Jouluihminen

Tunnustan olevani aivan parantumaton jouluhömppä. En enää edes häpeile paljastaa asiaa, koska olen ymmärtänyt, että meitä on Suomessa ainakin 9800 tunnustautunutta ja rekisteröitynyttä tapausta. Sen verran on kuulemani mukaan jäseniä  facebookin ”Sydämeeni joulun teen”-ryhmässä.

Tuossa ryhmässä on keskusteltu läpi joulun ruokalistat ja jouluperinteet. Siellä on kartoitettu joululaulujen suosikit ja inhokit. Siellä on haettu vertaistukea ja vinkkiä kuusen koristeluun ja ihmetelty, mistä saisi hankittua kauneimmat joululakanat. Tuplakoon pussilakanan hankinta on nimittäin osoittautunut haasteelliseksi. 100 päivää ennen jouluaattoa jakoivat innokkaimmat jouluilijat jo kuvia kauden ensimmäisistä kinkuista ja laatikoista.

Moneen keskusteluun olen osallistunut minäkin, mutten ole aivan varma, olenko tohtinut edes tuossa ryhmässä tuoda julki oman jouluhöpsöyteni todellista mittakaavaa. Minulla on - tässä teille nyt toden sanoakseni – joulu mielessä aivan ympäri vuoden!

Tämän joulun ensimmäiset lahjahankinnat tein liki vuosi sitten, joulun ja uuden vuoden väliviikolla. Tottahan toki, kun halvalla sain ja lahjakaapissa oli sillä hetkellä sattumoisin tilaa. Kesällä tein hyviä yleispäteviä hankintoja sukulaisten jahjakoreihin sujauteltavaksi. Mikä niille nyt leikkuulaudoille taikka tarjottimille ja patalapuille kaapissa tulisi! Kesäloman täytepuuhana valmistuivat myös suosioon nousseet syttyruusut, joita niin ikään löytyy kokoamistani lahjakoreista. Hyvissä ajoin syksyllä keräsin nurmikolta männynkävyt ja kuivasin ne uunin päällä jouluaskartelujen tarveaineiksi. Olinhan jo siihen mennessä hoksannut, että kauden hitti on käpyhyasintti ja sellainen on jokaisella todellisella jouluhömpällä ikkunallaan oltava.

Syyslomalla lokakuussa laittelimme puoliskon kanssa ensimmäiset kaamosvalot. Ne, joita jotkut jouluvaloiksikin kutsuvat. Jouluryhmässä kartoitettiin kerran, montako valosarjaa kullakin on ulkona ja sisällä. En ollut lainkaan pahimmasta päästä valohöpsöjä tunnustaessani viidet ulkovalot ja 11 sisävalosarjaa. Joku Rapakiven torppaa suuremman kartanon emäntä tunnusti, että pelkästään kynttelikköjä on 19 – yksi talon jokaisella ikkunalla.

Viimeisen joululahjahankintani tein perjantaina 7.12. Olin todella iloinen, että hankinnat olivat vihdoin valmiina. No okei, parin päivän päästä kauppareissulla alkoi tuntua siltä, että jokunen herkkujuusto pitäisi vielä hankkia parin korin täytteeksi. Niin ja pienen vauvan vaippapaketti! Seuraavalla viikolla vastaan tuli puoliskolle sopiva elämyslahja, jota vain ei voinut ohittaa. Sitä paitsi siivellä pääsen tuon elämyksen kokemaan itsekin! Tänään tein toivottavasti jo tosiaan sen The Viimeisen lahjaostoksen. Leevi-kissan Dreamies-herkut odottavat enää punaista rusettinauhaa.

Kansallinen itsetunto

Meillä suomalaisilla on kollektiivisesti kovin huono itsetunto. Tähän päätelmään olen tullut, kun olen miettinyt, mitä kaikkea meille kopioidaan maailmalta. Monesti aivan kritiikittömästi ja miettimättä sen tarkemmin soveltuvuutta meidän oloihimme.

Aloitetaan nyt vaikka koulu-uudistuksesta. Kymmenen vuotta sitten kuultiin Ruotsin kouluista kummia. Tasoa laskettiin vapaaehtoisesti, tehtiin kouluista viihtymisen paikkoja, joissa hommia sai tehdä vaikka aulassa sohvalla maaten. Opettajat olivat ihmeissään, kotiväki ei tiennyt missä mennään ja lapset eivät hekään osanneet hyödyntää uutta ja ihmeellistä vapauttaan. Siitä huolimatta tämä formaatti kopioitiin meille. Perusteeksi kerrottiin, että Pisa-kokeiden lukemisen ymmärtämisen tuloksissa oli pientä notkahdusta ja hyvinvointikyselyt olivat tuoneet julki sen, etteivät pojat oikein viihdy koulussa. Korjaus haluttiin tehdä äkkiliikkeellä, jolloin ei tietenkään ehditty hommata pohjalle tutkimustietoa ja dataa, vaan koettiin nopsemmaksi kopioda malli naapurista. Nyt sitten meilläkin ehkä viihdytään säkkituolilla, jumppapallolla taikka tabletilla. Mutta siihen luetun ymmärtämisen pulmaan tämä malli ei kyllä suoranaisesti auta.

Olen pähkäillyt myös juhlia ja juhlallisuuksia. Meillehän kopiodaan juhlia idästä ja lännestä! Kansainvälinen naistenpäivä on tainnut kulkeutua meille Venäjän suunnasta, mutta monta muuta hömppäjuhlaa Halloweenista alkaen olemme oppineet amerikkalaisista elokuvista. Koen keväisen palmusunnuntaisen virpomisperinteen mukavaksi ja suomalaiseksi tavaksi, mutta syksyinen pelotteluhenkinen ”karkki vai kepponen” -kierros ei ihan vielä meille istu.  Kun puolisko aikoinaan – varmaan parikymmentä vuotta sitten -  Venäjällä töissä ollessaan tuli naistenpäiväksi kotiin neilikkakimpun kanssa, olin aika hämmästynyt.  Venäjällä kuulemma kaikki miehet näyttivät kävelevän neilikoiden kanssa ja minä tyhmyri olin pitänyt neilikoita hautajaiskukkina.

Kolmanneksi olen aivan ihmeissäni näistä Suuresta Maailmasta meille kierrätetyistä ostohysteriapäivistä. Tuoreimpana nyt tietysti Black Friday ja Cyber Monday. Mustaahan meillä marraskuussa on, mutta en ymmärrä alkuunkaan, mistä mokoma nimitys ostokampanjapäivälle kiertyy. En kyllä ymmärrä sitäkään, miksi pitäisi intoutua ostamaan juuri sinä tiettynä perjantaina tai edes meidän hitaasti ostamaan lämpenevien lohdutukseksi koko viikonlopulle laajennettun ostokampanjan aikana. Eikö hankintoja tehdä silloin, kun on tarvetta – ja harkiten sittenkin?

Vaikka olemme pieni kansa, voisimme silti olla omaleimaisia ja linjakkaita. Jotainhan meidän peruskoulussamme täytyi olla tosi hyvin, kun oppimisen tulokset niin hyviä olivat. Uudistettiinko nyt kerralla liikaa? Eivätkö meille riittäisi perinteiset suomalaiset juhlamme, vaikka vaikeapa se on nimetä ihan supisuomalaisia juhlallisuuksia. Ehkä hilpeä palmusunnuntai virpomisineen, saunakansan kokkojuhla juhannus ja ihan ikioma itsenäisyyspäivä paraateineen. Ja ostoshysterian nostattamiseen riittävät kai sentään tammialet ja Stockmannin hullut päivät!?

Applikaatio

Edellisistä applikaatiotöistäni on jo aikaa. Kyllä ne ”päällikeompelut” varmaan tuli tehtyä opettajakoulutuksessa 1980-luvun jälkipuoliskolla, vai olisinko applikoinut vielä jotain omien lasten vaatteisiin somisteeksi? Yllättävän vaikeaa puuhaa muuten. Muistan haasteena olleen sen, miten saada pidettyä päälle ommeltavaa muotoon leikattua kankaanpalaa niin taitavasti ja tarkkaan paikoillaan, että sen saa siksakattua siististi kiinni alla olevaan kankaaseen.

Minulla oli mukava, leppoisa ja joviaali appi. Anoppi sen sijaan oli napakampaa ihmissorttia. Aika on jättänyt heistä jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, mutta muisto elää mielessä vahvana.

Kieli muuttuu ja elää. Nyt applikaatio tuntuu tarkoittavan ihan muuta kuin kässähommaa. Olen nyt ymmärtänyt, että vallankin Helsinki-reissuihin ja kouluttautumispäiviin liittyy applikaation  jos toisenkin hankinta. Niin ja se appi onkin nykyään tämän uudemman applikaation lyhenne!

Piipahdin taannoin päivän verran kouluttautumassa Espoossa. Olin kovin tyytyväinen itseeni, kun selvisin kehäykkösen aamuruuhkassa perille Innopoliin kolhimatta kenenkään muun autoa tai edes omaani. Hetken jo kuvittelin, että hienosti meni. Vaan sittenpä tuli haaste parkkipaikan maksamisen muodossa. Innopolin vastaisella parkkipaikalla ei ollut parkkimittaria, vaan puhelimeen piti osata ladata applikaatio eli sovellus ja hoitaa maksu sillä. Luojan lykky, olin jo ehtinyt saada Windows-puhelimen tilalle kiinalaisen android-laitteen. Onneksi kyseessä oli opettajaväen koulutuspäivä ja vertaistukea ynnä tukiopetusta oli tarjolla heti. Appin lataaminen onnistui näin ollen paria edellistä poistamatta, kun muistitilaakin vielä oli.

Itse koulutuksessa latailtiin tableteille appi ja toinenkin. Niiden toimivuutta ja käyttökelpoisuutta opetustyössä voi kukin tarpeidensa ja kiinnostuksensa mukaan testailla. Appeja oli tyrkyllä avuksi arviointiin ja jopa korvikkeeksi lukukoiralle.

Tällä viikolla suuntana oli taas Helsinki. Työnantajan toiveena on ajan hengen ja ilmastotalkoiden vuoksi julkisten kulkuneuvojen käyttö. Mielelläänhän sitä valmista kyytiä ottaakin – saahan siinä samalla vaikka tehtyä kirjallisia töitä. Mutta eipä se bussikyytiin pääsy aivan helppoa ole, vaikka Savonlinjakin vielä vuodenvaihteen tällä puolen kyytiä antaa. Matkalippuja ei saanut ostettua tutusta Matkahuollosta. Ensin piti ladata puhelimeen Savonlinjan applikaatio eli sovellus eli tuttavallisimmin appi ja jatkoyhteyttä varten piti ladata vielä HSL:n appi.

Kaipa suomenkielestä uhkaavat sanat jo loppua tai sitten uudissanojen keksijät  ovat ylityöllistettyjä, kun ottavat vanhoja sanoja uudiskäyttöön. Kenties keksivät seuraavaksi uuden viran ”anoppi”-sanalle.