Teatterikatsaus

Hyvänen aika! Minä olen tainnut unohtaa kertoa tämän loppuvuoden teatterikokemuksistani!

Kesällä ehdin käydä katsomassa kolme todella laadukasta harrastajanäyttelijöiden tekemää kesäteatteriesitystä. Värtsilän ”Rollaattorikapina”, Parikkalan ”Hyönteishotelli” ja Loviisan ”Prinsessa Pikkiriikki” olivat kaikki hienoja ja arvokkaita katselukokemuksia. Jokainen on ollut mielessäni monituiseen kerrat katselun jälkeenkin. Jokainen esitys on myös ollut omalla tavallaan ajan kuva. ”Rollaattorikapina” kertoi siitä, mitä väestön ikääntyminen tuo tullessaan, ”Hyönteishotelli” pureutui ajankohtaisen, Suomen suurimman perinnönjaon ongelmiin ja ”Pikkiriikki” heijasteli tämän ajan perheiden valtasuhteita.

Syksy toi katselulistalle ammattiteatterit. Ensimmäisenä pääsin työporukan kanssa katsomaan Kotkan kaupunginteatterin ”Forever youngin”. Kotkan kaupunginteatteriin ”perustettu” näyttelijöiden vanhainkoti oli jotain todellakin näkemisen arvoista. Esitys oli aivan uskomaton ilotulitus, jossa menneiden vuosikymmenten hitit seurasivat toinen toistaan. Mikä uskomattominta – myös soitanta onnistui näyttelijöiltä itseltään.

Seuraavaksi retkeilin mutkien kautta ja Onnibussilla Tampereelle tapaamaan ystäväporukkaa ja katsomaan ”Ylpeys ja ennakkoluulo – tavallaan” -esitystä. Vaikka Jane Austenin tarinat olivat minulle tuntemattomat, pääsin nopeasti kiinni siihen, miten ”talon palvelusväki” kertoi tarinaa. Uskomatonta, miten siivouskomeron tuotteilla pystyy puvustamaan korkealentoisen näytelmän!

Vajaa vuosi sitten kuulin, että Riihimäelle ollaan rakentamassa ”Opehuone-musikaalia”. Olin heti kärkyllä, kun näin lippujen tulleen myyntiin. Yhtään kaveria en onnistunut saamaan matkaan, sillä liput menivät kaupaksi pikavauhtia. Enpä ihmettele! Neljä TV:stäkin tuttua komedianäyttelijää loihti lavalle ainakin neljäkymmentä hahmoa, eikä yksikään koulumaailman ajankohtainen asia jäänyt käsittelemättä.

Vuosi ei ole vielä lopussa. Uuden vuoden aattona olen menossa lastenlasten (kaikkien neljän) kanssa Kotkan kaupunginteatteriin katsomaan Mauri Kunnaksen tarinan pohjalta luotua ”Seitsemän koiraveljestä” – esitystä. Sitä odotellessa!

Tietoon vaan

Kuluneella viikolla olimme ekaluokkalaisten kanssa ihan perimmäisten kysymysten äärellä. Aloittelin tuntia kyselemällä, millä kirjaimella alkaa ”tonttu, paketti, kuusi, joulupukki…”

Pikkuisen väärällä jalalla aamulla kotoa lähtenyt epeli ilmoitti luokkatovereilleen hiukkasen haastavaan sävyyn: ”Joulupukkia ei muuten ole olemassa. Tietoon vaan! Meidän äidit ne niitä juttuja tekee.” Koko muu ryhmä riemastui puolustamaan omaa varmaa tietoaan. Tottahan tonttuja ja joulupukki on, kun niitä kerran on nähtykin. Olipa joku käynyt joulupukin luonakin. Minäkin todistin opettajan roolista vahvasti, että kylläpä vain on meidänkin puuliiterissä ja yhtenä vuonna tikkailla katon rajassa tonttu nähty.

Sen verran on vielä rippeitä opettajan auktoriteetista jäljellä, että ekaluokkalainen taipui vähän ja jatkoi hitusen säyseämmin: ”No, okei. Mutta porot ei kyllä lennä! Tietoon vaan...” Siitä saatoimme olla yhtä mieltä hänen kanssaan. Tuumin, että amerikkalaiset ne vain luulevat porojen lentävän, mutta tokihan me suomalaiset tiedämme, että porot liikkuvat maata pitkin. Sain apuja luokalta: ”Niin ne amerikkalaiset ovat vain niin ihmeissään, että miten se joulupukki ehtii yhden yön aikana joka paikkaan.”

Siitäpä se saatiin konsensus luokkaan ja saatoimme käydä harjoittelemaan J-kirjaimen piirtämistä.