Boomer-mummon vinkkejä Sannalle

 

Meidät yli viisikymppisethän on nimetty Boomereiksi. Se ei haittaa mitään, ettemme ymmärrä, mitä se tarkoittaa – tuskin mitään kovin kohottavaa kumminkaan. Meillä Boomereilla on meidän Bile-Sannalle kumminkin jokunen ohje annettavaksi.

 

”Virka-asunto” tarkoittaa meidän vanhusten kielellä sellaista paikkaa, jossa hoidellaan työhön liittyviä asioita. Ehkäpä bilemenot sopisivat paremmin omaan ja omalla rahalla hankittuun asuntoon – ainakin mikäli ei biletetä Britti-Boriksen tai Amerikan Donaldin kanssa. Heidät ehkä kumminkin voitaisiin laskea valtiollisiin vieraisiin toisin kuin Almat, Annat ja Ilet. Muistimme mukaan ostit vastikään omankin suht hintavan asunnon Helsingistä. Siellä varmaan voisi järjestää näitä festarijatkoja. Nimittäin sillä omalla vapaa-ajalla, silloin kun sijaisjärjestelyt ovat kunnossa.

 

Toinen ohje: Kesärannan viitoitusta olisi pikaisesti kohennettava, etteivät vieraat eksy. Kesäbileissä oli käyttötiloiksi luvattu vain yleisö-wc:t ja vieraat eksyivät sinisen seinän saliin ja löysivätpä vielä Finland-kyltinkin käyttöönsä. Huolta ei ole nyt enää kuvien jakajasta vaan myös ovien lukitsijasta ja illan emännöitsijästä. Hertsileijaa, Sanna, unohtuiko tämän huoneen lukitseminen ”omatoimisesti” ja ”etukäteisesti”!?

 

Kolmanneksi me vanhukset muistutamme ohjeesta ”kaveria ei jätetä”. Se tarkoittaa sitäkin, ettei kaveria kavalleta. Ja jos kaveri kavaltaa, häntä ei enää lueta kavereihin. Eli nykypäivän kielellä: ”Kaveri ei jaa epämiellyttäviä/ ala-arvoisia/ kyseenalaisia/ halventavia kuvia sosiaaliseen mediaan.” Oikeat kaverit paikkaavat mokia ja huolehtivat kaverin kotiin silloinkin, kun omat jalat eivät kanna.

 

Neljänneksi, Sanna, muistutamme sinua suuresta asiasta – nimittäin nöyryydestä. Silloin kun tulee mokattua, kannatta nöyrtyä ja myöntää virheensä sekä pyytää anteeksi. Virheen myöntäminen on 1000 kertaa parempi ja uskottavampi kuin epätoivoinen selittely, vaikka tippa linssissä. Reilu toteamus: ”Anteeksi, että mokasin. En syytä, enkä syyllistä muita - edes asian julkistaneita. Myönnän epäonnistuneeni. Yritän jatkossa paremmin.” Näin jopa Boomerit ovat taas tukenasi.

 

Eipä tässä muuta kuin kaikkea hyvää nuoreen elämääsi, terveisin Rapakiven mummo.

Eikö mitään enää tarvitse hävetä

 

 

Elokuussa ilmestyi kirja juuri 40 vuotta täyttäneestä Martina Aitolehdestä. Kirjassa kerrotaan lehtitietojen ja ajan tavan mukaan avoimesti kaikki Martinan suhteet ja muut käänteet. Mitään salaamatta ja häpeämättä – suorastaan ylpeillen. Tähän tyyliin on viime aikoina kirjoitettu kirjoja monesta muustakin julkkiksesta. Jere Karalahdesta, Lauri Late Johanssonista, Nacci Tranbergista ja vaikkapa Frederikistä ja Vesa-Matti Loirista – Matti Nykäsestä kirjoja on useampikin.

 

Ennen kirjoja kirjoitettiin pitkän elämän eläneistä ja jollain elämän alueella ansioituneista ihmisistä. Tosin johan Veikko Lavi lauloi jokaisen ihmisen olevan laulun arvoinen. Mutta että kirjan – ja kukaties vielä kovakantisen!?

 

Ennen kuoleman jälkeen muisteltiin ihmisen merkkitekoja ja arvokkaita aikaansaannoksia. Nykyään elämän liekin sammuttua repostellaan kaikki ikävätkin asiat vielä kertaalleen auki. Kerrataan moninaiset naissuhteet, huume- ja alkoholihuuruiset sekoilut, mitään salaamatta ja mitään pois jättämättä.

 

Tämän ajan julkimot ovat selvästi sisäistäneet ajatuksen, että kaikki julkisuus on hyvästä. Nimi pysyy muistissa ja iltapäivälehdet saavat klikkauksia. Kaipa klikkauksista heruu jotain hyvää jutun kohteellekin. Tuskin lehtitalot enää kustantavat häämatkoja ja muita reissuja kuten Matti Nykäselle ja kirjan mukaan myös Martina Aitolehdelle. Niinkin sanotaan, että julkisuus on kuin huume, siihen jää koukkuun, eikä ilman osaa olla. Vertaus on hyvä, sillä ikävän julkisuuden jälki voi olla yhtä ikävää kuin huumeiden jättämä – ihmisraunio ja täysi unohdus.

 

Olen siis loukkaantunut Vesa-Matti Loirin kuolemansa jälkeen saamasta saamasta julkisuudesta. Miksi tarvitsi vielä marssittaa julkisuuteen kaikki naiset ja kertoa huumeet ja viinat. Eivät ne minusta sovi samaan hengenvetoon, missä aprikoidaan Loirin mahdollisuuksia saada valtiolliset hautajaiset. Yle sentään muisteli Loirin elämänkaarta tyylikkäästi kerraten Pojat-elokuvan, Lapualaisoopperan, Turun Seitsemän veljestä -teatterisovituksen, Leino-kappaleet ja Turhapuro-elokuvat. Toki vielä olisi voinut lisätä monilahjakkuuden urheilijana ja virtuoosimaisen huilunsoiton.

 

Tällaisin miettein tänään Rapakiven mummo, mielensäpahoittaja.

Suomalaisetko muka ämpärikansaa

 

 

Yhtenään puhutaan siitä, miten me suomalaiset olemme viehättyneitä ämpäreistä ja meidät voi ämpärin avulla houkutella vaikka mihin. Päätin tutkia ämpärin käyttöä yhden keskivertoämpärinkuluttajan kautta.

 

Vuosittain saan kotiin uuden ämpärin kansineen. Vanhempani toimittavat meille syksyisin puolukkaämpärin. Tuon ämpärillisen verran meillä kuluu puolukkaa vuodessa. Aivan eri ämpäri on se, johon annostellaan sokerit ja sitruunat vappusiman valmistusta varten. Mustikkaämpäri on taas eri astia. Se otetaan virkaansa heinäkuussa, kun lähdetään tutkailemaan luonnonantimien saatavuutta Loviisan seudulla. Vielä meillä on luuttuämpäri, mutta se on vähän eri asia, sillä tähän ei pyöreä kansi sopisi.

 

Mökillä ämpäreitä on käytössä runsaammin. Luuttuämpärin erottaa sielläkin muodosta, mutta muut ovat käyttötarkoituksen mukaan värikoodattuja.

 

Kaksi valkoista ämpäriä on nimetty kalaämpäreiksi. Toinen on mökillä otettavissa matkaan, kun lähdetään onkiretkelle ja toinen on valmiiksi veneessä. Veneessä ämpärillä saatetaan suurempien sateiden jälkeen joutua myös äyskäröimään, mutta pääasiassa ämpäri odottelee siellä suuren lohen kotiin kuljettamista.

 

Punaiset ämpärit ovat saunavesiämpäreitä. Niihin sekoitetaan sopivanlämpöinen pesuvesi mökkisuihkulla suihkuttelua varten.

 

Harmaiden ämpäreiden tehtävänä on kuljettaa tiskivettä. Tiskivedessä ei sovi olla kalan eikä shampoon jäämiä, joten tiskivesiämpärit on syytä olla erikseen. Meillä tiskataan mökillä iltaisin saunan jälkeen, saunan padassa lämmitetyllä vedellä. Tiskaaminen tapahtuu tuvassa, joten kuljetamme vettä, emmekä astioita.

 

Mökkituvan uunin laidalla on vielä pino pienempiä ja sisäkkäin sopiviä ämpäreitä. Tuosta pinosta valitaan matkaan kaksi, kun lähdetään mökkipihalta metsän puolelle. Ämpäreitä tarvitaan mukaan kaksi, sillä koskaan ei tiedä sattuuko vadelmareissulla osumaan kantarellipaikalle ja aarteet on tietenkin saatava kerättyä matkaan. Näitä pikkuämpäreitä on tyrkyllä ainakin puolenkymmentä, sillä ämpärit on voitava tarjota myös mahdolliselle metsäretkikaverille.

 

Tämän tutkimuksen yhteenvetona voidaan siis todeta, että keskivertoemäntä tarvitsee vähintään 15 ämpäriä. Onko siis ihme, että ämpärijonoissa on tungosta?

 

 

Universaalit säästötalkoot

 

 

Asioihin voi suhtautua monella tapaa. Voi ottaa kielteisen tai nihkeän kannan, jolloin kaikki tuntuu hankalalta ja kurjalta. Toisaalta voi päättää koettaa suhtautua positiivisemmin, ymmärtäen ja itsensä osallistaen. Näin ajattelen näistä sodan ja pakotteiden vaikutuksista.

 

Itse en jaksa käydä katkeroitumaan bensan ja ruoan hintojen korotuksista taikka asuntolainan koronnoususta, vaan taustan ymmärtäen koetan sopeuttaa omaa kulutustani, tehdä järkeviä ratkaisuja ja osallistaa itseni näihin universaaleihin säästötalkoisiin. Tämä koskee ainakin kaikkia eurooppalaisia. Tämä on yhteinen asia.

 

Keväällä neuvottiin ottamaan kaikki viljelysmaa käyttöön ja kasvattamaan ruokaa mahdollisuuksien mukaan kotona. Meillä jäi vielä se mökille ajateltu metsäperuna istuttamatta, mutta molemmissa ”brittiläisen keittiöpuutarhani” kylpyammeissa kasvaa Siikliä ja ”kiinalaisessa kohopenkissä” kesäkurpitsaa. Mökilläkin on muutama lavankauluslaatikko, joista odottelen lähinnä maustepuolta, tilliä ja persiljaa. Kesän kääntyessä syyspuolelle on ruokaa päästy jo jatkamaan metsän antimilla. Kantarellipastaa ja mustikkapiirakkaa syödessä on heti herkkujen äärellä, eikä ymmärrä ollenkaan syövänsä penninvenytyslounasta. Olen ajatellut, että nyt jos koskaan on aika syödä pakastimetkin tyhjäksi ennen kevättä. Turha hirvenlihojakaan on ikuisesti pakastimessa ”hillota”.

 

Kesän tärkein mökkipuuha oli polttopuiden teko. Niitä on nyt jemmassa liki kolmen vuoden tarve – ja oikein hyvä niin! Puuta käyttäen pyrimme pitämään sähkölaskun hinnannoususta huolimatta entisellä tasolla. Ehkä emme ensi talvena laita pattereita päälle edes makuuhuoneisiin.

 

Työmatkat on tehtävä, mutta aion ehdottomasti jatkaa keväällä harjoiteltua kimppamatkailua. Joutaa sitä tunnin päivän päässä taikka toisessa odottamaankin, jos sillä keinoin matkarahaa säästyy. Sitä paitsi hommaa on aina ja työmaalla ne hommat kuulusikin tehdä.

 

Asuntolainan koron nousemisen aiheuttama pikkupaniikki ei sekään vaatinut muuta kuin kontaktin pankkiin. Sieltä osattiin Teams-yhteydellä neuvoa kaikki erilaiset vaihtoehdot ja koronnousu saatiin kahlittua korkoputkeen. Enää ei tarvitse herätä aamuyöllä painajaiseen, että pitäisi lähteä Heselle iltahommiiin.

 

Kyllä tämä tästä!