Köyhän ei kannnata

Huoli pois, kyseessä ei ole dementia - ainakaan pelkästään - vaikka taas tiskikoneongelmista aion pakista.  Viime talvinen tiskikoneen korjailu vei kyllä "ajasta toiseen", mutta ei kovin pitkälle.  "Köyhän ei kannata ostaa halpaa" -sanonta tuli taas yhden kerran todistettua. Sininen pesuvati piti ottaa esille ja aloittaa vastenmielinen käsitiski, joka modernissa yhden altaan huushollissa vaatii avukseen pesuvadin.

Puoliskolla osui olemaan "kauppalanko", joka myy kuljetusvaurioisia koneita.  Tietenkin kyseltiin ensimmäiseksi sieltä, mutta eipä tietenkään juuri nyt osunut olemaan yhtään sopivasti kalusteen sisään piiloon jäävästi takaa taikka sivusta kolhittua valkoista 60-senttistä konetta. Ehdottelivat, että kannattaisi jäädä odottelemaan, jos vaikka tulisi. Mutta kuka sitä nyt voisi tiskikonetta kovin monta viikkoa jonottaa.  Varsinkin kun ollaan Suomessa eikä Venäjällä, jossa legendojen mukaan autoa taikka televisiota saatettiin odottaa vuosikymmenkin. Olen kyllä kuullut että kärsimällä saa kirkkaamman kruunun, mutta hitsi vie en kärsi liottaa atooppisia käsiäni Fairy-vedessä monta kertaa päivässä.

Soitto Harrastehalliin saattaisi auttaa, tuumattiin. Helpommin sanottu kuin tehty sekin. Eräänä maanantaiaamuna kuuntelin töihin lähtöä tehdessäni vartin verran pimpelipompelia, kunnes sain kuulla, ettei postimyynnistä tiedetä, löytyisikö haluttu kone saman firman varastomyymälästä, josta sen voisi käväistä itse hakemassa. Aika mopot ovat ison firman järjestelmät. Muilla postimyyntiä ja kauppatoimintaa harjoittavilla firmoilla näkyy jopa asiakkaalle kappalemäärät, montako kutakin tuotetta missäkin myyntipisteessä on. No sainhan vartin odottelulla suoran numeron, johon saisin soittaa kymmenen jälkeen. 35 minuuttia odottelin linjalla pimpelipompelia kuunnellen, enkä vain  päässyt perille. Puhelu pompsahti tämän tuosta keskukseen ja aina arvailtiin "palvelutapahtuman" olevan kesken, myyjät eivät ehdi vastaamaan puhelimeen. Sitten taisi jo koittaa keskusneidin ruokatunti ja vuoroon tuli toinen keskusääni. Kysyin, että mahtaako siellä ihan oikeasti olla joku töissä, kun 35 min. odottelun jälkeenkään ei kukaan vastaa?  Ystävällinen keskus lupasi ottaa kauppaan yhteyttä infopisteen kautta ja välittää asiani. Tunnin kuluttua sieltä jo soitettiinkin takaisin ja kerrottiin, ettei konetta ole varastomyymälässä, mutta se saadaan sinne tilattua.

Henkisesti jo hiukan helpotti, kun tiskari on luvassa 2-4 päivän kuluttua.  Vaan tiukassa on edullinen tiskikone tässä maassa. Varsinkin kun ei ole haluja hankkia uutta "Wiherpuulia", joka havaintojemme mukaan kestää kuukauden verran yli viiden vuoden takuuajan.

Alasajo

Luulenpa, että tällainen 50+ -iässä oleva täti-ihminen saa jo vähän muistella.  Kaihoilen niitä vanhoja hyviä aikoja. Siis aikoja ennen Suomen alasajon alkua.

Muistelen lämmöllä 1980-lukua, jolloin terveydenhoito oli kaikkien saavutettavissa. Terveyskeskus oli joka kunnassa ja se oli auki ympäri vuorokauden. Korvakipuisen tai kuumekouristuksen saaneen lapsen kanssa ei tarvinnut odottaa aamua, vaan lähilääkäriin pääsi yölläkin. Muistan myös semmoisen Kela-kukkasen, että alle 1-vuotiaan lapsen sairaalareissuille Kela maksoi taksikyydin. Sen turvin olen minäkin esikoisen kanssa huristellut taksilla sadan kilometrin sairaalamatkaa Pohjois-Karjalassa Kesälahdelta Joensuuhun ja takaisin. Nythän terveyskeskukset palvelevat vain virka-aikana ja akuuttia yöllistä lääkäriapua saat hakea aika kaukaa, päivystävästä keskussairaalasta. Pienen vaivan takia ei tietenkään kannata lähteä ja tarkkaan pitää miettiä sekin paljonko reissu todellisuudessa tulee maksamaan - autokuluineen kaikkineen. Nykyään keskussairaaloista laitetaan kovin sairaatkin ihmiset kotimatkalle kimppatakseilla kylien kautta kierrellen. Pahoin pelkään, että hoitoverkon verkonsilmästä putoaa tätä nykyä aika moni jo pelkästään pitkien matkojen vuoksi.

Entäs sitten tämä pankkitoiminta. Ennen pankkeja oli vähän joka kylällä. Pankit palvelivat puoli kymmenestä viiteen. Ottivat vastaan talletuksia, hoitivat asiakkaiden laskujen maksua, jakoivat  tiskiltä käteistä rahaa. Takasaleissa neuvoteltiin lainoista ja muista isommista pankkiasioista. Vakuutuksia myivät erilliset vakuutuslaitokset. Pankit olivat oikeasti palvelupankkeja ja pankkeja pidettiin luotettavina paikkoina. Muistanpa että 1980-luvulla pankin kesätyöntekijänä ollessani tiskille tuli iäkäs täti Valittujen Palojen kirjeen kanssa. Muistattehan ne kirjeet, joissa piti liimata tarra tähän ja laittaa rasti tuohon, joissa voi pelkästään osallistua houkuttelevaan arvontaan tai sitten tilata myös Valittujen Palojen vuosikerran. Täti sanoi: "Voisittako työ laittoo tämän silleen, jotta mie osallistun vuan siihen arvontaan? Mie en halluu tilata mittään." Mikäs siinä. Laitettiin tarra oikeaan ruutuun ja livautettiin arvontalipuke oikeanväriseen kuoreen. Kyllä se oli pankkipalvelua. Silloin. Nythän työssäkäyvä ei juuri onnistu pankkivirkailijaa tavoittamaan ja tarkkaa on sekin, mitä palvelua sieltä saa, monenko aikaan ja miltä tiskiltä.

Ja vielä on pauhattava postista. 1980-luvulla posti oli joka kylällä. Sieltä haettiin paketit. Ne Kalle Anttilan lähettämät ja muut. Postista lähetettiin kirjeet, kortit ja paketit perheenjäsenille ja sukulaisille. Kortteja läheteltiin paitsi jouluna myös pääsiäisenä, nimipäivän seutuun ja varsinkin syntymäpäiväksi. Sitten ruvettiin suhauttelemaan tekstiviestejä ja sähköposteja, vilauttelemaan facebook-viestejä ja what's appeja. Posteja ei enää tarvittu joka kylälle. Postiverkkoa harvennettiin. Jopa Loviisan kaunis ja perinteikäs postitalo tyhjeni ja postin toiminnot siirrettiin nolosti R-kioskille.  Kalle Anttila myi firmansa, joka sitten uuden omistajan hoteissa jo pian kaatui. Postin pakettivirta väheni. Firmat haluaisivat lähettää laskunsa sähköpostiin tai vielä mieluummin jonnekin Oma Elisa- tai If-palvelusivuille. Laskutkaan eivät enää kulje kirjekuoressa  postin kantamina.  Kun postivirta vähenee, postin palveluita ajetaan alas yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Tätä en sentään olisi uskonut: paperiset sanomalehdet uhkaavat loppua. Ei ole enää kaukana se aika, että musteentuoksuisen, käsissä kivasti kahisevan lehden sijasta saamme vain selailla nettilehteä tabletilla.  8.12. alkaen Loviisan Sanomat siirtyy meidänkin taajamassa päiväkantoon. Sehän tarkoittaa sitä, etten enää voikaan hilpaista yöpaidassa ja isännän isoissa huopavuorisaappaissa postilaatikolle aamukahviseuraa hakemaan, vaan joudun zoomailemaan aviisia aamusilmille aivan liian kirkkaalta tablettinäytöltä. Paperinen lehti tulee postilaatikkoon sitten vasta iltapäivällä sen erikseen paperisena pyydetyn Elisan laskun kanssa.  

Harmi!

Terveysasiaa

Minä olen tämmöinen perusterve ihminen. Itäsuomalaista maatiaisrotua, lyhytjalkainen  ja vahvaselkäinen. Vankka ja topakka. No, ymmärrätte varmasti, kun käytän puoliskon neljännesvuosisata sitten kaikessa rakkaudessa lanseeraamaa ilmaisua; "anatomisesti oikeinmuotoiltu kottikärryntyöntäjä". En paljon sairastele, enkä juuri kuulostele itseäni ja oloani. Enkä varsinkaan googlettele mahdollisia oireitani. Porskutan vain menemään.

Vaan sittenpä kävi niin, että reilu viikko sitten jotain napsahti päässäni. Ihan korvissani kuulin sen  napsahduksen. Paikallistin tuon äänen ja tuntumuksen jonnekin silmän taakse. Puolisko ei kuitenkaan nähnyt silmässä verenpurkaumaa, vaikka kuinka kieroon yritin katsella. Päänsärky alkoi saman tien. Sellainen toispuoleinen ja jännän paikallinen, ei kuitenkaan sietämättömän kova. Kipua oli myös silmässä, silloin kun vasenta silmää käänsi tai pää painui kumaraan asentoon.

Verenpainettahan minulla on semmoisen yhden aamullisen tabletin verran. Olen koettanut ottaa lääkkeet varsin tunnollisesti, joten rohkenin toivoa, ettei kyse olisi aivoverisuonen katkeamisesta. Googlettamaan en tietenkään lähtenyt. Sehän ei ole tapoinani ja ties mitä kauhuskenaarioita tuo retki googlettimen ihmeelliseen maailmaan olisikaan avannut. Aamulla soittelin terveydenhoitajalle, joka sanoikin minulle juuri ne oikeat sanat: "Kun tuo puhe kumminkin kulkee entiseen malliin, niin luultavasti kyseessä ei ole mikään neurologinen asia. Päänsärkyä kannattaa kuitenkin seurata ja varata lääkäriaika."

Seurailin päänsärkyä arkiviikon. Se pysyi paikallisena ja toispuoleisena, eikä äitynyt mitenkään erityisen kovaksi. Särky oli kuitenkin olemassa heti herätessä ja vielä illan myöhällä nukkumaan mennessä. Rohkenen veikata, että on se saattanut jäytää yölläkin, mutta enhän minä nukkuessani mitään kuule, näe enkä tunne.

Viidentenä päivänä olin jo ihan vain tällä kasvatustieteiden tutkinnollani tullut siihen johtopäätökseen, ettei toispuoleinen päänsärky voine johtua sen enempää siitä verenpaineesta tai  pehmytkudosreumasta kuin päänahkan psoriasiksesta. En osannut yhdistää sitä myöskään maitoallergiaan enkä refluksitautiin. Päättelin, ettei se siis voine liittyä myöskään epäonnistuneen sappileikkauksen jälkitilaan, eikä minulla perusterveellä ihmisellä muita lääkärin toteamia tauteja ole. Tämän päättelyketjun jälkeen tilasin ajan lääkärille.

Sain lääkärireissullani aivan erinomaista huolenpitoa.  Neurologiset testit tehtiin ja sellaiset päänsäryn syyt suljettiin pois. Lääkärin täsmäkysymysten kautta ja niskan huolellisen kopeloinnin jälkeen tultiin siihen yhteiseen ymmärrykseen (siis lääkäri ja minä) että neulomisesta aiheutunut tiukemmanpuoleinen niskajumihan se tätä mummoa vaivaa.

Jo vain troppireseptiä apteekkiin ja puikot hetkeksi telakalle. Villasukkatehtaalla on nyt YT:t.