Kaksi matkaa

Olen tässä alkukesän aikana tehnyt kaksi aivan huimaa matkaa. Molemmat elävästi kirjoitetun kirjan kautta. 

 

Ensimmäinen matkani oli aikamoinen Euroopan kierros otsikolla “Kohti vihreää laaksoa”.  Tälle matkalle lähdin tuttavan antaman suosituksen perusteella, enkä olisi mistään hinnasta halunnutkaan jäädä vaille tätä vaiherikasta kokemusta. Kirja kertoo tositarinan Martellien perheen pakomatkasta. He lähtivät Ukrainasta vuonna 1944 pakoon Stalinin joukkoja. Pakomatkallaan he saivat suojaa toiselta pahalta, eli Hitlerin joukoilta. Äidin lasten viihdykkeeksi kertoma unelma matkan päämäärästä, vihreästä laaksosta, piti koko perheen toiveikkaana ja esti kurjimpinakin päivinä mielen vaipumasta täydelliseen synkkyyteen.  
 

Kirjaa lukiessa oli pakko pitää taukoja ja haukkoa henkeä - ihmetellä, miten julmasti historia toistaa itseään. Taas, vajaa 90 vuotta myöhemmin, ovat ukrainalaiset pakosalla ja hakeutumassa kohti pientä toivon kipinää ja uuden elämän aloittamisen mahdollisuuksia. Eikö menneistä voitaisi oppia ja jättää hulluudet tekemättä ja älyttömät sodat sotimatta!? 

 

Toisen matkani tein Australiaan. “Matildan viimeinen valssi” osui käteeni mökkipaikkakunnan kirpparilta. Alkukesän helteisinä iltaöinä sain eläytyä kuumaan ja kuivaan Australiaan ja sikäläisen lammastilan elämään. Australia on aina jollain tavoin kiehtonut ja tämä kirja oli kirjoitettu niin elävästi, että vaikka siinä liikuttiin ajallisesti liki 80 vuoden aikajänteellä, ei millekään vuosikymmenelle tarinanseuraajana sijoittuminen ollut vaikeaa.  
 

Tarina oli niin mukaansatempaava, että iltaa ja lukemisen hetkeä odotteli malttamattomana ja pohti päivällä muuta puuhatessaankin Matildan tarinan jatkoa. Pienenä sivujuonteena kuvattiin Australian alkuperäiskansan Aboriginaalien ajatusmaailmaa, uskomuksia ja tapoja. Erityisesti viehätti kuvaus siitä, miten he miettivät maailman synnyn tapahtuneen - “isähenki ja aurinkojumalatar” loivat kaiken yhteistyössä ja neuvotellen. Kuvaus oli jälleen oma muunnelmansa Raamatun luomiskertomuksesta tai muinaissuomalaisten sotkan muna –ajatuksesta. 

 

Mikään ei voita paperikirjan lukemisen nautintoa. Tahdin voi valita itse, lukea samat rivit vaikka moneen kertaan, jos niin tahtoo. Kirjastot mahdollistavat meille kaikille tämän matkustustavan! 

Parasta mökkeilyssä on luova hupsuttelu

 

Alkuun siis varoituksen sanat: jos taajaan toistuva mökkiteema ei innosta, hyppää yli, tämä on taas ihan sitä “ihteänsä” elikkä mökkeilyä suomalaisessa metsämaisemassa. 

Meillä on linjattu niin, että mökillä on monen jämäerän loppusijoituspaikka. Ei vain kotona tarpeettomiksi jääneiden astioiden ja huonekalujen, vaan myös erilaisten rakennustarvike-erien. Siitä syystä tontille on kertynyt esimerkiksi leca-harkkoja, aitatolppia, polyuretaanilevyjä ja monenmoisia putkia. Kaikille niille on puoliskon visioissa paikka, vaikka ne minun silmissäni näyttävät olevan pelkkää “törkyä”.  Puoliskon monet jämäerät ovat isoja ja näkyviä ja siksi ne rumentavat maisemaa, sillä varastohallia tai edes latoa niiden suojaksi ei ole. Olen kuitenkin toiveikas, että vielä koittaa se päivä, jolloin kaikki jämäerät on nivottu kiinni yhdeksi kauniiksi paketiksi ja maisema siistiytyy.  Tänään jo käynnistyykin polttopuuvaraston ja tiskipaikan rakentaminen kierrätysmateriaalista saunan takaseinustalle. 

Minun jämäeräni ovat hillitympiä ja paremmin piiloteltavia. Kerron kahdesta aarteestani. Tontilta purettiin alkajaisiksi sauna, johon oli jemmattu uudemman saunan tekemisestä jääneet panelinpätkät. Hirmun hyvää ja kaunista panelia - jopa minä ymmärsin sen. Kannoin siis panelit turvaan mökkitalon avovintille, etteivät ne joutuisi kuormalavalle. Siellähän ovat olleet hyvässä tallessa arvoistaan sijoituspaikkaa odottelemassa nyt jo täydet viisi vuotta. Samalla avovintillä on talon mukana - vähän kuin myötäjäisinä - saamani räsymattokasa. Ei minulla niillekään ollut heti käyttöä tiedossa, mutta sen verran olen minäkin mattoja kutonut, että arvon ymmärsin.  Heti ensimmäisenä kesänä mattoja ruuvattiinkin lahoihin rappuihin turvallisinta kulkupaikkaa osoittamaan. Tänä kesänä mattoja tarvittiin taas. Nyt niistä viriteltiin lastenlasten tullessa mökille turvallinen vessapolku - tuvalta sepelipihan poikki puuceelle. Edellisen reissun naarmut  
polvissa olivat vielä tuoreessa muistissa ja niiltä haluttiin nyt välttyä. 

Minusta mökkeilyssä ehdottomasti parasta onkin luova hupsuttelu, kun kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa, vaan aikuisetkin uskaltautuvat ajattelemaan luovasti ja leikkisästi. 

Kommunikaation asteet

 

 

Monesti olemme puoliskon kanssa seuranneet huoltoasemille ja kahvipaikkoihin pöydän ääreen kertyneitä pappaporukoita. Sellaisia kolmen – kuuden ikämiehen ryhmiä. Selvästi näkee, että kokoonpano ei ole koolla ensi kertaa eikä sattumalta, vaan kokoontuu yhteiselle lounaalle vähintään viikoittain. Näissä porukoissa päivitetään ja päivitellään ajankohtaiset kuulumiset sekä parannetaan maailmaa. Ihmetellään Ukrainan padon räjäytykset ja sen vaikutukset taikka paikallisemmat puheenaiheet. Kuvittelemme, että moni saattaa olla yksineläjä ja lounas päivän tärkein ateria, ja jorinointi se ainoa kerta päivässä, jolloin saa jutella ihmisille eikä kissalle tai koiralle. Jokainen lähtee varmasti turinatuokiosta kotiinpäin maailmanmenosta viisastuneena ja mieli jakamisesta keventyneenä. Erinomaisen tärkeä sosiaalinen tapahtuma, sen ymmärtää sivullinenkin ja kuuntelee rupattelua uteliaana ja vähän kateellisena. Ajattelen, että kylläpä vain pitää pitää huoli, että omaa itsekin vielä jatkossakin tuommoisia naamakkain jakamisen porukoita.

 

Korona-aika on tuonut meille toisenkin tavan olla yhteyksissä kasvokkain. Teamsit, Zoomit ja muut etäkokoussovellukset ovat tulleet tutuiksi kaikille ja niitä osataan ja uskalletaan hyödyntää kekseliäästi. Mekin olemme tavanneet kauempana asuvaa tytärtä Teamsissä milloin jouluglögin, milloin äitienpäiväaterian merkeissä. Aivan tuntuu kuin pöydän toisella laidalla herkuteltaisiin tortilloilla ja toisella puolen lohella. Ihan kummasti se helpottaa ikävää ja on aivan muuta kuin pelkkä äänipuhelu. Tuntuu melkein fyysiseltä tapaamiselta, vaikkei halaamaan ylläkään.  Samalla tietysti säästää paljon dieseliä ja ajoaikaa ja sekin on tänä tiedostamisen aikana tärkeää.

 

Sitten on tämä kommunikaation korkein aste, elikkäs telepatia. Siihen vaaditaan nähtävästi liki 40 vuoden yhteiselo, mutta sitten sujuukin vuorovaikutus ilman puhetta taikka muistilappuja. Ihan tavan takaa käy niin, että minä vasta ajattelen jotain meillä meneillään olevaa hommaa ja puolisko alkaa puhua siitä ääneen kuin vastaten kysymykseen, jota en ole vielä edes ääneen esittänyt. Minä mietin, mitähän kuuluu mökin rantarakenneasiaan ja puolisko alkaa kertoa saaneensa hyvän tarjouksen laiturin puutavarasta.

Vaarilla on saari tai ukilla lammenrantapaikka

 

 

Jo aikaan ennen kirjoitustaidon syntymistä on ihmisiä opetettu kertomuksilla ja vertauksilla. Sillä perinteellä jatkamme yhä ja aina vaan. Aapisen opettavaiset ja tärkeisiin keskusteluteemoihin ohjaavat tarinat viehättävät ja houkuttelevat lukemisen maailmaan joka vuosi uuden ikäluokan. Iltasadut ovat tavan takaa opettavaisia ja äskettäin hoksasin, että niin ovat monet laulutkin!

 

Tuon hoksasin Vaarin saaren sanojen kautta. Lapsenlapset hehkuttivat vaatimatonta Datša-paikkaamme tyyliin ”ihan paras mökki”. Sinne he ovat ankkuroineet mielessään kaikki Karjala-alkuiset asiat kuten karjalanpiirakat, karjalanpaistin, karjalanmuikut ja karjalanmansikat. Kaksi viimeistäkin ehdottomasti yhdyssanoina.

 

Vaarilla on saari, se oma saari on.

Vaarilla on saari, se oma saari on.

Ai ai vaaria, kaikilla ei ole saaria,

mutta meidän vaarilla oma saari on.

 

 

Vaarin saaressa kasvaa suuri honkapuu.

Muissa saarissa muita, vaan ei honkapuita,

mutta vaarin saaressa kasvaa honkapuu.

 

Todellakin!  Muissa saarissa on jotain muita puita, mutta vaarin saaressa komea mänty, josta on lupa olla ylpeä. Ihan yhtä hyvin voi olla onnellinen vaikka vaahterasta, lammenrantamökin mansikanpunaisesta leikkimökistä tai mökin kauniilla kaiteella somistetusta prinsessakuistista. Ei niitäkään joka mökillä ole.

 

 

Suuressa honkapuussa on pesä harakan.

Pikkulinnut laittaa pesän joka paikkaan,

mutta honkapuussa on pesä harakan.

 

 

Harakalla kolme suurta munaa on.

Pikkulintujen pesässä on kymmenen munaa kesässä,

vaan harakalla kolme suurta munaa on.

 

Nämä ovat pienelle ihmiselle suuria ihmeitä ja oppimisen asioita. Vaarin saaressa tai ukin mökkirannassa opitaan yllättävän paljon luontoasioita. Ne havainnoidaan tarkkaan ja painetaan mieleen. Yhtä lailla kiven kolossa nähty sisilisko kuin laiturinnokkaan pesänsä tehnyt lokkipari ja kalareissulta saaliina saatujen pikkukalojen siirtoistutus mökkilampeen. Saattaa niistä muistoista olla talvella ympäristötiedon tunnilla ammennettavaakin.

 

 

Eipäs pojat pääsekään honkaa korkeaan.

Isoveli uhmaa ja aikoo tehdä tuhmaa,

mut' eipäs pojat pääsekään honkaan korkeaan.

 

Ja tämäkin vielä! Luonto-oppia sekin, ettei luonnolle saa tehdä tuhmaa – ei rikkoa linnunpesiä eikä roskata.

Rapakiven mummo ulkona mukavuusalueelta

 

Omalla mukavuusalueella on helppoa ja turvallista - silloin tietää, kuinka toimitaan.  Oman mukavuusalueen ulkopuolella on turvattomampaa, kun rutiinit ja niiden tuoma luottamus omaan selviytymiseen puuttuvat. Rapakiven mummon mukavuusalueella ovat koti ja koulu, niissä ympäristöissä tunnen olevani luonteva.

 

Eräällä viikolla tuli kutsu juhliin, joissa oli pukeutumiskoodi. Koodissa luki ”cocktail” eikä minulle tutumpi ”casual” – mitä siis päälle?  Onneksi kaikki selviää nykyään netistä, joten ryhdyin avaamaan koodia sitä kautta. Mutta omistanko mitään koodiin sopivaa?  Eivät taida pellavaiset tunikani olla cocktail-mekkoja… Ja toisekseen meidän vaatekomerossamme on selvästi jotain kummaa kutistavaa kaasua. Lapsenlapsi numero kakkosen ristiäisiin hankittu ja koodiin hyvinkin sopiva mekko oli oudon ahdas kikkana.  

 

Seuraava viesti koski ”plaseerausta”. Hyvä, että oli jokunen hääohjelma katsottuna, jotta tunnistin sentään sanan. Mutta mitähän tarkoittaa ”osittainen plaseeraus”? Ehkäpä pöydän sisällä voi itse valita tuolipaikkansa.

 

Polvivaivaisena olen taapertanut viime vuodet tasapohjaisilla tukevilla kengillä ilman korkoa. Cocktail-mekkosen kanssa ne jalkineet eivät totta vie kävisi. Tukevimmat sieviläiset ruokaöljyllä kiiltäviksi ja niillä liikenteeseen. Juhla kuulosti kaikin puolin arvokkaalta, joten googletin vielä ansiomerkin käyttöohjeet ja tutkin korurasiani. Päädyin Kalevala-koruihin.

 

Vuorokautta ennen juhlaa oli vatsa kipeä. Oikein tunsin levymäisen pallealihaksen, sillä jännitin koko pallealla. Onko pukeutumiskoodi ymmärretty oikein? Osaanko edes syödä oikein? Hotkin kuitenkin peruskoulun tuomalla ”vartissa varmasti valmista” -tahdilla. Keksinkö keskusteltavaa pöytäkavereiden kanssa? Törttöilenkö jotenkin?  Tämmöinen turkasenmoinen jännittäjä keksii kyllä loputtomasti jännitettävää! Yhtään ei auttanut, vaikka puolisko sanoi, että osaathan sinä nyt haarukkaa ja veistä käyttää. Osaanko sittenkään!? Kaipa sitä ulommilla kuitenkin aloitetaan?

 

Perille päästyä löytyi pöydältä ruokalista ja illan ohjelma. Heti helpotti jännitys! Kas minullahan on nyt lukujärjestys, jonka mukaan kaikki sujuu – ja minä olen taas ihan tutuilla turvallisilla vesillä!

Käärijähuuma ja hurmos

 

Lordi voitti Euroviisut Ateenassa vuonna 2006. Muulloin suomalaiset viisuilijat ovatkin vartioineet jumbosijaa. Ruotsiin euroviisuvoitto on osunut useasti ja sekös meillä käy kateeksi. Lordin voiton aikoihin olimme perhereissulla Tukholmassa ja Kolmårdenin eläintarhassa. Tuntui hassulta ja hupaisalta, kun joku ruotsalainen, suomenkielisen puheemme kuullessaan, onnitteli meitä Suomen viisuvoitosta. Siellä ei taidettu tuntea kateutta Suomen kautta aikain ensimmäisestä viisumenestyksestä.

 

Tänä vuonna Suomea pääsi edustamaan meillä aiemmin tuntematon esiintyjä, taiteilijanimeltään Käärijä. Ennakkohypetys oli valtaisaa. Käärijän esiintymisasun kopioita käärittiin niin Rautatieaseman Lyhdynkantajien eli Kivimiesten hartioille kuin Oulun Toripolliisinkin olkapäille. Kaikki neonvihreä oli yks kaks ”Käärijän väristä” ja tulkittiin Käärijän kannatukseksi.

 

Meidän Puolasta hankittu peräkärrykuorman sidontaan tarkoitettu kuormaliinamme oli äkkiä kannanotto Käärijän puolesta. Samoin mökkituvan kevään vihreiksi luulemani kynttilät. Facebookissa ihmiset olivat keräilleet kotoaan kaikenmoista vihreää ja laatineet omia vitsikkäitä Käärijä-päivityksiä ja myynti-ilmoituksia. Neonvihreä paalauskone esiintyi käärijänä ja mikä ettei - kääriihän se heinät rullalle paalin sisään. Jonkun vitsiniekan mielestä käärijä olikin pyöröpaalin muovituslaite ja kolmas näki sätkäkoneen varsinaisena käärijänä. Huuma huipentui lauantai-iltaan, jolloin ihmiset - facebookin mukaan - vetäytyivät vihreine juomineen ja eväineen kotisohville Euroviisu-finaalia seuraamaan.

 

Niinhän siinä sitten kävi, että Ruotsi voitti ja Suomi jäi toiseksi. Huolimatta siitä, että yleisöäänillä Cha cha cha olisi voittanut reilusti. Vaikka kakkossija on varmasti komeampi kuin totutut vika taikka tokavika, häviö kirpelöittää jonkin verran. Eniten siinä närästää tietenkin se, että voiton vei pahin kilpakumppanimme ja rakkain naapurimme Ruotsi. Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä ja niissä meillä on taas ihan hyvät mahdollisuudet voittaa Ruotsi. Edellinen mittelö, jota tosin ei mittelöksi saanut sanoa, oli Natoon pääsy. Sinne lähdettiin käsi kädessä, mutta me kirimme edelle ja pääsimme komeasti maaliin. Jos näitä kisoja voi arvottaa, niin tärkeimpänä pidän Natoa, toisena jääkiekkoa ja viisut tulevat vasta kaukana perässä.

Mökin muijan mökkimietteitä

 

 

Kuluneena talvena auramies putsasi mökkitien kahdesti. Niin saatoimme aloittaa mökkikauden jo hiihtolomalla. Sille reissulle oli suunniteltu monen avainhenkilön tapaaminen – ainakin puunkaatajaa ja laiturinrakentajaa oli tarkoitus tavata ja toki tavattiinkin. Pahalainen vain sille viikolle osuivat ne talven kaksi kylmintä yönseutua, jolloin pakkanen paukkui mökkilammen laidalla -27 asteessa. Tulipahan todistettua, että jonkin verran on vielä puruja seinän välissä, sillä mökki saatiin sen verran lämpimäksi, että jo toisena yönä puoliskokin saattoi jättää pipon pois nukkuessaan.

 

Pääsiäisen reissulla teki jo kovasti mieli meidän mahdottoman hyvään ja lempeälöylyiseen mökkisaunaan. Punaisen pilkkikairan piti olla mökillä ja sillähän saisi lammen jäiseen kanteen helposti reiän saunaveden ottamista varten, oli ajatuksemme. Kaira ei ollut mökillä, vaikka kummallakin oli sen olopaikasta selvä mielikuva. Tuuraa en kuulemma osannut käsitellä, siksi silläkään ei jää rikkoutunut. Ämpäri ja saunakauha olivat sentään tutummat työkalut. Lapoin ämpärin monta kertaa lunta täyteen ja täytin kiukaan vesisäiliön lumella. Aikansa kun lämmitteli kiuasta, suli lumi vedeksi. Kun laitoin vielä lisää puuta kiukaaseen, niin jopa lämpenikin lumisula ihan lämpöiseksi pesuvedeksi. Konstit ne on mökin muijalla, tuumasin.

 

Vappureissulla oli jo aika hankkia rakennustarpeita tulevan kesän projekteihin. Peräkärryn kanssa pörrättiin ympäriinsä. Myös mökin kevätsiivous teetti töitä. Olin löytänyt lusikkalaatikosta todisteita siimahäntien vierailusta talven aikana. Siitäkin huolimatta, että olin jättänyt kaappien nurkkiin valkosipulinkynsiä! Kohtuullisen hiirikammoisena päätin alkajaisiksi pestä kaikki mökin astiat. Oli siinä tiskaamista, kun kannoin vedet viiden litran astioilla ja kuumentaminen tapahtui kolmen litran kattilassa. Astioita mökillä on reilusti, 20 hengen juhannuskattausta varten. Perusteellinen imurointi ja lattian vesipesu kuuluivat myös kevätsiivoukseen. Oliko sitten ihme, että unta riitti 12 tuntia.

 

Minun nukkuessani onnellista väsynyttä unta kevätsiivotulla mökillä puhelin laturissa äänettömänä, oli jälkikasvu jo hätääntynyt ja keksinyt puolentusinaa mahdollista onnettomuutta häkämyrkytyksestä sydänkohtaukseen.