Elettiin syksyä vuonna 1983. Olin juuri aloittanut opiskelun
Joensuussa ja seurustelusuhteemme nykyisen puoliskon kanssa oli vasta reilun
puolen vuoden ikäinen, kun hän tuli kertomaan ammattiliiton retkellä sattunutta
seikkailua.
Tuolloin eteläinen naapuri oli vahvasti osa Neuvostoliittoa,
kaikkine siihen kuuluvine rajoituksineen – ihan muuta kuin nykyinen edistyksellinen,
osaava ja vapaa Viro. Puoliskon ammattiliiton oli tarkoitus retkeillä
Tallinnasta Pärnun kautta Riikaan. Väkeä oli liikkeellä kaksi bussillista. Jotenkin
puolisko oli onnistunut eksymään väärään (kolmanteen) bussiin retkikunnan
jatkaessa Pärnun ruokailutauolta eteenpäin. Matkapuhelimia ei silloin vielä
ollut, lompakko ja passi ynnä päällysvaatteet jäivät oman seurueen bussiin. Seikkailu
vei puoliskon maatalon navetanmuuraustyömaalle takaisin Tallinnaan, Mustamäen
seuduille bussirahaa tienaamaan. Kuin ihmeen kautta hän löysi lopulta
puolentoista vuorokauden jälkeen oikean hotellin ja oman porukkansa nykyisen
Latvian Riiassa.
Porukka palasi aikataulunsa mukaan Tallinnaan ja
Viru-hotelliin. Siellä puolisko haettiin kesken aterian KGB:n kuulusteluun
kellaritiloihin. Olihan se sentään valtava rikos eksyä ja liikkua
Neuvostotasavallassa ilman matkasuunnitelmaa ja matkustuslupaa taikka
saattajaa. Varmaan vakooja!?
Tämä tarina on ollut meillä sellainen perheen oma tarina,
jota ei ole kovin laajasti kerrottu.
12 vuotta sitten Viru-hotelliin avattiin KGB-museo. Tuohon
museoon ei voi vain marssia sisään. Sinne varataan liput ennakkoon tietylle
kierrokselle ja kierros toteutetaan ilmoitetulla kielellä - suomeksikin. Meidän
reissumme Baltiaan ovat aina olleet Tallinnan kohdalla kovin kiireisiä, mutta nyt
onnistui. Ja huiman hienosti onnistuikin. Saimme oppaaksi varmaan museon
parhaan asiantuntijan, tallinnalaissyntyisen ja suomenkielentaitoisen Margitin,
joka kertoi puolentoista tunnin kierroksen aikana paitsi KGB:n toiminnasta
Inturistin hotelleissa - erityisesti Viru-hotellissa – myös elämästä Neuvostovirossa.
Viimeistään tuolla kierroksella 40 vuoden takainen tarina sai ymmärryksen.
Neuvostovirossa epäiltiin kaikkia ja KGB oli läsnä kaikkialla.
Rikos on taatusti vanhentunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti