Reissuopit

Sain lähteä hiihtolomallani puoliskon matkaseuraksi. Matka alkoi ja päättyi laivamatkaan Suomenlahden poikki. Johan tuossa Tallinnan välilläkin jotain pähkäiltävää eteen sattui.

Ensimmäiseksi selvitettiin googeloisesta Länsisatamaan pissille tulleen pojan taustoja. Jo useamman vuoden ajan on Verkkokauppa.comin edessä pissiä lorotellut sellainen paleltuneen vaaleanpunainen alaston isopäinen poika. Ihan on Bad bad boy kuulemma oikean taiteilijan julkisen taiteen kilpailuun tekemä. Ensin on poika lorotellut vuoden verran Ruotsissa Örebrossa, mutta tullut sitten Suomeen. Ensin on saanut olla Helsingin kauppatorilla liki Stora Enson pääkonttoria ja Presidentinlinnaa. Vuonna 2015 on sitten siirretty nykyiselle paikalleen. Taiteen tuleekin jakaa mielipiteitä ja keskusteluttaa, mutta onhan se nyt aika hassua, että kun amerikkalainen tai vaikka ranskalainen huvijahti tai risteilyalus saapuu Suomeen ja rantautuu juurikin tuohon Länsisataman laituriin, on tuo pissaava poika ensimmäinen nähtävyys. Kertooko se Suomesta ja suomalaisista sitä viestiä, mitä haluamme maailmalle lähettää? Tuli meinaan mieleen, että siveästi kivellään istuva pieni ja herkkä merenneitokin on oman kaupunkinsa laajasti tunnettu tunnus. Ei siihen tarvita 8,5 metrin korkeutta eikä raflaavaa ulkonäköä.

Autokannen oven pielessä tiedotettiin neljällä kielellä, että Virossa auton rattiin istahtamisen promilleraja on puhdas nolla. Asia kerrottiin viroksi, suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Huomioni kiinnittyi siihen, että asian kertomiseen tarvittiin suomeksi vain 2,5 riviä, kun siihen venäjäksi meni täydet viisi riviä. Siis puolta enemmän! Ja aina on puhuttu siitä, miten suomi on pitkien sanojen kieli! Mieleeni tuli, että venäjäksi viralliset tiedotusasiat saatetaan kertoa kaunopuheisemmin, mutkikkaammin sanankääntein tai hienovaraisemmin korulausein kuin suomenkielessä konsanaan. Pohdin siinä jo samaan syssyyn, että selittääkö tämä sitä ongelmaa, jota Suomen ja Venäjän välisessä asioinnissa aina toisinaan tuntuu olevan. Käykö tavan takaa niin, että Suomesta tiedotetaan asia tiiviisti ja asiakielellä ja Venäjällä odotettaisiin viestin kauniimpaa paketointia? En tosin ole opiskellut venäjää kuin vajaan lukukauden, joten voin olla arvailuineni aivan väärässäkin.

Kolmannenkin huomion laivamatkallani tein. Junnu Vainion riimittelemät laulun sanat: ”ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta hiio-hei. Puuta ovat miehet nyt ja laivat ne on rautaa, hiio-hei, hiio-hei!” pitävät kirjaimellisesti paikkansa. Laivan heilahtaessa kopsautin pääni hytin wc:n oven karmiin ja hyvä, ettei tarvinnut lähteä tikkejä laitattamaan. Rautaisesta kamanasta tuli ohimoon kipeä haava ja kuhmu. Olisivat nyt edes oven karmit tehneet puusta näihin rautalaivoihinkin, ettei puupäähän tulisi niin helposti kolhuja! Hiio-hei!

Tule hyvällä tuulella

Viime viikolla osallistuin kokoukseen, jonka jälkeen päässäni alkoi soida Mikko Kuustosen kappaleen ”Hyvällä tuulella” kertosäe: ”Älä tule myrskyn päällä, älä sateella. Älä liioin tyynellä säällä, tuu hyvällä tuulella…” Kaikki tilaisuuteen osallistujat eivät olleet tulleet paikalle hyvällä tuulella, vaan pikemminkin he olivat liikkeellä ”myrskyn päällä”. Heidän negatiivinen energiansa tarttui, vaikkeivät he asiaansa saaneetkaan minulle kaupattua. Jotenkin luulen, että monelle kävi kuten minulle – vaikka paikalle oli tultu hyvällä tuulella, kotiinpäin mentiin adrenaliinia veressä.

Jotain olen sentään vuosien saatossa oppinut. Ainakin sen, että  kiukkua ei ole reilua kaataa syyttömien niskaan ja sen, että kiukkuenergialla siivoaa hyvinkin tämmöisen torpan. Yritin siis kanavoida adrenaliiniryöpyn johonkin asialliseen ja rakentavaan käyttöön eli kodin puhdistukseen. Entisistä kokemuksista oppini saaneena nakkasin isot nukkamatot hangelle talvipesua saamaan ja käynnistin perusteellisen siivouksen. Jonain vähemmän adrenaliinin perjantaina en varmaan olisi välittänyt seistä puoleen reiteen ulottuvassa hangessa hakkaamassa mattoja lumeen, nyt siihen oli tahtoa ja voimaa.

Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että vielä vuonna 2019 jotkut haluavat ehdoin tahdoin vääntää asioista kieliriitaa. Pitäisihän nyt jo nähdä sellaisen yli ja kyetä toimimaan järkevästi. Pitäisi ymmärtää pienehkön väestöpohjan muodostamat realiteetit ja hyväksyä toimintojen yhdistely. Jopa vapaan sivistystyön kentällä. Yhdistämisen kautta saadaan toivottavasti - ja uskoakseni - aikaiseksi jotain hyvää ja aivan uutta  -  vähintäänkin sillä varmistetaan paikallisen toiminnan mahdollisuus ja säilytetään paikallinen itsemääräämisoikeus.

Ikävältä tuntuu sekin, että yhä muistetaan 42 vuotta sitten käyttöönotetun ydinvoimalan rakennustyömaan ja sittemmin voimalan käyttämisen lisänneen radikaalisti suomenkielisten osuutta Loviisassa. Ikään kuin me olisimme ihan tuoreita tulokkaita, vailla ymmärrystä paikallisista nyansseista. Onneksi tällä kertaa maltettiin jättää 75 vuotta sitten siirtokarjalaisina tulleet mainitsematta. Loviisa on kaksikielinen kaupunki. Se on simppeli totuus. Sillä tosiasialla tarvitse enää ”lyödä” suomenkielisiä ja tuoda asiaa esille siinä sävyssä, että ruotsinkieliset olivat täällä ensin ja heillä on ikään kuin esikoisoikeus. Kyllä me suomenkieliset teemme työmme, ansaitsemme elantomme ja maksamme veromme aivan siinä missä ruotsinkielisetkin. Tuntuu siltä, että kielikysymykseen palaaminen vie Loviisaa vähintään viisikymmentä vuotta taaksepäin.

Rapakiven torppa tuli siivottua ja muutama muukin askare tehtyä. Ei siis mennyt hormoniryöppy hukkaan, mutta mieltä tämä turhanpäiväinen suukopu kalvaa vieläkin.

Niin muuttuvat asiat, onko pakko jaksaa muuttua mukana?

Pari talvea sitten putoushahmo Aina Inkeri Ankeinen ihmetteli: ”Miks kaiken täytyy aina muuttua?!” Mielensäpahoittaja puolestaan ilmoittaa vakaasti ja varmasti, että ennen kaikki oli paremmin. Nyt huomaan pohtivani samoja teemoja.

Silloin reilut kolmekymmentä vuotta sitten, kun ”riijuuaikaan” vielä kävimme tanssiravintoloissa, illan päätähti saapui lavalle yhdeksän, tai viimeistään iltakymmenen aikaan. Hän esiintyi orkestereineen 45 minuutin erissä monta kertaa. 45-minuuttisten välissä oli vartin tauko, jona aikana taiteilijat virkistäytyivät, jotta jaksoivat taas jatkaa. Ravintolassa tuli valomerkki puoli tuntia yli puolen yön ja viimeistään yhdeltä kaikkien piti olla jo ulkona ja kotimatkalla. Kovin iltaunisena ihmisenä ajattelen, että se oli hyvä järjestys. Se sopi varmaan yhtälailla esiintyjille kuin yleisöllekin. Esiintyjä saattoi ehkä vielä ajella kotiin nukkumaan ja yleisö saattoi jaksaa seuraavana aamuna töihinsä. Toisaalta, pakkokin systeemin oli sopia, sillä ravitsemisliikkeiden aukiolosta oli säädetty lailla.

Entäs sitten nyt säädösten vapautumisen jälkeen!? Olin hankkinut puoliskolle joululahjaksi ”bilepaketin” eli hotelliyöpymisen ja liput Arttu Wiskarin keikalle. Tämmöinen tapaus ilmoitettiin tapahtuvaksi helmikuun toisena päivänä.

Lähdimme reissuun jo iltapäivällä kolmelta ajatuksella, että nautimme bilepaketista koko rahan edestä. Syömme ravintolassa, saunomme hotellihuoneemme saunassa ja katselemme hotellihuoneessa telkkaria odotellessamme keikan alkua. Näin suunnittelimme ja niin teimmekin. Himppasen kuitenkin harmitti, kun itäturisteihin satsaavan hotellin tv-kanavat olivat Rustv ja Eurosport. Suomen kanavista näkyi vain yle1. Tulipahan sitten katseltua hiihtoa tänäkin talvena. Kilpahiihtäjät suksivat ensin tuntilaupalla pitkin latua, kunnes antoivat vuoron mäkihyppääjille. Ihmetytti meitä sekin, ettei hotellin vastaanotossa tiedetty kertoa keikan alkamisen aikaa. Kehotettiin vain tulemaan iltakahdeksan ja kymmenen välillä ravintolasaliin odottamaan.

Me teimme ohjeen mukaan ja olimme ravintolasalissa heti kahdeksan pintaan illan esiintyjää odottamassa. Vaan eihän se keikka helmikuun toisena päivänä alkanutkaan. Sehän käynnistyi vasta kolmannen päivän puolella puoli yhden aikaan aamuyöstä. Keikka kesti pikkuisen vajaan tunnin ja se oli kerralla valmis. Tauonjälkeistä uutta settiä ei ollut luvassa. Hipsimme keikan jälkeen hotellihuoneeseemme nukkumaan. Bileet saattoivat jatkua aamuviiteen – tiedä häntä.

Kuka moista aikataulumuutosta on voinut haluta? Tuskin esiintyjät, eikä varsinkaan yleisö! Luultavasti ravintoloitsijat, jotka saavat näin maksimoitua myyntinsä.

Kyllä tosiaan ennen oli paremmin. Pitääkö kaiken aina muuttua!?