Villasukka

Iltaa täältä takkatulen ja kynttilän valon ääreltä, kulmasohvan nurkasta.  Tehtailen täällä iltapuhteinani "Seiskaveikasta" villasukkia ja pohdiskelen siinä samalla villasukan syvintä olemusta ja vaikutusta vaikkapa elämänlaatuun.

Ruotsin akatemia voisi mielestäni antaa Nobelin palkinnon sille henkilölle, joka keksi villasukan ohjeen. Vähän voisi tietysti olla selviteltävää, ennen kuin keksijä löytyisi, mutta ihan sama jakaisiko  palkinnon rauhan vaiko lääketieteen puolelta. Molemmilla sektoreilla on villasukan keksijällä - ja villasukalla - ansioita.

Joustinneule, kantalappu, kantapään käännös, kantakavennukset, terä ja kärkikavennukset. Niistähän sukka koostuu.  Sukan neulomisen vaikutus maailmanrauhaan on nähtävissä monella tapaa. Väitän että perheen tasolla neulominen toimii monen pienen riidanpoikasen ukkosenjohdattimena. Neulomisen rytmi ja jatkuvuus purkaa kiukunpoikasia ja tyynnyttää mieltä. Isommassa viitekehyksessä voisi nähdä niinkin, etteivät sotilaamme olisi talvi- ja jatkosodissa tarjenneet tapella maamme puolesta ilman kotipuolesta lähetettyjä villasukkia. Ja taas kotipuolessa sukkaa neulovat naiset olivat varmasti neuloessaan tyynempiä mieleltään kuin jos olisivat vain peloissaan syöneet kynsiään.  Nobelin arvoista.

Lääkinnällisiä vaikutuksia ei kukaan varmasti tohdi kiistää. Vetoisten lattioiden taloissa villasukat ovat normaali varuste. Ne ehkäisevät ennakolta pieniä nuhakuumeita. Jos lentsu on jo päässyt iskemään, toimivat villasukat takuuvarmana ensihoitona. Tiedän terveyskeskuksessa neuvotun buustaamaan villasukan tehoa vielä sukkiin laitetuilla valkosipulinkynsillä. Joten eipä koululääketiedekään villasukkaa väheksy.  Ja kuten edellä todettua, edistää neulominen mielenrauhaa vähintään siinä missä zen-värittely.  Tutkijat ovat havainneet neulomisen myös torjuvan muistisairauksi, vähentävän stressiä ja alentavan sykettä. Nobelin väärtiä elämänlaadun kohennusta varmasti.

Neulominen on myös omanlaistaan taideterapiaa. Joku osaa sommitella kauniista langoista yhdistellen ja sekoitellen tosi kauniita värimaailmoita. Meille vähemmän lahjakkaille sommittelijoille on tarjolla toinen toistaan hauskempia pätkävärjättyjä lankoja.  Aina kun ostan uuden "Seiskaveikan" odotan malttamattomana, millainen kuviosarja pätkävärjätystä langasta lähtee rakentumaan. Tänä syksynä olen suoltanut sukiksi "Nostalgiaa", "Polarista" ja "Polkaa". Viehättäviä viluvarpaan lämmittimiä on tullut kaikista.

Matkamummo

Lapsuudenkodissani meillä asui kolme sukupolvea saman katon alla ja ihan samassa ruokakunnassa. Isän äiti edusti vanhinta sukupolvea, vanhempani keskimmäistä ja minä veljeni kanssa nuorinta sukupolvea. Meille lapsille tällainen asuminen oli turvallista ja mukavaa. Emme olleet koskaan keskenämme, aina oli aikuisia ympärillä. Silloinkin, kun vanhemmat lähtivät navettatöille taikka harrastuksiinsa, meillä oli lempeä mummo turvaamassa oloamme.

Äidilleni tuo asumismuoto ei varmaan aina ollut yhtä mieluisaa. Olihan saman kattilan äärellä kaksi emäntäihmistä hämmentämässä. Luulen, että tuosta anopin ja miniän saman katon alla asumisesta johtui se, ettei äitini koskaan ole halunnut tulla minulle lastenhoitoavuksi. Välimatkan vuoksi meillä olisi pitänyt asua vaikkapa koko vesirokon ajan ja sitä äiti ei halunnut. Sitä paitsi on myönnettävä, että minä olen tosi huono ottamaan apua vastaan. Koen typerästi aina, että minun pitää selviytyä itse perheestäni ja tehtävistäni.

Lapsuuteni suurperheestä minulla on lapsen vinkkelistä pelkkiä hyviä muistoja. Mummo paistoi meille lapsille lettuja vanhempien kuoroiltoina. Mummolle saattoi jättää illalla toiveen aamupalasta ja varmasti oli keitetty kananmuna tai kaurapuuro odottamassa kouluunlähtijää. Mummo jaksoi neuvoa villasukan kantapään tekemistä kerta toisensa jälkeen. Hermostumatta.

Mietin näitä nyt, kun haen omaa rooliani Piltin ja Pirpanan mummona. Pienten perhe asuu nyt kaukana. Pelkkä piipahdus ei kolmensadan kilometrin välimatkan vuoksi ole oikein toimiva. Kun menen, niin olen perheessä muutaman vuorokauden. Miten olla avuksi sopivasti, muttei liikaa? Mitä saan mummona tehdä, ettei sitä koeta varpaille astumiseksi? Miten antaa perheelle omaa tilaa ja rauhaa?

Piltin ja Pirpanan äiti on minua huomattavasti joustavampi ja sallivampi. Hän ymmärtää, että asioita voi tehdä monella tapaa ja silti yhtä hyvin. Hän osaa ottaa avun vastaan. Tytär kiittelee kauniisti ja hätäilee, ettei mummoa nyt vaan tullut käytettyä liikaa hyväksi. Voi, sellaisesta tulee niin hyvä mieli. Kiitos riittää hyvinkin ja on mukava, että on saanut ja voinut olla avuksi.

Tiedonkeruu

Isoveli valvoo ja tietää meistä enemmän kuin osaamme ikinä arvatakaan.  

Senhän olemme varmaan jo jokainen oivaltaneet, että naamakirja tyrkkää tilausmainosta heti, kun tekstiruutuun kirjoittaa jotain. Siis tähän tapaan: Kirjoitat sanan pellava ja jo sinulla onkin sivubannerissa kolme täsmämainosta pellavavaatteiden postimyyntifirmoilta.

Mitä ilmeisemmin facebook myy keräämiään tietoja eteenpäin firmoille. Tämä varmistui minulle viimeistään tänään. Olin saanut kaksi mainoskirjettä sähköpostiini. Toisen Huuto.netiltä ja toisen pihatavaraa myyvältä Smartialta. Huutokauppa-sivusto kyseli haaveilenko vaaleanpunaisesta moottorisahasta.  Mistä ne olisivat salaisimman haaveeni tienneet, ellei fb olisi kertonut heille, että tämän tuosta se täti kirjoittelee polttopuuhommista ja onpa tuo kertonut vaaleanpunaiset työkalut sisältävästä työkalupakistaankin.  Yksi mainosviesti olisi voinut mennä sattuman piikkiin, mutta kaksi samana päivänä ei enää millään. Smartia tarjoili autotalliin nosto-ovea. Sellainenkin meillä tarvittaisiin. Puoliskon omatekemät verstaan ovet vaihdettaisiin mielellään komeaan nosto-oveen. Kaiken lisäksi syystarjous olikin vallan räväkkä, kesän hinnoista oli tultu alaspäin jo kokonaista 230€. Harmi vaan, että Smartia ei ollut vakoillut oviaukon kokoa aivan oikein. Korkeutta puuttui 60 senttimetriä.

Kauppaketjujen haluja kerätä vielä aiempaa tarkempia kuluttajakäyttäytymisen tietoja on kyseenalaistettu kovasti. Johan kauppiaat nykyiselläänkin tietävät, mitä kanta-asiakaskorttia käyttävillä asiakkailla on tapana ostaa. Latasin puhelimeeni S- ja K-ketjun appsit. Kas kummaa, K-ketjussa tiedettiin tarjoilla minulle kolmea käyttämääni K-kauppaa aukiolotietoineen ja muine mainoksineen. Tarjouksetkin olivat sen tyypin tavaraa, joita minulla kuulemma on tapana ostella, jauhelihaa ja suolakurkkuja muun muassa. Tottahan se on, että turha on naudan entrecotea tälle emännälle tarjoilla.

Väärintulkinnan vaara tässä tietojen kalastelussa on mitä ilmeisin. Nyanssit puuttuvat.  Keruukoneille ei ole osattu ohjelmoida huumorintajua. Olenpa kuullut tapahtuneen sellaistakin, että itäsuomalainen mies, jolla on venäläissyntyinen vaimo ja yritys Venäjän puolella, on saanut viiden vuoden maahantulokiellon jaettuaan naamakirjassa jonkun leikkimielisen venäläisvitsin. Maahantulokiellosta ei tokikaan oltu ilmoitettu kirjeellä eikä sähköpostilla, ei edes puhelimella. Asia oli paljastunut rajalla. Syytä ei kerrottu edes siinä. Aikanaan, eri tahoiltu kyseltyään, mies oli saanut selityksen tapahtuneelle; "venäläisvastainen ajattelu".

Petkunterän akatemia

Monenmoisia kouluja sitä Suomessa on.  Parannellun peruskoulun ja lukion lisäksi meillä toimii vauvasta vaariin ohjaavia kansalaisopistoja.  Meillä toimii kansanopistoja vaikkapa välivuositarpeisiin ja ammattiopistoja, ammattikorkeakouluja ja yliopistoja ammatin hankkimiseksi. Meillä on erilaisia harrastuksiin painottuvia kouluja, kuten musiikkiopistoja ja tanssiopistoja.  Puolueillakin on omat opistonsa, joissa taidetaan hioa paitsi oppeja myös fraseologiaa.  Varmasti jäi paljon koulumuotoja mainitsematta.  Sivistysvaltio Suomessa uskotaan kouluihin ja koulutukseen. Hyvä niin.

Kuunnellessani perheemme nuoremman polven kokemuksia, jäin miettimään, missä on se akatemia, joka kouluttaa vuokraisäntiä?  Kerta toisensa jälkeen heille osuu keljuja ja ketkuja vuokraisäntiä.  Saanen näistä tässä pakista, koska kokemukset ovat lehden levikkialueen ulkopuolelta.

Ensimmäinen kysymys nuorella lapsiperheellä on tietenkin, onko vuokralle tarjolla oleva talo terve.  Ainahan vuokraisäntä vakuuttaa, että terve on! "Jos joku muuta väittää, niin ne ovat vain pahoja puheita ja juoruja." Eräässä tällaisessa mukaterveessä hometalossa asuessaan toinen aikuisista sairastui astmaan ja vauva sairasti jatkuvasti.  Naapurit tiesivät sitten kyllä jälkeenpäin kertoa, että homeen takiahan ne edellisetkin vuokralaiset lähtivät.  Kuka lähtee asuntoa vuokratessaan naapurikierrokselle kyselemään, pitävätkö vuokraisännän mainoslauseet paikkaansa? Eikö pitäisi voida luottaa vuokranantajan sanaan?  Mitään korjauksia ei tuossa talossa asumisen aikana tehty. Ei niitä välttämättömiäkään.  Vettä tuli sateella sisään.  "Kuivaa vaan", neuvoi vuokraisäntä. Terveystarkastaja laittoi asunnon lopulta asumiskieltoon ja oikein hyvä niin.

Viimeisimmässä muutossa tuntuivat takaiskut kompastelevan toisiinsa.  Muuttopäivänä oli tarkoitus laittaa talkooväelle ruokaa.  Kas liesi ei toiminut ollenkaan.  Aika retrohan se kuvasta päätellen olikin.  Sitä kelta-ruskeaa mallistoa 1970-luvun alusta -jollei jo edelliseltä vuosikyömmeneltä.  No, grilli muuttokuormasta esiin ja nakit kattilaan grillin sivupolttimelle kiehumaan.  Yhden levyn taktiikalla perunat joutuivat vasta iltapalalle, mutta kerrankos sitä sattuu...  Kolme ensimmäistä päivää menikin sitten sujuvasti grillin varassa, kun vuokraisännällä oli kiireitä - uistelua ja verkkokalastusta.

Illalla nukkumaan käydessä huomasivat, että asunnossa ei fixausmaalauksen jälkeen ole lainkaan verhotankoja.  Asia otettiin puheeksi vuokraisännän kanssa.  "Mikäs siinä, tilatkaa." Paikallisesta kaupasta verhotankojen ääreltä varmistussoittoa soitettaessa vuokraisäntä onkin sitä mieltä, että hän antoi toki luvan verhotankojen asentamiseen, muttei luvannut niitä maksaa.  "No, verhot halutaan ja tangot ostetaan", tuumasivat nuoret.  Myöhemmin vuokraisäntä oli saanut jostain lisäoppia ja lupasi, että verhotangot saa vähentää seuraavasta vuokrasta.  Kyllähän ne kiinteistöön kuuluvat.

Kolmantena asumispäivänä pesuhuonekerroksen lattialle nousi kerros viemäritavaraa.  Ihan sitä itseänsä.  Näin vain valokuvan ja yököttelin jo pelkän kuvan nähdessäni.  Puolitoista vuorokautta piti hajussa odottaa pumppuauton tuloa.  Epäilys ei kohdistunut pumppuautofirman toimintaan vaan siihen, soittiko vuokraisäntä loka-auton heti niin kuin lupasi.

Siinä tilanteessa, että perheessä on kahden ja puolen vuoden ikäinen vilkas piipero ja uusi vauva tulossa lähiviikkoina, jo nämä vastukset tuntuivat kohtuuttomilta.  Mutta kaikkea ei oltu vielä nähty ja lisää oli tulossa.

Ensimmäisen asumiskuukauden aikana saatiin laskea yhden käden sormin ne päivät, jolloin talossa ei käynyt putkimies, sähkömies eikä edes pumppuauto. Tuo pumppuautokin kävi kokonaista kolme kertaa, vaikkei sitä jokaiseen vedennousuun tilattukaan. Yhteen alakerran kumilasta- ja  kloorivesisiivoukseen ehdin minäkin paikalle uuden vauvan tapaamiseen tarkoitetulla  mummoilureissullani.  

Kuukausi riitti. Onni onnettomuudessa oli nuorten asiallisesti maksama kotivakuutus, joka paitsi lupasi korvata alakerran tulvissa menetettyä tavaraa, myös lupasi avustaa muuttokustannuksissa uuden kodin löydyttyä. Onnea olivat myös ihanat pohjoiskarjalaiset ihmiset, jotka avuliaasti jakoivat sosiaalisessa mediassa hätähuutoamme uuden asunnon löytämiseksi ja auttoivat kaikin puolin muutenkin.

Miten kukaan kehtaa tarjota pitkästä matkasta muuttaville vuokralle asuntoa, jonka talotekniikka on kaikin puolin rikki ja epäkunnossa?  Miten kukaan kehtaa vielä väittää, ettei mitään ongelmaa ole, vaikka aivan varmasti tiesi ongelmat? Kuultiinhan taas, että aikamoisen äkkilähdön tekivät ne edellisetkin vuokralaiset. Miten tohtii syytellä vastamuuttaneita asukkaita toistuvista viemäritukoksista vielä kolmannella pumppuautoreissulla?

Missä on se Petkunterän akatemia, joka kouluttaa ketkuja vuokraisäntiä?