Ongelman äärellä

 

 

Meillä se taitaa olla aika omanlaatuinen probleema. Tokko lie kukaan moisesta kuullut. Ongelman nimi on keväthuumaus. Luulen, että talven valoton ja kolea aika altistaa tälle taudille aina uudestaan ja uudestaan. Mahdollisesti osuutta on myös Kotoisalla, Huvilalla ja huussilla ynnä muilla elämäntapaohjelmilla tai TV:n sinivalolla, jolle altistuu niitä katsellessa. Aina keväällä on mitä moninaisempia ostopaineita. Edellisen kesän järkeilyt tuntuvat sulaneen ihan siinä missä talven lumet. Okei, kerron vähän tarkemmin.

 

Viime kesänä oli ymmärretty, että meistä kahdesta huonojalkaisesta ei ole enää veneilijöiksi. Eipä tokikaan, kun jalka ei kummallakaan nouse niin että veneeseen pääsisi polkaisten vauhtia rannalta – saati rantavedestä. Voimatkin tuntuivat hiipuneen niin, ettei venettä saatu irti rannan hiekkasärkältä ilman äänekästä sanaharkkaa eli suukopua. Kaiken lisäksi veneisiin ja perämoottoreihin sidotulla rahalla tuntui olevan mökkiraksalla muutakin käyttöä. Puolisko tuli - ihan ilman painostusta – siihen ymmärrykseen, että veneet joutaa myydä. Molemmat. Se pienen pieni keltainen ja retromallinen pikaliippari, joka oli hankittu viimekeväisessä venehuumauksessa. Samoin se ainakin kaksi kesää pressun alla virvelöijiä odotellut, sinänsä hyvänmallinen ja tukeva, merikelpoiseksikin mainittu, avovene. Veneet ja moottorit löysivät uudet omistajat, ja mekin saimme taas rakennusta eteenpäin.

 

Miten ollakaan, liekö päästy nipin napin tämän vuoden huhtikuulle, kun jo oli taas Terhi kierroksessa. Eräänä lumipyryisenä huhtikuun iltana hurautettiin Orimattilaan ja otettiin Terhi völjyyn. Varovasti utelin, mihinpä oli puolisko arvellut parikymppistä Terhiään tarvita. ”Lautan laitaanpa tietenkin.” Onhan se nyt hehtaarin lammella päästävä lautalla ajelemaan – siitäkin huolimatta, että kaikki on nähtävissä myös meidän laiturilta, ja sittenkin vaikka kolme neljännestä lammen rannasta on soista höttöä, eikä rantautuminen ole mahdollista. Nähty on, ettei betoniponttoneille rakennettu kuusimetrinen lautta liikahda sähkömoottorilla, joten hankinta oli puoliskon mielestä enemmän kuin perusteltu.

 

Mitäpä sitä muuta voi kuin todeta, että pojat ovat aina poikia!