Lahjan antaminen on kivaa

Minusta lahjan antaminen on tosi kivaa. Ainakin silloin, jos onnistun antamaan saajalleen mieleisen ja jollain tapaa vähän vitsikkään – ehkäpä pienen tarinan sisältävän lahjan. Tarina syntyy jo siitä, että lahjan saaja ja minä tiedämme, miksi annoin juuri tämän lahjan.

Minun lahjani eivät ole koskaan rahalliselta arvoltaan kalliita, vaan arvo syntyy siitä, että olen tehnyt lahjan itse tai siitä, että lahja on kenties kivasti keksitty. Läheskään aina en lahjojeni kanssa onnistu, vaan koen mokanneeni pahan kerran, kun olen kerännyt koriin tai kauniiseen kassiin sitä sun tätä, eikä lahjan saaja näekään asioiden yhteyttä. Usein joudun siis kertoman lahjansaajalle jonkinmoisen kehyskertomuksen lahjan eri osasten yhdistämiseksi. Miten vaikkapa naistenlehti, kuohujuoma, käsipainot, ruusukynttilä sekä sukkapuikot ja kaunis lankakerä voivat olla saman lahjan osia? Minustahan ne voisivat hyvinkin olla toivottamassa pyöreitä täyttävälle naisihmiselle kaikkea kivaa oman ajan täytettä.

Puoliskon kanssa tunnemme toistemme ajatukset, aivoitukset ja toisaalta menneet tapahtumatkin niin tarkkaan, ettei selityksiä tarvita.

Kesällä oli tapahtunut tyypillinen mökkionnettomuus; puolisko oli saanut jigiuistinkoukun kinttuunsa onkiretkellä. Tai oikeammin onnettomuus tapahtui jo rannassa ennen kuin onki ehti ensimmäistäkään kertaa veteen. Siitähän seurasi käynti terveyskeskuksessa, eikä niitä Pohjois-Karjalassa kovin tiuhassa ole, joten 35 kilometrin päähän oli mentävä. Sitten piti vielä olla hyvillään, että vahinko sattui iltapäivällä ja ehdittiin kuntakeskuksen ”terkkariin”, eikä tarvittu ajaa Joensuun yhteispäivystykseen, jonne matkaa olisikin tullut jo 100 kilometriä suuntaansa. Kyllä siinä tovi meni lääkärilläkin keinotellessa terävää ja haaraista painon kanssa roikkuvaa koukkua irti pohkeesta. Puoliskon kertoman mukaan apuun oli tarvittu talonmiehen työkalulta näyttävät pihdit lääkärin työpöydän alalaatikosta, sillä hennommista ei kuulemma ollut apua.

Kun sitten syyskuulla kirpparilla osui silmiini punainen peltilaatikko, jossa oli valkoinen risti, hoksasin käytön heti: Kas siinäpä ensiapulaatikko mökille – täytteeksi apuja tulevien koukkuonnettomuuksien varalta. Tuumasta toimeen ja puoteihin sisältöä haalimaan. Pinsetit - ilman muuta - ja pullollinen desinfiointisuihketta mätäkuuta ajatellen. Laastaria tietenkin monta metriä. No, uusia koukkuja vahingoittuneiden tilalle ja yksi kokonainen mato-onkisarja. Kun kaupasta osui silmään ”Sveitsin armeijan MacGyver-työkalu”, jossa yhtenä toimintona luki ”koukunpoistaja”, en aikaillut hetkeäkään, vaan ostin sen hintaan katsomatta. Syksyiseltä laivareissulta tarttui mukaan vielä askiin sopiva pikkuruinen Famous Grouse -pullo ajatuksella, että sisäistäkin puudutusta saatetaan tilanteessa tarvita. Ja niin oli lahja valmis.

Kun puolisko avasi paketin, ei kehyskertomusta tarvittu. Lahja oli onnistunut!