maanantai 18. elokuuta 2025

Ei aivan toivottu lahja

 



 

Meillä tehtiin kesällä terassia. Sitä tarvittiin meidän huonojalkaisten liikkumisen avuksi ja sitä kautta saatiin luotua yhteys uuden mökin ja saunan välille.  Siinä välissä oli nimittäin melkoinen kuoppa. Terassin saamiseksi haluttuun korkeuteen tarvittiin monta pilaria, joita muurailtiin Leca-harkoista. Harkkotorneja oli useita ja niitä oli rivissä ja joskus jopa rivin vieressä.

 

Meidän mökkinaapurimme on mukava savolaismies, joka pitää asianaan suorittaa meillä liki päivittäistä rakennusvalvontaa. Puolisko, joka on tunnetusti riskimmänpuoleinen kaveri, viisasteli naapurille, että se rivin sivussa oleva pilari on tarkoitettu tukemaan hänen ikiomaa  istumapaikkaansa ja että siihen tulee pyörivä tuoli, jolla saattaa yhdessä hetkessä istua grillaamassa ja pienen pyörähdyksen jälkeen olla isäntänä ruokapöydän päässä.

 

Savolaismies ei varmaan ymmärtänyt karjalaismiehen itseironiaa, eikä niin ollen tunnistanut vitsiä. Hän ilmoitti, että hänelläpä onkin paikkaan passeli tuoli. Puolisko kävi tuolin katsomassa, muttei hänkään onneton saanut peruttua sanojaan ja kerrottua, että kyse oli aivan leikkipuheesta. Niin tuli meille heinäkuisena sunnuntaiaamuna 1970-luvun lopun nahkainen TV-tuoli. Tiedättehän se sellainen, josta oli hyvä katsoa Dallasia ja Dynastiaa. Mökkinaapuri kertoi tarjonneensa tuolia kaikille sukulaisilleen, mutta se ei ollut kelvannut kenellekään, eikä sen puoleen kuulemma sopinut heillekään. Tuoli oli siirretty puuliiteriin odottamaan ottajaa.

 

Ai että minä riemastuin! Olen kierrätysihminen viimeisen päälle, mutta enhän minä halua olla mikään jäteaseman loppusijoituspaikan vartija. Tuoli ei missään tapauksessa sopisi edes ovesta sisään meidän pikkuruisella mökillä, eikä se ”puhunut samaa kieltä” terassin polyrottinkisten kalusteiden kanssa. Olenhan minäkin sentään sen verran sisustusohjelmia katsonut, enkä kyllä kaipaa mökille yhtään enempää ”kerroksellisuutta” kuin mitä sinne aivan luonnostaan siunaantuu.

 

Helleviikot pyörivä rumilus vietti ulkona. Olihan siitä jutun juurta. Sateita pelätessä sille heitettiin päälle mönkijän pressu. Vaan annas olla – kuukauden ulkoiluttamisen jälkeen saatiin mööpeli kierrätettyä eteenpäin. Yhtään en valittanut tuolin raskautta, kun kannoin sen tuttavan Skodan takaluukkuun ja viikkasin mönkijän pressun odottamaan uutta käyttöä.

perjantai 1. elokuuta 2025

Kesän 2025 puheenaiheet

 



Itä-Suomessa eletään naapurimaan kanssa kylki kyljessä. Välissä on vain pieni hajurako, rajavyöhyke. Rajavyöhykkeen leveys vaihtelee. Esimerkiksi Parikkalan Koitsanlahdella Venäjä kurkottaa ihan liki ja ohi ajaessa rajapoijut ovat lahdella nähtävillä, kun vain osaa katsoa. Värtsilässä pääsin kesäteatterireissulla näkemään jo uutta ja paljon puhuttua raja-aitaa. Siellä raja kulkee tiensuuntaisesti ja tienvieruspellon takana komeili kilometrikaupalla uutta vihreää verkkoaitaa kuorrutettuna Nato-piikkilangalla. Kesälahdella raja kulkee Pyhäjärvessä. Iso osa järveä on Venäjän puolella. Suitsansaaressa ollaan jo kovin liki rajaa ja havainnoidaan ja aistitaan naapurin metsäpalojen savut ja muut. Kalareissulla saa olla tarkkana, ettei eksy sumussa poijujen väärälle puolelle.

 

Mutta mitä Itä-Suomessa sitten puhutaan? Puhutaan karhuista, muikku- ja mansikkatilanteesta ja helteestä. Karhuja on paljon ja ne osuvat riistakameroihin, Pyhäjärvestä ei ole saatu muikkua ja on tyydyttävä Puruveden pienempiin muikkuihin, mansikkasato kärsii kuumasta ja niin siitä kärsivät ihmisetkin. 

 

 Ei täällä pelätä naapurin hyökkäystä taikka sotaa. Kyse ei ole siitä, etteikö ymmärrettäisi tilanteen vakavuutta. Vaan Itä-Suomen ihmisille raja on ollut tuossa lähellä ”aina” - tai ainakin viimeiset 80 vuotta. Turvallisuuden tunnetta rakentaa se, että jokainen tuntee jonkun, joka on töissä raja-vartiostossa. Tätä nykyä rajavartioston autot liikkuvat ja näkyvät huomattavasti aiempaa enemmän. Se koetaan turvallisena. Samoin rajaa pitkin lentävät helikopterit.

 

Itä-Suomessa on siinä mielessä palattu 1970-luvulle, että selkä on käännetty itään. Sinne ei ole asiaa. Ei jonoteta Värtsilästä autoa tankkaamaan, ei körötellä busseilla kotiseutumatkoille suvun vanhojen paikkojen kivijalkoja etsimään, eikä tehdä yhteisiä kuorolaulutapahtumia rajan kahta puolen.



Avoimuuden aika on peruuttamattomasti ohi. 1975 Etykissä aistittu Helsingin henki haiskahtaa nyt tunkkaiselle. Rajaa valvotaan ja vartioidaan tiukasti. Kukapa tietää vaikka uuden sukupolven lapset saisivat samantapaisia lapsuusmuistoja kuin puolisko, joka muistaa katselleensa pikkupoikana järven takaa näkyvää Neuvostoliiton rajavartioston valonheitinten liikettä. Valonheittimillä valvottiin, ettei kukaan pimeyden turvinkaan ylittänyt rajaa.