Matkailu murroksessa

Muistan ajan, jolloin lomamatkalle varustauduttiin tähän tapaan: Ensin haettiin lähikaupungin matkatoimistosta matkaesitteitä. Finmatkat, Aurinkomatkat, Spies, Tjäreborg ja monta muuta oli painattanut omat kiiltäväsivuiset ja värikylläiset esitteensä, joista matkaa pääsi haaveilemaan. Kun valinta oli sitten muutaman illan taikka viikkojen kotiharkinnan jälkeen tehty, saatettiin mennä uudelleen matkatoimistoon varaamaan matkaa. Olihan toki myös mahdollista soittaa matkatoimiston myyntipalveluun ja varata matka. Ensin tuli postissa sellainen pienempi lasku, varausmaksu. Sen maksamisella varmistettiin lopullisesti matkallelähtö. Sitten tuli postissa kirjekuoressa ja postimerkillä taikka frankeerausleimalla varustettuna loppulasku, matka-asiakirjat ja matkalaukkuihin kiinnitettävät lipakot. Tässä vaiheessa matkavalmisteluja käytiin hankkimassa filmiä kameraan.  Harkittiin, riittääkö matkalle yksi 24 kuvan rulla, otetaanko 36 kuvan rulla vaiko hurjat kaksi 24 kuvan rullaa. Aikanaan sitten mentiin lentokentälle, jossa oli opas kyltin kanssa vastassa ja opastamassa lentokenttärutiineissa. Toisinaan sama opas lensi matkalaisten mukana kohteeseen, toisinaan taas kohteessa oli toinen opas bussin kanssa matkaryhmää vastaanottamassa ja matkalaisia hotelleihin toimittamassa. Opas paimensi matkaryhmäänsä tapaamalla reissulaisia päivittäin hotellin aulassa ja ratkoen pieniä reissupulmia. Oppailta sai varata retkiä vaikka ”kreikkalaiseen iltaan”,  ”possujuhlaan” tai ”vuoristoretkelle”. Omin toimin retkeileviä katseltiin vähän karsaasti; ”mitä lienevät nuukailijoita taikka köyhäläisiä…”

Toista on nyt. Matkan varaaminen netistä käy niin ketterästi, että tarve katalogeille, matkatoimistovirkailijoille ja kohdeoppaille on käynyt vähiin. Katalogin sijasta netti on pullollaan kuvia ja tarinaa maailman joka kolkalta. Käytännössä jokainen maailmalla matkaava jakaa omia reissussa rajattomasti räpsittyjä kännykkäkuviaan ja tarinoitaan sosiaalisen median kautta ja toimii mainosmiehenä ja -naisena aivan siinä missä reissubloggarit tai matkatoimistot. Maailma on avoinna. Jokainen osaa mennä lentoyhtiön sivuille ja varata lennot haluaamaansa kohteeseen. Majapaikaksi voi toki valita hotellin, mutta muitakin vaihtoehtoja on aivan samalla lailla muutaman klikkauksen päässä. Budjettimatkaaja saattaa valita yöpaikakseen yksityisen henkilön vuokraaman airbnb-huoneen taikka -huoneiston. Sitä paitsi sellaisen saattaa löytää pikkurahalla ja aivan haluamastaan paikasta. Omin toimin retkeileminen käy vallan luontevasti. Jokainen osaa puhua ”kielillä” sen verran että saa neuvoteltua taksimatkan tai ostettua lipputoimistosta lipun paikallisbussiin tahi -junaan.

Luulenpa, että meidänkin omatoimimatkojen kuvilla on saatettu rohkaista muutamaa tuttua, kaveria ja kukaties tuntemattomiakin lähtemään Baltian maihin ja Puolaan saakka.

Mummopuisto

Piltin ja Pirpanan päikkärireitin voi kulkea senioripuiston ohi. Tyttöset olivat kotimatkaa kävellessään ihmetelleet  tavallisesta leikkipuistosta poikkeavan näköistä puuhapaikkaa ja kyselleet äidiltään, mikä se on. Äiti oli nimennyt paikan ”mummopuistoksi” ja selittänyt liikuntavälineiden käyttötarkoitusta. Eipä aikaakaan, kun Piltti jo lähetti mummolle What’s appiin ääniviestiä kysellen, voisivatko he viedä mummon ”mummopuistoon” – ”kun sähän olet mummo!” Piltti lupasi johtaa tätä reissua, sillä hän oli kuulemma  jo tutkinut, miten laitteet toimivat.

Mikäs siinä, mummollehan sopi! Oikein vauhditin lauantaille suunnittelemaani isompaa siivousta, jotta varmaan ehdimme hyvän sään aikana. Lokakuisen lauantain aurinkoisena iltapäivänä sitten toteutettiin retki ”mummopuistoon”. Kokeilimme kaikkia laitteita. Pirpanaa vähän kenkutti, kun kaikki laitteet eivät olleet hänen 3-vuotiaan ulottuvuuksillaan käytettävissä, mutta viereinen Lappsetin kiipeilyteline piti hänetkin puuhassa. Piltti kykeni jo nostelemaan nostolaitetta mummolle malliksi ja heiluttelemaan jalkojaan ”mummonjuoksuttimeksi” nimeämässämme laitteessa. Mummonjuoksutin oli minustakin aivan yliveto. Enpä ollut aikoihin liikuttanut jalkojani niin laajassa kaaressa kuin tuota laitetta liikutellessani. Piltti kiitteli, että oli mukavaa, kun mummo suostui lähtemään heidän ehdottamalleen retkelle ja mummo kiitteli tyttöjä ihanasta retkestä. Pyysin, että tyttöset suostuisivat ulkoiluttamaan mummoa tässä liikuntapuistossa toistekin.

Hiljaisen näköistä puistossa oli. Meidän vilkkaan ja äänekkään joukkomme lisäksi siellä ei muita näkynyt. Haittaako puiston ”senioripuisto”-nimitys tai sijainti terveyskeskuksen katveessa laitteiden käyttöä – mene ja tiedä! Kenties ohikulkijat luulevat laitteita yksinomaan terveyskeskuksen käyttöön tarkoitetuiksi. Kelpaa siellä vartalonkiertoja tehdä muidenkin. Samoin voi tehostaa alaraajojen liikkuvuutta ja hankkia käsivoimia tankoa nostellen. Oli siellä monta muutakin laitetta eri tarkoituksiin – ja kaikki aivan ilmaiseksi tarjolla!

Eivätpä arvanneet tyttöset, että viikko oli nimetty vanhusten viikoksi. Minä olin toki kuullut teemaviikosta mediasta. Luulin, että viikon teemana olisi ollut ”vie vanhus ulos”, mutta tarkistaessani asiaa ymmärsin tämän vuoden teeman olleenkin ”varaudu vanhuuteen”. Ihan sama, molempiin teemoihin osui tämä lastenlasten loisto-oivallus. Vaikken vielä mielestäni vanhus olekaan, voin toki jo alkaa varautua tulevaan.

Ensimmäinen vuosi Datšan omistajana

Aiemmin matkasimme kerran kesässä vuokramökille auto pakattuna täpösen täyteen tavaraa virvelistä ja savustuslaatikosta eväisiin ja liinavaatteisiin. Harmittelin sitäkin, miten viiden hengen mökille oli varattu tasan viisi lautasta, lasia, kahvikuppia, veistä haarukkaa ja lusikkaa. Ruoanlaittoastioita oli kovin vähän. Lähinnä kattila, paistinpannu ja yksi muovikulho. Silloin ajattelin, että mikäli mökki olisi oma, kaikki olisi toisin. Tavarathan olisivat valmiina mökillä, roudaamisen määrä vähenisi. Astioita ja keittiötarvikkeita omalla mökillä olisi tietenkin kattavasti, ruokailuserviisi vähintään tusinalle ja keittiötilpehöörejä omenaporasta ja leikkelehaarukasta viinilaseihin ja termoskannuun.

Totuus on osoittautunut olevan osittain toisenlainen. Roudaamisen määrä on moninkertaistunut. Pääsääntöisesti mökille on menty lavapakettiautolla, jotta mukaan on saatu riittävästi tavaraa – milloin huonekaluja, milloin mönkijä, laituriponttooni, klapikone tai savustusuunin aihio. Jos on ollut tarvetta kuljettaa lasitavaraa tai sellaisia tekstiilejä, joita ei ole halunnut asettaa auton lavalle säille alttiiksi, on menty kahdella autolla. No, astioita ja keittiötilpehöörejä Datšalla tosiaankin alkaa olla jo ainakin tusinalle ruokailijalle taikka kahvittelijalle. Edes juhannuksen sukulaiskahvitteluissa ei tarvittu tiskata kesken kaiken  Louhisaaren juomalle varattuja hienompia laseja, saati sitten kahvikuppeja.

Ennen, kun kävimme vuokramökillä taikka sukulaisten mökeillä, mökkeily vaikutti olevan yhtä aurinkoista saunomista ja uiskentelua ynnä makkaranpaistoa vailla mitään velvoitteita. Jessolanlammella mökkeily sen sijaan tuntuu olevan rankkaa fyysistä raadantaa. Jos ei kaadeta, karsita, pätkitä taikka pilkota puita, siellä maalataan, tehdään maansiirtotöitä taikka rakennetaan. Aurinkoa otin yhtenä päivänä. Onneksi, sillä paloin pahasti. Turha olisi ollut polttaa reisiään ja käsivarsiaan useampaan kertaan. Sehän olisi jo varsinainen melanoomariski.

Olin ajatellut, että mökki Karjalassa tarkoittaa runsaita marja-, sieni- ja kalasaaliita. Hankimme melkein  ensitöiksemme paikalliselta kirpparilta pakastearkun saaliiden säilömiseen. Saalista saimmekin. Kaikkea en toki poiminut itse, vaan mustikat ostin paikallisilta poimijoilta. Kauniita, meheviä ja madottomia metsävadelmia poimin mökin lähimaastosta omaan pakkaseen ja lastenlasten herkuksi. Mansikoita kävin poimimassa sukulaistilalta. Kantarelleja löysin oikeastaan ensi kertaa eläessäni enemmän kuin kolme kerralla. Mikä hauskinta – löysin niitä omalta tontilta. Kalansaaliita ei saatu, koska puolisko ei ehtinyt kalaan kuin pari kertaa. Parempi onni ja toivottavasti myös paremmin aikaa ensi kesänä.

2400 neliön kokoinen mökkipalstamme oli vielä vuosi sitten täynnä puita. Olemme raivanneet pihaa ja rantanäkymää. Osan puista ehdin klipsutella klapeiksi, iso osa jäi odottamaan ensi kesää. Kuusi kuutiota valmiita halkoja ajelutettiin pakettiauton lavalla puupusseissa Rapakiven torppaa lämmittämään. Monta tulevaakin talvea saamme lämmittää Rapakiven torppaa Jessolan lammenrantakoivuilla ja -vaahteroilla.