Siirtoja

Jäin tänä talviaikaan siirtymisen aamuna oikein pohtimaan, miten suuri osa kotitöistä onkaan
erilaista siirtelyä.  Siirtelyä tehdään ylen aikaa, muulloinkin kuin kellon viisareiden siirtelyn päivinä kahdesti vuodessa.

Siirtelinhän aamun alkajaisiksi puhtaat astiat tiskikoneesta astiakaappiin.  Siirtelin myös puhtaat pyykit kuivaustelineeltä kodinhoitohuoneen pöydälle pinoihin odottamaan, että kukin siirtää vaatteensa siitä omaan kaappiinsa ihan itse. Seuraavaksi siirtelin likaiset punaiset pyykit pyykkikoneeseen.  Tunnin ja seitsemäntoista minuutin päästä saan siirtää pestyt pyykit kuivaustelineelle.

Piipahdin vähän ulkonakin.  Siirtelin viimeiset kukka-amppelit kompostikasaan ja tyhjät amppelit sekä ruukut kasvihuoneeseen odottamaan uutta kevättä ja siementen kylvämisen sekä istuttamisen aikaa.  Siirtelin myös muoviset sammakot ja muovisen haikaran pesineen ynnä piltin kolmipyörän samaan kasvihuoneeseen suojaan lumen painolta.  Tulomatkassa siirsin pari kopallista puita liiteristä sisälle takan viereen.  Siitä siirrän ne illan suussa takkaan ja sytytän iloisen ja rauhoittavan valkean, joka riittää tähän aikaan vuodesta vielä lämmittämään koko torpan.

Pian siirrän kananpalat jääkaapista uuniin kypsymään ja sen jälkeen ruokailutilan pöydälle sunnuntailounaaksi.  Siitäpä itse kukin siirtää eineen lautaselleen ja pika pikaa, vielä lämpimänä, vatsaansa kehon polttoaineeksi.

 Ehdottomasti päivän paras siirto oli ruokasoodapurkin siirtäminen keittiön kuivaruokakaapista kodinhoitohuoneen siivouskaappiin.  Olin nimittäin saanut kaverilta vinkin, että ruokasoodalla saa tehokkaasti poistettua lasipintaan kertyneitä kalkkipisaroita.  Tämän aamun testauksen jälkeen uskon asian.  Mikään muu tarkoitukseen hankkimani aine ei ole tepsinyt yhtä hyvin. Ei edes höyrypesuri ole kyennyt poistamaan pesutilojen lasiovien täpliä.  Nyt kun ruokasoodapurkki majailee siivouskomeron hyllyllä Tolun ja Kloriten vieressä, muistan tämän tempun toistekin!

Matkamietteitä

Matkamietteitä

Toinen teistä lukijoistani saattaa vielä hämärästi muistaa kolmeviikkoisen perhe-interreilimme Unkariin vuonna 2001.  Olimme kuin Kiljusen herrasväki ainakin - herätimme huomiota aina siellä minne menimme.  Ja mehän menimme - junalla ympäri Unkaria Budapestista Pecsiin, Balatonille, Egeriin ja takaisin Budapestiin.

Nyt teimme puoliskon kanssa syyslomareissun Budapestiin.  Ilman muuta teimme puoliskon kanssa joka käänteessä vertailua; "14 vuotta sitten ja nyt".

Vuonna 2001 meillä oli reissussa käyttörahaa 6000 markkaa.  Tuo raha oli perillä Unkarissa käytettävää rahaa.  Lentoliput oli hankittu jo ennen tuota.  6000 markkaa eli kaiketikin osapuilleen nykyinen tuhateuronen oli siis viiden hengen ja 21 päivän käyttöraha junalippuihin, hotelli- tai leirintämökkiyöpymisiin, ruokailuihin, nähtävyyksiin ja tuliaisiin. Se oli siis jotakuinkin 47€/päivä/koko perhe.  Rahasta ei ollut pula.  Hinnat olivat niin edulliset, että muistamme asuneemme asiallisesti, syöneemme hyvin, reissanneemme sydämemme kyllyydestä ja katselleemme kaikki kohdalle osuneet nähtävyydet vuoristoretkestä jokilaivaristeilyyn.  Tuliaisiakin hankittiin jonkin verran.  Rahan arvolle siellä - ja varsinkin täällä - on käynyt jotain.  Tämänkertaiseen kahden hengen pitkään viikonloppuun upposi hyvinkin tuo tuhateuronen.

Vertailua teimme myös katselemalla, mitä maisemassa olisi tapahtunut neljääntoista vuoteen.  Ei kovin paljon.  Se on tavallaan hyväkin - kertoohan se siitä, ettei vanhoja kauniita ja arvokkaita rakennuksia ole tuhottu, vaan niiden arvo on ymmärretty ja rakennukset säilytetty.  Silti silmään pisti, ettei tarpeellisia huolto- ja kunnostustoimiakaan oltu tehty.  Edes lentokentän bussireitin varressa ei oltu saatu maalattua graffiteja piiloon, saati korjattua murtuneita rappauksia taikka kaatuneita metalliaitoja.

Meitä mietitytti myös vertailu Puolaan, koska olemme saaneet tehdä muutaman reissun Puolaan ja siellä meitä on ihastuttanut maan todella siistit ja hyvin hoidetut julkiset tilat; puistot, kadut ja julkiset rakennukset.  Tämän ajan termeillä ilmaisten - Puolassa infra näyttää olevan kunnossa, Unkarissa siinä on selviä puutteita.

Johan meitä kävi kiinnostamaan, kauanko maat ovat olleet EU: jäseniä.  Mietimme, että voisiko jäsenyysajan ero selvittää eroa maan kehittymisessä.  Kännykkänetistä selvisi oitis, että molemmat ovat olleet yhteisen eurooppalaisen rahapussin jäseniä vuodesta 2004 - siis jo reilun 10 vuotta.  Ovatko maat vain hakeneet rahaa erilaisiin kohteisiin.  Puola on rakentanut rautateitä, ja hankkinut uutta kalustoa julkiseen liikenteeseen sekä kohentanut teitä, katuja ja julkisia rakennuksia.  Ovatko Unkarin eu-rahat uponneet yhteen uuteen metrolinjaan Budapestissa ja muutamaan tuhanteen vihreään kaupunkipyörään?  Mene ja tiedä!

Lopuksi on kerrottava vielä yksi aivan merkittävä ero vuoden 2001 ja 2015 matkailussa.  Nyt asiat voi tarkistaa kännykkänetistä heti, kun alkaa ihmetyttää.  Vuonna 2001 vastaavia tarkistuksia varten olisi matkassa pitänyt olla kokonainen 17-osainen Ensyclopedia.

 

Luottopakki

Luottopakiksi sanotaan luotettavaa puolustajaa joukkueurheilulajeissa.  Minusta tuntuu, että perhe on joukkue ja elämä toisinaan aikamoista extremeurheilua.  Perhejoukkueessa tarvitaan luottopakkia monessakin merkityksessä.  Joskus luottopakki on tarpeen myös perhetiimin ulkopuolella.

Jokainen vanhempi on varmasti perhejoukkueensa luottopakki.  Isä, joka hoitaa luotettavasti muutot ja kuljetukset tai lainaa lapsilleen rahaa hätätilanteessa.  Äiti, joka naarasleijonana puolustaa jälkeläisiään pahaa maailmaa vastaan ja pitää nuhakuumeet loitolla varustamalla jälkikasvunsa superfood-mustikoilla ja kotikutoisilla villasukilla. Yhtä lailla luottopakki on  puoliso, joka huolehtii turvalliset talvirenkaat perheen kaikkiin autoihin tai varmistaa, että liiterissä on reilusti polttopuuta lämmityskauden alkaessa.

Vaan se perheen ulkopuolinen luottopakki.  Se, joka varmistaa, että perhetiimi kykenee etenemään pelissä.  Joillakin se on kummisetä, suvun matroona taikka vaikka pankinjohtaja.  Meillä tuo perhejoukkueen tuki on monesti ollut Virossa asuva ystävämme.  Usein pelkkä puhelinsoitto riittää ja ystävä auttaa tai järjestää tarvittavan avun.  Ensimmäisillä autoreissuilla Virossa osoitteiden löytäminen ei aina ollut helppoa, mutta ystävä auttoi ja neuvoi.  Toisinaan hänen apunsa on ollut yhteyksien luomista.  Esimerkiksi vinkkejä nopeasta tietokoneen korjauspaikasta, luotettavasta autoremonttipaikasta tai edullisesta kattopellin hankintapaikasta Tallinnan lähistöllä.  Toisinaan Viron ystävää on tarvittu välikätenä hankittaessa vaikkapa auton osia Suomi-hintoja edullisemmin.

Tänä syksynä ei Passatini mennytkään ensimmäisellä näytöllä katsastuksesta läpi.  Katsastusmies ei voinut laittaa leimaa paperiin, koska vasen takajousi oli poikki.  Ilmanko autoon olikin ilmaantunut mystinen pieni tärinä, joka ei ollut poistunut etupään iskunvaimentimien vaihdolla eikä eturenkaiden tasapainottamisella.  Kuukauden korjausaika meni melkein loppuun ennen kuin osaa muistettiin edes käydä etsimään.  Eteläisestä naapurimaastahan se huokealla hinnalla löytyi.  Pulmaksi meinasi muotoutua osan Suomeen saaminen, kun nyt ei osunut omaa reissua Viron suuntaan.  Kas luottopakkimme, Viron ystäväpä selvitti nopsasti kavereittensa liikkeet ja laittoi jousen tulemaan sunnuntaina Suomeen töihin palaavan kaverinsa matkassa.

Ei mennyt tarkallekaan.  Viimeinen uusintakatsastuspäivähän on vasta keskiviikkona.

Kantavana voimana

Erilaisissa seuroissa ja yhdistyksessä on aina joku, jonka harteille jää suuri vastuu toiminnasta.  He ovat niitä kantavia voimia. Heihin tukeutuen yhdistyksessä voi joukon jatkona olla mukana niitäkin, jotka eivät itse rohkene tai jaksa ottaa vastuutehtäviä.  Sopiipa joukossa kulkemaan mukana usein jokunen vapaamatkustajakin.  

Meillä kotona ei kukaan pääse olemaan vapaamatkustaja.  Jotenkin jännästi joudumme sitoutumaan toinen toistemme projekteihin kantaviksi voimiksi.  Silloinhan niistä tuppaa tulemaan yhteisiä projekteja - ja se jos mikä on homman etenemisen kannalta fiksua.

Mielellänihän minä tietysti näkisin, että vaikkapa rakentamiset olisivat puoliskon omia projekteja.  Jotenkin hän kuitenkin aina onnistuu tarvitsemaan meitä muita "kyytiläiseksi" mukaan lautakuorman hakuun, "pikku hetkeksi"  pensseliä heiluttamaan tai "vähän kaveriksi" laudan päästä pitelemään.  Yks kaks sitä huomaa hanslankaroivansa lautakuormaa peräkärryn lavalle ja kuormaliinoja kiinni kärryn koukkuihin.  Sitä hoksaa ihan vain "joutessaan" maalaavansa satoja metrejä räystäsaluslautaa ja kohta ojentelevansa niitä maalattuja lautoja tellingeillä keikkuvalle ja räystäsaluslaudoitusta naulapyssyllä naulaavalle puoliskolle.  Mikä kaikkein hupaisinta; homma ei tunnu vastenmieliseltä vaan oikeasti yhteiseltä ja tärkeältä hommalta - useinmiten ihan kivaltakin.  Ainakin, jos sää on jotain muuta kuin tylsää ja koleaa marraskuista räntäsadetta.

Toisinaan käy niinkin hassusti, että se varsinainen puuhaihminen hoitaa projektin suunnittelun, mutta häippäisee paikalta juuri ennen varsinaista toteutusta.  Niin kävi tässä muuanna iltana, kun puolisko vihdoin sai kaupan sille perin onnettomalle ostokselleen, klassikko-Saabille.  Auton reppanan ostaja oli tulossa kaukaa Turun seudulta.  Hän oli tulossa ja tulossa jo viikkojen ajan.  Kun tuo tuleminen sitten vihdoin viimein toteutui, ei puolisko ollut mailla eikä halmeilla.  No eipä siinä hätää, "luovari" oli valmiiksi tehty, joten kauppaan kyllä päästiin.  Aika iso mutta meinasi sittenkin olla sen "ysikutosen" peräkärryn kyytiin saanti.  Toinen takapyörä oli nimittäin lukossa.  Jarru oli varmaan jämähtänyt jumiin jo viime vuosikymmenellä, vaikka auton meille myyneen kuolinpesän savolainen edustaja (vastoin parempaa tietoaan) väitti autoa käynnistellyn viimeksi viime suvena.  No yhtä kaikki - kaikki voimat ponnistaen saimme esikoisen kanssa pinnistettyä "suapikkaan" uudelle matkalle turkulaisen kärryyn.  Kertakaikkiaan kantavina voimina olimme kannatellessamme lukkiutuneen takapyörän kulmaa ja tuupatessamme autoa kyytiin. Sivuseikka oli toki se, että hetken jo luulin, että päästäni ratkesi verisuoni siinä ponnistellessa ja pinnistellessä, tuon turkoosin auton painoa kannatellessa.

Toimiipa se kantavana voimana oleminen onneksi toisinkin perin.  Kerron siitäkin - tasapuolisuuden nimissä - muutaman esimerkin.  

Minun talvinen lempiaskareeni on takan lämmitys.  Nautin takan lasiluukun läpi kajastavasta punaisesta liekistä ja uunin hohkaamasta lämmöstä.  Puuhastelen mielelläni takkalämmityksen parissa.  Mikä on sytykeruusujen kanssa puuhastellessa, kun puolisko on kantanut puut liiteristä takan viereen lämpenemään.  Silloinhan ne syttyvätkin vallan helposti.  Kantavana voimana puolisko on teatterikerhossanikin.  Kantaahan hän tuolit eteisestä salin puolelle kevätesitystä varten.

Vuorovedolla ja toinen toistamme tukien siis.