Uudistus

Parikymmentä vuotta olen kirjoitellut Loviisan Sanomiin nimimerkin suojista. Nimimerkin takaa on ollut helppo kirjoittaa höpsötellen ja leikkisästi. Olen kokenut, ettei nimimerkkikirjoittajan ole tarvinnut pelätä kasvojensa menettämistä taikka kirjoittavan sivupersoonan sekaantumista työminän kanssa. Joku on joskus kysynyt, kirjoitetaanko Riinaa ryhmätyönä niin, että nimimerkin takana olisi useampi kirjoittaja. Pohtikohan kysyjä ehkä mielessään juttujen epätasalaatuisuutta – väliin kun tulee kirjoiteltua lähes puuta heinää. Toivottavasti sentään joskus on ajatusta ja ideaakin matkassa. Vaan ryhmätyöstä ei ole kyse, ihan itse vastaan joka jutusta.

Nyt sitten esitettiin lehdestä toive, että jutut julkaistaisiin jatkossa reilusti nimellä ja kuvalla varustettuina. Pienen pohdinnan jälkeen päätin, että mikäs siinä. Johan viime kunnallisvaalikampanjassa torilla kerroin olevani Riina, joten kovin suuri salaisuus ei henkilöllisyyteni enää voi olla. Nimimerkin suojissa piilottelu taitaisi muistuttaa jäniksen tapaa pistää päänsä pensaaseen ja uskotella olevansa katseilta piilossa, vaikka piilopaikan kavaltava hännäntupsu jääkin näkyviin.

Sitten tultiin vaikeampaan osaan eli valokuvan ottamiseen. Olen sen ajan lapsia, etten ole ollut vauvasta asti valokuvattavana, saati videokuvattavana. Selfieiden ottaminen on minulle liki mahdotonta. Aina kameralle poseeratessa ja virnistellessä on jotenkin epäluonteva ilme. Kurkistus voimauttavaan valokuvaukseen osana vertaismentorikoulutusta, ei sekään tuonut riittävästi helpotusta tilanteeseen. Valokuvattavana oleminen on yksinkertaisesti vaikeaa. Jotainhan siinä sitten kävi. Lieneekö kamerakin säikähtänyt kuvattavan jännittyneisyyttä vai heijastelivatko mummon kaksiteholasien linssit ikävästi? Yhtä kaikki, ensimmäinen kuvaussessio ei tuottanut kelvollista tulosta ja homma meni uusiksi.

Vielä annettiin omaan tahtiin ja omiaan pakisemaan tottuneelle lisää raameja. Jutussa saisi jatkossa olla osapuilleen ja koko lailla tarkalleen 2800 merkkiä. Jopahan mummo hätääntyi miettiessään, miten tuon merkkimäärän saa selville. Joutuisiko kirjoittaja jatkossa itse laskemaan kirjaimet, sanat vaiko kenties peräti vielä sanavälitkin? Onneksi työpaikalla oli tuoreempaa asiantuntemusta ohjatusta kirjoittamisesta ja sain vinkin, että Word-ohjelma pitää ihan rutiinisti huolen merkkien laskemisesta. Kuopus kommentoi tilannetta Pohjois-Karjalasta opiskelutehtäviensä ääreltä ja kertoi voivansa kikkailla joskus marginaalien taikka fonttien kanssa.  Ymmärsimme kyllä pian molemmat, että sellaiset kepulikonstit eivät palstaillessa taida tulla kyseeseen. Korkeintaan voinee merkkimäärää koettaa typistää kirjoittamalla sanoja yhteen uusiksi yhdyssanoiksi. Ja se sentään on kovin pientä ja lasketaan jo saivarteluksi.

2777.  

Pakkaaja

Minä se olen kuulkaas sellainen laukun pakkaaja, että tätä nykyä minulla on aina appelsiininvärinen, raikkaan oranssi viikonloppulaukku puoliksi pakattuna. Ikään kuin valmiudessa pientä reissupyrähdystä varten.

Laukussa on perussettinä hammasharja ja pesuaineet, villasukat, korkkiruuvi ja uimapuku. Niitä en reissujen välillä pura laukusta pois, vaan kotikäyttöön on toiset samanmoiset. Reissuun lähtiessä tarvitsee vain laskea yönseudut ja pakata niitä vastaava määrä pitovaatteita. Passihan toki kulkee aina mukana - kätevästi käsiveskan läppätaskussa.

Vaan nyt onkin uudet pakkaussuunnitelmat. Pian puolitoista vuotta sitten käynnistämäni säästöohjelma lähenee tavoitettaan. Heinäkuussa tämä mummo nimittäin nostaa rinkan selkään ja lähtee interrailille. Jep, jep - se on nyt mahdollista mummoillekin!

Passi on uusittu ja siinä on riittämiin voimassaoloaikaa. Junalippu on hankittu jo viime vuodenvaihteen tienoossa. Lentolippu raiteiden päähän Krakovaan on sekin lunastettu pari kuukautta sitten. Matkakohteita on hahmoteltu muutamassa palaverissa reissukaverin kanssa teekupin ja tablettitietokoneen äärellä. Tiedossa on, että junailemme ainakin Romaniassa, Bulgariassa ja Kroatiassa.

Tällä viikolla sain työkaverilta rinkan lainaan. Nyt alkavat uudenlaiset pakkausharjoitukset. Kaiken kaikkiaan kolmen ja puolen viikon mittaiselle reissulle tarvitsee sentään jonkin verran enemmän tavaraa kuin oranssin viikonloppulaukun keikalle. Matkalla on tarkoitus yöpyä toisinaan myös airbnb-paikoissa ja päästä siellä pyykkäämään. Silti reissussa pitänee olla enemmän kuin kolme vaatevaihtoehtoa. Mukava olisi toki ostaa reissusta uutta vaatetta, mutta mukana kuljettamisen vaiva ja rinkan rajallinen litramäärä rajoittavat varmasti hankintoja.

Minä myönnän olevani varsin lyhytjänteinen ihminen. Haluaisin, että asiat valmistuisivat tuota pikaa - mieluummin jo eilen kuin vasta huomenna.  Säästäminen on samoin ollut minulle vaikeaa - kaikki mikä tulee, myös menee.  Nyt olen aivan hämmästynyt, miten olenkin onnistunut olemaan sinnikäs ja saamaan kasaan lippurahat ja reissun käyttörahat. Vieläpä niin, ettei säästäminen ole ollut edes vaikeaa. Menot on jokaisella mitoitettu palkkatulojen mukaan, niin minullakin. Pienen pienet, ”ylimääräiset”, rahat ovat puolessatoista vuodessa kartuttaneet reissukassan. Ihan pitää ihmetellä, mihin olen aiemmin ”hassannutkaan” semmoiset summat? Vaan niinhän ne sanovat tupakanpolton lopettaneetkin, että vuoteen tienaa kanarianmatkarahat, kun joka päivä laittaa tupakkatopan hinnan sivuun.

Sisustusjuttuja

Meillä on nyt ihan yhteisesti sovittu, että sisustus- ja pihaohjelmat ovat tilapäisesti katselukiellossa.  Ei ollenkaan niin, ettäkö ohjelmissa olisi jotain vikaa, vaan pikemminkin päinvastoin!  Ohjelmissa on niin paljon hyviä ideoita ja vinkkejä, että kaikki viikonloput tahtovat mennä erilaisissa tv:stä innostuksen saaneissa projekteissa.

Hetki sitten päätettiin päivittää olohuone elokuvan katselua varten, koska se nyt vaan tuntuu olevan se aivan keskeinen olohuonetoiminto.  Meillä - ja telkkariohjelmien mukaan muillakin.  Vajaat kolme vuotta vanha ruskea kulmadivaani sai luvan lähteä.  Sohva oli nyt aivan vääränvärinen, eikä se ollut meidän mielestä mukava istuttava.  Kerrassaan liian pehmeä löhösohva.  Ruskean tilalle siirrettiin vierashuoneesta kahden hengen pikkusohva ja sen kaveriksi hankittiin kaksi mekanismituolia.  Mekanismituoleja käytiin koeistumassa liikkeessä ja jäätiin odottamaan, kunnes sellaiset liikkeeseen saataisiin.  Kuukauden odottelun jälkeen tuolit saatiin ja päästiin hakemaan itse kullekin parasta leffankatseluasentoa.

Yhtenä sunnuntai-iltana puolisko päätti päivittää keittiömme 2010-luvun jälkipuoliskolle.  Se onnistui tv-vinkkien mukaan näppärästi liimaamalla kaapiston alalaitaan led-valonauha.  Aivan vain tarranauhaa liimaamallahan homma ei tietenkään onnistunut, kun johto piti saada kiinni pistorasiaan.  Pari reikää piti porata, että johdon sai sujutettua siististi kaapin sisällä pistorasiaa kohti. Poraamista varten piti kaapeista purkaa tavaroita ulos. Poraamisen jälkeen tarvittiin luonnollisesti myös imuria.

Vaan tämä viimeisin muutoskohde oli hikinen.  Jo vuosia sitten on meillä tiedostettu, että kodinhoitohuoneeseen tarvittaisiin lisätilaa.  Kaappeja on runsaasti, mutta pyykkiritsalle ei ole kunnon paikkaa.  Kun pyykkäys keskittyy viikonloppuun, niin lauantaisaunan nautintoa häiritsee se, ettei kodinhoitohuoneesta tahdo päästä menemään saunaan kompastelematta pyykkiritsoihin.  Menneen viikon sisustusohjelman perheellä oli sama ongelma ja muutoskoordinaattorit ratkaisivat pulman siirtämällä kodinhoitohuoneen kaakeloitua tiiliseinää kuutisenkymmentä senttimetriä saunaan päin.  Kuulosti kalliilta, raskaalta ja pölyiseltä urakalta.  Puolisko lähti uusin silmin silmittelemään kodinhoitohuonettamme.  Kohta hän jo hihkui keksineensä ratkaisun.  Seinää ei tarvitsisi siirtää, vain kahden kaapin kaapisto.  Toisessa kaapissa ovat majailleet pesuaineet ja imuri, toisessa pyykkikori.  Puoliskon arvion mukaan tavarat sopisivat muihinkin kodinhoitohuoneen kaappeihin, joten kaappi ulos ja paikka pyykinkuivatukselle löytyy siitä.

Meillä ei yleensäkään pantata hyviä ideoita, eikä vitkutella niiden täytäntöönpanossa.  Ajatus tuntui hyvältä vielä yön yli nukkumisen jälkeenkin, joten sunnuntaiaamuna aloin sijoitella tavaroita uusiin kaappeihin ja lajitella roskiin tyhjiä jouluvalolaatikoita ja nettitikun ohjekirjoja.  Kaappi siirtyi oman perheen voimin kokonaisena vierashuoneen puolelle.  Siellä se sai uutta tavaraa sisuksiinsa.  Pyykkikorin piilossa säilytetään nyttemmin vieraspeittoja ja tyynyjä.  Imuri muutti kaapin mukana vierashuoneeseen.  Opin minä sen sieltäkin hakemaan.  Pyykkiritsa seisoo nyt ihan sallitulla paikalla viemättä keneltäkään tilaa.  Voipi olla, että sen yläpuolelle viritellään kuivaustilaa vielä ylätasoonkin.

Lähti lapasesta

Muutama vuosi sitten sain olla viikon verran ”julkkis”, kun neuloin pätkävärjätystä langasta peruslapasta valtuuston kokouksessa.  Loviisassa ei ymmärretty sitä, että neulominen rauhoittaa, auttaa keskittymään tai että neulominen on kelpo puuhaa levottomille käsille.

Lapasista se neulominen alkoi viime syksynäkin.  Neuloin muutaman lapasparin lapsenlapsille käden lämmikkeiksi.  Sitten siirryin lempilajiini, eli sukkiin.

Talven saldo on tähän mennessä kaksikymmentäseitsemän paria.  Ja kerrottakoon sekin, että ne on kaikki neulottu ihan omalla ajalla – ei töissä, eikä kokouksissa.  Jouluun mennessä valmistui paketoitavaksi 17 paria perussukkia.  Joulun jälkeen alkoi uusi buumi, enemmän aivoja haastava kirjo- ja kuvioneuleinen sukkainnostus.  Innostuin jopa piirtämään omia kirjoneulemalleja ja toteutinkin niistä sekä mökkisukan että tulppaanisukan.

On mahdollista, että olisin lopettanut talven sukkatuotannon jo neljännessatasen kohdassa, mutta sitten tuli hääkutsu.  Kummipoika on menossa naimisiin tulevana kesänä ja sukkalahja tuntui luontevalta ajatukselta.  Päätin, että paras ne on tehdä jo nyt hyvissä ajoin ennen elokuuta, kun buumi on vielä  parahiksi päällä.  Vaikkei sukille liene käyttöä  elokuisessa Romanian Transsilvaniassa, kun häitä juhlitaan, luotan tarpeen tulevan pariskunnan talvikodissa Itävällassa.

Mietin tässä puikkoja kilkutellessani jo tulevia eläkepäiviäni.  Ajattelin, että jos työn ohessa kykenee talvikaudella neulomaan liki kolmekymmentä sukkaparia, ei 50 paria pitäisi olla eläkeläisenä temppu eikä mikään.  Luulen, että ehdin neulomisen lisäksi vielä harrastella kuorolaulua ja kansalaisopiston kädentaitopiirejä.  Kuvittelen pääseväni oikein joulumyyjäisiin sukkamummoksi.   Esikoinen on kyllä lakoniseen tapaansa varoitellut, että katetta syövät kipeytyvän niskan tarvitsemat Buranat ja hieronnat.  Mutta hui hai – odottakaapa vain, kymmenen vuoden päästä Riina on myyjäisten vakiokasvo eli sukkamummo!

Suloinen sekamelska

Suloinen sekamelska

Jos on koottu kirjoja väärin kuulluista laulunsanoista, niin kyllä kai voi pikkuisen pakista myös väärin ohjautuneista sähköposteista.

Sähköpostiosoite ohjaa melko varmasti oikealle henkilölle niin kauan kuin se on työpaikan osoitteeseen liitetty ja siis mallia poliisi.fi tai loviisa.fi.  Sen sijaan yksityishenkilöiden sähköpostiosoitteet alkavat olla laitanaan mallia gmail.com ja siitäkös syntyy sekaannuksia. Taitaa olla niin, että yksinkertaisimman ja loogisimman osoitteen sai se, joka ehti ensin laittaa nimensä muotoon etunimi.sukunimi.  Myöhemmin googlen sähköpostilatikkoon tulleet kaimat ovat joutuneet keksimään jonkun vippaskonstin taikka tempun terävän rekisteröidäkseen omalle nimelleen sähköpostiosoitteen.  Mahdollisuuksina on ollut lähinnä laittaa nimen perään numero taikka kirjoittaa etunimi ja sukunimi yhteen ilman välissä olevaa pistettä.  

Meillä puoliskon kanssa on kummallakin kaimoja gmailissa ja hilpeitä postisekaannuksia sattuu.  Onneksi sähköpostin palauttaminen lähettäjälleen on paljon nopeampaa kuin vikaan menneen etanapostin kävelyttäminen takaisin postitoimistoon ja uudelleen reititykseen.

Puolisko saa usein pappina toimivan koko nimen kaimansa sähköposteja.  Milloin kiittävät saarnasta, milloin seurakuntaretkestä. Toisinaan satakuntalaiset seurakuntalaiset  ilmoittautuvat retkille suorastaan linja-autolasteittain.  Pakkohan niitä viestejä on ohjailla takaisin, kun liikkuminen tapahtuu pääosin pakettiautolla ja etupenkillä on vain kaksi matkustajapaikkaa. Pari kertaa puolisko on saanut sähköpostiinsa lentoliput.  Ensimmäisellä kerralla Sveitsiin ja nyt viimeksi Brysseliin. Kun eivät sattuneet reissut kiireisen miehen aikatauluun, niin palautti toki nekin.

Minulla on jotenkin arkisempaa ja vähemmän hengellistä täällä sähköpostimaailmassakin.  Minkä nyt Kouvolan Puustelli ilmoitteli syyspuolella mittoja ja aikataulua muka tilaamilleni keittiökalusteille ja menneellä viikolla olisi  joku saksalainen koululainen ollut tulossa kotimajoitukseen.  Kipin kapin viestin saatuani  ilmoitin Puustelliin, etten ole uusia kaappeja tilannut, vaan seitsemän vuotta vanhat pyhtääläisen puusepän tekemät pelittävät mainiosti edelleen.  Hätäännyin tietysti, että kaappeja ei riitä isossa keittiössäni kuin puolelle matkaa ja pelkäsin samalla isoa merkkifirman laskua.  Kotimajoitukseen tulijasta olisin toki kaiketi muuten pitänyt hyvää huolta, mutta kun osui nyt pääsiäiseen reissu, enkä ollut kotona laittamassa - mitä ilmeisemmin jo Euroopassa maineeseen päässyttä -  karjalanpaistiani, kasvissosekanakeittoani saatika uunilohta.