Leikkimisestä

Leikkiminen on tärkeää. Lapsi harjoittelee leikissä monenlaisia taitoja. Esimerkiksi kotileikissä opitaan paljon, alkaen kaveritaidoista ja päätyen vaikkapa aikuisen arjen pyörittämisen taitoihin.

Minusta myös aikuisen on tärkeää irrottaa vakavasta työroolista ja heittäytyä leikkimään. Jollekin erilaiset sanapelit – lehtien sanaristikot ja Ylen Sanapyramidi – ovat leikkiä, jossa aivot päästetään assosioimaan vapaasti ja lennokkaasti. Toiselle leikkiä on vaikkapa värien sommittelu maalaukseen taikka langoilla räsymattosukkaan. Väri-ilottelussa aivot saavat hemmottelua ja virkistystä. Monet harrastukset tanssista ja laulusta alkaen kutittelevat aivoissa aivan eri osia kuin mitä työtehtävissä tarvitaan.

Minusta mökkeily on leikkiä. Siellä sovelletaan, keksitään ja kierrätetään aivan toiseen tahtiin kuin kotona. Millaisia onnistumisen elämyksiä ne ovatkaan, kun hyvä hoksaus toimii ja säästää samalla rahaa!? Kirpparilta ostettu hanallinen vesisäiliö huussin ulkoseinällä turvaa käsienpesumahdollisuuden... Palstalöytönä saatu allas kelpaa pariksi mainiosti… Roskalavalta pelastettu rosterinen tiskipöytä jalostuu kesäkeittiön tiskipisteeksi... Vanhasta jääkaapista muokattu kylmäsavustin toimii niin hyvin, ettei koko talvena ole tarvinnut turvautua teolliseen kylmäsavukalaan... Maahan upotettu pikkupakastin toimii eristettynä pumppukoppina, eikä pumppua tarvitse rahdata syksyllä kotiin…

Kun kalenterissa tultiin hiihtoloman kohtaan, alkoivat ajatukset jo suuntautua mökille. Yks kaks kaikenlaisissa asioissa oli mökki-alkuliite. Mainoksen imuri oli selvästi kelvollinen mökki-imuriksi ja meni hankintaan. Toinen kauppa myi juurikin mökkisänkyyn käypäisen levyisiä ja mukavia, muotoon ommeltuja lakanoita. Pakkohan sellaisia oli ostaa. Kirpparilla kuiskutteli pari uutta pellavaista peflettiä – parahiksi mökkisaunaan. Ja koska mökki on iso iloinen asia, se saa olla myös leikkisä. Ystävä ilmoitteli palstoilla pirteitä lastenhuoneen mattoja – minusta ne olivat kerrassaan kelvolliset mökkimatot joten nehän oli haettava odottamaan kevättä ja ensimmäistä mökkimatkaa.

Ei sittenkään ikuista

Lakanakaapissa tapahtuu kummia. Nykyään käsiin osuu tämän tuosta tyynyliina, jossa on reikä tai johon tulee reikä siinä kohtaa, kun alan pujottaa pussin sisään tyynyä. Kovin ovat hiutuneet puuvillaiset pussilakanatkin ohuiksi. Nämä eivät edes ole alkuperäisiä kapioita – tai myyneiksihän niitä Pohjois-Karjalassa sanottiin. Lienevät kuitenkin viime vuosituhannen lopulta 1990-luvulta.

Toista ne ovat edellisten sukupolvien pellavaiset lakanat; niistä riittää vielä monen sukupolven päästäkin käytettävää ja muokattavaa. Aika monella nimittäin komeilee isoäidin pitsireunaiset päällyslakanat kesäisinä ikkunaverhoina. Tämän ajan emännän kuviopainetut puuvillalakanat eivät taida toimia oikein edes matonkuteina. Niin, kukapa enää kutoisi räsymattoja… Jäteasemalle tekstiilipoistoon vain.

Aivan ikuisia eivät taida olla edes Hackmanin teräskattilat. Häälahjakattilan kannen kahva on pitänyt jo kiinnittää uusiksi. Kattilalla ja kannella on ikää vasta rapiat 40 vuotta. Niin hyvää tavaraa tekivät aikoinaan Sorsakoskella, ettei todellakaan ole aivan myötäänsä tarvinnut asioida Tokmannin nettopäivillä kattilan ostossa. Moneen kertaan olen polttanut kattilassa perunat tai jotain muuta pohjaan. Pyykkipulveria kattilan pohjassa keittämällä on kattila saatu taas puhtaaksi ja kiiltäväksi. Toivottavasti myös nykyisin Fiskarsin alaisuudessa valmistuu samaa laatutyötä.

Entistä sinappimainosta mukaellen: Kahta en vaihda – ja toinen on Hackmanin teräskattila.

Presidenttimietteitä

 Aika monessa suomalaiskodissakin taitaa päivä alkaa siitä, että aamupalapöydässä tutkaillaan netin uutistarjontaa. Viime aikoina tarjonnasta on noussut lähes joka aamu suuren ja mahtavan Amerikan presidentin sanomisia ja tekemisiä. Päivän on saanut käynnistää päivittelemällä, mitä se Trump nyt taas!?

Tässä poimintoja ihan vain parin viikon ajalta muistin varaisesti, eikä ollenkaan edes kronologisessa järjestyksessä:

- Trump näyttää tehdastyöntekijälle keskaria Michiganissa.

- Trump vastaa toimittajan kysymykseen Capitolin kukkulan tapahtumista, ettei häntä ”vit…kaan kiinnosta”.

- Trump ilmoittaa ottavansa Yhdysvaltojen haltuun Venezuelan heiltä viemän öljyn.

- Trump ottaa vastaan Venezuelalaisen Nobel-voittajan hänelle luovuttaman Nobel-muistolaatan (aivan kuin se hänelle kuuluisi!?)

- Trump uhoaa ottavansa Grönlannin Yhdysvaltojen 52. osavaltioksi ”tavalla tai toisella”.

- Trump uhkaa asettaa tuontitullit maille, jotka asettuvat Grönlannin valtaamista vastaan. (Mitenkähän Donald tulkitsee Suomen kahden upseerin ”tutkimustyöryhmän” lähettämisen?)

- Trump toteaa, ettei USA:ssa kannata pitää uusia vaaleja, sillä hän on tehnyt niin hyvää työtä (ja voi siis jatkaa presidenttinä ilman vaalien tuomaa oikeutusta, niinkö?)

Voisiko kukaan kuvitella, että yksikään Suomen presidenteistä tohtisi käyttäytyä tai toimia Donald Trumpin tapaan? Ståhlberg, Relander, Svinhufvud, Kallio, Ryti, Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen, Niinistö ja Stubb ovat kaikki hallinneet hermonsa. He ovat osanneet käyttäytyä ja toimia välillä erittäinkin haastavissa tilanteissa diplomaattisesti ja korrektisti. Amerikan itseään täynnä oleva presidentti se käyttäytyy kuin norsu posliinikaupassa ja kehtaa vielä retostella, että hänen tyytyväisenä pitäminen on tärkeää ja ne, jotka sen ymmärtävät ovat fiksuja.

Ravitsemussuositukset

 Suomi sai uudet ravitsemussuositukset loppuvuodesta 2024. Suositusten kerrottiin perustuvan laajaan kansainväliseen tutkimukseen terveellisestä ja hyvästä ravinnosta. Näitä suosituksia on jalkautettu nyt vuoden ajan esimerkiksi koulujen kautta. Kasviksia on lisätty ja pitkälle prosessoituja tuotteita vähennetty.

Amerikkalaiset saivat uudet ravintosuositukset aivan juuri tuoreeltaan. Heillä suositukset julkaisi maan Maatalousministeriö.

Suosituksilla on eroa, vaikka ne onkin molemmissa maissa aseteltu kolmion muotoon. Eroa ei selitä kolmion asento.

Amerikkalaiset elävät ”America first” ja ”Make America Great Again” -ajatuksiaan todeksi. Totta kai oman maan maanviljelystuotteiden suosimisen täytyy olla tärkeässä roolissa. ”Suosikaa siis lihaa, voita ja juustoa”, tuntuu ravintosuositusten kuvaaja sanovan. Sivuseikka se, että amerikkalaiset ihmiset siinä sivussa lihovat, mutta ehkä sekin on vain ”great”!?

Meillä Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon huoltovarmuudesta ja siitä kuinka Suomi hädän tullen on melkeinpä ”saari” kaukana pohjoisessa. Maanviljelijät Suomessa pelkäävät ihan syystä elinkeinonsa puolesta, kun liha ja maitotuotteet eivät saaneet ravintopyramidissa suurempaa osaa. Karjatiloja lakkautetaan vauhdilla. Huoli on siitä, mistä kotimainen tuotanto hädän tullen polkaistaan vauhtiin, jos hedelmien ja vihannesten talvituonti häiriintyy. Mutta se ei ollut nyt tämän kirjoituksen pointti.

Pointtini on se, että suositusten takana on tutkimuksen lisäksi myös politiikkaa. Amerikkalaisille ravinto on maatalouspolitiikkaa. Se on myös arvovalinta.

Maailma valmiiksi ennen joulua

Tunnetteko ilmiön, jossa kaikki mahdollinen pitää saada tehtyä valmiiksi ennen joulua? Se on oikeastaan aika hassu ajatus. Miksei takaraja voisi yhtä hyvin olla marraskuun loppu tai joulukuun loppu, juhannus - tai yhtä lailla mikä tahansa muu sovittu päivä?

Jouluna lahjana annettavaksi ajatellut asiat on tietysti hyvä saada valmiiksi ennen joulua. Mutta jos ei onnistu, niin eihän sekään oikeasti mikään katastrofi ole, sillä lahjakortti on keksitty. Lahjakortilla voi luvata, että ”tulossa on” ja niin saa asialle lisäaikaa. Saattaapa olla suorastaan kivakin, että jotain mukavaa on odotettavissa vielä tammikuulla, taikka myöhemmin.

Hyvähän se on koettaa siivota koti edes kerran vuodessa ”nurkkia myöten”. Arjen kiireessä ja tohinassa tahtovat perimmäiset peränurkat jäädä imuroimatta. Toisaalta - pakkoko niitä kaikkia kaapintakusia juuri nyt on koluta? Joulukuun hämärässä kukaan ei näe, vaikka siellä vielä joku villakoira tekisi pesää. Mitä, jos suunnattoman suursiivouksen siirtäisikin suoritettavaksi keväthankien aikaan? Silloin olisi kukaties mahdollisuus lumipestä matot ja luonnon valoakin olisi tarjolla niin, ettei tarvitsisi otsalampun kanssa nurkkia nuohota.

Joulu kaiken takarajana on tarttuva ilmiö. Tänä vuonna se oli levinnyt kattamaan myös luottamustoimet. Kaikki mahdolliset instanssit päättivät pitää vuoden viimeisen kokouksensa juuri jouluviikolla. Yhtään aiemmin ei muka ehtinyt, ja joulun ja uuden vuoden välissä nyt ei tunnetusti monta arkipäivää sovi olemaan. Millään ei olisi malttanut päätettävien asioiden äärellä istua, kun mielessä pyörivät myös ne kodin puuhat – saunan pesu ja viimeiset neulomukset.

Saunan pesun vuoro koitti viikon neljännen kokouksen jälkeen. Eihän siihen toteutukseen juuri puolta tuntia enempää aikaa mennyt. Stressannut olin toki päiväkausia. Sitten olivat vielä ne viimeiset neulomukset; kahdet sukat. Yhdet uudelle tuttavuudelle ja toiset pienen pienet aiemmin toimitettujen liian suurien tilalle. Siinä ne puolihuomaamatta TV:n tuijotuksen ohessa joutuivat. Miten ollakaan samaan vauhtiin tuli tartuttua vielä käsityökopassa kaksi kuukautta odottaneisiin, parsimista tarvitseviin sukkiin. Yhtään ei ollut tämä askare houkuttanut aiemmin… Parsiminen on tylsää, niinpä saksin sukat poikki kantapään yläpuolelta ja neuloin suitsait sunnuntaina uudet terät. Niin vain valmistui jouluksi sekin puuha ja sai lapsenlapsi illan vilakalla ehjät ja lämpöiset sukat.

Ruokapuoli hoituu Saarioisten äitien osittaisella avulla ja pöytäliinan ehdin silittää. Minun jouluni on riittävän valmis.

Teatterikatsaus

Hyvänen aika! Minä olen tainnut unohtaa kertoa tämän loppuvuoden teatterikokemuksistani!

Kesällä ehdin käydä katsomassa kolme todella laadukasta harrastajanäyttelijöiden tekemää kesäteatteriesitystä. Värtsilän ”Rollaattorikapina”, Parikkalan ”Hyönteishotelli” ja Loviisan ”Prinsessa Pikkiriikki” olivat kaikki hienoja ja arvokkaita katselukokemuksia. Jokainen on ollut mielessäni monituiseen kerrat katselun jälkeenkin. Jokainen esitys on myös ollut omalla tavallaan ajan kuva. ”Rollaattorikapina” kertoi siitä, mitä väestön ikääntyminen tuo tullessaan, ”Hyönteishotelli” pureutui ajankohtaisen, Suomen suurimman perinnönjaon ongelmiin ja ”Pikkiriikki” heijasteli tämän ajan perheiden valtasuhteita.

Syksy toi katselulistalle ammattiteatterit. Ensimmäisenä pääsin työporukan kanssa katsomaan Kotkan kaupunginteatterin ”Forever youngin”. Kotkan kaupunginteatteriin ”perustettu” näyttelijöiden vanhainkoti oli jotain todellakin näkemisen arvoista. Esitys oli aivan uskomaton ilotulitus, jossa menneiden vuosikymmenten hitit seurasivat toinen toistaan. Mikä uskomattominta – myös soitanta onnistui näyttelijöiltä itseltään.

Seuraavaksi retkeilin mutkien kautta ja Onnibussilla Tampereelle tapaamaan ystäväporukkaa ja katsomaan ”Ylpeys ja ennakkoluulo – tavallaan” -esitystä. Vaikka Jane Austenin tarinat olivat minulle tuntemattomat, pääsin nopeasti kiinni siihen, miten ”talon palvelusväki” kertoi tarinaa. Uskomatonta, miten siivouskomeron tuotteilla pystyy puvustamaan korkealentoisen näytelmän!

Vajaa vuosi sitten kuulin, että Riihimäelle ollaan rakentamassa ”Opehuone-musikaalia”. Olin heti kärkyllä, kun näin lippujen tulleen myyntiin. Yhtään kaveria en onnistunut saamaan matkaan, sillä liput menivät kaupaksi pikavauhtia. Enpä ihmettele! Neljä TV:stäkin tuttua komedianäyttelijää loihti lavalle ainakin neljäkymmentä hahmoa, eikä yksikään koulumaailman ajankohtainen asia jäänyt käsittelemättä.

Vuosi ei ole vielä lopussa. Uuden vuoden aattona olen menossa lastenlasten (kaikkien neljän) kanssa Kotkan kaupunginteatteriin katsomaan Mauri Kunnaksen tarinan pohjalta luotua ”Seitsemän koiraveljestä” – esitystä. Sitä odotellessa!

Tietoon vaan

Kuluneella viikolla olimme ekaluokkalaisten kanssa ihan perimmäisten kysymysten äärellä. Aloittelin tuntia kyselemällä, millä kirjaimella alkaa ”tonttu, paketti, kuusi, joulupukki…”

Pikkuisen väärällä jalalla aamulla kotoa lähtenyt epeli ilmoitti luokkatovereilleen hiukkasen haastavaan sävyyn: ”Joulupukkia ei muuten ole olemassa. Tietoon vaan! Meidän äidit ne niitä juttuja tekee.” Koko muu ryhmä riemastui puolustamaan omaa varmaa tietoaan. Tottahan tonttuja ja joulupukki on, kun niitä kerran on nähtykin. Olipa joku käynyt joulupukin luonakin. Minäkin todistin opettajan roolista vahvasti, että kylläpä vain on meidänkin puuliiterissä ja yhtenä vuonna tikkailla katon rajassa tonttu nähty.

Sen verran on vielä rippeitä opettajan auktoriteetista jäljellä, että ekaluokkalainen taipui vähän ja jatkoi hitusen säyseämmin: ”No, okei. Mutta porot ei kyllä lennä! Tietoon vaan...” Siitä saatoimme olla yhtä mieltä hänen kanssaan. Tuumin, että amerikkalaiset ne vain luulevat porojen lentävän, mutta tokihan me suomalaiset tiedämme, että porot liikkuvat maata pitkin. Sain apuja luokalta: ”Niin ne amerikkalaiset ovat vain niin ihmeissään, että miten se joulupukki ehtii yhden yön aikana joka paikkaan.”

Siitäpä se saatiin konsensus luokkaan ja saatoimme käydä harjoittelemaan J-kirjaimen piirtämistä.