Ylennys

Meidän perheessämme ollaan ahkeria muuttamaan. Siitä pitäen, kun pistin puoliskon kanssa hynttyyt yhteen puolivälissä 1980-lukua, olemme asuneet kymmenessä osoitteessa. Lie tarttunut lapsiinkin tämä sama levoton veri – evakkoon lähtemään tottuneiden pohjoiskarjalaisten jälkeläisiähän he ovat suoraan alenevassa polvessa siitäkin huolimatta, että osa on sattunut syntymään täällä itäisellä Uudellamaalla.

Meille on kertynyt muuttokokemusta ja rutiinia muuttojen hoitamiseen. Olemmehan omien muuttojen lisäksi auttaneet nuorisoa jo varsin monessa muutossa. Jokainen on lähtenyt kotoa opiskelupaikkakunnalle ja jokaiselle on vuorollaan viritetty koti opiskelija-asuntoon. Osa on tehnyt paluumuuton, tai ainakin välimuuton, takaisin kotiin. Me olemme auttaneet muutoissa, kuljetuksissa ja loppusiivouksissa. Muutamakin liesi ja jääkaappi on kuurattu puhtaaksi uutta käyttäjää varten. Loppusiivouksen tekemisen pontimena on yleensä ollut takuuvuokran takaisin saamisen tahto.

Perheellinen keskimmäinen on hänkin muuttanut jo monesti. Usein on muuttoavuksi järjestynyt kavereita, mutta täältä on saatettu lainata muovisia muuttolaatikoita ja pakettiautoa.

Aina muutot eivät ole osuneet aivan optimaaliseen ajankohtaan. Vuosi sitten keskimmäisen perhe muutti juuri sinä samaisena viikonloppuna, kun piltti päätti syntyä tähän maailmaan. Silloin oli parin mummon ja yhden ukin muuttoapupanos enemmän kuin tarpeen. Kun keskimmäisen perhe muutti nyt takaisin tänne kotikulmille, osui vävyllä olemaan upouusi työsuhde, josta ei kärsinyt kolmen ensimmäisen päivän jälkeen vielä kysellä muuttovapaata. Harjaantunut keskimmäinen - ”muuttaja jo monennessa polvessa” - organisoi muuttoon kahdeksan hengen työryhmän. Ryhmästä löytyi kantajia ja tavaroiden paikalleen laittajia, kaikille oli jaettu tehtävä. Puolisko oli ylennetty autonkuljettajaksi. Hänen uskottiin olevan porukasta se ainoa, joka osasi peruuttaa peräkärryä pakettiauton jatkeena.

Ylennyksen sai tämä mummokin. Mummo vapautettiin tavaroiden kantelusta ja ylennettiin piltin hoitajaksi sekä muonitusvastaavaksi. Kun muuttoryhmä kävi jauhelihakeitolla mummon torpassa, kiitteli keskimmäinen: ”Sullahan nuo on tärkeimmät tehtävät tässä muutossa, Piltin hoito ja meidän ruokkiminen.” Tunsin saaneeni niin kauniit kiitokset, että porskutan niillä ainakin viikon.

Mielihyvin lykkäsin muuttajien matkaan muutaman simapullon.

Tasakäpälää

Voi että se on niin moneen kertaan nähtyä, miten toisen turhake ja joutava roju voi vielä olla toiselle löytö ja jopa suoranainen aarre.  Tämä on nähty kierrätyspalstoilla ostaessa ja myydessä niin monen monta kertaa.

Hauskaa on sekin, että palstailijat ovat oma heimonsa.  Kaikki ovat samalla lailla lapsellisen innostuneita löydöistään ja tuskin malttavat olla hyppelemättä tasakäpälää, kun ovat tehneet onnistuneen kaupan.  Löytäneet hyvän, halvan ja tarpeellisen.  Luen itseni ja puoliskon ihan etunenässä tähän palstailuun höpsähtäneiden heimoon.

Näitä taskapälähyppelyyn johtavia tilanteita on niin osto- kuin myyntihetkellä.  Meillä hypeltiin, kun löydettiin iso liesikupu asennettavaksi ulkogrillin päälle. Ja hypeltiin silloinkin, kun saatiin myytyä tontin kulmalta eteenpäin iso lasikuituinen säiliö, josta ei meillä sittenkään saatu tehtyä kylpypaljua. Ehkäpä seuraavassa osoitteessa saadaan. Korkealle hypeltiin silloinkin, kun saatiin haettua käytetty roskiskoppero, joka kaipaa vain maalauksen Rapakiven torpan harmaaseen sävyyn.

Mutta nyt luulen, että tasakäpälää hyppelee koko tienoo!  Meillä on ollut pihaa ja naapuruston näkymää rumentamassa vanha asuntovaunu.  Puolisko on sitä purkanut pala palalta.  Aikomuksena on koko ajan ollut saada alusta peräkärryn pohjaksi.  Talven ajan on oltu tilanteessa, että asuntovaunussa ei ole ollut edes ikkunoita saati kattoluukkua. Paljaat valkoiset seinät ovat toki olleet pystyssä alustan päällä ja kolkot mustat ikkuna-aukot seinissä. 

Puolisko ilmoitti palstoilla, että nyt annettaisiin asuntovaunun koppa ilman ikkunoita tms. esimerkiksi kesäkanalaksi.  Monta viikkoa ilmoitus oli palstoilla. Se keräsi runsaasti katsojia, mutta tositarvitsijaa ei tuntunut löytyvän.  Kunnes sitten eräänä iltana soitti iloisesta innostuksesta hengästyneen kuuloinen naisääni ja vannotti, ettei vaunua nyt vaan anneta kenellekään muulle.  Koppi on kuulemma täydellinen heidän minipossujensa kesäkodiksi. Lapinjärvelläkin siis hypeltiin tasakäpälää. Ihan vain siitä riemusta, että herrat ja rouvat minipossut saavat sittenkin täydellisen loma-asunnon!

Niinpä eräänä keväisenä lauantai-iltana laittauduttiin matkaan kesäsiirtolaa perille toimittamaan. Minäkin lähdin tuota ihmettä possulan siirtoa katsomaan ja minipossuja ihailemaan. Kauniisti ja ehjänä irtosi koppa possulaksi ja me saimme ajeluttaa alustan vielä kotiin peräkärryn tarpeiksi

Perfect!

Teemamatka

Pääsiäisen teemamatkalla Puolaan oli oikeastaan kokonaista kolme teemaa. Toisen maailmansodan kauhujen teema, rautakauppateema ja nettivieroituksen teema.

Automatka sujui juohevasti. Edes ikkunoita ei tarvinnut rajoilla avata, saati pysähtyä luukulle passiaan esittelemään. Toisen matkapäivän iltana olimme perillä kaukaisimmassa kohteessa, Sudenpesässä. Siitäkin huolimatta, että ensimmäisenä matkapäivänä Suomesta startattiin vasta puoli neljä ja Tallinnassa oli renkaanvaihto-operaatio.

Auschwitzissa kantavana johtoajatuksena on: ”että maailma muistaisi”. Se jäi vahvasti mieleen pyhäinpäivän reissulta. Sama ajatus vain vahvistui pitkänperjantain tutustumisella toisen maailmansodan loppupuolen johtokeskukseen, Hitlerin Sudenpesään. Vielä nyt, 70 vuotta sodan loppumisen ja bunkkereiden räjäyttämisen jälkeen siellä on löydettävissä 32 bunkkerin jäänteet. Betoniseinien paksuutta pääsee äimistelemään yhä ka kartasta voi tutkia, mitä missäkin rakennuksessa aikanaan on tehty. Luultavasti lennätinsysteemiin tarvittuja linnunpöntön näköisiä rakennelmia oli niitäkin vielä puissa.

Nyt jos koskaan on aika käydä katsomassa näitä paikkoja. 70 vuotta on kulunut edellisistä kauhuista ja nyt hirvittää, että sama saattaa toistua, ellei jokainen virkistä muistiaan.

Rautakaupassa meinasi tulla vauhtisokeus. Kahden ja puolen tunnin aikana ehdimme hamstrata tavaraa enemmän kuin mitä lopulta saimme Passatin takaluukusta sisään ahdettua. Mittamies oli tarkistanut, että sisätila riittää , mutta samainen mittaaja oli unohtanut ottaa huomioon, että takaluukussa on pyöreät kulmat. No, rekkarahtina tulevat loput perässä. Yhtä ja toista tuli sentään auton sisällä ja katollakin. Kattokuorma saattoi hyvästä sidonnasta huolimatta näyttää hurjalta – sen verran kohteliaasti jättivät kanssa-autoilijat turvaväliä taaksemme paluumatkalla. Näin katselin taustapeilistä Liettuan kohdalla ajellessani.

Rankin teemoista taisi sittenkin olla nettivieroitus. Kännykkä on ohjelmoitu niin, ettei se karkaile ulkomailla nettiin eikä facebookiin. Tietokoneesta oli jonkun ohjelman poistamisen yhteydessä kadonnut mahdollisuus wi-fi -yhteyteen. Nettikaapelia ei ollut matkassa eikä sellaista löytynyt enää hotellistakaan ennen kuin neljännessä yöpaikassa paluumatkalla Riikassa. Tämä sai nyt olla minun lyhyt pääsiäispaastoni – nettipaasto.