Pohdinnassa lukemisen ja kirjoittamisen asiat

Eka- ja tokaluokan aikana opitaan lukemaan, nykyään aika moni oppii jo ennen sitäkin joko ihan omin toimin tai eskarin kannustuksesta. Se, että lukeminen tarttuu tavaksi, tuntuukin vaativan jo paljon enemmän. Lapselle on pitänyt lukea jo varhaislapsuudessa, lapsen tulee nähdä ympärillään lukevia  aikuisia, kotona tulee olla kirjahylly ja lapsen ruutuaikaa tulee rajoittaa. Vaikka nuo kolme ensimmäistä vaatimusta vielä täyttyisivätkin, taitaa ruutuaika haukata nykyään aivan liian helposti leijonan osan lasten lukemisen ajasta. Pelit ja piirretyt ovat vaikkapa tabletilla tarjolla koska vain, toisin kuin ennen, jolloin tv:n ohjelmakartta määritti lastenohjelma-aikaa. Silloin ruutuaikaa säännösteli Yle ja Tv2 ihan valtakunnallisesti, nyt tuokin vastuu on siirretty vanhemmille.

Ilokseni edelleen on lapsia, joita kirjan lukeminen nappaa ja koukuttaa. Siinä ovat apuna maan mainiot lastenkirjailijat ja kansainvälisten teosten loistavat suomentajat. He kykenevät luomaan sellaisia maailmoja, joihin myös tämän hektisen ajan lapsi haluaa karata ja kadota. Lukeminen on myös monipuolistunut äänikirjamahdollisuuden kautta. Kirjan maailmaan pääsee, vaikkei paperikirja vielä koukuttaisikaan. Vähintäänkin ikätovereitten kanssa samaan keskustelun juoneen pääsee sitäkin kautta, että kuuntelee kirjan äänitteenä. Joskus aiemmin lukemisen este saattoi syrjäyttää lapsen kavereiden jutuista.

Vanha totuus siitä, että lukemaan oppii vain lukemalla, pitää edelleen paikkansa. Lopullinen sujuva ja helppo, ei liian työlääntuntuinen lukutaito saavutetaan vain lukemalla. Erilaisia tekstejä ja erilaisia fontteja vaihtelevasti käyttäen. Asiatekstien lauserakenteet ja sanasto ovat aivan erilaisia kuin tarinateksteissä käytetyt. Koulussa opitaan lukemaan asiatekstejä, mutta fiktioteksteissä käytetyt kielikuvat ja vertaukset avautuvat vasta tarinoita ja romaaneja lukemalla.

Jos lukemaan oppii lukemalla, niin kuinkas sitten oppii kirjoittamaan? Hyvin pitkälti kirjoittamalla, mutta tunnettua on sekin, että lukeminen ruokkii kirjoittamista. Luetusta kirjallisuudesta ammennetaan sanastoa ja puhekieltä värikkäämpiä ilmaisuja.

Mitä tämän ajan lapsi sitten kirjoittaa? Tarinan koulussa silloin tällöin. Koevastauksen silloin tällöin. Pienen tutkielmankin nettitiedoista koostaen toisinaan. Tekstiviestin, whatsapp-viestin hymiöillä ja emojeilla höystäen tämän tuosta. Kirjeen ja kortin kirjoittaminen on jäänyt niin lapsilta kuin aikuisilta. Ne ovat lyhentyneet ja sähköistyneet whatsappiin sopiviksi.

Muistelen näitä pohtiessani omaa lapsuuttani. Luin paljon. Asioin kirjastoautolla kotipysäkillä ja koulun pysäkillä. Kannoin kirjastoautolta kotiin monenmoista luettavaa ja ahmin kaiken. Koululainen -lehdestä olin poiminut muutaman kirjeenvaihtokaverin, joiden kanssa kirjoittelin ahkerasti. Kirjoittelin myös kauempana asuvalle kummitädilleni. Muistelen askarrelleeni kauppapaperista omia kirjoja, joihin kirjoitin itsekeksimiäni tarinoita.

Tämän ajan lapset tutustuvat koulussa monenlaisiin tekstilajeihin. He oppivat tekstikriittisyyttä ja oppivat tunnistamaan ja tuottamaan itsekin monenlaisia tekstilajeja. Minä en tullut koskaan oppineeksi kuin kouluaineen mittaisen kepeän tekstilajin. Ylioppilasaineeksikin kirjoitin pakinan. Siinä tilanteessa se ei ilmeisesti ollut aivan paikallaan.

Tonttula

Olipa kerran harmaa matala hirsitölli kivikkoisella mäntymäellä. Töllin ympärillä oli muitakin harmaita rakennuksia. Harmaan aitan rapulla nökötti vanha pieni ruskea hirsinen luhtiaitta. Tuossa pikkuaitassa oli alakerrassa kaksi huonetta ja rappujen päässä yläkerrassa kaksi hieman matalampaa huonetta. Kesäiseen aikaan luhtiaitan ovet olivat olleet visusti kiinni, mutta syksyllä siellä alkoi tapahtua.

Aitan ovet avautuivat ja pikkuinen tonttukansa alkoi touhuta joulupuuhiaan. Harmaan töllin väki nosti luhtiaitan tonttuineen tuvan kuistille, pois aitan rapulta ja säiden armoilta. Tonttuväki ei muuttomatkasta säikkynyt vaan jatkoi jouluvalmisteluitaan nyt sateilta ja tuiskuilta suojattuna.

Kylläpä siellä piisasikin vilskettä. Mukavahan tuota touhua ja tohinaa oli töllin väen seurailla. Vaikutti siltä, että pikkuruista ahkeraa tonttuväkeä muutti Tonttulaksi nimettyyn luhtiaittaan koko ajan lisää. Punanuttuisia puuhaajia oli viikko viikolta enemmän ja paljon näytti olevan puuhaakin.

Alakerran aitoissa varusteltiin joulun herkkuja. Aittoihin kurkistaessa saattoi nähdä herkullisia kakkuja kerrosvadeilla ja kiiltävänpunaisia omenoita koreissa. Tonttulasten lauluryhmä piti harjoituksia luhtiaitan alatasolla ja siinäpä näytti viihtyvän neulojatonttukin, joka ei malttanut edes istua vaan neuloi seisoessaan ja kävellessäänkin. Joku tonttu kipitti koko ajan rapuissa tuoden ja vieden tavaraa. Yläkerran aitoissa vaikutti olevan käynnissä uutteraa paketointitouhua. Pikkutonttuja oli varmaan kehotettu pysymään poissa jaloista ja he leikkivätkin piirissä yläkuistilla.

Tonttulan pikkuruinen väki odottaa joulua selvästikin vähintään yhtä innolla kuin harmaan töllin isommat asukkaatkin. Tonttulan kuistille oli eräänä päivänä ripustettu komea punainen kello joulusomisteeksi ja joulun odotuksen merkiksi. Harmaan töllin väki puolestaan viritti Tonttulaan valot. Onhan ahkeran väen nähtävä puuhastella kauemmin kuin mitä synkänharmaan marraskuisen päivän luonnonvalolla voi. Voi miten pikkuväki riemastui kuistien kaiteita kiertävistä valoista. Lauluryhmä viritti iloisen joululaulun ja neulojatonttu vaihtoi neulomukseensa uuden värin ja jatkoi värikkään vauvanpeiton neulomista. Herkkuosastolla päätettiin tekaista vielä pari taatelikakkua ja jokunen sata piparia. Yläkerran kuistilla pikkutontut näkivät taas pelata noppapeliään ja pakkaamon puolella nähtiin kiinnittää teippejä ja rusetteja.

Suloisessa sovussa ja toinen toisensa auttamisen hengessä valmistelevat joulujaan pienet ja isot asukkaat harmaan töllin kuistilla ja sisällä.

Matkailu murroksessa

Muistan ajan, jolloin lomamatkalle varustauduttiin tähän tapaan: Ensin haettiin lähikaupungin matkatoimistosta matkaesitteitä. Finmatkat, Aurinkomatkat, Spies, Tjäreborg ja monta muuta oli painattanut omat kiiltäväsivuiset ja värikylläiset esitteensä, joista matkaa pääsi haaveilemaan. Kun valinta oli sitten muutaman illan taikka viikkojen kotiharkinnan jälkeen tehty, saatettiin mennä uudelleen matkatoimistoon varaamaan matkaa. Olihan toki myös mahdollista soittaa matkatoimiston myyntipalveluun ja varata matka. Ensin tuli postissa sellainen pienempi lasku, varausmaksu. Sen maksamisella varmistettiin lopullisesti matkallelähtö. Sitten tuli postissa kirjekuoressa ja postimerkillä taikka frankeerausleimalla varustettuna loppulasku, matka-asiakirjat ja matkalaukkuihin kiinnitettävät lipakot. Tässä vaiheessa matkavalmisteluja käytiin hankkimassa filmiä kameraan.  Harkittiin, riittääkö matkalle yksi 24 kuvan rulla, otetaanko 36 kuvan rulla vaiko hurjat kaksi 24 kuvan rullaa. Aikanaan sitten mentiin lentokentälle, jossa oli opas kyltin kanssa vastassa ja opastamassa lentokenttärutiineissa. Toisinaan sama opas lensi matkalaisten mukana kohteeseen, toisinaan taas kohteessa oli toinen opas bussin kanssa matkaryhmää vastaanottamassa ja matkalaisia hotelleihin toimittamassa. Opas paimensi matkaryhmäänsä tapaamalla reissulaisia päivittäin hotellin aulassa ja ratkoen pieniä reissupulmia. Oppailta sai varata retkiä vaikka ”kreikkalaiseen iltaan”,  ”possujuhlaan” tai ”vuoristoretkelle”. Omin toimin retkeileviä katseltiin vähän karsaasti; ”mitä lienevät nuukailijoita taikka köyhäläisiä…”

Toista on nyt. Matkan varaaminen netistä käy niin ketterästi, että tarve katalogeille, matkatoimistovirkailijoille ja kohdeoppaille on käynyt vähiin. Katalogin sijasta netti on pullollaan kuvia ja tarinaa maailman joka kolkalta. Käytännössä jokainen maailmalla matkaava jakaa omia reissussa rajattomasti räpsittyjä kännykkäkuviaan ja tarinoitaan sosiaalisen median kautta ja toimii mainosmiehenä ja -naisena aivan siinä missä reissubloggarit tai matkatoimistot. Maailma on avoinna. Jokainen osaa mennä lentoyhtiön sivuille ja varata lennot haluaamaansa kohteeseen. Majapaikaksi voi toki valita hotellin, mutta muitakin vaihtoehtoja on aivan samalla lailla muutaman klikkauksen päässä. Budjettimatkaaja saattaa valita yöpaikakseen yksityisen henkilön vuokraaman airbnb-huoneen taikka -huoneiston. Sitä paitsi sellaisen saattaa löytää pikkurahalla ja aivan haluamastaan paikasta. Omin toimin retkeileminen käy vallan luontevasti. Jokainen osaa puhua ”kielillä” sen verran että saa neuvoteltua taksimatkan tai ostettua lipputoimistosta lipun paikallisbussiin tahi -junaan.

Luulenpa, että meidänkin omatoimimatkojen kuvilla on saatettu rohkaista muutamaa tuttua, kaveria ja kukaties tuntemattomiakin lähtemään Baltian maihin ja Puolaan saakka.