Järjestelmä yskii – repeileekö turvaverkko?

 

 

Aikoinaan meillä Suomessa riitti rahaa järjestää terveydenhuolto ja sen tukipalvelut hyvin. Jo kauan jaossa on ollut vain niukkuutta. Niukan rahan kohdentamisesta ei tule kuin kitinää ja marinaa. Olen vastikään ottanut tuntumaa julkisen puolen palveluihin ja huomannut omakohtaisesti muutamia pulmia.

 

Aloitan Kela-taksijärjestelmästä. Olin oikeutettu Kela-taksiin jo menomatkalla polvileikkaukseen ja päätin käyttää tätä, koska kyytimieheni kotosalla olivat kipeinä. Luulin olevani näppärä, kun osasin soittaa tilauskeskukseen. Pyysin ohjaamaan kyydin oman kylän taksille. Eihän se niin toimikaan! Ensin olisi pitänyt soittaa tutulle taksille, varmistaa kyydin sopivuus ja kysyä taksin numero - sitten vasta soitto tilauskeskukseen. Näin kyyti olisi voitu ”pakottaa” nimetylle kuljettajalle. Opin myös, että alueemme Kela-kyytejä ajaa pääasiallisesti niihin nimetty ”ykkösryhmä”, jolla ei välttämättä ole aikaa taikka halukkuutta kaikkiin ajoihin ja ne valuvat ”ylivuotona” ja usein vasta viime tipassa paikallisille autoilijoille. Niin paljon kuin tätäkin systeemiä säädettiin ja asian tiimoilta kuulemistilaisuuksia pidettiin! Jos kuultiinkin, ei kumminkaan kuunneltu. Ei saatu hyvää aikaiseksi kenellekään – sen enempää taksiautoilijoille kuin asiakkaille.

 

Paljon on julkisuudessa ollut puhetta sairaansijojen vähyydestä ja jatkohoitoon ohjaamisen haasteista. Lienee osittain tämän pulman helpottamista, että sairaalasta lähetetään isostakin leikkauksesta toipuvia kotiin kovin nopsaan, eikä lisävuorokautta voi anoa. Toki toinen puoli on, että tuttu turvallinen kotiympäristö on mukavampi kuin laitossairaala. Vuorokauden sairaalahoidon jälkeen kotiuduin edelleen sairaana olevien kotimiesten valvontaan. Eipä se ollut sen kummemmin kenenkään syy, että ensimmäisenä kotiaamunani pyörryin ja kaaduin eteisen lattialle suoraan suulleni.

 

Siitä tullaankin ketterästi seuraavaan pullonkaulaksi mainittuun eli kunnalliseen hammashuoltoon. Sinne ei muka saa aikoja. Ilahduttava yllätys! Soitto tasan klo 8.00 toi ensiapuajan ja etuhampaat saatiin tutkittua ja kuvattua sekä terveiset tapahtuneesta vakuutusyhtiölle toimitettua.

 

Turvaverkon paikkaajille olisi töitä.

Viikko tupamummona

 

 

Olen viettänyt viikon tupamummona, toipilaana polvileikkauksen jälkeen. Olen kuluttanut tietysti paljon aikaa lempilepotuolissani istuen ja maailman menoa tv-ruudusta seuraillen. Viikon aihe on ollut itäraja. Panadolin ja Buranan sumentaessa aivojani ymmärsin näin:

 

Venäjä päätti näyttää mahtiansa ja alkoi roudata Lähi-Idästä Eurooppaan pyrkiviä Suomen itärajalle. Suomi lähetti nootin, jossa ilmoitti, että tämä ei käy. ”Jos ette lopeta, laitamme raja-asemat kiinni.” Ei loppunut ja Suomi toteutti uhkauksensa neljän vilkkaan raja-aseman osalta. Venäjä vastasi nootilla, jossa moitti Suomea kansainvälisten sopimusten noudattamatta jättämisestä.

 

Minusta näyttää, että tämä nootti on kuin valtioiden välinen ”heippalappu”. Siis se sellainen viesti, joita kerrostaloasukkailla kuulemma on tapana jättää talon ilmoitustauluille. Sellainen, jossa asianosaiset eivät kohtaa ja keskustele asiasta ja joissa he tahtomattaan taikka hyvinkin tarkoitushakuisesti ymmärtävät toisiaan väärin.

 

Nootit ovat singahdelleet itärajan yli taajaan. Helsingin Kansalaistorille tuotu tuhottu venäläistankki, jonka tarkoitus oli symboloida tukea ukrainalaisille, kirvoitti seuraavan nootin. Se, että Suomi sallii venäläistankin esillä olemisen pääkaupungin torilla, osoittaa kuulemma vihamielisyyttä Venäjää kohtaan.

 

Ihmeen rauhallisesti ulkoministeri Valtonen kertoi, ettei Suomella ole mitään aikomusta toimia tankin poistamiseksi. ”Nopeimmin tankki poistuu, kun Venäjä lopettaa sotimisen Ukrainassa.” Toista se olisi ollut ”suomettumisen aikaan”. Täältä olisi lähtenyt seuraavalla Tolstoi-junalla korkea-arvoinen delegaatio suoraan Moskovaan anelemaan anteeksiantoa ja liennyttämään suhteita.

 

Vielä palaan itärajalle. Loppuviikosta suljetaan lisää raja-asemia ja avoimeksi jää enää pohjoisin, Inarin kohdalla oleva Raja-Jooseppi. Arabiankielisissä ryhmissä kysellään jo kuulemma, että siirtyykö rajanylitysreitti nyt metsiin. Minä mietin talvikeliä; osaavatkohan tulijat liikkua suksilla? Lasten polkupyöriäkin näyttivät vain taluttavan… Hoksasikohan kukaan itärajan läheisyydessä mökkiään talviteloille laittanut jättää sinne arabiankielistä heippalappua tyyliin: ”Odottelen omistajiani. Jatka vain matkaa!”

Häämatkan hämmästelyä

Männä viikolla nappasin kaupan kassajonossa kuvan aikakauslehden kannen otsikosta. ”Kauramiljonääripariskunta Juha-Petteri ja Netta Kukkonen: harjoitushäämatkalla Roomassa kului 130000 euroa”. Niin paljoa ei kiinnostanut, että olisin lehden ostanut ja jutun lukenut, mutta jo tuo otsikko riitti virittämään ajatusta.

 

Kauramiljonääri lienee kauramaidolla rikastunut uusrikas, joka ei häpeile näyttää ja käyttää varallisuuttaan. En kadehdi heidän rikkauksiaan. ”Jokainen on oman onnensa seppä” – opin jo lapsena.

 

Vaan, että oikein harjoitushäämatka! Tutustutaanko harjoitushäämatkalla varsinaisen häämatkan kohteisiin – nähtävyyksiin, uimarantoihin ja ruokapaikkoihin - ennakolta vai mikä on idea? Testataanko vielä suhdetta ja kokeillaan, kannattaako sittenkään mennä naimisiin ja sitoutua tähän ihmiseen loppuiäkseen? Monestihan matkaa pidetään passelina tapana stressitestata ihmissuhdetta. Reissussa sattuu aina jotain, siellä väsytään ja rähjäännytään, saadaan kantapäihin rakkoja ja tuskastutaan helteeseen. Siinä joutuvat yhteistyötaidot ja joustamisominaisuudet koetukselle.

 

Aika nopsaan palasin ajatuksissani vuoteen 1985. Tuolloin häiden viettäminen vasta teki uutta nousua, eikä asioita ollut ”pakko tehdä” jollain tietyllä tavalla, niin kuin tuntuu nykyään olevan. En usko, että Pariisi, Rooma taikka varsinkaan Malediivit olivat silloin muidenkaan häämatkakohteita. Meidän matkamme suuntautui seurantalolta haitarilla säestetyistä tansseista kymmenen kilometrin päähän vanhempieni mökille. Häämatka kesti yhden yön yli.

 

Harjoitusmatkaa ei oltu tehty. Ehkä olisi pitänyt, sillä avaimethan ne unohtuivat, vaikka eväskori kyllä muistettiin ottaa matkaan. Puoliskolla oli jo tuolloin autossaan autopuhelin, ARP. Semmoinen ensimmäisen sukupolven matkapuhelin. Sillä soittaa kilautettiin ja pyydettiin tuomaan perään avain. Ratkaisukeskeinen puoliskoni oli tosin jo ennen avaimentuojan tuloa ratkaissut pulman ja avannut kuistin ikkunan ruuvimeisselillä. Emme tarvinneet syytellä toisiamme avaimen unohtamisesta. Ja yhä näin liki neljänkymmenen vuoden jälkeen naurattaa, kuinka likimain jokaisella reissullamme on sattunut jotain kommellusta – ja aina niistä on yhdessä selvitty!

Pula-ajan ruokaoppia

 

 

Ajattelen, että elämme jonkinmoista ”pula-aikaa”. Maailman poliittinen tilanne on aiheuttanut kauppoihin joitakin artikkelipuutoksia ja ilmastonmuutos toisia – kolmannet aiheutuvat ilmastotietoisuudesta eli lentorahdin välttelystä. Kyse on yltäkylläisestä pula-ajasta.

 

Aika monta ruokainnovaatiota on tehty ihan oikeina pula-aikoina, taikka taloudellisen niukkuuden hetkellä. Hävikkiä on osattu hyödyntää kotikeittiössä tarkkaan. Possun kaukaloon taikka koiran kippoon on päätynyt vain kapea marginaali.

 

Mietitäänpä vaikka italialaisten mammojen pizzaa. Niin loistava idea, että konsepti on levinnyt ympäri maailman. Pizzapohjan päälle voi heitellä melkein mitä vain jääkaapin periltä löytyy. Kaikki maistuu hyvältä, kun juustolla kuorrutetaan.

 

Entäs sitten pyttipannu!? Liekö keksitty Ruotsissa vai Suomessa - aivan sama. Mainio konsti muokata liiat keitetyt perunat ja ylimääräiset makkarat taikka lihapullat uudeksi ruoaksi! Tykätty kotiruoka ja vuodesta toiseen yksi kouluruokien supersuosikki.

 

Kuka ruustinna keksi jälkiruokien kuningattaren eli pappilan hätävaran? Kätevä emäntä kerrassaan! Sinne uppoavat niin pullan kuin kakun jämät. Hillolla ja kermalla kuorruttaen herkuttelunautinto on taattu. Yhtään surkeampi ei ollut Fredrika Runebergin puolisonsa kunniaksi leipoma torttu. Joulupiparin viimeisetkin murut ja punssipullon pohjat saa hyödynnettyä tähän herrojen herkkuun. Upeita oivalluksia molemmat.

 

Erityiskiitokset annan silti sille Lindströmin rouvalle, joka keksi jatkaa jauhelihataikinaa punajuurella. Mikä sadonkorjuuajan herkkuruoka! Mikä upea tapa jatkaa kallista lihaa riittämään useammalle ruokailijalle! Miten loistava tapa ohjata meitä sekasyöjiä kasvisruoan suuntaan! Aina tuolloin tällöin ostan pussillisen punajuuria ja pääsen jalostamaan lindströminpihvejä. Joka kerta teen niin suuren annoksen, että saan muutaman ruokaveron verran pakkaseenkin.

 

Jotain on sentään hoksattu Rapakiven torpassakin. Kolmihenkinen nykyperheemme ei kerta kaikkiaan selviä kovin suuresta sunnuntaipaistista. Keksin jalostaa savustetun porsaanfileen jämät merimiespihviin. Sama kai se on, mitä lihaa perunaviipaleiden väliin ja lihaliemeen uimaan lykkää. Tämä sortti oli meistä aivan eri ruoka kuin itäsuomalainen siansivuviipaleilla kuorrutettu  ja munamaidolla hyydytetty perunalaatikko.

Vaihteeksi varautumisasiaa

 

 

Varautumisesta on puhuttu viime vuosina paljonkin ja vähän toisessa tarkoituksessa. Minä varaudun ja varustaudun nyt polvileikkaukseen ja jouluun. Äkkiseltään ne kuulostavat aivan eri asioilta, mutta varautumisen näkökulmasta ne ovatkin yllättävän yhteneväiset jutut.

Sairastupa pitää siivota ennen leikkausta huolella, etteivät hämähäkinseitit häiritse toipilaana pötkötellessä. Muistan meinaan yhden keuhkokuumeen, jolloin olohuoneen katon nokisuus vaivasi minua sohvalla maatessa kovasti, mutta voimia siivoukseen ei kerta kaikkiaan ollut. Tänä vuonna saa varmaan tuo sairastupasiivous palvella myös joulusiivouksena.

Uuden titaanipolven kanssa ei Rapakiven mummosta liene heti myöskään kauppakierroksille. Siksipä kuivaruokakaappi on täytetty täyteen ja varattu jo jauhoja, sokeria ja taateleita joululeivontaa ajatellen. Pakastimet on samoin lastattu kantta myöten. Hätätilassa joulukin selvitään, sillä karjalanpiirakoita raakapakasteena ja kirjolohta kokonaisena ja fileerattuna löytyy riittävästi. Varmasti puutteita kumminkin on, mutta korona-aikana trimmatut kauppojen ennakkotilaussysteemit palvelevat.

Joululahjat on luonnollisesti hankittu. Tai no, muutama lahjakortti puuttuu vielä, mutta hankintapaikat ovat tiedossa ja valmiiksi mietittynä. Paketoinnin voi varmasti toipilaskin hoitaa pöydän ääressä istuen. Ja pakettipuuhat - jos mitkä - ovat mukavaa ajanvietettä.

Ajan kulumisesta pitkän sairausloman aikana on kyllä totuuden nimessä jonkinmoinen huoli. Koska kädet ovat varmasti toimintakuntoiset, vinkkasin työkavereille, että voin polven kuntouttamisen lomassa neuloa sukkia tarvitseville. Ainahan tietysti voi ottaa jonkun maksukanavan ja tuijottaa telkkaria, mutta kädet on työllistettävä silloinkin. Ruutu plussalta voin leikkauksen jälkeen katsella muutaman kauden suosikkisarjaani Sykettä. Eiköhän sieltä tule joululeffojakin.

Kävin kampaajalla. Se tuo mielenvirkeyttä, joka puolestaan edistää paranemisprosessia. Hankin kotikäyttöön joulunpunaiset kumipohjaiset huopatöppöset, sillä ne eivät luista laminaatilla samalla lailla kuin villasukat. Liukastumistakin lienee hyvä vältellä, ettei tule enempää vahinkoa.

Sanovat, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Terveisiä siis täältä sairausloman ja joulun puolivälistä!

 

 

Seikkailu muutamassa Motenet-liikkeessä

 

 

Kesällä päätimme ostaa mökkikaivoon pumpun. Piti ostaa vallan porakaivopumppu, sillä nostokorkeutta piti saada reilut 20 metriä. Pumppu ostettiin Savonlinnan Motonetista, joka Kesälahdelta katsottuna oli lähin ostopaikka.

 

Pumppu pelasi reilun viikon ja sitten ei inahtanutkaan. Pyysimme tutun sähkömiehen tarkistamaan, että kaivolle tulee riittävästi virtaa. Virtaa tuli riittämiin ja pumpussa oli vika asiantuntijankin mukaan. Lähdimme palauttamaan pumppua Savonlinnaan luottaen, että saamme tilalle samanlaisen.

 

Pumppu oli kuitenkin niin kallis, ettei uutta annettu suit sait suoraan, vaan kirjattiin asia ja vaatimukset reklamaatiolomakkeelle ja laite meni reklamaatiotiimin tarkistettavaksi. Useamman viikon kuluttua soittelin perään ja sain tiedon, että vialliseksi oli pumppu havaittu sielläkin ja saamme odotella viestiä uuden hakemisesta. Sovimme, että uusi pumppu haetaan Kotkan liikkeestä, joka osuu paremmin mökkimatkan varrelle. Ylimääräisestä Savonlinnan reissusta luvattiin hyvittää asiakastililleni 30,10 €.

 

Pari kuukautta myöhemmin olin keksinyt joululahjahankinnan, jonka oston yhteydessä käyttäisin tuon hyvityksen, vaan eipä sitä asiakastililtäni löytynytkään. Ei, vaikka info-tiskillä asiaa ihmettelemässä oli enimmillään viisi henkeä. Koin tulleeni nolatuksi, kun jouduin seisomaan ostosten odottaessa kassalla – näyttihän se aivan siltä, kuin ei mummolla olisi ollut pelimerkkejä ostokseensa. Sillä reissulla hyvitystä ei löydetty ja maksoin joululahjahankintani kokonaan lompakostani.

 

Muutaman viikon päästä sain taas tekstarin, jossa kerrottiin, että hyvitys löytyy nyt asiakastililtäni ”uudessa kassajärjestelmässä”.  Sen verran taisin antaa käämin käryämisen näkyä Kotkan liikkeessä, että ajattelin hyödyntää hyvityksen mökkireissulla Lappeenrannan kohdalla. Vaan eihän se onnistunut, kun heillä on vielä vanha kassajärjestelmä ja uusi vasta tuloillaan. Höyläsin tuulilasinpyyhkimet ja ajovalopolttimot pankkikortilta.

 

Kotkaan tullessa keksittiin, että jospa kuitenkin keräisi itsensä ja hakisi polttoainesuodatinta ja moottoriöljyä  Kotkasta. Infopisteen kassalla oli uusi systeemi ja tällä kolmannella kerralla onnistui!

 

Monta ostosreissua eto summan takia!

Kesän ensimmäiset ja viimeiset mökkiviikonloput

 

 

Minä sitten pidän kesän ensimmäisistä ja viimeisistä mökkiviikonlopuista! Ne ovat niitä, jolloin työtä ei ole niin paljon, vaan saadaan keskittyä olennaiseen ja olemiseen - luultavasti siihen mökkeilyyn.

 

Kevään ensimmäisillä mökkireissuilla meillä tyypillisesti istuskellaan prinsessakuistilla päiväkaffella ja iltateellä suunnittelemassa kesän puuhia ja projekteja. Ihmetellään, miten meitä potkaisikaan onni, kun saimme hankittua tämän pikkuisen ja vaatimattoman lammenrantapaikan ihan ikiomaksi. Syksyn viimeisillä reissuilla puolestaan nautiskelemme leivinuunin lämmityspuuhista ja uunin luovuttamasta lämmöstä. Illan myöhällä, sitten kun hiilet on vedetty, laitetaan karjalanpaisti uuniin kypsymään. Aamulla saadaan herätä leivinuunin takaa kammarista hyvin levänneinä ja tyytyväisinä muhevaan paistin tuoksuun - todeten että kaikki on hyvin, kun lounaskin on jo valmiina. Päivän aloitamme pannukahvilla taikka teekupposella ja ”mökkileivällä”.

 

Kesäthän mökillä kuluvat - näin meidän viiden vuoden kokemuksella – tiukassa työnteossa. Nyt en puhu klapikoneen klipsutuksesta, joka on minun mielipuuhaani ja jokakesäistä käsityötä. Kuluneena kesänä mökille valmistui kesäkeittiö ynnä puukatos, uusi laituri kera irrotettavan lautan sekä upouusi vierasmaja/ etätyötila elikkäs pikkuruinen hirsimökki. Aivan ei kesä kaikkeen riittänyt, joten syksystä on haettu hyviä sateettomia ja tuulettomia työpäiviä, mutta nytpä on hirsituvassakin katto päällä ja harjakaiset pidetty. Ikkunat pitäisi vielä saada paikoilleen, jotteivät talvimyrskyt täyttäisi tupaa lumella. Ja saadaanhan ne, sillä keskieuroopalaiset ikkunat ovat jo kumminkin Suomessa.

 

Harjakaiset olivatkin asia, johon piti ihan perehtyä. Ne ovat "talonrakennuksen perinteeseen kuuluva juhlatilaisuus, joka perinteisesti pidetään rakennuksen vesikattotöiden valmistuttua, kun rakennus on saatu suojatuksi sateelta. Harjannostajaiset järjestää tilaaja, joka kutsuu tilaisuuteen kaikki hankkeeseen osallistuneet, muun muassa rakennustyöväen ja suunnittelijat."

 

Juhlat ajattivat kahden kirkonkylän kautta, toisen kylän keskustasta löytyi juomatarjoilu, mökkikunnan keskustasta taatusti tuorein kalatarjonta.