sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kädet kertovat




Unohduinpa miettimään, miten paljon ihmisen kädet ihmisestä kertovatkaan.

Pienen vauvan pientä kättä ihaillaan ja ihmetellään miniatyyrikokoisen käden täydellisyyttä.  koetetaan arvailla sormien pituuden perusteella tuleeko lapsesta kenties vaikka soittaja.  Siihen hoikat pitkät sormet tuntuisivat sopivan ja viittaavan.

Kädestä ennustajalle kämmenen viivat ja uurteet kertovat menneestä ja tulevasta. Kaipa joku noita viivoja osaa tulkita ihan oikeastikin, minä loruilin aika monessa lastenjuhlassa ennustajan roolissa viisi hyvää ja kymmenen kaunista kämmenen viivoista – ihan vain omin keksityin kriteerein.

Käsien kosketus kertoo paljon.  Ihan jo kättelytilanteen kädenpuristuksesta ymmärrämme yhtä ja toista.  Liian veltto ote tuntuu vähintäänkin välinpitämättömältä, liian tiukka puristus taas liki väkivaltaiselta – kiusaamiselta nyt ainakin.  Jonkun kosketus sopii hoitavaan käsittelyyn, jonkun toisen otteet ovat siihen liian napakat.  Hierojan tai terveydenhoitajan kädet saattavat molemmat tuntua oikein miellyttäviltä, vaikka hieroja usein käyttääkin enemmän voimaa.

Käden koko on varmasti perimän ja evoluution tarpeen mukaan muokkaama.  Minä ja puolisko olemme molemmat itäsuomalaisten maanviljelijöiden isokätisiä jälkeläisiä.  Uskon, että maatöissä isoista vahvoista käsistä on hyötyä.  7 ½- taikka 8-numeroisia hanskoja on minun käsiini turha sovitella. Puoliskon käteen ei valmiista käsineistä käteenpantavaa kerta kaikkiaan vaan löydy – sen enempää työkäsineiden kuin nahkahanskojen osastolta.  Silti lapset ovat sitä mieltä, että iskällä on hellemmät otteet.  Muistan, että joskus iskää odotettiin maailmalta matkatöistä irrottamaan korvakorua tulehtuneesta korviksen reiästä tai maitohammasta suusta – ”kun sulla, äiti, on niin kovat kädet!” Toisaalta ”äitien käsillä” varmaan voi tarttua kuumempaankin uuniastiaan yhtä lailla kuin likaiseen perunaan taikka likapyykkiin.  Käsite ”äitien kädet” syntyi kuopuksen ollessa suunnilleen viisivuotias.  Hänen mielestään äitien käsillä saattoi tehdä kaikenlaista sellaista, mitä hän ei voinut taikka halunnut tehdä.

Paras kaikista käsijutuista on minusta kuitenkin tämä:  Työnantaja oli hakemassa urakkatyöhön kahta tekijää, hakijoita oli neljä.  Työnantaja pyysi työnhakijat riviin ja kehotti ojentamaan kädet eteen kämmenpuolet ylöspäin.  Ne kaksi, joilla oli siistit ja siloiset kädet saivat lähteä. Työmiehen känsäisillä käsillä irtosi työpaikka.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Avartumassa




"Matkailu avartaa" - sanotaan - ja sehän toden totta tuli taas todistettua.  Käväisin tällä kertaa avartumassa Gotlannissa.  Joudun nyt avarruttuani palaamaan parin pakinan takaiseen tuotteistamisen teemaan.
Olin luonut itselleni Gotlannista mielikuvan lähinnä dekkareiden kautta ja netistä lukemani perusteella.  Maiseman piti olla "jylhää", historian piti olla "läsnä", Visbyn piti olla "raunioiden ja ruusujen kaupunki". Toisaalta kuvittelin tietysti liikkuvani Anna Janssonin dekkareiden seikkailullisessa ja pelottavassa ilmapiirissä.  

Kaunis, helteinen kesäpäivä karkotti kaikki kammottavat murhamiehet kauas saarelta eikä  dekkaritunnelmaa ollut aistittavissa. Esitelehtisen "Jylhän pohjoisen kierros" esitteli meille toki raukit.  Tornimaiset kivikerrostumat, joista vesi aikojen saatossa on pessyt pois kaiken kalkkikiven jättäen jäljelle vain kovan aineksen.  Näimme itsensä Jungfrun, sen tunnetuimman raukin.  Sitä "jylhää" jäimme ehkä kuitenkin kaipaamaan.  Yrttipuutarha, kolmas pysähdyspaikkamme, ei sitä ollut.  Kiertoajelumme ensimmäinen pysähdys tehtiin muuten keskiaikaiseen kirkkoon.  Totean vain, että lähempääkin löytyy.

60000 asukkaan Gotlannin saarella käy vuosittain 800000 turistia.  Satamaa ollaan suurentamassa, jotta perille pääsisi vieläkin suuremmilla laivoilla. 2000 matkustajaa kuskannut Silja Europa ei siis ollut vielä tarpeeksi suuri!?

Tuotteistamisen näkökulmaan tullaan juuri tässä kohtaa. Väitän, että 15000 asukkaan Loviisassa nähtävää olisi saman verran kuin Gotlannin saarella, kunhan nähtävät osattaisiin tarjoilla.  

Voisimme siis aloittaa kierroksemme Pernajan keskiaikaisesta kivikirkosta.  Mikael Agricolan kotiseurakunnan upea kirkko on todella mielenkiintoinen vierailukohde, varsinkin jos saa oppaaksi seurakunnan työntekijän.  Linnoitusten rauniot keskellä kaupunkia kertovat mielenkiintoista Loviisan historiaa nekin. Jos aika antaa myöten, sopii tutustua myös merilinnoitukseen Svartholmassa.  Ruusujahan meillä kukkii ihan siinä missä Visbyssä - kelpaa niitä kuvailla.  Visbyn kujilla on kuvattu Peppi-elokuvia, Loviisassa Onneli ja Anneli -elokuvia.  Lapsiperheiden kiinnostuksen voisi aivan hyvin kuvitella rakennettavan Onnelin ja Annelin filmikaupungin varaan. Marttaretkeläisille ja muille tädeille muistamme esitellä iki-ihanat ja humoristiset Inge Löökin kalenterit, kortit ja työpajan.  Kahviloita, pikkupuoteja, käsityöläis- ja taiteilijapajoja meiltä löytyy siinä missä Gotlannistakin, kunhan vain nostamme ne esille.  Ruukin pajat ja aitat olisivat mitä sopivin vierailukohde sille bussireissulle, joka alkoi Pernajan kirkosta ja kulki linnoitusten ja Loviisan vanhan kaupungin kautta.  Ostosaikaa eurorahalla ja maksukorteilla sekä kiireettömiä  kahvilointipausseja reissun mittaan muutamankin kerran.  



Jos 60000 gotlantilaista saa passattua 800000 turistia, pitäisi meidän loviisalaisten kyetä viihdyttämään ja palvelemaan hyvinkin 200000 vierasta.  Ovet, ikkunat ja sylit auki toivottamaan vieraat tervetulleeksi kuningattaren, ruusujen, raunioiden ja kahviloiden kiireettömään Loviisaan!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Voihan vaippa!



Uppo-Nallen voimasana taisi olla "Voihan vaippa!"  Koulun pihalla olen kuullut haukkumasanana entisen tutun "vellihousun" lisäksi myös "vaippahousu"-nimityksen.  Vaan enää ei vaippa ole nolo eikä haukkumus, vaippa on ylennetty juhlien kohokohdaksi ja kakkutarpeeksi.

Amerikoista meille ovat pikkuhiljaa rantautuneet monenmoiset uudet juhlat ja juhlatavat. Halloweenit, sulhasen kavereineen häissä esittämät vitsikkäät tanssit ja ehkä uusimpana vauvakutsut, eli baby showerit vaippakakkuineen.

Tuo vaippakakku oli minulle kesän alussa vielä uusi asia, mutta nyt olen vihkiytynyt sellaisten tekemiseen kolmen kakun verran.  Helppohan tuohon oli paneutua, kun googlettimesta löytyi ohjetta, neuvoa ja kuvia ihan aakkosista alkaen.  

Meillä Pohjois-Karjalassa on rotinoiden viemisen perinne edelleen voimissaan.  Rotinat ovat uuden vauvan perheeseen vietäviä ruoka- ja vaatelahjoja.  Perinteisesti rotinoiksi on viety vakallinen karjalanpiirakoita, pullarinkeli ja täytekakku.  Useinmiten mukana on ollut vielä pehmeä paketti vauvalle, potkuhousut tai villanuttu.  Ajatuksena on tietysti uuden tulokkaan lämmin muistaminen ja sekin, ettei tuoreen äidin ole tarvinnut hätäillä kahvipöytään katettavista tarjottavista vauvanihastelijoiden tullessa tervehdyskäynnille.  

Amerikanihme, vaippakakku, voisi olla uudempaa rotinaperinnettä meillä Suomessakin.  Muoto on vanha tuttu ja juhlava, mutta kaikki kakun sisältö onkin alusta loppuun saakka itseään vauvaa varten.  Rullattujen vaippojen lisäksi kakkuun voi rusettien alle upottaa tuttipulloja, öljy- ja rasvatuubeja, korvikemaitopakkauksia - mitä vain asiaankuuluvaa sattuu keksimäänkin!  Varsinainen hyvän mielen askartelu tekijälle ja takuulla mieleinen tuliainen kakun saajalle.

Harvoin olen heinäkuussa neulonut.  Neulominen on tyypillisesti ollut syystalvien puuhaa, tähtäimessä pukinkontti.  Nyt sain kuitenkin niin hauskan neuletilauksen, että ostin kauniinväristä Nalle-lankaa ja laitoin pyöröpuikot suihkiman heinäkuisena sunnuntaina.  Minulta toivottiin siis  "toukkapussia".  Taas jouduin googlettelemaan ohjetta ja kuvaa moisesta.  Kyseessä ei ole mikä tahansa täkypussukka, vaan villainen jättisukkaa muistuttava kapalo vastasyntyneelle turvaksi ja lämpimäksi.  Suomalaisen  kätilötädin keksintöä on nyt levitetty alkuun sairaaloiden välityksellä ympäri Suomen ja viety ulkomaillekin.  Käsityöbloggarit ovat jalostaneet ideaa ja jakaneet ohjetta edelleen.  Helppo ja hauska hyvän mielen työ tämäkin.  "Kaksi oikein ja kaksi nurin" sujuu yhtä lailla tv:tä katsoessa kuin aurinkotuolissakin.  Jos se vielä tuo vauvan äidille iloa ja vauvalle turvallisen ja lämpöisen olon, voiko muuta toivoa!?


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Lov is a







Loviisa on herttainen ja ihana pieni kaupunki, jossa on monta tosi onnistunutta vuosittaista tapahtumaa.  Monien joukosta muita ruusuja korkeammalle nousee mielessäni pari.  Avoimet puutarhat ja Wanhat talot vetävät ihastelevaa väkeä bussilasteittain kauempaakin.  Hyvä niin!  Joku taho (ehkäpä juuri se paljon puhuttu ja usein mainittu kolmas sektori) on onnistunut tuotteistamaan Loviisan idylliä.

Tuota tuotteistamisen taitoa taitaisi kaivata koko Suomi.  Sanovathan tänne eksyvät  ulkomaiset reissaajat, ettemme osaa markkinoida kaunista ja puhdasta luontoamme oikein. Taitavista loviisalaisista "kulttuuriattaseoista" pitäisi koulia doulia, kokemusasiantuntijoita taikka mentoreita valtakunnan tason vastaaville hyväntahdonlähettiläille virittämään Suomea vientikuntoon rakentamaan uutta Suomi-kuvaa maailmalle.

Kikka on selvästikin siinä, miten asia esitellään - kuviksi kuvataan ja sanoiksi puetaan.  Puutarhaviikonlopuista ja Wanhoista taloista kertovat kauniit kuvat ja runsaat lehtiartikkelit viestivät sympaattisista taloista ja pihoista sekä niiden idearikkaista, kekseliäistä ja taitavista isännistä ja emännistä.  Kuvat luovat mielikuvaa ikuisesta - tai ainakin muuta Suomea selvästi pidemmästä ja rehevämmästä - kesästä.  Tarinat antavat ymmärtää, että talojen asukkaat elävät kiireetöntä ja mutkatonta, onnellista arkea kauniissa pastellinsävyisissä puutalokodeissaan.

Rapakiven väki asuttaa modernia sekatyyliä edustavaa hirsitaloa ja edelleen työn alla olevaa pihaa.  Kokeilenpa minäkin tuotteistaa tätä hieman.


Avoimien puutarhojen päivänä saattaisin mainostaa Rapakiven "kierrätyshenkistä ja alati muotoutuvaa pihaa". Enkä narraisi pätkääkään.  Saattaisihan joku tosiaan napata täältäkin jonkun uusiokäyttöidean.  Sen verran paljon on rahan vähyys pistänyt vauhtia keksimisnystyröihin ja ideointirauhasiin.  Kierrätetyt hirviaitatolpat ovat taipuneet paitsi nurmikon reunustaksi, myös nätiksi ja näppäräksi puuliiteriksi ynnä viihtyisäksi pihakeinuksi. Liikennemerkkivanereista on tullut varaston tuulensuojalevyjä ja autotallin oven rakenteita - muita pienempiä kierrätyksiä nyt mainitsemattakaan. Ja koska joka kesä teemme jotain, piha muokkautuu ja muotoutuu koko ajan.

Wanhojen talojen päivien viikonloppuna Villa Rapakivi voisi tosiaan etäkohteena edustaa niin kutsuttua uudempaa hirsitalorakentamista. Rapakiven talossahan höylähirsikehikko toimii ulkovuorauksena, samaan tapaan kuin perinteisissä puutaloissa toimii pysty- tai vaakalaudoitus. Sisäseinät Rapakivessä toki ovat kipsiä ja talon lämpimyydestä vastaa hirren ja kipsin välissä oleva tuhti villaeristys. Tuulelta suojaa tervapaperi. Rakenne on toimiva ja lämmin.  Savenharmaa talo on ainakin minun silmiini kutsuva ja sympaattinen - sanoisinko, vanhan ja uuden toimiva liitto.  Kolmen suuren kuistin ansiosta Rapakiven talo on asukkaidensa mielestä yhtä aikaa sekä talvitalo että kesämökki.

Miksikäs ei jokainen voisi samaan tapaan katsella työtään taikka kotiaan ruusunpunaisten silmälasien läpi ja ohjata muutkin katselemaan sitä samoin.  Pelkät numerofaktat eivät taida tänä päivänä olla myyviä yrityspuolellakaan.  Tarvitaan kauniita sanoja ja kuvia.  Toimisivatkohan kauniit sanat haastavia ja rumia paremmin myös palstakeskusteluissa?  Kauniita kuvia Loviisasta olemme Lehden fb-palstalla onneksi saaneet ihastellakin.