Palveluammatti on aina palveluammatti

 

 

Olen palveluammatissa. Aina en ole mieltänyt asiaa näin, mutta nykyisin tunnistan asiantilan selkeästi. Palvelen varsinaisessa risteyskohdassa ja koetan olla avuksi paitsi lapsille ja kodeille, myös kollegoille. Aina toiveet ja avuntarpeet eivät ole kaikilla samanlaiset ja joudumme pohtimaan ja perustelemaan. Yleensä löydämme kelpo konseksuksen.

 

Perinteisemmin koulutyö on tunnistettu asiantuntijatehtäväksi. Silloin palveluaspekti jää työajatuksesta vähemmälle. Vanhastaan on ajateltu, että opettaja opettaa ja lapsen tehtävä on oppia. Opettajan auktoriteetistakin on puhuttu ja siihen tukeuduttu. Nykykoulussa keskustellaan, joustellaan, etsitään apukeinoja ja tuetaan. Koetetaan varmistaa, että oppijalla on myönteinen käsitys itsestään oppijana ja varmistellaan, että oppimiskokemus on myöteinen ja mukava.

 

Hyvä näin.

 

Perinteisemmissä palveluammateissa on asiakaslähtöisyyttä pidetty tärkeänä iät ajat. Asiakkaan arvostaminen lienee palvelukoulutuksen tärkein kulmakivi. Eikö silloin olekin niin, ettei asiakkaalle ”virnistely” ole soveliasta? Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun asioidessani apteekissa koin, että minulle naureskellaan! Asiakaspalvelija luetteli koneelta lääkkeitä, joita saisin jo Kela-rajoitusten puitteissa hankkia. Sanoin suoraan, että tänään minulla on vara ottaa vain nämä, jotka ovat ihan loppu. Ja asiakaspalvelija virnuili! Onhan se mahdollista, että mieleen tuli jokin kiva kotoinen juttu tai vaikka mukava biisinpätkä, mutta koin, että minulle nauretaan! Ai kamala, miten tuli kiire ulos apteekista. Olipa huono polvikin kerrankin yhteistyökykyinen, kun piti lähteä kiireen kaupalla autolle.

 

Uskon, että asiakkaan palveleminen paikan päällä ja pikaisesti voisi olla palvelukoulutuksen keskeistä agendaa sekin. Siis se, että palvellaan siinä paikassa mistä apua haetaan, eikä ohjata uudelle luukulle. Ilahduin kesän lopulla kovasti, kun jo käytyäni hukkareissun Motonetissa, menin hakemaan polttoaineletkua ruohonleikkuriin paikallisesta liikkeestä. Nuori mies leikkasi tarpeisiini riittävän pitkän pätkän letkua ja laati siihen sopivat kiinnikkeetkin. Ei usuttanut eteenpäin, vaikkei settiä pussiin pakattuna löytynytkään; toimi luovasti ja sai kanta-asiakkaan.

Hintahurrikaanin kyydissä

 

 

Rapakiven mummon muistiaikaan on sattunut muutama lama jo ennen tätä nykyistä sodan aiheuttamaa  talouden syöksykierrettä, joka on nostanut rakennustarvikkeiden ja ruoan hinnat pilviin sekä kirittänyt lainakorot nopsaan nousuun.

 

1970-luvun alussa elettiin öljykriisin aikaa. Olin silloin alakoululainen, mutta muistan hyvin vanhempien huolen uuden isoikkunaisen ja öljylämmitteisen talon lämmityskustannuksista. Patteritermostaateilla säädettiin huoneiden lämmitystä ja leivinuunissa poltettiin puuta muutenkin kuin karjalanpiirakoiden paistopäivinä. Autoiluun säädettiin ”kattonopeus”; polttoainetta pyrittiin säästämään ajamalla korkeintaan 80 km tunnissa.

 

1990-luvun alun lama koetteli meilläkin kovasti. Ulkomaisen valuuttalainan suoranainen tyrkyttäminen velkaannutti ja ylivelkaantuminen romahdutti. Silloin pantiin suu niin tiukasti säkkiä myöten, että yhä 30 vuotta myöhemmin muistelemme puoliskon kanssa sen ajan tarkan markan taloutemme ”kukkasia”. Margariinipurkki kaavittiin niin tarkkaan, ettei mitään rajaa. Siinä vaiheessa, kun rasvarasia nykyään jo joutaa roskiin, jompikumpi tuumaa: ”olisihan tuossa vielä voisilmä monen aamun puuroon.”

 

Mutta ei kaikki ollut kurjasti. Tuolloin ei Suomeen rahdattu lohta Norjasta, vaan tarjolla oli kotimaassa altaissa kasvatettua kalaa. Kasvatusaltaat tyhjennettiin talven edellä ja kirjolohi maksoi muistimme mukaan aina perjantaisin 1,99 markkaa. Se oli halvempaa kuin makkara. Yhdestä kalasta sai tehtyä meidän pienperheessämme useampaa sorttia ”herrain herkkua” – ainakin uuni- ja graavilohta.

 

Meneillään olevassa hintahurrikaanissa kaikki hinnat ovat hurjassa nousussa. Lohta ostetaan enää erikoisherkuksi ja kala syödään tarkkaan viimeistä murua myöten. Nakkimakkaroitakin ostetaan lähinnä erikoistarjouksesta, sillä 12 aidon ja napsahtavan nakin paketin hinta hipoo kuutta euroa. Mega-alet, mammuttimarkkinat, halpuutukset ja neton neton netot ovat melkoinen vitsi, sillä kaikki maksaa reilusti enemmän kuin vuosi sitten.

 

Vuosi sitten keväällä meitä suomalaisia ohjeistettiin ottamaan kaikki kasvatusmaa hyötykäyttöön. Ei minun kylpyammeessa kasvattamillani perunoilla tai mökkimetsästä keräämilläni kantarelleilla talouden pulmia ratkota, mutta lisänä nekin toki.