaan eroon järjestetystä avioliitostaan yli kolmikymppisen miehen kanssa. Kirja mietitytti monen monta päivää. Todellisuutta kuvasi myös Adoptoitu, jossa Bangladeshista Suomeen adoptoitu tyttö Anu kuvaili elämäänsä ja kokemuksiaan erilaisuudesta ja vieraudesta. Toden tuntua oli myös kurkistaessani Amerikan mustien kotiapulaisten 1960-luvun arkeen kirjan Piiat kautta. Muuan ajan olen liihotellut satumaailmoissa lukien milloin dekkareita, milloin ihan hömppää.

Todellisuutta paossa olin myös katsellessani Yle Areenan kautta 10 jaksoa syksyllä tv:ssä nähdystä sairaalasarjasta Syke. En ollut hoksannut katsoa tuota sarjaa tv:stä, mutta kuopuksen vinkistä innostuin katselemaan ensimmäisen jakson sen ollessa jo pian poistumassa netistä, ja koukutuin kerrasta. Jokainen jakso kesti 48 minuuttia, joten aika pitkän pätkän todellisuuspakoa sain 10 jakson katselusta.

Uuden vuoden satuhetki oli elokuvareissu. Eila, Rampe ja Likka ei ollut saanut kriitikoilta suuria kehuja, joten minunhan piti lähteä luomaan oma mielikuvani kotimaisesta komediasta. Hyvä oli! Suupieliä veti kummasti korvia kohti vielä seuraavana päivänä! Eila auttoi ymmärtämään itseäni sukupolvien ketjussa, Pirkka-Pekka Petelius vähäpuheisena Rampena jakoi sympaattisia elämänohjeita Likalleen ja Likka oli aivan mainio. Jopa sivuroolit oli miehitetty onnistuneesti. Carl-Kristian Rundmankaan ei tällä kertaa pärjännyt pelkällä komeudellaan, vaan joutui jopa näyttelemään ja teki sen sitä paitsi hyvin!

Nytpä kampean itseni ylös joulunirvanasta ja palaan reaalitodellisuuteen koulumaailmaan.