Suo siellä, vetelä täällä

 

 

Taas on vaihdettu Rapakiven torpassakin kaikkiin kolmeen autoon suvikumit alle. Oma revohkansa sekin. Pitää löytää oikeat, omat renkaat ja hankkia hommalle tekijä. Sitten on taas huolehdittava väärän sesongin renkaat säilöön odottelemaan noin viiden kuukauden päästä koittavaa uutta renkaanvaihtorumbaa.

 

Kaikenmoista muutakin kallista mieliharmia meillä pohjoisen asukkailla on. Talot on rakennettava huolellisesti eristäen ja sehän maksaa. Taloja on lämmitettävä  kahdeksan – yhdeksän kuukautta vuodessa ja se se vasta kalliiksi tuleekin. Kun saadaan lunta, on sitäkin aina enemmän kuin silmän iloksi. Ja lumenpoisto maksaa tietysti. Jos hommasta aikoo selvitä itse, on hankittava sopivat työkalut ja koneet. Jos teettää vieraalla, selviää hommasta tukulla rahaa.

 

Kalliiksi tulevat neljä vuodenaikaa myös vaatteiden suhteen. Eipä tarvitse eteläeurooppalaisen äidin huolehtia lapsilleen kevät-, kesä-, syksy- ja talvikamppeita; monenpaksuisia haalareita taikka kenkiä varrella ja ilman. Skandinaavimammojen vaatehässäkkä on melkoinen. Aina sesongin vaihtuessa on tarkistettava, että jokaiselle kullannupulle löytyy sopivat vermeet. Erityisen tärkeää tämä on Suomessa, sillä meillähän ei säikytä säitä ja jäädä sisälle sen vuoksi, että sataa/ tuulee/ viskoo räntää/ pyryttää lunta/ pakkanen paukuttelee nurkissa. Meillä tiedetään, että sää on vain pukeutumiskysymys. Reima, Rukka, Raiski, Kuoma ja Sievi vaatettavat pienet ja isommat ulkoilijat. Johan Arvo Ylppö opetti, että keuhkot karaistuvat ulkoilmassa, eikä kellään liene syytä epäillä 104-vuotiaaksi eläneen tohtorin ja arkkiatrin oppeja.

 

Kun valittelin näitä ”kohtuuttomia” pohjoisen asumisen kustannuksia, sain oppia valveutuneelta nuorelta mieheltä. Hän muistutti etelämpänä asuvien kohtuuttoman kuumista ja karun kuivista kesistä, virkisti muistiani viime vuosien suurista metsäpaloista ja hoitolaitosten vanhusten kuolemisesta hirmuhelteillä. Kuulemani mukaan Espanjassa ei ole satanut kolmeen kuukauteen ja vettä säännöstellään jo nyt, eikä kesä ole oikeasti vielä edes alkanut. Turha on täällä narista kaksien renkaiden kustannuksista taikka moninkertaisen vaatevaraston hankkimiskuluista.

 

Onneksi meillä on vielä kaikki neljä vuodenaikaa!

Katrin kitinöitä

 

 

Olin ajatellut käydä valittamaan siitä, että kaikkea tuunataan. Mietin, miksei esimerkiksi Kismet voi maistua Kismetiltä, vaan makua on pitänyt mennä uudistamaan. Uutuusmakuina näkyy olevan tarjolla ”vadelmajugurtti” ja ”dumle”.  Dominokekseistä on tyrkyllä makuvaihtoehdot ”salty caramel”, ”mokkapala” ja ”mustikkapiirakka”. Samahan se on suunta ollut jäätelöissä jo vuosia. Jäätelö saattaa maistua popcornilta, pikkuleipätaikinalta, omenapiirakalta tai vaikkapa Remix-karkkikimaralta. Aivan kamalaa minusta. Arvostan aitoja alkuperäisiä makuja. Minusta Kismet oli hyvä juuri sellaisena kuin se 1974 lanseerattiin. Pitikö liki viisikymppistä nyt käydä nuorentamaan? Domino-keksi täyttää tänä vuonna jo komeat 70 vuotta. Minusta olisi voinut juhlia ihan originaalilla maulla. Ja jäätelö sitten… Minä luotan ”mummojäätelöön”, vaniljaiseen kermajäätelöön, jota täydennetään mieleisellä hillolla tai marjoilla.

 

Piipahdin sitten pikkuisen paikallisella palstalla päivittämässä tietämystäni siitä, mistä Loviisassa juuri nyt puhutaan. Ovatko kitinäni ollenkaan ajankohtaisia. Paljon oli palstalla porua. Entiset ajat olivat monen mielestä paremmat. Pusikkoon oli menty ainakin tupakoinnin kieltämisessä alaikäisiltä koulun kulmilla. Korjausrakentaminen ja lupakuviot tuntuivat olevan monella tapaa hatelikossa. Asuntomessuista kitiseminen vaikuttaa olevan koko kolmen vuoden kestoaihe. Koirankakasta keskustellaan toki joka vuosi, mutta vain keväisin; sen sijaan asuntomessuista maristaan näköjään ympäri vuoden.

 

Minusta on erittäin ikävää se, että oman paikkakunnan ihmiset koettavat mustamaalata ja ampua alas näin hienon tapahtuman. Eivät asuntomessuvieraat tule tänne olemaan. Messukuukauden jälkeen saa jokainen Vastarannan Kiiski ja Jöröjukka taas mököttää ihan keskenään. Sen sijaan messuvieraat tuovat kuukauden aikana loviisalaisille yrittäjille aika monta euroa syötyään täällä lounasta ja nautiskeltuaan päiväkaffet messukierroksen päälle jossain kivassa kahvilassa. Moni majoittuukin, sillä messuvieraita tulee kauempaakin kuin lähikaupungeista. Uskokaa pois – näinhän tapahtuu myös Vanhojen talojen viikonloppuna. Nyt meillä on luvassa samanmoista markkinahumua koko kuukauden ajaksi. Siitä pitää ottaa kaikki ilo irti ja auttaa messujen onnistumista kaikin tavoin.

Uusi maailmanjärjestys

 

Niin siinä sitten kävi, että meillä on maailma jälleen kerran uudessa järjestyksessä. 4.4.2023 alkaen Suomi on puolustusliitto Naton jäsen, kun Unkari ja Turkki lopettivat viimein jallituksen ja laittoivat nimmarit papereihin. Olemme asemoineet pienen kotimaamme uusiksi läntisen selustan turvin ja uskallamme näin ollen katsoa rohkeammin pelottavan ja sotaisan idän suuntaan. En anna Nato-hakemuksesta kiitosta vielä vuosi sitten Natoa vastustaneelle Sannalle, vaan Suomen yhtenäiselle kansalle, joka sai presidentin vakuuttumaan, ettei tässä tarvita neuvoa antavaa kansanäänestystä, vaan kansan vapaasti ilmaisema tuki riittää.  Ja nyt, vajaan vuoden päästä, pieni Suomi napsahti kuin palapelin palanen - täysin yhteensopivana - osaksi leveäharteista nykyaikaista puolustusjärjestelmää.

 

Vuosi sitten aloimme suositusten mukaan joka torpassa kerätä kotivaraa, käteistä rahaa piirongin lootaan ja muita selviytymispakkauksia Venäjän kyberhyökkäyksen varalta. Olihan meillä pelko, että idästä tulevat palvelunestohyökkäykset tai muu kiusanteko saattaisivat sotkea vaikkapa kauppojen kassajärjestelmät tai pankkisysteemit. Ikäihmiset toki muistivat entiset sodat ja pelkäsivät ihan aseellista hyökkäystäkin.

 

Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden mukaan olemme nyt Nato-ajassa varmemmassa turvassa ja meillä on

”turva kelkassa”, kuten Itä-Suomessa sanotaan. Kotivarasta ei varmasti ole järkevää vielä luopua, mutta pikkuisen voi ehkä jo enimmästä hamstraamisesta hellittää ja ainakin tarkistaa, etteivät kotivaraan varatut eväät ole menneet vanhaksi.

 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että viime vuosikymmenten tapainen vapaa matkustelu ja tankkausreissut itäiseen naapuriin ovat mahdollisia ja suotavia kukaties vasta vuosikymmenten jälkeen. Monella on rajan takana rakkaita ystäviä ja sukua. Heidänkin tapaaminen on nyt ja jatkossa kovin hankalaa. Monestakin syystä. Vähän irvaillen voisi sanoa, että itämatkailun perään haikailevien kannattaa alkaa laittaa sivuun itäkaupassa aiemmin, ja mahdollisesti tämän alkavan pakkasrintaman jälkeisessä maailmassa uudelleen, tarvittavaa valuuttaa; yhden koon sukkahousuja, Jenkki-purukumia, valkoisia tennissukkia ja Adidas-lenkkareita.

 

Rajan tällä puolen saa onneksi riemuita reilusti Nato-päätöksestä.