Ne on aivan toiset, jotka ennustavat säitä, meikämuori kykenee vain kommentoimaan olevaa ja mennyttä.
Ilmastonmuutoksesta on puhuttu isoin kirjaimin jo aika kauan. Yhä tuntuu olevan epäileviä tuomaita, jotka näin kylmän ja sateisen kesän kohdalle osuessa koettavat vieläkin vängätä tyyliin ”mikä ilmastonmuutos, eikös sen sään pitänyt lämmetä!?”
Jos mietin muistini ulottuvissa olevaa reilun viidenkymmenen vuoden ajanjaksoa (en väitä, että aivan lapsuusvuosista niin tarkkaan muistaisin), niin muutos on taatusti ollut käynnissä jo kauan. Nimittäin muistan, että kotitalon pihalle istutettiin 1970-luvulla kolme vaahteraa. Ne olivat Pohjois-Karjalassa siihen aikaan varsin eksoottisia puita ja niitä ihailtiin kovasti. Nyt pohjoiskarjalaiset metsät ovat täynnä vaahteran taimia. Tämä aikoinaan ”vieraslajina” alueelle tuotu puu on valtaamassa alaa vahvasti. Toinen esimerkkini on kantarelli. Kun olin lapsi, ei Pohjois-Karjalassa juuri löydetty kantarelleja. Ne olivat kovin kovin harvinaisia. Suppilovahverosta ei oltu kuultukaan. Haaparousku oli se tutuin ”ruokasieni” ja muut rouskut siinä rinnalla. Nyt Pohjois-Karjalassa kannetaan metsistä ämpärikaupalla kantarelleja ja suppiskin on ihan tuttu. Saman ilmiön näkee lintujen ja muiden eläinten pesimäalueiden muutoksessa. Nykyään merimetsokin pesii jo kaukana sisämaassa, Karjalan Pyhäjärvellä.
Ilmastonmuutoksen sanottiin lisäävän sään ääri-ilmiöitä. Niin on toden totta käynyt. Euroopassa kärvistellään epäinhimillisessä kuumuudessa viikosta ja kuukaudesta toiseen. Siellä kärsitään vesipulasta ja rajuista maastopaloista. Asioista, joihin ei ole osattu ennakolta varautua, koska aiemmin tällaiset ilmiöt ovat olleet eteläisen pallonpuoliskon juttuja ja meille eurooppalaisille kovin kaukaisia asioita. Yhtä lailla teiden sortumiset rankan sateen seurauksena ovat meille olleet lähinnä uutiskuvia jostain kaukaa ja olemme saaneet kuvitella, että meillä päin osataan rakentaa kestäviä ja kantavia teitä. Viikko sitten sortui ihan meillä koti-Suomessa ennätysmäisen sateen seurauksena toistakymmentä tietä ja siltaa. Enimmillään vettä satoi vuorokauden aikana Multialla 114,2 mm. Tuo määrä on osapuilleen tupalaten keskimääräisen heinäkuun sade – ja todellakin vain yhdessä vuorokaudessa.
Pikkuisen tekisi mieleni marmattaa tämän kesän taajaan toistuneista sadepäivistä, mutta koetan ottaa oppia puoliskon yltiöpositiivisesta katsantokannasta ja hakea tilanteen myönteisiä puolia. Yllättäen niitä onkin ihan monta: Olemme sateen vuoksi saaneet joka viikko ainakin yhden arkivapaan mökkiraksahommista. Silloin on voinut hyvällä syyllä ja luvan perästä lukea dekkaria. Kukkia ja vihannesmaita on tarvinnut kastella varsin vähän – toki lannoitevettä silloin tällöin – mutta luonto on hoitanut suurimman työn. Satoa kesäkurpitsoista kotona ja mökillä valmistuu vauhdilla, eivätkä lupaavat alut kuihdu ainakaan veden puutteeseen. Metsässäkin valmistuu loistava sato kantarelleista ja vadelmista. Laituri ja terassit ovat pysyneet puhtaina ihan ilman lampipumppua ja varsiharjaa. Luonnon painepesuri on pyyhkäissyt paikat puhtaaksi taajaan.
Sään suhteen on oltava nöyrä. ”Se otetaan, mitä ylhäältä annetaan.” Mutta aivan olemattomat eivät meidänkään vaikutusmahdollisuudet ole. Jotain voidaan toki tehdä ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi, aivan jokainen meistä. Pienilläkin teoilla on sijansa. Jätteiden lajittelu ja kierrättäminen on helppo toimi, joka edistää materiaalien kiertämistä ja jarruttaa niiden päätymistä loppusijoitukseen polttolaitoksiin taikka kaatopaikoille. Kasvisten lisääminen ruokaan vähitellen – kesäkurpitsa kerrallaan – toimii oikeaan suuntaan sekin. Autoilun rajaaminen vain tarpeelliseen keventää ilmastomme kuormaa.
Pienin teoin päin parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti