Vallan välttämätöntä

Mietin tuossa pääsiäisen aikaan, miten paljon turhaa tavaraa ihmisillä on. Milloin mikin tavara on muka ollut vallan välttämätön ja se on onnistuttu markkinoimaan niin, että itseään fiksuna pitävätkin ovat uskoneet hyödykkeen tarvitsevansa. Taitavia ovat ne mainostoimistojen ideanikkarit ja mainoslauseiden sorvaajat, jotka saavat myytyä vesisängyn, leipäkoneen, piikkimaton, kuntopyörän, bull weiderin, cross trainerin, stepperin, smoothiekoneen, ihmeleikkurin, herkkuhissin, pihalaattamuotin tai vaikka höyrypesurin.

Myönnän, että suurin osa noista välttämättömyyksistä on aikanaan löytynyt meiltäkin. Mainoksen uhrina on tehty tuommoinen muka-välttämättömyyshankinta. Kohta on huomattu, että ei liikuta tämäkään kuntolaite itsestään ja ilman omaa aktiivisuutta. Pakko on nousta stepperin, cross trainerin taikka kuntopyörän päälle ja alkaa vitkuttaa laitetta. Ei se mokoma sohvan nurkasta hae ja ala vatkata väkisin. Leikkurissa, leipäkoneessa ja smoothiekoneessa on aivan turkasen monta pesuun irrotettavaa ja käsinpesua vaativaa osaa. Tälläinen mieluiten yhdessä kattilassa ruoan alusta loppuun ja pöydälle tarjoiluun asti toimittava ihminen ei sellaisia jaksa. Ei korvaa höyrypesurikaan napakkaa varsiharjaa ja kunnon kuurausliiketta, vaikka sen pitikin olla aivan mullistava pesulaite. Kiva apuri se toki oli niin kauan kunnes alkoi työntää vesihöyryä muualtakin kuin höyrysuuttimesta.

Vesisänky joutui ilman omia ansioitaan irvailun kohteeksi. Aivan suotta puhuttiin vesisängyn loiskinnasta - olihan vesimassa tietenkin lokeroitu osastoihinsa. Kateelliset vain piruilivat - kaiketi eivät olleet itse päässeet vesisänkyä kokeilemaan. Missään en ole nukkunut niin hyvin kuin siinä. Ei kuulkaa korvaa tuplastikaan jousitettu runkopatja vesisängyn selälle ja keholle antamaa tukea.  Lisäksi vesisänky oli aivan  erikoisen lämmin nukkua, saihan vesimassan lämmitettyä mieleisekseen. Pari pikku harmia sängyssä toki oli ja siksi kai se meiltäkin pois kierrätettiin. Muuttokohdassa vesisänky oli työläs. Sen tyhjentämiseen meni oma aikansa. Samoin täyttämiseen ja lämmittämiseen uudessa asunnossa. Jokusen yön joutui asunnon vaihtamisen kohdassa nukkumaan varapatjalla, kun patja ei ehtinyt päiväseltään tyhjetä, täyttyä ja lämmetä. Semmoinenkin harmi oli, että lämpimän sängyn ja lämpimän nukkujan välissä olevan petauspatjan alapinnalle tiivistyi kosteutta ja ennen pitkää homepilkkuja. Petauspatjan vaihtoviikko oli yhtä tiuhaan kuin Sotkalla patjanvaihtoviikot – eli ainakin kaksi kertaa vuodessa.

Onneksi minä olen aina jaksanut vastustaa ostoskanavaa, eivätkä kurkusta spiraalia taikovat ihmeleikkurit ole onnistuneet tekemään meille pesää. Mutta myönnettävä on, että facebook-seinälle on tänäkin keväänä osunut pari täsmämainosta ja olen langennut ostamaan ”aivan mullistavan maalauslaitteen” ja ”tee pihalaatat itse”-muotin. Maalauslaitteeseen lorotetaan maalia telan sisään ja huiskitaan menemään. Laattamuotilla leivotaan kiveystä pihapolulle kätevästi kuin piparkakkuja ainakin. Lupaan raportoida näiden käyttäjäkokemuksista kesän kuluessa.

Hurppasemisesta

Tiedättekö, mitä tarkoittaa hurppaseminen? Se on yhden sortin puhetta. Tyypillisesti se on naisihmisen puhetapa. Se ei ole nalkuttamista, eikä jankuttamista, vaikka se toistuvaa onkin. Hurppasemisesta puuttuu nalkuttamiselle ja jankuttamiselle tyypillinen ikävä ja vaativa sävy. Hurppasemiseen sisältyy vähän huolta ja huolehtimista ja siksi sama puheenaihe toistuu usein.

Tämän päivän koulussa ajatellaan, että jokainen on hyvä jossakin ja monella on vallan erityistä lahjakkuutta, kunhan se vain osataan tunnistaa ja valjastaa oikein. Minun erityinen lahjani on varmuudella tämä hurppasemisen taito. Sen olen tunnistanut ihan itse. Läheiseni eivät aina osaa nähdä taitoani kovin positiivisena, vaan saattavat joskus kokea hurppasemiseni suoranaisena rasituksena.

Väitän silti, että monta asiaa on meidänkin perheessä saatu vietyä loppuun ja hoidettua valmiiksi ihan vain tämän minun erikoisosaamiseni ansiosta. Jaksan kysyä uudelleen ja uudelleen, miten opiskelijan lopputyö edistyy ja näin opiskelijakin muistaa varmemmin, että kas sitähän minun piti tehdä eikä roikkua netissä taikka hengata kavereiden kanssa. Muistan kysyä viikoittain, joko veroilmoitusta on täydennetty ja varmistan, että työmatkat tulee kerrottua verottajalle määräpäivään mennessä. Muistutan matkan varaamisesta, lääkäriajan tilaamisesta ja auton katsastamisesta. Puhun maalaamisesta uudelleen ja uudelleen, kunnes muutkin innostuvat asiasta ja homma saadaan tehtyä. Eräs nuori mies suunnitteli jokunen vuosi sitten talon rakentamista. Lupasin osallistua asiaan tukemalla nuorta rakentajaa muistuttamalla ja kyselemällä eri vaiheiden tekemisestä – siis hurppasemalla. Talo jäi rakentamatta, mutta ei se minusta kiinni ollut!

Myönnän, että joskus suurentelen asiaa mielessäni ja kuvittelen tehtävää haasteellisemmaksi kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Niin taisi käydä esimerkiksi silloin, kun suunniteltiin Rapakiven torpan ulkomaalausta ja minä olin jo pohtimassa maalausfirman palkkaamista. Loppujen lopuksi kuopus sipaisi talon uuteen maaliin vajaassa viikossa. Tuollaisessa tilanteessa, jossa alan luulotella asiaa isommaksi ja kasvattelen asiaa mielessäni, puolisko saattaa tokaista minulle ykskantaan: ”Herkii hurppasemasta!” Tokaisussa on eri sävy kuin muinoisessa viihdeohjelmassa, jossa savolaisisäntä ojensi emäntäänsä sanoilla: ”Ou iäneti!” ja tehosti sanomaansa vielä käsimerkillä. Puolisko sanoo tuon nimittäin kaikella rakkaudella. Hän tuntee eukkonsa ja eukon taipumuksen pelätä pahinta. Puoliskon sanoista ymmärrän, että asia ei ole niin iso taikka merkittävä, että siitä kannattaisi hurppasta. Samalla voin tehdä tulkinnan, että puoliskokin on viimeistään silloin asiani rekisteröinyt ja saan lopettaa aiheesta huolehtimisen.

Tavoitteena datšasta huvila

Puoliskon ja minun yhteistä lempipuuhaa ovat pihaohjelmien katselu ja omien pihapuuhien suunnittelu sekä toteutus. Huvilat ja huussit, Kotoisat ja jopa Ruudun aarteena olevat Edenit ovat katselussa. Mikäli olet kuullut tästä aihepiiristä jo tarpeeksi, suosittelen vaihtamaan sivua. Jos sen sijaan datša-projekti Pohjois-Karjalassa kiinnostaa, voit jatkaa eteenpäin.

Syksyllä vapaa-ajan asuntoa ostaessa nimesimme paikan Datšaksi. Nimi tuli siitä, että paikka on selkeä korjaus- ja perusparannuskohde. Tontti on metsäinen ja kaipaa harvennusta. Ranta on soistunut ja tarvitsee kunnostusta. Talo on ollut vuosia kylmillään ja kaipaa paitsi hormin nuohousta, myös maalia sisä- ja ulkoseiniin. Piha-alue on sekin villiintynyt ja sen raikkoamisessa on puuhaa niin raivaussahalle kuin -saksillekin.

Venäläisten datšat ovat meidän Datšamme tapaan kaikkea muuta kuin sliipattuja puuhapaikkoja, kun taas ruotsalaisten huvilat ovat pikemminkin lokoisaan lomailuun ja rapukesteihin varustettuja kesäkartanoita. Kumpaakaan näkemättä olen näin ymmärtänyt… Suomalaisten vapaa-ajan asunnoissa on ymmärtääkseni paitsi näitä, myös kaikkea tältä väliltä. Idän ja lännen tavathan tapaavat meillä sekoittua.

Pihaohjelmista olen oppinut sellaisen viisauden, että ensin kannattaa elää hankkimassaan paikassa vuosi ja alkaa tehdä parannuksia vasta sitten. Vuosi on meidänlaisten nopeasyklisten ihmisten ajattelussa aivan liian pitkä aika. Syksyllä otettiin valokuvia ja talvi on tehty suunnitelmia niiden pohjalta.

Ensin oli aivan selvää, että 1950-luvun retrotuvassa pysytään ajan tarpeistolle ja värimaailmalle uskollisina. Nyt ollaan kuitenkin maalaamassa kaikki seinät ja katot valkoisiksi. Samalla alkavat vanhanvihreän sävyiset ovenpielet, ikkunanpuitteet ja porraskäytävät jo arveluttaa. Ulkomaalaus on tällä tietoa päivittymässä haalistuneen vihreästä kenties jopa hieman murrettuun valkoiseen.

Siitä se sitten lähti! Meinaan ajatus siitä, että Datšaa voitaisiin jalostaa huvilamaisempaan suuntaan. Ajatuksissamme valkoinen oli huvilan väri. Mielikuviemme huvilassa on lasikuisti ja jos sellaiseksi voidaan laskea 3-ikkunainen lammelle päin katsova kylmä eteinen, niin toki Datšassa on huvilapotentiaalia.  Tietysti muuttuminen huvilaksi vaatii 1970-luvun muovimattojen repimistä pois lattiasta ja muovimaton  korvaamista puulattialla, jollei nyt sitten alta sattuisi löytymään aitoa ja alkuperäistä lankkulattiaa. Piha-alue on jo aloitettujen raivausten myötä selkiytymässä. Mikäli puoliskon visio rannan kunnostamisesta toimii – ja miksei se toimisi – vapautuu ranta-alue kesäiselle oleskelulle ja ruoanlaitolle. Jos puoliskon villinpuoleinen suunnitelma lammella liikkumiseen rakennettavasta lautasta toteutuu, taidamme olla jo aika lähellä huvilaa.

Huussisuunnitelmia meillä on parikin erilaista, joten huvilan ja huussin hengessä edetään.