Evakkoteema

Minulla on parin viime viikon ajan ollut meneillään evakkoteema. En itse ole evakkoperheen jälkeläinen, vaikka mummoni lapsineen onkin lähtenyt kahdesti evakkoon. He saivat kummallakin kerralla palata omaan kotiin ja elämä jatkui tutuilla tanhuvilla.

Sota-ajoista oli minun syntymäni aikoihin parikymmentä vuotta ja aikuisuuteen tullessakin vasta vajaa 40 vuotta. Ihan tuoretta asiaa siis, mutta mistään sotaan liittyvästä ei silloin puhuttu – varsinkaan lasten kuullen. Raja on aika liki kotipaikkani ja tokihan teemat kiinnostelevat. Miten voikin olla niin, että sairaalareissun suunta oli aiemmin Sortavala ja sitten yks kaks Joensuu? Keitä he olivat, jotka puhuivat vähän erilaista; kaunista, runollista ja laulavaa murretta?

Innostuin vinkin saatuani kuuntelemaan Yle Areenasta Lehmitytöt 1944 -podcastia. Sitä seurasi luontevasti Karjalan evakot -niminen neliosainen podcast. Eräänä iltana selasin Yle Areenaa vailla katseltavaa ohjelmaa ja – miten ollakaan – katseluun valikoitui Porkkala -muistoja vuokra-ajalta -sarja. (Petsamon evakoista ei valitettavasti ole ollut tarjolla minkäänlaista tallennetta.)

Tänä aikana ei kukaan laittaisi teinityttöä kävelemään karjan kanssa satoja kilometrejä kohti tuntematonta. Johan sellaiseen puuttuisivat monet tahot! Uskomaton määrä tarmoa on sodan jälkeisissä ajoissa tarvittu siirtoväen asuttamiseen, kaiken uudelleen järjestelyyn ja jälleenrakentamiseen! Ei muuta voi kuin pipoa nostaa ja arvostaa!

Karjalan evakot -sarjan viimeisessä osassa kerrottiin evakoiden lapsia käsitelleestä yliopistollisesta tutkimuksesta. Yhteisenä kokemuksena tuntui olevan syrjintä ja vieroksuminen. Kovin moni oli kokenut, että vanhemmat kaipasivat niin kovasti vanhaa, etteivät he oikein halunneetkaan sopeutua uusille sijoille.

Tunnistin jotain omasta perheestäni. Vaikka olemme asuneet Loviisassa suurimman osan elämästämme (34 vuotta), selitämme edelleen olevamme kotoisin Pohjois-Karjalasta. Toisinaan koemme, että tänne on vaikea päästä ”sisäjäseneksi”, aina olemme muualta tulleita. Ehkäpä emme ole antaneet Loviisalle täyttä mahdollisuutta, vaan olemme kaihoilleet mäkistä ja järvien pirstomaa maisemaa, tuttua murretta ja itäuusmaalaista mutkattomampaa lähestymistapaa. Kaipuuta toki helpottaa mökin kautta saatu ”monipaikkaisuuden” mahdollisuus.