Toiveita, ennustuksia ja lupauksia uudelle vuodelle

Vuoden vaihtumisen aika on aina kurkistus tulevaan.  Joku valaa tinaa, joku kirjaa mietteitään muistiin päiväkirjaan tai allakan kulmaan. Uuden vuoden alkaessa on aika toivoa, ennustaa ja luvata.

Tämän vuoden taitteessa rauhan toivominen ei ole vain ylevää sanahelinää, olemmehan eläneet 10 kuukautta eurooppalaisen sodan vaikutuspiirissä. Vuosi sitten kauhistelin Putinin uhoa ja etupiiriajattelua ja huhtikuussa pari kuukautta sodan alun jälkeen vertasin Putinia sadun Keisariin, joka esitteli näkymättömiä uusia vaatteitaan.  Nyt todellakin toivoisin, että joku uskaltaisi kiskaista Keisari Putinin housut kinttuihin ja herättää hänet reaalitodellisuuteen. Euroopassa ei eletä sen enempää Keisarin uusia vaatteita kuin Hitlerin sotaoppien kertauskierrosta, saati Tarua Sormusten herrasta.  Täällä halutaan elää sovussa, keskinäisen kunnioituksen ja kaupallisen kanssakäynnin aikaa ilman maantieteellisiä laajentumishaluja.

Toivon tulevalle vuodelle terveyttä.  Toivon sitä paitsi läheisilleni, myös kaikille teille lukijoilleni.  Terveyskin on asia, joka nuorena tuntui itsestäänselvyydeltä, mutta jonka nyt elämänkokemuksen myötä ymmärtää olevan kaikkea muuta. Sairaus, jopa kuolema, voi kohdata yhtä lailla nuoren kuin vanhan.  Omin toimin voi jonkin verran asiaa auttaa, mutta kaikki ei ole omassa vallassamme. Kuntoilu, terveellinen ravinto ja hyvät unet ovat ihan kelpo kotikonsteja. Yritetään siis pysytellä terveinä.

Ennustaa en uskalla muuta kuin pari asiaa. Ilmastonmuutos jatkuu ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät.  Meistä alkuun hassuilta kuulostaneet varoitukset erittäin vaarallisesta säästä ja ohjeet liikenteeseen lähtemisen välttämisestä tulevat toistumaan jopa aiempaa taajemmin. Sote-alueilla tulee olemaan alkukankeuksia, mutta vuoden edetessä asiat sujuvoituvat ja alkuhankaluudet väistyvät. Molempiin näihin asioihin tarvitaan ymmärtämystä.

Lupausten osasto on kaikkein hankalin. En halua lähteä lupailemaan mitään sellaista, mistä joudun peruuttamaan heti tammikuun toisella viikolla. Ehkä nyt 25 vuotta palstanpitäjänä toimittuani uskallan luvata jatkavani jorinoitani tulevanakin vuonna. Onko se nyt sitten lupaus vai varoitus, tiedä häntä. 

 

Kesälahden kotiseutukirjan selailun jälkeen

 

Puolisko sai joululahjaksi kirjan ”Kesälahti vanhan Venäjän ja Ruotsin vallan aikana”. Tämä kirja tulee kulumaan käsissämme. Se on mielenkiintoinen teos karttoineen ja anekdootteineen. Koska pääpaino on 1600- ja 1700-luvuissa on dokumentit koottu lähinnä kirkonkirjoista, veroluetteloista, maakirjoista ja käräjäpöytäkirjoista. Toistaiseksi olen tehnyt vasta pintaraapaisun ja ensiselailun, mutta löysin jo paljon kiinnostavaa.

 

Kesälahti on kahden suuren järven rannoille muodostunut pitäjä, joka vielä 1600-luvulla kuului Uukuniemen ortodoksiseen kirkkopitäjään. 1600-luvun tulomuuttajat olivat pääosin luterilaisia.  Luterilaistumisen myötä rakennettiin luterilainen kirkko Kesälahdelle.

 

Puoliskon suku on lähtöisin Pyhäjärven Sorsasaaresta. Siellä on eletty kalastuksella ja maatilan pidolla. Talo keskellä Pyhäjärveä on ollut ”hyvien kulkuyhteyksien varrella”. Kala-apajat lähellä ja veneliikennöintimahdollisuus moneen suuntaan. Kala-apajista näkyy silloin peräti käräjöidyn, sillä suvun kantaisä ei ollut katsonut hyvällä naapuripitäjäläisten kalastamista samoilla apajilla.

 

Kotiseutukirjan sukunimihakemistosta käy helposti ilmi, että Kesälahdella on jo 1600- ja 1700-luvuilla asunut Kupiaisia, Makkosia, Ketolaisia, Hirvosia, Jääskeläisiä, Pölläsiä ja Haverisia. Kaikki itäsuomalaista nen-päätteistä ”aatelia”. Samoja sukuja siellä asuu edelleenkin, vaikka toki uuttakin verta on tullut.

 

Erityisen kiinnostava oli kaupankäynnistä kertova luku. Aiemmin oli kauppaa käyty Laatokan ja Nevan piirissä, mutta Uudenkaupungin rauha 1721 rajasi nuo alueet pois. Uusiksi kauppasuunniksi tulivat Lappeenranta ja Hamina. Turun rauhassa 1743 jäivät Savonlinna, Lappeenranta ja Haminakin rajan taakse ja kauppamatkat jatkuivat läänin uuteen pääkaupunkiin Loviisaan saakka. Mietin, että vesireittiä ei Kesälahdelta Loviisaan saakka ole, joten matka lienee taitettu hevospelissä. Silloin suolanhakumatka tai asiointireissu Loviisaan on ollut melkoinen tapahtuma. Välimatkaa on nykyisiä teitä pitkin semmoinen 285 km.  Tämän ajan säköautolla matka alkaa jo olla toimintasäteen sisällä, mutta hyväkään hevonen ei ole voinut jolkotella kuin vajaan 50 kilometrin päivämatkoja.

 

Jatkan historian opiskelua.

Mistä se joulu alkaa

 

Taas kerran mietin, mikä on se asia, joka minulle tekee joulun. Huomasin, ettei se ole mikään yksittäinen asia, vaan monta pientä juttua.

 

Paljon minun jouluuni tulee kaukaa lapsuudesta. Erityisesti joulun maut ja tuoksut. Siksi jouluuni kuuluvat ehdottomasti karjalanpiirakat, karjalanpaisti, joulupulla ja taatelikakku. Joulun maut ovat minulle pohjoiskarjalaisia. Itäuusmaalaisiin joulumakuihin en ole oppinut, enkä siis osaa kaivata saaristolaisleipää taikka lihapullia. Taatelikakun kiinnitti jouluumme lähtemättömästi 36 vuotta sitten loppusyksyllä tehty Marokon matka. Marrakeshin torilta ostimme nimittäin mausteita ja taateleita. Kotiin tultua ihmettelin, mihin taateleita käyttäisin ja sain äidin perinteikkään reseptin, jolla sittemmin olen kakut leiponut.

 

”On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa.” Kylläpä vain hyvä ruoka ja lahjojen antaminen kuuluvat jouluun. En ole lainkaan äitini veroinen ruoanlaittaja, mutta tunnistan kyllä hyvät maut ja ostan paljon valmiina. Saarioisten äiteihin ja Annikaan on kova luotto. Lahjapuolella touhuan sitten enemmän. Puikot ovat suihkineet syksyn aikana joka ilta tv:n töllötyksen ohessa. Kaikki perheenjäsenet saavat jotain neulottua. Sen verran ehti tulla ylituotantoakin, että myyjäisten kautta saattoivat tekeleeni päätyä ilahduttamaan jotakuta tuntemattomampaakin. Ihana, jos pystyin olemaan avuksi!

 

”On hanget korkeat nietokset, kun joulu joulu on meillä.” Lumisella maisemalla on mielessäni tärkeä osa joulun rakentumisessa. Tänä vuonna olemme saaneet ihailla kuuraisia puita ja paksuja nietoksia jo hyvän aikaa ennen joulua. Eipä silti, olen huomannut, ettei lumikaan yksin tee joulun tunnelmaa. Kyllä joulu saatiin tuntumaan joululta ammoin Kanariallakin – varsinkin, kun ensin oli ennätetty totuttelemaan vihreisiin jouluihin täällä Loviisassa. Pohjois-Karjalasta tulleille ne toki alkuun 1990-luvulla olivat melkoisen hämmästyksen aihe.

 

”Arkihuolesi kaikki heitä, mieles nuorena nousta suo!” Parasta joulussa on kuitenkin arjen kiireiden ja touhujen hiljentyminen ja rauhoittuminen juhlaan. Kyllä kiireisimmänkin mieli kohoaa arjesta ylevämpiin sfääreihin, kun pääsee osallistumaan Kauneimpiin joululauluihin ja laulamaan nuo Alpo Noposen sanat Leevi Madetojan sävelin

Voiko puhelimeen vastaamalla tienata rahaa

 

Vastikään mainostettiin tähän tapaan: ”Lataatko puhelintasi? Voisit tienata samalla rahaa…” Toki lataan, mutta pikemminkin minä vastaan puhelimeeni. Voisikohan sillä ansaita rahaa?

 

Miten, jos minäkin laittaisin puhelimeeni sellaisen valintasysteemin vakuutusyhtiöiden ja muiden virastojen tapaan?! ”Paina yksi, jos asiasi koskee lasten kasvatusta tai ihmissuhteita. Paina kaksi, mikäli haet tietoa

 kunnallisista palveluista. Paina kolme, jos asiasi koskee palstailua – ostamista, myymistä tai vaihtamista.”

Puhelujen ennakkokysymysten sarjat ovat monesti melkomoisia sokkeloita taikka vuokaavioita. Aikaahan siinä tuhraantuu ja joku siitäkin ajasta rahastaa.

 

Ykkösvalinta voisi lähteä haarautumaan vaikkapa näin: ”Paina yksi, mikäli asiasi koskee lapsenlapsia. Paina kaksi, mikäli asiasi koskee työlapsia. Paina kolme, jos asiasi liittyy täysin tuntemattomiin lapsiin. Paina neljä, mikäli asiasi liittyy aikuisten ihmissuhteisiin ja kaipaat parisuhdeneuvoja.” Nelosvalinnan jälkeen puhelu katkeaisi automaattisesti ja joka kerta, sillä mikään parisuhdeneuvojahan minä en ole ja alue on niin vaarallinen, etten suurin surminkaan uskaltaisi lähteä sorkkimaan.

 

Jos alkuvalikosta valitsisi kakkosen ja haluaisi ohjausta kunnallisten palveluiden viidakossa, reittivalinnat voisivat olla tähän tapaan: ”Mikäli kaipaat käytännön neuvoja koulutuspalveluiden alalta, paina yksi ja pysy linjalla palvelemme sinua mahdollisimman pian. Jos asiasi koskee perusturvaa, paina kaksi ja lähesty sähköpostilla, vastaan sinulle selvitettyäni asian ensin itselleni. Mikäli asiasi sen sijaan koskee jotain muuta kunnallista palvelua, paina kolme ja soita Lovinfoon.”

 

Mikäli alkuvalikosta valikoitui kolmonen eli kaupankäynnin tukipalvelut voisi puheluketju haaroittua vaikkapa näin: ”Jos mietit, mistä hankkia käytettyjä lastenvaatteita tai kodin tuotteita, paina yksi. Jos mietit, miten saisit myytyä esim. käytetyn auton, paina kaksi. Mikäli olet kiinnostunut ostamaan luonnontuotteita, marjoja sieniä ym. paina kolme.” Niin ahkera palstakaupustelija ja Lovarin pikkuilmoitusten lukija olen, että kyllä näihin vinkkejä löytyy.

 

Toisaalta viitsiikö niitä kolmea minulle soittavaa ihmistä kiusata moisella? Jospa sittenkin vastaan asiallisesti.

Hätä keinot keksii

 

Pohdin tässä päivänä muuanna, mistä löytyvät asiakkaat marianordineille ja muille omatoimihoitajille, joilla ei ole THLn hyväksyntää. Enpä tarvinnut aprikoida kauankaan, kun jo muistin kuulleeni jutun, jossa inhimillinen hätä sai hakemaan apua epämääräisistäkin suunnista. Kerron tämän luvalla.

 

Perheen lapsi oli pienenä ollut kovin allerginen. Ensimmäinen puoli vuotta oli menty tahdilla viikko sairaalassa ja kolme kotona. Huolimatta suurista rasvamääristä, ei sairaalasta saatu käänteentekevää apua. Aika pian oli perhe hakemassa apua muualta.

 

Ensin oli saatu vinkki paikallisesta tietäjästä, joka osaisi laatia sellaisen rasvareseptin, että iho saataisiin kuntoon. Jo vain oli menty kolkuttelemaan ovelle ja saatu ruutupaperille kirjoitettu resepti, jonka kanssa tietysti apteekkiin. Siellä ei kavahdettu vielä sitä, ettei reseptiä oltu kirjattu viralliselle lomakkeelle, mutta pian oli proviisori tullut takahuoneesta vakavin ilmein: ”Tässä on elohopeaa ja se on tämän päivän tietämyksen mukaan myrkky. Ei me voida tätä tehdä.” Siispä tyhjin toimin apteekista kotimatkalle.

 

Seuraava vinkki oli vuohenmaito. Sen ajatellaan sopivan useimmille maitoallergisille. Luonnollisesti oli suunnattu naapuripitäjään suurin toivein ja kymmenen litran ämpärin kanssa. Apuun luottaen oli ostettu täysi ämpärillinen ”lääkemaitoa”. Lapsi pyristeli kuulemma vastaan, mutta äiti olin päättänyt saada koko tuttipullollisen terveysjuomaa lapsen vatsaan. Puoli pulloa meni ja lapsi oli tulen punainen. Ei ollut apua siitä. Lapsi oli siis allerginen jollekin sellaiselle maidon osalle, joka oli yhteinen sekä lehmän että vuohen maidolle.

 

Vielä kolmannenkin kerran oli haksahdettu avun hakuun koululääketieteen ulkopuolelle. Oli kuultu rukouksella parantajasta ja viety lapsi hänen luokseen. Kertoman mukaan parantajalla oli seisty kuin kasteella ainakin; vanhemmat rinnakkain ja lapsi sylissä parantajan edessä. Alku oli mennyt ihan hyvin. Sitten lapsen isä oli huomannut, että parantaja laitteli wc-paperirullasta repimiään paperipaloja raamatun väliin, sopiviin kohtiin. Olivat kokeneet moisen toiminnan epäkunnioittavaksi ja poistuneet vähin äänin.

 

Sittemmin kertovat pysytelleensä koululääketieteen piirissä.