Minä olen nyt aivan ällikällä ja äimän käkenä. Pian vuoden
ajan olen koettanut ottaa selvää ja ymmärtää naapurimaan merkkimiesten ja
-naisen sanomisista.
Mikään, mitä opetan lapsille luetun ymmärtämisestä, ei pidä
paikkaansa. Sanat eivät tarkoita sitä, mitä on totuttu, vaan useinmiten aivan
päinvastaista. Rivien välien tarkastelukaan ei toimi. Ei ihme, että puhutaan
Venäjän ”narratiivista” – kertomuksesta, jonka tehtävänä on vakiinnuttaa
tapahtumien välinen järjestys tai looginen yhteys. Suomeksi sanottuna; satuillaan
tosiasioiden välit täyteen niin, että totuus hämärtyy tai peräti kääntyy
päinvastaiseksi.
Toinen asia, jota olen ihmetellyt, on maassa vallitseva kummallinen
tapa puhua isoon ääneen ulkomailla asioita, jotka on tarkoitettu kuultaviksi
omassa maassa. Moneen kertaan on Aaltolan Mika meille selvittänyt, miten jokin uutinen
on tarkoitettu venäjän kansalaisten kuultavaksi. Uhoa ja pullistelua riittää
niin tiedottaja Maria Z:lla, S. Lavrovilla ja D. Medvedevillä aina, kun he pääsevät
jonkin juhlapäivän kunniaksi ääneen tai jos heidän annetaan osallistua vaikkapa
G20-maiden kokoukseen. Meidän Sanna taikka Sauli eivät lähde maailmalle
uhoamaan viestiä kotimaahan. Rohkenevat useinmiten sanoa sanottavansa ihan oman
maan kamarallakin.
Vaikuttaa se naapurimaan silmäätekevien viestintä oudolta
muutoinkin, satuilevat tapahtumat takaperoisiksi. Länsi on muka vihamielinen ja
haluaisi syöstä Venäjän pois maailmankartalta. Meillä ei onnistuisi satuilu.
Sen verran monta toimittajaa ja tiedotusvälinettä on jokaista tilannetta
todistamassa ja raportoimassa, että kyllä joku aina faktat tarkistaa. Vaan
naapurissa on eri meininki. Siellä on vain yksi Keisari Putinin megafoni, jolla
kansaa infotaan. Kaikilta muilta viestijiltä on katkottu siivet tai ainakin
sähköt ja viestiyhteydet.
Ja vielä minä ihmettelen Putinin maantiedon osaamista. Toivoa
sopii, että hän hallitsee oman maansa alueet varmemmin kuin Euroopan, josta
hänellä ei ole mitään tietoa. Tietämättömyyttään hän varmasti puhuu aina vain ”Lännestä”,
eikä tee eroa valtioiden välillä. Muuten en voi ymmärtää kollektiivista
ilmansuunnan syyttelyä. Ehkä hän ajattelee kuin Bob Dylan; ”tuulelta vastauksen
sain!” Kuuntelisipa läsituulten viestiä tarkemmin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti