"Mä keräilen..." sanoi Piltti, kun lappoi yhteisellä kirppariretkellämme palloja ostoskärryyn. Vesimelonin näköinen pallo nakattiin kärryyn ja perään vielä punainen. Mitä siihen olisi vastaanpanemista mummollakaan - samoja keräilijöitä kun ollaan! Se, että jotain juttua keräilee, oikeuttaa joskus hassut tai turhantuntuisetkin hankinnat. Onhan Piltillä palloja entuudestaankin. Isoja ja pieniä, pehmeitä ja kovia, potkittavia ja heiteltäviä, yksivärisiä ja värikkäitä... Mutta kun 2,5-vuotias keräilee, se on aikamoisen osuvasti ja nasevasti sanottu. Keräilijämummo ostaa keräilijä-Piltille pallon aivan aikailematta.
Kerronpa samaan syssyyn parista omasta keräilykohteestani. Saimme häälahjaksi viime vuosisadalla, tarkemmin sanottuna juhannusaattona vuonna 1985 alun yhteen keräilykohteeseemme, nimittäin Kerman Saven Heinä-astioihin. Saimme varmaan kuusi kahvikuppia ja kuusi lautasta. Sitten saimme luullakseni tupaantuliaislahjaksi saman vuoden joulukuussa jokusen kulhon. Jykevä kivitavara kestää aikaa, käyttöä ja katseita. Minusta sarja on edelleenkin ajaton ja monikäyttöinen, se sopii niin arkeen kuin juhlaan. Olen hankkinut vuosien saatossa täydennystä sarjaani milloin tehtaanmyymälöistä, milloin kirpputoreilta. Kokoelmani on tällä hetkellä melko varmasti Suomen suurin - ainakin tällä puolen Heinäveden. Astioita on nyt niin paljon, että puolisko pelkää astiakaappien putoavan astioiden painosta alas seinältä. Hän onkin määrännyt minut osittaiseen hankintakieltoon. Se tarkoittaa sitä, että minulla lupa hankkia vain sellaisia astioita, joita ei entuudestaan ole. Tottahan se on, että kolmekymmentäyksi kahvikuppia ja kahdeksan teekuppia lautasineen riittävät aika pitkälle. Myönnän, että kolme kalavuokaa riittää jo keskikokoisiin pitoihinkin. Kolme pyöreää ja kaksi sydämenmuotoista piirasvuokaa mahdollistavat hyvinkin sen, että mustikkapiirakan ja suppilopiirakan voi leipoa samana päivänä. Kannuja on niitäkin joka lähtöön, vaikka useinmiten tulee laitettua pöytään törpösti kaupan maitopurkki. Yleensä olen varsin hintatietoinen ja ostan vain Sulo Vilenin tapaan, kun halvalla saan. Kerran sentään riehaannuin ja maksoin peräti kaksitoista euroa sarjaan kuuluvasta kastikekulhosta. Totesin, että kaipa suppilosoosi siitä tarjoiltuna maistuu vielä tavallistakin paremmalta.
Joskus keräily lähtee liikkeelle hyvin pienestä. Pari vuotta sitten löysin kirpputorilta valkoisen talonmuotoisen kynttilälyhdyn. Ihastuin siihen oitis. Viime joulun jälkeen löytyi niin ikään kirpparilta isompi talolyhty ja niin oli keräily alkanut. Kuluneen syksyn mittaan löytyi enemmälti etsiskelemättä vielä kolme taloa lisää. Taloista sain sommiteltua työpöydälleni jouluasetelman. Suurin lyhtytaloista on kirkko ja seuraava on koulu. Ne sijaitsevat pöydän ylätasolla. Alemmalle tasolle sijoittuvat kauniiseen riviin kolme pientä asuintaloa. Vaikka sommitelma on jo tällaisenaankin kaunis, en ole ollenkaan varma, että se olisi valmis.
"Mä keräilen..."
