Kohtalokas valinta

 

 

Joskus sitä tekee kohtalokkaita valintoja. Niin kävi puoliskolle eräänä torstaiaamuna.

Oltiin mökillä ja käynnistelty aamun ensimmäisenä askareena kylmäsavustusta. Puolisko lähti vessaan ja valitsi sisävessan sijaan ulkohuussin, kun kerta ulkona jo oli. Paluumatkalla lipsahti crocksi liukkaalla märkien keltaisten lehtien peittämällä puulaatalla ja koko ukkeli keikahti kumoon. Rusahduksen oli ehtinyt kaatuessaan kuulla.

Puolisko on iso mies, joten tuskin olisin saanut hänet pystyyn, jos hän ei olisi kyennyt itse auttamaan. Neuvokkuus ja ratkaisukeskeisyys ovat aina olleet puoliskon ehdottomia vahvuuksia. Niin nytkin. Oitis hän näki silmäkulmastaan harjateräksestä hitsatun ikkunanpesukorokkeen ja pyysi tuomaan sen hänelle. Tuon telineen avulla hän kampesi itsensä pystyyn. Seuraava tilaus oli auto viereen. Minä toimitin C-maxin hollille ja puolisko könysi apukuskin paikalle. Vielä kipaisin sisältä mökistä kännykät, lompakon ja sukan neuleen. Sitten oltiin valmiina matkaan kohti terveyskeskusta 40 km päässä. Matkalla haettiin apteekista särkylääkettä. Kesälahdella kun oltiin, tohdin pyytää apteekkarilta myös vesimukillisen, jotta puolisko sai nieltyä Panadol Forten.

 

Kiteellä kohtasimme kandipojan, joka ohjasi röntgeniin. Työhönsä leipääntynyt röntgenhoitaja ilmoitti, että hänellä on ultrapäivä ja hän ehtii röntgenkuvata mahdollisesti jokusen akuutin  klo 14 jälkeen. Kovin tuntui epävarmalta ja vastentahtoiselta, joten suostuimme ajatukseen, että lääkäri tekisi uuden arvion. Lääkäri arvioi tilanteen sellaiseksi, että olisi parasta suunnata Joensuun päivystykseen, sillä kipsaus joka tapauksessa tehtäisiin siellä.

 

Hoitajan tilaama invataksi tuli pian ja matka Joensuuhun sujui sutjakkaasti. Joensuussa  hoettiin mantraa: ”asia kerrallaan”. Kuvista kävi ilmi, että murtumaa oli kolmessa kohtaa. Illan suussa puoliskoa oltiin jo viemässä osastolle odottamaan turvotuksen laskemista ja muutaman päivän päästä tehtävää leikkausta. Silloin minä rohkaistuin sanomaan, että tuntuu ankealta jättää kaveri tänne 400 kilometrin päähän kotoa odottelemaan. ”Voisiko mitenkään saada siirron omaan sairaalaan Kotkaan?” Vammaisneuvoston ajoilta oli kyytikilpailutuksista jäänyt mieleen sana ”paaritaksi”. Se oli taikasana ja hoitaja lähti heti selvittämään siirtoa.

 

Puoliskon jalka kipsattiin, että hän kärsisi kulkea neljän ja puolen tunnin taksimatkan. Niin siirryttiin illan pimeydessä Siun Sotesta Kymsoteen.