Mitään lisäämättä

Olen aina pitänyt periaatteenani, että jutuissani en narraa saati valehtele. Pikkuisen olen joskus saattanut jotain juttua iloisemmin sävyin värittää, mutta totuudessa olen pitäytynyt aina tiukasti. Niinpä nytkin kerron tuoreen sattumuksen sanasta sanaan siteeraten. Erästä kaveria lainaten kerron tämän nyt suorastaan ”raakuuteen asti rehellisesti”.

Puoliskolle tuli syksyllä ladollinen vanhoja hevosvetoisia työkaluja.  Lantakärryjen ja rekien lisäksi oli muun muassa kylvökone ja härveli, jota sopii käyttää nauriin nostokoneena tai perunanistutuskoneena.  Kivikummun louhikkoiselle Rapakiven tontille ei saa perunamaata aikaiseksi ilman lohkareitten räjäyttelyä, joten  meille tuo laite on ylimääräinen.  Puolisko laati Tori.fi -sivulle ja Nettimarkkina.com -sivuille vitsikkään ilmoituksen ja tarjosi härveliä myyntiin tähän tapaan: ”Myydään hyvin harvinainen ja oikein hyvin säilynyt hevosvetoinen perunanistutuskone. Täysin toimiva, laita vain hevonen tai eukko vetämään, niin homma käy. Tai sitten vain pihan koristeeksi tai sisustuselementiksi yms... Pituus 160cm, leveys 70 cm, korkeus 50 cm.”

Johan sieltä tuota pikaa joku savolainen vääräleuka ilmoitusta kommentoikin. Todennäköisesti hän oli ostoaikeissa ja halusi vielä ennen varsinaista ostopäätöstä tarkistaa, että toiminnot on varmasti testattu, eikä myyjä lupaile olemattomia. Nettimarkkina.com lähestyi puoliskoa viestillä. ”Pekka Puoru haluaisi lisätietoa kohteesta perunanistutuskone.” Mukaan oli oheistettu Pekan kysymys: ”Oletko kokeillut vedättää eukolla savimaassa? Pitääkö saapas vai alkaako lipsua?” Varmaan tietysti aivan olennainen asia selvitettäväksi. Kurjaahan se olisi, jos tulisi hankkineeksi laitteen ajatellen sitä emäntävetoiseksi ja lopulta joutuisi ostamaan vielä hevosen, kun eukolla saapas vain lipsuisi.

Puolisko kaivoi esille parhaimman kauppamiesasenteensa ja kävi rustaamaan vastausta Pekka Pourulle. Vastauksen lähettämisen jälkeen hän muisti oheistaa viestiketjun vielä minullekin. Näin puolisko vastasi:

”Hei

En vielä...

Mutta uskoisin että onnistuu, kun viime viikolla yksi tyyppi ilmoitti ostavansa

meidän hevosella vedettävän tukkireen, niin laitoin tekstarin Venäjältä, että

voisitkos hyvä vaimo vetäistä sen reen sieltä takapihalta etupihalle!

Teki työtä käskettyä. Veti 100 m puolen metrin hangessa reen rappusien eteen.

Pitää vain nostaa peukkua akateemisesti koulutetulle 50v. erityisopettajalle.

Terv. Hunsvotti ukko”

Olihan siinä puoliskon kauppamiestekstissä jokunen sana liioittelua, mutta minä kuittaan ne kaikki kiitoksella!

Lumilinko

Toissa keväänä lumien sulamisen aikaan meille hankittiin lumilinko. Halvalla saatiin, kun löytyi Savitaipaleelta jonkun isännän navetanvintiltä perimmäisestä nurkasta.

Viime talvena ei lumilinkoa tarvittu, kolaakin käyteltiin vain kerran. Kesällä ei lumilinkoa kohenneltu, kun oli muutakin askaretta. Syystalvella ei yhtään näyttänyt tarvitsevan lumilinkoa. Jos nyt jonkun kerran lunta maassa nähtiinkin, piti sen lähinnä tamppautua pihalle sepelikerroksen sideaineeksi.

Tammi-helmikuun taitteessa saatiin lunta ja tarvittiin linkoa. Vaan eihän se käynnistynyt. Puolisko purki osan ja toisen. Lunta tuprutti. Puolisko korjasi ja värkkäsi. Osti uuden osan, joka mokoma rikkoutui jo asennusvaiheessa. Lunta sen kuin pyrytti. Plussakelillä luistivat lumet liukkaasti alas kaikilta katoilta. Korjaus eteni, vetonaru oli saatu kuntoon, sytytys toimi ja kipinää iski, vaan ei käynnistynyt kone. Puolisko kiskoi ja kiskoi. Naru katkesi taas. Aloimme jo olla motissa lumiluolassa.

Niin päätettiin tilata Savenmaalta härveliin uusi moottori. Lumilinko on nimittäin sen verran järeä, että kunnostaminen jopa upouudella moottorilla kuulemma kannattaa. Vaan nyt emme enää päässeet lumiesteen takia autoilla omaan pihaan saakka. Ovelle sai kahlata lumessa puolisääreen. Lumikola ja kolalapio eivät innostaneet lumenluontiin, sillä tontilla ei enää ollut tilaa, minne lunta siirtää.

Pakko oli hakea keskimmäiseltä naapuripitäjästä lumilinko lainaan. Rikkihän se oli sattumoisin sekin, vaan sen kunnostaminen sentään onnistui reilussa tunnissa.

Voi sitä riemua, kun lumi alkoi lentää! Yks kaks oli meillä polku roskikselle, savustusuunille, talon ympäri takaovelle, tie aitalle ja varastolle sekä keinulle. Tärkeimpänä oli pidetty uraa puuliiterille, joten sinne puolisko oli suihkinut suoranaisen Highwayn.

3 päivää kesti moottorin tuleminen matkahuoltoon. Asennus ”Pohjolan Liikenteen hallissa” - elikkäs taivasalla - myrskytuulisena sunnuntaina, otti oman aikansa. Vaan jopa on oma linko toiminnassa. Antaa vaan tulla lisää lunta. Nyt on kalusto kunnossa. Meiltä voidaan lähteä vaikka urakoimaan .

Manuaali

Meillä on ollut ilo saada lapsenlapsi muutaman kerran yökylään. Piltin mukana seuraa aina manuaali, jossa meitä isovanhempia ohjeistetaan kulloinkin ajankohtaisiin asioihin.

Ensimmäisellä kerralla manuaali oli kolmisivuinen. Ohjekirjanen käsitteli seikkaperäisesti nukkumaan laittamisen rutiineja, arvioituja päiväunen kestoja sekä korvikemaidon ainesosien suhteita. Luovutin maitokokin roolin suosiolla ukille ja koetin suoriutua muusta. Aika hyvin luottamustehtävästä selviydyttiin. Keinutuoli oli ensimmäisellä kyläilyllä kova sana.

Kun piltti piipahti viimeksi mummolassa yön yli, hän tarvitsi - paitsi ajankohtaisen manuaalin - myös uskomattoman määrän rekvisiittaa. Mukaan oli otettu Nelly-koira tekemään oloa kotoisammaksi. Nelly korvaa piltille sisarusta ja toimii luotettavana leikkikaverina, joka ei hermostu, vaikka piltti kiskoo hännästä nyrkkitolkulla karvaa ja käyttää koiraa kiipeilytukena. Matkaan oli varattu pieni matkalaukullinen tuttuja, rakkaita leluja. Iso kauppakassillinen oli vaatteita, joista mummolla oli lupa vaatettaa piltti mielensä mukaan. Hoitotarvikkeita; vaippoja, tuttipulloja, hiusharjoja ynnä muita oli kassillinen niitäkin.

Tämänkertaisessa manuaalissa oli kokkiukille iltapuuronkeitto-ohjeet. Muista eväistä oli annettu ohjeelliset määrät, jotka lapsen tulisi syödä. Nukkuvellin sekoitussuhde (2 osaa maitoa ja 1 osa velliä) oli sekin muuttunut sitten viime yövierailun.

Neuvolassa oli ohjeistettu, että tuolloin kymmenkuisella lapsella tulee jo olla sääntöjä ja rajoja. Lisäksi oli kerrottu, että tulee pitää huoli siitä, että muut lasta hoitavat, kuten isovanhemmat, ymmärtävät pitää kiinni samoista säännöistä ja rajoista. Kotona ollaan kuulemma tiukkoja siitä, ettei piltti saa istua jääkaapissa eikä tiskikoneessa. Manuaali ohjeisti mummoa ja ukkia muistamaan tämän säännön.

Meidän jääkaapissamme alimpana on kahdessa kerroksessa vihanneslaatikoita, joten ei piltillä ole vielä nykymitoilla mahdollisuutta päästä alahyllylle istumaan. Vielä huvittavampi meistä oli tuo kielto tiskikoneeseen istuutumisesta. Meillä tiskikone on sijoitettu ergonomisesti oikealle korkeudelle siten, että koneen saa täytettyä ja tyhjennettyä kumartelematta. Miten piltti kaapistoon ja tiskikoneeseen kiipeäisi, kun koneen alareuna on 60 sentin korkeudella. Näistä säännöistä meidän oli helppo pitää kiinni. Hampaidenpesusta taisimme fuskata ja yöpukua emme muistaneet laittaa tarpeeksi ajoissa päälle. Ohjeen mukaan nimittäin yökkäri olisi pitänyt pukea klo 20, jotta piltti tietää nukkuajan lähestyvän. Omaan nilkkaanhan tuo lapsus kolahti. Nukkumaanmeno venähti liki puoleen yöhön, vaan huitaisimme sitten korvaukseksi kaikki aamusta puoleen kymmeneen.

Huoltosuhde

Sana ”huoltosuhde” tarkoittaa oikeasti ”tilastoidun työvoiman ulkopuolella olevien määrää suhteessa varsinaisen työvoiman määrään”. Siis lasten ja vanhusten määrää suhteessa työssäkäyvien ihmisten määrään. Näin kotioloissa käytän sanaa tarkoittamaan sitä henkilöä, joka pääasiassa vastaa muista murehtimisesta.

Ennen vanhaan, kun puolisko oli maailmalla, minä olin se huolehtija ja suoranainen hätäilijä. Työ vei puoliskoa Venäjälle aidanrakennustyömaille aikana, jolloin ei vielä ollut kännyköitä, tai kuuluvuus naapurimaasta oli satunnaista taikka ainakin soittaminen turkasen kallista. Työmaat olivat kaukana. Olihan esim. Kubinkan sotilaskylä Moskovan takana 1120km:n päässä kotoa ja Suomen Moskovan suurlähetystö 1000 km:n päässä. Marlboron ja Caterpillarin tehtaiden aitaukset Pietarissa olivat jo lähitöitä, matkaa kertyi vain kolmisen sataa kilometriä. Ubilinka Latvian rajalla, Ivangorod Viron rajalla olivat heti Baltian itsenäistymisen jälkeen vielä epävakaita ja levottomia alueita – itse asiassa suorastaan vaarallisia kohteita. Svetogorsk Imatran kohdalla ja Alakurtti Sallan kohdalla Etelä-Lapissa olivat mielestämme leppoisia ja kotoisia työmaita. Työmieheen oltiin monesti yhteydessä pääurakoitsijan toimiston faxin välityksellä. Faxi saattoi tulla kerran päivässä, tai sitten ei.

Kun minä olin kotoisen hätäilijän roolissa, hoidin hätäilemisen ja huolehtimisen hyvin ja perusteellisesti. Villeissä mielikuvissani näin milloin minkäkinlaisen hurjan kolarin, joka nyt oli muka koitunut puoliskon kohtaloksi. Villissä Idässä saattoi mielikuvissani tapahtua toki paljon muutakin, jopa aseiden kanssa. Enemmän kuin kaksi kertaa ehdin jo kuvitella hautajaisjärjestelyjä. Voi sitä suunnatonta helpotusta, kun puolisko sitten parin vuorokauden radiohiljaisuuden jälkeen ilmoittautui!

Nyt tuntuu olevan käynnissä jonkinmoinen osien vaihtumisen aika. Kotoinen huoltosuhteemme on muuttumassa. Puolisko on paljolti kotona ja nähtävästi kotona olijan rooliin kuuluu tuo huolen kantaminen. Sattuipa niin, että puolisko lähti eräänä iltana naapurimaahan tankkausreissulle. Hänellä oli rajan pinnassa asiaa meille kotiin. Hän oli lähettänyt muutamia tekstareita sekä minulle että esikoiselle. Kumpikaan meistä ei ehtinyt reagoimaan viesteihin, koska meillä oli meneillään keskittymistä vaativa projekti. Sitten tuli viesti: ”Oletteko te siellä hengissä? Puoleen tuntiin, ette ole vastanneet! Lähetänkö naapurin katsomaan, ettette ole tukehtuneet häkään!? Kyllä meille nyt joka tapauksessa pitää häkähälytin hankkia.”

Että minusta olikin mukava huomata, että joku hätäilee nyt minusta, eikä minun tarvitse hätäillä!