Kuu Kiurusta kesään

 

 

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen – pääskysestä ei päivääkään. Näin loruiltiin ennen ja opetettiin lapsille muuttolintujen tulojärjestystä ja havainnollistettiin samalla kesän lähestymistä.

 

Ennen vanhaan kiuru eli leivonen miellettiin iloiseksi ja leikkisäksi linnuksi – ”taas leivoset ilmassa leikkiä lyö…” Ensimmäisestä kiuruhavainnosta alkoi kesän odotus. Nyt on toisin…

 

Kiuruhan on nykytiedon mukaan varsinainen pahanilmanlintu. Muistammehan kaikki vielä viimesyksyisen Kiurun oman hankkeen pääministerin häämatkan aikana. Ajelin mökiltä kotiinpäin koulun alkua varten 10. elokuuta ja kuuntelin aivan pöyristyneenä Kiurun tiedotustilaisuutta autoradiosta. Kiuru puhui muka varmoina asioina pakkotestaamisesta ja riskimaista tulevien pakkokaranteenista. Yksi toisensa jälkeen muut ministerit sanoutuivat Kiurun linjasta irti ja ilmoittivat, ettei heidän kanssaan ole keskusteltu. Valtio-oppineet alleviivasivat puheenvuoroissaan sitä, ettei mikään ministeriö voi määrätä ketään pakkokaranteeniin. Karanteenimääräykset ovat terveysviranomaisten päätöksiä. Ihmisoikeusasianakin Kiurun yksityisajattelun tuotosta pidettiin.  Kiuru ei ymmärtänyt vetää nolosta sooloilustaan eroamiseen johtavia johtopäätöksiä, vaan päätti jatkaa sinnikkäästi valitsemallaan linjalla.

 

Jälleen tässä lintujen kevätmuuton aikaan, kun jopa pääministeri innostui iloitsemaan laskevista tartuntaluvuista ja vallan riehaantui kiittelemään kuuliaista kansaa, rouva Kiuru näki asiat aivan toisin ja pelkäsi äkkinäistä käännettä pahempaan. Kansa, joka rämpii tässä taajaan muuttuvien koronaohjeiden suossa jo toista vuotta, ansaitsee kyllä silloin tällöin edes pieniä kehuja kuuliaisuudesta. Pelottelu ja kauhuskenaarioiden rakentelu ei millään muotoa lisää luottamusta.

 

Kyllä ihminen on niin perso kehulle ja kiitokselle, että jokainen jaksaa odottaa hyvässä järjestyksessä  tulevaisuudessa häämöttävää omaa rokotusvuoroaan, kun on edes pikkuisen kehuttu ja päätä silitetty.

 

Jonkun riiminikkarin uudelleen riimitelty kevätloru sopii tähän aikaan huomattavasti perinteistä paremmin: ”Kuu Kiurusta kesään, puoli kuuta poikkeusoloista, valmiuslaista vähäsen – pistoksista ei päivääkään!”

Jälkisäädös

 

 

Oli aika maksaa henkivakuutuksen vuosimaksu. Laskulomakkeella pyydettiin peräti kolme eri kertaa tarkistamaan, että edunsaajana ovat haluamamme henkilöt. Tuli kurja olo, kahdestakin syystä. Mietin, epäilläänkö ymmärrystämme, kun asiaa tivataan useaan kertaan. Ja toisaalta – kysymys edunsaajista johdatti ajatuksen aikaan meidän jälkeemme.

 

Tottahan se tietysti on, että elämää on edessä mitä todennäköisemmin vähemmän kuin sitä on takana. Mutta silti kaikkinainen jälkisäädösten miettiminen on ahdistavaa. Hurtilla huumorilla teemoja voi lähestyä, muttei oikein vielä muuten.

 

Viisastelemme siitä, miten jälkikasvumme aikanaan jakaa meiltä jäävää vähäistä perintöä. Perinnöksi ei ole jäämässä juuri muuta kuin arkitörkyä – kippoja, kuppeja, vaatteita ja kirjoja. Aikoinaan, osapuilleen 7-vuotiaana, kuopus ilmoitti haluavansa perinnöksi anopilta perimäni mankelin. Minä onneton olen hassannut lapsen perinnön kierrättämällä retrovihreän kapistuksen eteenpäin, sillä en osannut tehdä sillä juuri muuta kuin kiskoa päärmeitä kylpypyyhkeistä irti. Minulla on ”Kerman Saven astioiden suurin kokoelma – ainakin Heinäveden eteläpuolella”, sanoo puolisko. Luulen, etteivät lapseni osaa arvostaa tuota kokoelmaa, sillä ruskeat Heinä-astiat ovat olleet meillä käyttöastioita vuodesta 1985 asti. Varmaan tilaavat ensimmäiseksi Stena-lavan ja kantavat serviisin sinne – turha minun on alkaa jakaa kuppeja ja kulhoja kolmeen kasaan.

 

En ole innostunut konmarittamisesta. Olen ymmärtänyt, että siinä systeemissä jokaista tavaraa arvioidaan sen mukaan, onko se tuottanut omistajalleen iloa tai ollut tarpeellinen. Mistä sitä tietää, miten paljon iloa vaikkapa kapiokirstun ”myynit” vielä jonain päivänä jollekin tuovat!? Mikä minä olen lakanoita ja pöytäliinoja pois heittelemään!

 

Kuolinsiivouksestakin puhutaan. Siinä ajatuksena on, että henkilö siivoaa itse omat romppeensa, eikä jätä sellaista työtä jälkeläisille. Hitsi vieköön, minä olen vastannut tämän perhekunnan siivouksesta kaikki nämä vuodet, enkä totta vie aio tehdä sitä vielä kuolemani varalle etukäteen.  Sen verran koetan pitää huolenani, että siivoajia odottaa yllätyksenä kasa villasukkia – mummon viimeisenä tervehdyksenä ja siivouspalkkana.

Korona-ajan etäostoksista

Minä en ole koskaan pitänyt kaupassa käymisestä. En osaa nauttia ostoskeskusten tunnelmasta, enkä ymmärrä siellä hengailua huvina tai ajanvietteenä. Olen jo ennen näitä aikoja tilannut kaiken mahdollisen verkosta ja iloitsen suunnattomasti siitä, että nyt jopa ruokatoimituksen tilaaminen onnistuu helposti netin kautta.

Valitettavasti tämä tautinen aika on ajanut muutkin verkko-ostoksille ja toimitusajat ovat venyneet aiemmin totutusta. Jo ennen Suezin kanavan tukkinutta onnettomuutta. Tilausten määrät ovat lisääntyneet niin voimakkaasti, etteivät maailman merillä kiertävät merikontit tahdo riittää ja tavarat joutuvat odottamaan rahtivuoroa minkä missäkin logistiikkakeskuksissa  ja välivarastoissa.

Tilasimme Italiasta sähkötoimisen hormi-imurin auttamaan Datšan leivinuunin vetoa. Luotimme härvelin tulevan ennen ensimmäistä mökkireissua, sillä teimme tilauksen noin kaksi viikkoa ennen aiottua lähtöä. Tilausvahvistus tuli saman tien. Parin päivän päästä saimme tiedon, että tuote on saapunut Fex Exille. Siitä meni päiväkausia, kunnes laite pääsi kuljetukseen. Olimme jo mökillä, kun sähköpostiin putkahti selvästikin googlekääntäjällä käännetty pahoittelukirje, jossa viivästystä pahoiteltiin ja sen syyt ulkoistettiin.

Samalle reissulle tilasin ihan kotimaisesta postimyynnistä pari taljaa istuimille lämmikkeeksi. Luotin, että viikon marginaali tilauksesta toimitukseen riittää – olinhan aiemmin saanut tilaamani parissa kolmessa päivässä. Lappeenrannassa oltiin menossa, kun kännykkään kilahti viesti, että tuotteet olisivat haettavissa. No, tälle reissulle eivät ehtineet.

Ruokakaupan nettitilausmahdollisuudesta olen erityisen innoissani. Olenhan jo kauan purnannut siitä, että joudun nostelemaan samat maidot ja perunat ainakin viiteen kertaan – kärryyn, hihnalle, kassiin, autoon ja kotiin. Nyt joku kerää ostokseni ja tuo ne kotiovelle. Kyllä siitä riemusta vähän maksaa ja antaa hymyssä suin anteeksi pienet virheet. Riisimaitojäätelö oli hyvää – joku tunnisti siinä jopa kinuskin maun. Mitä siitä, jos tilasinkin yhden kerän oranssia 7 veljestä -lankaa ja sain seitsemän kerää. Onpahan jo nyt tiedossa, minkä värisiä sukkia suku ensi jouluna paketeista saa.