Uutiset kesälomalla

On se vain mukavaa, että meitä hemmotellaan kesällä vähän kevyemmillä uutisilla sotauutisten lomassa. Jotenkin tuntuu, että kesään kuuluvat eläimellisen seikkailut.

Muistamme yhä Ruokolahden leijonan. Sen, joka muka seikkaili itäsuomalaisen pikkukunnan metsissä. Enso-Gutzeitin metsätyönjohtaja näki leimauskirvestä heilutellessaan leijonan kesäkuussa 1992. Ja siitä käynnistyi sen suven mediamylläkkä. Koko kesä raportoitiin havaintoja eläimestä taikka jäljistä. Eläin oli milloin uros-, milloin naarasleijona – puumanakin siitä puhuttiin. Iso kissaeläinten joka tapauksessa – siitä kaikki olivat yhtä mieltä. Viimeinen havainto tehtiin syyskuun puolivälissä Venäjän puolella. Oliko se venäläisestä sirkuksesta karannut leijona, vaiko sittenkin kaupunkilegenda ruokolahtelaisittain?

Uukuniemellä sen sijaan sijaitsee yksi Suomen harvoista biisonitiloista. Uukuniemi elää ja hengittää tänä päivänä nimenomaan biisoneiden kautta. Puulaakipesisjoukkue on nimeltään Karjalan Biisonit, vanhaan navettaan upeasti restauroitu ravintola on Juholan Biisoniareena ja Papinniemen leirintäalueella tarjoillaan kesäravintolan listalla Biisoniburgereita.

Biisonit ovat pitäneet huolta siitä, että Uukuniemi ei unohdu, vaikka se liitettiin osaksi Parikkalaa jo vuonna 2005. 2017 sen sijaan päätettiin, että Uukuniemi saa käyttää nimitystä Uukuniemen pitäjä ja tuoda sitä kautta esille omaleimaisuuttaan.

Biisonit ovat karkailleet tukevista aitauksistaan aina silloin tällöin ja onhan se sentään siinä määrin erikoinen näky Suomen maanteillä ja luonnossa, että aina sillä on uutisarvoa. Tämä viimeisin karkumatka sivusi jo meidän mökkihuudeja. Olin piipahtamassa Loviisassa ja kehotin puoliskoa olemaan mökillä valppaana ja kameravalmiudessa, jos osuisivat retkellään Jessolan tontille. Etelän kautta kiersivät, eivätkä visiteeranneet meillä. Onneksi ovat nyt jo palailleet takaisin Uukuniemelle ja kotilaitumille.

Täällä Kesälahden puolella sen sijaan on tyytyminen karhu-uutisiin. Metsässäliikkujat ovat nähneet karhuja ja karhunjälkiä. Riistakamerat ovat tallentaneet emokarhuja poikasineen usealla suunnalla. Me pyssyttömät olemme yrittäneet bongailla karhuja kiikareilla, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin.

Mitähän lienevät ensi kesän eläinuutiset?

Ihmissuhteita

Mietin tuossa autolla ajellessani, että ihmissuhteita on todellakin monenlaisia.

Sisarussuhde on usein se kaikkein pisin ihmissuhde. Kukaan matkan varrella hankittu kaveri taikka ystävä ei lopultakaan voi tuntea sinua niin hyvin kuin sisarus, joka on yleensä elänyt samaa lapsuutta ja ymmärtää kaikki sieltä saakka juontavat kommervenkit ja juurisyyt.

Parisuhde on mitä suurimmassa määrin luottamussuhde. Pari on itse valittu ja suhteeseen on sitouduttu. Sen toivoisi olevan pitkä ja turvallinen. Toki ylä- ja alamäet kuuluvat jokaiseen parisuhteeseen, pelkkä tasainenhan olisikin tylsää.

Useimmiten parisuhde on lähisuhde, mutta etäsuhteenkin tiedetään toimivan. Toisinaan työ vie puolisoita erilleen ja silloin harvemmista yhteisistä hetkistä täytyy osata nauttia ja rakentaa niistä parisuhdetta kantavia hyviä hetkiä.

Toisinaan parisuhde muodostuu hetkellisesti, tai jopa pysyvästi, hoito- tai hoivasuhteeksi. Hoitoa tarvitaan sairauden vuoksi, hoivaa ja huolenpitoa ikääntyessä ja kunnon heikentyessä. Hyväkin parisuhde on koetuksella, kun se muuttuu hoito- tai hoivasuhteeksi.

Huoltosuhde sen sijaan on se, mistä meidän tulee olla laajasti huolissamme. Huoltosuhteella tarkoitetaan yhteiskunnallista ikäjakaumaa. Nuoruudessani tuo kansallinen kuvaaja oli selkeä pyramidi. Ikäihmisiä oli selvästi vähemmän ja nuorempia ikäluokkia enemmän. Meitä 1964 syntyneitä on ollut 68632. 60 vuotta myöhemmin, vuonna 2024 Suomessa syntyi lapsia kolmasosa vähemmän, vain 43720. Nykyään väestöpyramidi onkin ylösalaisin ja huoltosuhteesta on huoli.

Kuka meitä hoivaa, kun ikääntyessämme tarvitsemme enemmän hoivaa ja huolenpitoa? Kuka tekee työt, kun vanhat eläköityvät? Toisaalta nuorisotyöttömyys on ennennäkemätöntä, joten en aivan ymmärrä sitäkään, että venytetään eläkkeelle jäämistä hamaan ”maailman tappiin”. Kuka maksaa eläkkeemme? Vaikka olemmekin eläkerahamme työvuosina ”maksaneet sisään”, niin ovatko eläkeyhtiöt sijoittaneet rahan hyvin, vaiko sittenkin hassanneet maailman tuuliin?

Jotenkin pitäisi huoltosuhde saada kääntymään. Auttaako siihen maahanmuutto vaiko uudisajattelu – mene ja tiedä!?

Tapahtumapäivä mökillä

 

Kun olin lapsi, joutsenet olivat liki taruolentoja – eihän niitä nähty kuin kirjan kuvissa. Puhuin tästä juuri eilen mökkikyläilyyn tulleelle tyttärelle. Tätä nykyä näkyy joutsenen pesiä siellä täällä mökkimatkamme varrella ja usein yllättävän lähellä tietä.

”Satuolentoja lammella!” sanoi tytär tänä aamuna huomenen sijasta. Toden totta – kaksi kaunista ja ylvästä joutsenta uiskenteli lammellamme aamupäivän ajan. Saimme ihailla ja kuvailla heitä mökin kuistilta suunnilleen kolmen tunnin ajan. Sitten he varmaan saivat tarpeekseen lokeista, jotka syöksyilivät kohti joutsenia ja tekivät kaikkensa häätääkseen itseään uljaammat pois ahvenapajilta.

Lokeillakin oli tärkeä päivä. Jessolan alkuperäisen rintamamiestalon piipun juuressa oli tänä keväänä onnistunut hautoa kokonaista kolme pulleaa ja pörheää poikasta ja tänään oli aika tipauttaa poikaset pois pesästä ja katolta. Yksi tipahti taas lavankauluksista rakennettuun kasvulaatikkoon, mutta pääsi kehyksen sisältä pois asettamani laudan avulla. Turvatakseen pienten tietä talolta veden äärelle olivat lokit tosi ärhäköitä meille ihmisillekin. Useamman kerran sai hyökkäyksen alla kyyristellä ja joutuipa jonkun kerran sipaisemaan päälakea varmistaakseen ”osuiko!?”

Niin oli tämän Avara luonto -liven suhteen hektinen päivä, että aamupala venähti brunssiksi ja lounas saatiin aikaiseksi vasta - hui hai - päiväkahviajan jälkeen. ”No, lomalaisille on lomalaisten kiireet”, olisi varmaan tuumannut Anna-mummoni.

Sunnuntaiajeluita

 

Kun olin lapsi, perheellämme oli tapana ajella sunnuntaisin iltapäivällä tai illalla kyläilemässä tuttavilla tai sukulaisilla. Ennakkoon ei tarvinnut soitella, jos talossa ei oltu kotosalla, palattiin kotiin. Joskus ajeltiin ihan vain kirkonkylän kioskille jätskille. Elettiin 1970-lukua ja vaikka öljykriisistä puhuttiinkin, hupiajoakin tehtiin.

1980-luvulla seurusteluaikaan sunnuntaiajelut suuntautuivat milloin tanssilavalle milloin jollekin kivalle kesäkioskille, väliin kyläiltiinkin.

Sittemmin on hupiajo vähentynyt kovasti. Toisinaan olen lähtenyt mukaan puoliskon työreissuille. Auton ikkunasta on ollut kiva bongailla vaikkapa kauniita piharatkaisuita ja nappailla ideoita omaankin käyttöön.

Nyt meillä on aivan uusi sunnuntaiautoilun taikka hupiajon muoto. Nimittäin karhuretket. Kesälahdella on nähty liikkuvan ainakin kolme karhuemoa pentueineen. Lähin perhekunta aivan liki mökkitonttiamme. Aika eksoottista! Onhan meidänkin siis koetettava päästä näkemään edes karhun jälki.

Kamera ja metrimitta aseinamme olemme ajelleet pitkin metsäteitä. Toistaiseksi ilman tulosta, mutta tuttujen metsämiesten koordinaateilla ja ohjeilla saatamme jonain päivänä onnistua löytämään edes jäljen. On meillä kyllä jo katsottuna passipaikka, jossa voisimme istua autossa iltahämärissä termospullon ja eväsleipien kera ja odottaa karhupesuetta iltalenkillään. Ei ollenkaan hassumpaa kesäillan ohjelmaa meidän mielestä!

Jos nämä karhuretket tuovat tulosta, voitte olla varmoja, että kuulette siitä!