sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ämpärikansaa

Kyllä me suomalaiset olemme ämpärikansaa. Ei asiasta voi muuta mieltä olla.

Mahdollisesti myös sukulaiskansamme unkarilaiset ovat ämpärikansaa. Yritin aikoinaan opiskella unkarin kieltä kansalaisopistossa. Opinnot olivat sillä lailla modernisti rakennetut, että videoyhteyden välityksellä yhden opettajan ohjauksessa opiskeli samanaikaisesti kaksi ryhmää, toinen Loviisassa ja toinen Kuusankoskella. Opettaja oli livenä paikalla vuoroon kummankin ryhmänsä luona ja se toinen ryhmä oli etäohjauksessa. Niinpä joka toinen viikko me Loviisassa olimme se ryhmä, jolle opettaja huhuili tähän tapaan: "Haani ämbär?" Hän ei tarkoittanut kysellä onko meillä ämpäri, vaan tuo kysymys tarkoitti unkariksi "kuinka monta ihmistä?" Me siis koetimme laskeskella unkariksi, montako "ämpäriä" meitä paikalla on.

Jo monta vuotta sitten K-kaupat tarjosivat kevättalvella Jaffojen tullessa vitosella niin paljon appelsiineja kuin vain sai ämpäriin mahtumaan. Tuo vitonen sisälsi tietysti myös ämpärin. Suomalainenhan innostuu paitsi ämpäreistä, myös ennätysyrityksistä. Oli tietysti mahdottoman hauskaa koettaa saada pysymään ämpärissä muutama etelän hedelmä vielä reunojen yläpuolellakin.

Seuraavaksi kaupat keksivät lanseerata simaämpärin. Silloin myytiin vapun alla kannellisia muoviämpäreitä, joihin oli koottu simaan tarvittavat ainekset. Suunnaton helpotus asiakkaalle, ettei tarvinnut juosta ympäri puotia haalimassa hedelmätiskiltä sitruunoita ja sokerihyllystä kahta sorttia makeutusainetta ynnä vielä maitokaapista hiivaa. Helppouttakin suomalainen osaa arvostaa. Onhan tässä opittu jo eineksiin sekä noutoruokaan, simaämpäri oli samantapainen juttu.

Avajaisämpäri on vielä aika uusi tulokas, mutta menee ämpärikansaan täydestä kuin väärä raha taikka häkä. Olemme me niin hassuja, että meillehän kelpaa mikä vaan, mitä ilmaiseksi saa. Olipa kyse sitten autokaupan ämpärituotteista, pesusienistä ja autonpesuaineista, taikka halpakaupan ämpäritavaroista, lautasliinoista, avaimenperistä ja ananasmurskasta - hyvin käy ja kelpaa. Jokaisella ämpäriin laitetulla tuotteellahan olisi kaupassa ostohinta, eivät ne arvottomia tavaroita ole. Eri juttu sitten ovatko ne saajalleen siinä hetkessä niin kovin tarpeellisia hyödykkeitä. Mutta kyllä tavaran omistaminen tuo tiettyä turvallisuudentunnetta. Onhan se mukava tietää, että kaapissa on - sanotaan nyt vaikka - autovahapullo annettavaksi jonakin päivänä lahjaksi sitä tarvitsevalle.

Ja ämpärihän on aina tarpeen. Kasvaa sitä metsissä mustikkaa ja puolukkaa taas tulevanakin kesänä ja milläs ne marjat metsästä pois saa, jollei omista ämpäreitä!?

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Satujen maailmassa




Näin, kun työskentelee alakoulussa, saa olla lähellä lasten ja satujen maailmaa vielä aikuisenakin. Voi, miten se onkaan ihanaa ja voimauttavaa. Satuihin on yleensä pelkistetty jotain syvällistä viisautta, jota ei lapsena ole lainkaan ymmärtänyt ja joka vasta aikuisena avautuu. Niin minulle ainakin on käynyt monen sadun kanssa.

Usein mietin mielessäni H.C. Andersenin satua "Isä tekee aina oikein". Siinä isäntä lähtee markkinoille vaihtamaan perheen hevosta johonkin muuhun tärkeämpään. Vaihtokaupat menivät aina huonompaan suuntaan. Monen vaihdon kautta kotiintuomisina oli vain säkillinen mätiä omenoita, mutta yhtä kaikki - emäntä kotona oli suunnattoman iloinen. Hän huomasi, että nyt olisi kokonainen säkillinen mätiä omenoita annettavaksi naapurille. Taloon kylään osuneet englantilaiset naureskelivat "Aina yhtä alamäkeä ja aina yhtä iloisena."

Satu on varmaan ollut minulle siksi tärkeä ja usein mielessä, että siinä on ollut joku tuttu asetelma. Samalla satu on loistava avioliiton ohjenuora. Toinen on hyväksyttävä sellaisenaan ja kokonaisena.

H.C. Andersen on kirjoittanut toisenkin minulle tärkeän sadun. Tuo satu kertoo Keisarin uusista vaatteista. Siitä, miten kaupunkiin tuli kankureita, jotka ilmoittivat osaavansa kutoa niin ihmeellistä kangasta, että sitä eivät tyhmät edes näkisi. Sillä tavoin keisari saisi selville, ketkä hänen ympärillään olisivat tyhmiä ja tehtäväänsä sopimattomia ja siis joutaisivat panna pois viralta. Keisari itsekään ei nähnyt tyhjissä kangaspuissa helskyteltyä kangasta, mutta eihän hän nyt tietenkään voinut osoittaa tyhmyyttään. Sama kävi kaikille. Tyhmyyden paljastamisen pelossa kaikki ihailivat kangasta. Vasta eräs pieni poika rohkeni paraatissa huutaa: "Mutta, eihän hänellä ole lainkaan vaatteita!"

Niin usein me uskomme asioihin, joita meille uskotellaan. Varmaan monesti vain sen vuoksi, että pelkäämme tuoda julki omaa, ehkä erilaista mielipidettämme. Pelkäämmekö siis leimautuvamme tyhmiksi? Toisaalta, niin kovin monesti se viisaus asuu lapsissa. Emme saa ajatella, että lapset eivät tietäisi, hoksaisi tai ymmärtäisi!

Peiliin katsoessani minulle putkahti mieleen vielä kolmas satu. Elsa Beskow kertoi kauniisti kuvitetussa kirjassaan minulle rakkaan sadun kolmesta tädistä, Täti Vihreästä, Täti Ruskeasta ja Täti Sinipunaisesta. Tätien väreihin liittyi jotain ominaisuuksia, muutakin kuin viehättymys tuohon kullekin ominaiseen väriin En vain tarkalleen muista, mitä ominaisuudet olivat.

Pelistä katsoessani huomaan olevani Täti Sinipunainen. Ensin sinipunainen eli violetti oli minulle uuden kodin sisustusväri. Vähitellen se on hiipinyt omiin vaatteisiin. Pitääpä kaivaa satukirja esiin vaikka lähikirjastosta ja selvittää, mitä tätien värit aikuiselle kertovatkaan. Tämän päivän ajattelullahan tädit voisivat edustaa vaikka erilaisia puoluekantoja.

torstai 7. toukokuuta 2015

Jurppii

Positiivarit sanovat sen ytimekkäästi; "Asenne ratkaisee aina!" Uskon tähän täysillä. Olen pyrkinyt toteuttamaan sitä omassa elämässäni ja olen huomannut, että positiivinen asenne helpottaa harmaanakin päivänä. Pieniin onnen pipanoihin katseen kiinnittäminen auttaa sivuuttamaan monta harmia, huolta ja rempallaan olevaa seikkaa. Vaikka olenkin valinnut elämänasenteekseni positiivisen katsantokannan ja pyrin siis aina katselemaan asioita hymynkare huulilla, joskus silti jurppii.

Hassua, että samat henkilöt ja olennot, jotka tuovat suurta iloa, pystyvät toisena päivänä aiheuttamaan ihan kunnon jurputusolon.

Leevi-kissa, josta on ollut aihetta moneen hauskaan kaskuun, sai tällä viikolla verenpaineeni nousemaan ihan kunnolla kaakkoon. Kissan rontti oli kaatanut työtasolle unohtuneen öljypullon. Täydestä rapsiöljypullosta oli kaatunut hyvinkin puolitoista desiä öljyä keittiön kiviselle työtasolle, valkoisille kaapin oville ja laattalattialle - olipa siitä riittänyt keittiön kauniille punavalkoiselle Marianne-räsymatollekin. Puolisko oli hätäpäissään ja kiireessä pyyhkinyt enimpiä öljyjä keittiön punaiseen käsipyyhkeeseen. Kun minä tulin kotiin työn ja koulutuksen jälkeen vasta vartin yli seitsemältä illalla, oli vastassani sen sortin siivo, että jurppi oikein tosissaan!

Vaan mitäpä auttaa huutaa tahi hermostua ymmärtämättömälle luontokappaleelle, jollaiseksi luen tämän punaisen maatiaiskissan, vaikka häntä onkin koetettu sivistää tupaoloihin soveltuvaksi. Ei se toimita eikä hyödytä yhtään mitään. Jo muutenkin myöhässä oleva ruoanlaitto sai myöhästyä entisestään. Nyt oli pakko käydä pesemään lattiaa ja kuuraamaan kaapinovia. Marianne-matto ja punainen käsipyyhe lensivät pyykkikoneeseen varsin vauhdikkaasti. Eipä se minunkaan pesemiseni juuri muuta kuin laimensi ja levitti öljyä. Nyt meillä on todella liukkaat ja luistavat lattiat - yhtälailla ne keittiön laattalattiat kuin olohuoneen ja aulan laminaatitkin. Täällä voisi pitää luistavat sukkatanssit.

Toinen asia, joka jurppii harva se päivä, on tiskikoneen täyttämisen vaikeus. Laitan tiskikoneen päälle joka ilta viimeisenä toimenani ennen iltakirjan käteen ottamista. Tyhjennän koneen aamulla ensimmäisenä askareenani - ihan siinä samalla, kun odottelen teeveden kiehumista. Tiskikone on asennettu ergonomisesti oikealle korkeudelle. Täyttämisen luulisi olevan helppoa jokaiselle. Jostain ihmeen syystä, astiat jäävät puolimatkaan tiskipöydälle tai -altaaseen. Ne eivät kerta kaikkiaan vain osaa mennä koneeseen asti. Joka armas päivä tiskiallas odottaa vähintäänkin puolillaan tiskiä. Kotiin tultuani saan aloittaa tiskikoneen täyttämisestä. Vasta sen jälkeen on mahdollista käydä suunnittelemaan iltaruoan laittamista.

Perhe kyllä koettaa viestittää, että syy olisi minun. Perustavat väittämänsä siihen, että tapoinani on korjata väärin järjestettyä tiskikonetta. Pakkohan sitä on korjailla, jos korkeat lasit ovat eksyneet teekuppien riviin tai päinvastoin. Lautasosastollakin on luonnollisesti pidettävä yllä järjestystä ja laitettava aamiaislautaset perätysten, sitten vasta ruokalautaset. Soppalautanen nyt ei mitenkään saa lipsahtaa väärään väliin! Tällä perusteella perhe lipsuu astiat suoraan koneeseen" -ohjeesta. Jurppii todellakin!


No, saatiinpa taas jutunjuurta.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Lottohaaveita


Mökki pitäs laittoo ja kiertee vähän mualimoo...” Sehän se on jokaisen lottovoitosta haaveilevan suunnitelma rahankäytölle.

Vappuviikonloppuna oli Eurolotossa luvassa 75 miljoonan päävoitto. Ihan jo melkein meille luvattuna. Vaikka Eurolottoa pelataankin monessa maassa ja isolla alueella, on isoja voittoja riittänyt jokunen jo Suomeenkin, niin että Euroloton voitosta haaveileminen tuntuu ihan realistiselta. Me rakentelimme aitan räystäsaluslaudoitusta ja puhelimme pikkupuhetta eli small talkia Eurolottohaaveista. Mitä voitolla tekisimme? Matkoja toki, muttei mitään maastamuuttoa. Rakentamista toki, muttei uutta vaan lisää. Siihen tapaan tarinoimme.

Tontillamme on tällä hetkellä jo kahdeksan mökkiä – itse asiassa kokonainen mökkikylä – joten lisärakennushaaveinemme olemme pakotettuja haaveilemaan lisämaan ostosta. Tälle 1300 neliömetrin tontille on tähän mennessä rakennettu suuruus- ja tärkeysjärjestyksessä luetellen talo, aitta, verstas, puuliiteri, rengashotelli, pihakeinu, kasvihuone ja roskamökki. Rengashotelli on se vaja, jonka tärkeimpänä funktiona on kesällä talvirenkaiden ja talvella kesärenkaiden varastona toimiminen. Pihakeinu taas täytyy mainita rakennuksena, koska siitä nyt tulla tupsahti reilun kokoinen – hyvinkin kahdeksalle hengelle riittävä. Valokatteella katettuna tuo hirsirakenteinen keinu on lähes huvimajaa vastaava pihan somistus. Autotallille ei ole toimivaa ja tolkullista paikkaa eikä tontilla enää ehkä ole rakennusoikeuttakaan. Jospa vaikka saisi hankittua semmoiset 600 neliötä lisämaata ja sitä kautta lisää rakennusoikeutta. Keskustelumme polveili lisämaan tarpeesta autotallin kokoon ja siihen rakennettaisiinko talli itse, vai käytettäisiinkö peräti palkattua rakentajaa.

Puuhissa kului aikaa. Aikaa tärväytyi räystään alla valkoisia lautoja sipistellessä. Aikaa otti ruoanlaitto ja ruokailu rakentelun jälkeen. Sitten piti jo kiiruhtaa auttamaan Piltin rivitalokodin tiskikoneen asentamisessa ja takapihan aidan rakentamisessa. Yks kaks kello oli niin paljon, että Eurolottoon osallistumisaikaa oli jäljellä vain vartti. Eikä meillä vielä ollut peliin oikeuttavaa kuponkia! Turhaako siis olivat kaikki haaveemme? Siihenkö kaatuu suunnitelma
lisämaan ostamisesta ja kolmen auton autotallista? Käteistä rahaa kukkarossa oli vain yhden rivin verran. Tokko sitä nyt yhtä riviä viitsii lähteä lottoamaan?! Olkoon...


Voi mikä huojennus olikaan kuulla, että kukaan ei voittanut 75 miljoonan pääpottia, vaan uutisoitiin, että potti sen kuin kasvaa. Viikon päästä jaossa on jo 90 miljoonaa. Jospa sitä sitten ostaisi kokonaisen rivitalotontin tuosta oman tontin takaa...