Mitä viikko meille opetti

Tässä rauhanajan suurimmassa kriisissä tai eräänlaisessa maailmanlaajuisessa ihmiskokeessa on ollut monta silmiä avaavaa ja opittavaa asiaa. Viikko oli kaiken uuden, pelottavan ja ahdistavan informaation ja uuden, erilaisen työskentelytavan opettelun vuoksi uuvuttava.

Koronaa on sanottu rauhan ajan suurimmaksi kriisiksi. Tämän ajan maailmanlaajuisen liikehtimisen vuoksi tauti leviää ennennäkemätöntä vauhtia. Tuliko virus Italian Bergamoon lentomatkustajien mukana Kiinasta? Bergamosta lennettiin Suomeenkin ihan viime hetkiin saakka. Paikka on meillä tunnettu halpalentoyhtiöiden käyttämänä kenttänä. Kriisinhallintaa on opeteltu nyt joitakin viikkoja Euroopassa. Maa toisensa perään on tiedostanut tilanteeseen sisältyvät riskit ja sulkenut rajansa. Maa toisensa perään on rajoittanut kansalaistensa joukkotapaamisia ja liikkumista. Ihmiskoe tämä on siinä mielessä, että koskaan ennen ei viruksen vuoksi ole tehty näin mittavia toimia. Nähtäväksi jää, ovatko toimet oikea-aikaiset ja riittävän järeät.

Tällä viikolla me suomalaiset olemme oppineet, että kylläpä vain voi tavara mennä kaupoista aika vähiin, kun kaikki keräävät varmuusvarastoja yhtä aikaa. Oppi on varmasti ollut sekin, että kotimaisen elintarviketuotannon olemassaolo ja riittävä laajuus on turvattava jatkossakin. Lihaa, maitotuotteita ja leipää on saatava lyhyitä kotimaisia ketjuja pitkin, eikä rekkarahtina Euroopasta, vaikka jonkun sentin halvemmaksi jäisikin. Oppi on ollut sekin, ettei tänäkään päivänä ole tyhmää säilöä ruokaa maalaistalonemäntämentaliteetilla kotipakkaseen ja kuivakaappiin. Siinähän se kotivara sitten on, eikä tilanteen tullen ole kiirettä hamstrata ja kantaa paniikissa kauppaan viimeisiä ropojaan.

Meille opettajille on ollut huikea haaste ja iso oppimiskokemus, kun olemme kukin tahollamme miettineet, kuinka kontaktilajiksi luulemamme työ muokataan etätyöolosuhteisiin sopivaksi. Yhtä yhteistä ennakkosuunnitelmaa ei ollut ja pyörää keksittiin uusiksi siellä sun täällä. Nopeasti oli selvää, että jokainen oppilas saadaan pidettyä työn touhussa ja erilaisen oppimisen imussa matkan päästäkin. Onhan meillä siihen tarvittava teknologia ja laitteet. Nyt sitten tarpeen tullen otettiin digiloikka ja ryhdyttiin käyttämään tekniikan suomia mahdollisuuksia.

Meitä suomalaisia ei ole kehuttu erityisen lämpimiksi ja läheisiksi ihmisiksi. Pidämme jo luonnostaan välimatkaa ja välttelemme poskisuudelmia. Meille parin metrin etäisyyden ottaminen kanssakulkijoihin on varmaan ollut helpompaa kuin eteläeurooppalaisille. Silti on ollut ilahduttavaa, miten meillä Suomessa on virinnyt vanhan hyvän ajan välittämisen kulttuuria. Naapurin postilaatikkoon on laiteltu lappuja ja tarjottu kauppa-apua, ravintolat ja taksiyritykset ovat tarjonneet edullista koululounaan korvaavaa evästä kotiopetuksessa oleville, eiköhän vain liene äänipuhelujakin soitettu aiempaa enemmän ja samalla tarkistettu sukulaisten vointia.

Sympaattisimmasta päästä viikon oppeja oli koulujen oppilaille ja opettajille jakama ohjeistus etätyössä toimimiseksi. Ohjeet alkoivat alkoivat muistutuksella rutiinien tärkeydestä; ”syö hyvä aamupala, vaihda yöasu päivävaatteisiin ja tee pieni liikuntahetki...”

Pidetäänpä lähimmäisistä huolta ja pidetään mahdollisuuksien mukaan kiinni turvallisista arjen rutiineista!

Miten maailma muuttui viikossa

Havahduin miettimään, miten voimakas vaikutus koronapöpöllä onkaan ollut. Maailma näyttää nyt aivan erilaiselta kuin viikko sitten.

Viikko sitten ei epäilyttänyt yhtään, kun teimme lähtöä Ikeaan. Toki pesimme käsiä hämähämähäkki-laulun säkeistön laulamisen ajan ja toki käytimme linjaston päähän varattua käsidesiä, mutta emme säikkyneet ihmismääriä. Tänä viikonloppuna Ikea ja väenpaljous eivät olisi houkuttaneet lainkaan.

Viikko sitten ajattelin, että koronapuheessa on paljon liioittelun tuntua. Ajattelin, että joka talvihan meillä ja maailmalla kiertää joku influenssa – miksi tästä nyt on käyty vouhkaamaan. Nyt jo luulen, että kyseessä on tosiaan joku iso paha, josta meille ei kenties uskalleta kertoa kaikkea. Mitä meiltä oikein salataan?

Viikko sitten turvatoimet altistuneiden karanteeniin laittamisineen tuntuivat turhan järeiltä. Mietin, miksi yhden sairastuneen ympäriltä laitettiin kotikaranteeniin kymmeniä, jopa liki sata ihmistä. Nyt mietin kurkun kipeytyessä ja äänen käheytyessä, että lienee varmempi jäädä suosiolla kotiin potemaan, etten vain tartuta ketään. Niin ja ettei vain kukaan pelkää, että levitän tuota vaarallisenkuuloista tautia. Sittenkin, vaikka itse pohdin, että mistä sen muka olisin saanut. Ellen sitten sieltä Ikeasta!

Viikko sitten ihmettelin, miten osuikin niin, että kouluväki toi tautia ulkomailta. Pian kyllä ymmärsin, että koulujen hiihtoloma-aikaan oli tietenkin tehty lomareissuja Italian Alpeille ja saatu pöpö matkaan sieltä. Nyt pidän koulua melkoisena pöpöjenvaihtopaikkana. Alan jo pikku hiljaa toivoa, että päätös koulujen sulkemisesta uskallettaisiin tehdä meilläkin. Ylioppilaskirjoitusten tahdin tiivistäminen ja kahden viikon kirjoituspäivien kerääminen yhdelle viikolle on toki jo järeä toimi tautihuippua odotellessa. Jossain lienee siis laskettu, että viikko voidaan vielä pärjätä, mutta sitten kun yo-kirjoitukset on saatu tehtyä, voidaan ryhtyä järeämpiin toimiin.

Viikko sitten pidin itseäni  ja perhettäni perusterveenä porukkana. Nyt huomaan meidän kuuluvan riskiryhmään. Onhan puoliskolla sydänsairaus ja keuhkosairaus ja esikoisellakin astma. Itse asiassa minäkin olen keuhkokuumeen sairastettuani huomannut joka pöpön löytävän suorinta tietä keuhkoihin.

Viikko sitten suunnittelin kovaa kyytiä ohjaamani lapsiryhmän kevätesitystä ja palkintoretkeä. Hahmottelin käsiohjelmaa ja puffettijärjestelyjä. Eilen peruin huoltajien myötävaikutuksella molemmat. Johan koulut olivat tätä ennen peruneet konserttitapahtumat ja kevätretkensä. Varotoimena moni kuntosali, teatteri ja muu joukkojen kokoaja oli perunut kevätkauden tarjontansa. Kotikaupunkimme on ilmoittanut, ettei järjestä yli 50 hengen tapahtumia. Käytännössä kaikki isot urheilutapahtumat on peruttu viimeistään kuluneen viikon aikana. Jääkiekko, salibandy, formulat ja muut hiihtelyt ovat tauolla, katkolla tai muuten vain peruttuna.

Viikko sitten ihmiset uskalsivat vielä lähteä matkoille. Viikon kuluessa yhä useampi maa on laittanut rajansa kiinni ja lennot ja laivamatkat toimivat enää kovin rajoitetusti. Moni on ollut pulassa, koska suunniteltu paluulento on peruttu ja korvaavan yhteyden hakemiseen on tärväytynyt loma-aikaa.

Ja lopulta – ihmettelen, muuttuiko maailma tosiaan, vai muuttuiko vain minun ajatteluni maailmaa mullistavasta pöpöstä.

Ulkonäköpaineita

Ennen vanhaan ulkonäköpaineita oli tiettävästi vain teini-ikäisillä tytöillä. He hoksasivat verrata itseään toisiin ja olla tarkastelussaan kriittisiä. He näkivät itsellään liian paksut pohkeet, liian ohuet hiukset, liian pienet silmät, liian ulkonevat korvat tai jotain sinne päin. Luulen, että alle 10-vuotiaat saivat olla suht koht rauhassa, samoin yli 20-vuotiaat. Väitän, että jos oli sattunut syntymään mieheksi, ei paineita paljon ollut. Okei, voi olla, että aika taas yhden kerran kultaa muistoja ja vähäinen tietämykseni miehenä elelemisestä näkyy luuloissani, mutta kumminkin.

Nykyään ulkonäköpaineita on jokaisella – aivan sama olipa tyttö tai poika, vauva taikka vaari.

Vauvan pitäisi onnistua syntymään standardikokoisena ja käppyröitä pitkin kasvavana huolimatta siitä, millaiset geenit hän on sattunut saamaan. Ei auta selittää, että mummollakin on pitkä selkä ja naurettavan lyhyet jalat. Ei helpota sekään, jos kerrotaan lapsen isoisän BMI-indeksi. Luulisin, että ruokahalu vaikuttaa kasvamiseen. Tiedän monta nirsoa ipanaa, jonka syömisiä tulisi punnita kirjevaa’alla – toisaalta tunnen monta lasta, jolle kaikki maistuu ja kunnon nälkä tuntuu olevan ainakin viidesti päivässä. Miten he voisivat kasvaa samoja käyriä noudatellen?

Entäs aikuiset? Vaatefirmat kuvittelevat, että kaikki sopivat johonkin slimfit- muottiin ja ompelevat vaatteet niillä mitoilla. Aikuiset ihmiset joutuvat tuntemaan itsensä vääränmallisiksi, vääränkokoisiksi ja eriarvoisiksi vain sen vuoksi, etteivät ketjuvaatekauppojen ”slimfitit” sujahda päälle. Eriarvoiseksi homma menee viimeistään siinä kohtaa, kun pikkuisen pyylevämpi/ povekkaampi/ reitevämpi/ rehevämpi joutuu menemään kalliiseen erikoisliikkeeseen ja hankkimaan pukineensa sieltä.  Ei ole eroa, oletpa mies taikka nainen - XL-puodit rahastavat aina.

Iso ihminen joutuu kohtaamaan aikamoista kohtelua ja ennakkoluuloja. Isokokoisempaa ihmistä luullaan kömpelöksi/ epäliikunnalliseksi/ laiskaksi/ tyhmäksi. Näistä olettamuksista koituu lisää paineita ja  näyttämisen tarvetta. On tarve osoittaa notkeutensa ja liikunnallisuutensa vaikkapa sitten kiipeämällä seinälle, heittämällä kuperkeikkaa tai taipumalla siltaan. Tarvitseeko pienen ja hoikan ihmisen näin todistella? Epäilen! Laiskuuden ja tyhmyyden epäilyksistä karistautuminen saattaa johtaa vaikka millaiseen hikipingottamiseen ja tietomäärällä leuhkimiseen. Tarvitseeko hoikan ihmisen olla koko ajan näyttö päällä ja tuoda tietämystään julki? Tuskinpa!

Muitakin sitkeitä olettamuksia on. Lihavien ihmisten joviaalius esimerkiksi. Siihenkö vedotaan, kun aivan vieras ihminen voi hotellin aamiaispöydässä huikata isokokoiselle ihmiselle tyyliin:  ”Siinä tulee nälkäisen näköinen mies!” Syötävä se on isonkin ihmisen! Haluan uskoa, että hoikissakin ihmisissä on joukossa hyväntuulisia, toisaalta haluan varata meille pullukoille myös mahdollisuuden olla sietämättä kaikkea ja olla toisin päivin jopa kiukkuisia ja huumorintajuttomia.