”Joka härillä ajaa, se härjistä puhuu”. Näin kuului yksi sanonta mummoni ehtymättömästä sananparsien varastosta. Niinhän se on, että rakentaja löytää kielikuvansa rakentamisen maailmasta, lääkäri lääketieteen maailmasta – joten mikä ettei erityisopettajakin tarinoisi ammattinsa kielellä.
Minulla on ollut selvästi hankaluutta oman toiminnan ohjaamisessa. Millään en ole saanut ohjattua itseäni imurin kuljettajaksi, saati mopin tanssittajaksi. Päätyö on tietysti päätyö ja kotisiivous ihan sivuhomma. Joskus on ollut paljon muuta mielenkiintoisempaa. Toisinaan siivouksen asia on ollut kyllä mielessä, mutta voimat ovat olleet vähissä. Silloin tällöin on tekemisen tielle tullut muita väliintulevia muuttujia, kuten vaikka ruoanlaittoa tai kauppareissua.
Työkaveri oli katsonut torstaiaamuna säätiedotuksen ja tiesi kertoa, että viimeinen kesäpäivä on käsillä ja syyssateet alkavat perjantaina. Se oli riittävä sysäys. Onhan ne matot saatava vietyä ulos tampattavaksi ennen syyssateita. Siitäpä sain järjestettyä itselleni sopivan ”pakkorakosen”. Tamppasin matot torstaina, joten perjantaina lyhyen työpäivän jälkeen ei ollut mitään mahdollisuutta puhua itseään ulos siivoussuunnitelmasta. Pakkohan se on imuroida, luututa ja huiskutella pölyjäkin, ennen kuin voi levitellä matot takaisin lattialle. Aika kovalla kädellä joutuu siis toisinaan ohjailemaan omaa toimintaansa, että saa asiat haluttuun maaliin.
Matikkatarinat puolestaan eivät olekaan kalajuttuja, vaan eskarilaisten ohjailua matematiikan maailmaan. Kannustin lapsia ottamaan esille ”laskimensa”, sillä tulisimme tarvitsemaan niitä yhteisellä tunnillamme. Yksi tuumasi, ettei heillä ole vielä laskimia. Toinen koputteli päätään tuumiskellen, että päätäköhän se Katri tarkoittaa. Heiluttelin sitten sormiani ja kannustin käyttämään kunkin ikiomaa ja aina mukana kulkevaa kymmenjärjetelmää. Pian päästiin tarinoimaan.
Ensin laskettiin mökillä nähtyjä lintuja ja niiden poikasia, kalansaaliita ja ikkunan alta juosseita metsäneläimiä. Lasketuiksi tulivat myös open lapsenlapset. Sitten päästiin ”kyökkipuolelle” ja vähennyslaskuihin. Kerroin paistaneeni 10 pullaa. Jokaisella eskarilaisella olivat kaikki 10 pientä sormea pöydällä ojossa, kun lähdimme vähentämään pullia, jotka lapsenlapset söivät. Ja voi ihmettä! Kun tarinassamme jokainen neljästä lapsesta söi kaksi pullaa, jäi jäljelle enää kaksi pullaa ja meille – ukille ja mummolle – riitti vain pulla kumpaisellekin! Silloinhan taisimme olla jo jakolaskun alkeiden äärellä!
Matikkatarinat olivat niin innostavia, että tunnin lopussa aivan jokainen eskarilainen halusi kertoa oman matikkatarinansa. Mainioita tarinoita olivat nekin. Joku oli nähnyt kettuja ja ketunpoikasia. Laskimme niitä yhteen. Jollakulla oli kaksi koiraa ja ne karkasivat metsään. Saimme selville, että sen koomin ei perheessä ollut yhtään koiraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti