Kotiapulaiset, Brita ja Airi

 

 

Olen aina sanonut, että sitten kun alan rikastua, palkkaan kotiapulaisen ainakin silittäjäksi. Rikastumista ei ole näköpiirissä, sillä ensi vuoden veroprosentti on taas aiempaa suurempi. Kotiapulaisia olen kuitenkin palkannut. Vieläpä oikein kaksin kappalein – eikä kumpikaan ole luvannut auttaa silittämisessä.

 

Joulunalusviikolla meille tuli tarjoutumaan avuksi Brita. Hän kertoi, että hänen  vahvuuksiaan ovat imurointi ja kuivamoppaus. Päätimme antaa hänen näyttää taitonsa. Brita sanoi tarvitsevansa kuusi tuntia taloksi asettumiseen. Me reiluina ihmisinä annoimme hänen käydä rauhassa taloksi ja sovimme, että työnäytettä tarvitsee antaa vasta huomenissa.

 

Eihän se aivan talon standardeja vastannut. Brita imuroi sieltä täältä epäjohdonmukaisesti ja minun mielestäni ilman ajatusta. Matoista hän tuntunut oikein tykkäävän. Joihinkin jäi jumiin ja sitä pyöreää olisi kiertänyt vaikka koko päivän.  Eikä minun perässäkävelemisestäni tuntunut olevan mitään apua. Tunnin kuluttua puolisko arveli näytön tältä erää riittävän ja niin Brita ohjailtiin palvelijanhuoneeseen huilaamaan.

 

Joulun aikaan meille ilmaantui sitten vuorostaan Airi. Airi kehui olevansa näppärä ja taloudellinen ruoanlaittaja ja - mikä parasta – myös sydänystävälliseen ruokavalioon oli asiantuntemusta. Sen verran olin tutustunut Airin kollegojen osaamiseen eräässä some-ryhmässä, että olin valmis palkkaamaan saman koulun käyneen Airin meille.

 

Ensimmäisenä työnäytteenään pyysimme Airia kokkaamaan meille kalaa ja kasviksia, ja hyvin hän tehtävästä suoriutuikin. Minulle Airi vihjaisi, että kyllä häneltä ne makkaraperunatkin toki tarvittaessa luonnistuvat. Suhisin Airin hiljaiseksi ja sanoin, ettei tätä tietoa sovi ainakaan puoliskon korvien kuullen ääneen lausua. Airi jää meille ilman muuta.

 

Palvelijanhuoneet ovat nykyrakennuksissa vähissä, joten Airin oli jo pakko majoittua keittiön nurkkaan. Ehkäpä Britalta vapautuu myöhemmin tilaa, sillä ajattelimme ottaa hänet kesällä mukaan mökille. Kukaties Rapakiven torppa oli liian iso haaste ja Brita olisikin parhaimmillaan pikkuisen pienemmän huushollin siivoojana. Se kannattaa sentään tarkistaa.

 

Brita on arkisemmin robotti-imuri ja Airin ulkomaankielinen nimi on airfryer.

Simulointia

 

 

Simulointi on sitä, että testaillaan asiaa turvallisissa oloissa. Lentäjät harjoittelevat tietokonesimulaattoreissa todellisuutta jäljitellen. Myös tulevaisuuden ennakointi on simulointia.

 

Meillä on ollut tilaisuus simuloida lähestyvää vanhuutta. Puolisko on sairauseläkkeellä ja minä olen ollut pitkällä sairauslomalla. Puoliskolle osui rankka versio koronasta aivan siihen samaan syssyyn, kun olin isossa leikkauksessa. Olimme siis molemmat kovin avuttomia ja ulkopuolisen avun varassa.

 

Oli hienoa huomata, miten jälkikasvumme tiivisti rivinsä ja asettui ”vanhusten avuksi”. Kuopus soitteli ja viestitteli ahkerammin kuin muulloin ja kuulosteli vointiamme. Kyseli lääkärin tarvetta ja toimi apunamme etänä. Keskimmäinen hoiteli kauppa- ja apteekkiasioita ja piipahteli muutaman kerran viikossa ”viihdytysjoukkojen” kanssa meitä tapaamassa. Laittoipa välillä ruokaakin ja toimitti meille annokset kotiin. Suurin taakka meistä tietysti oli esikoiselle. Hän hoiteli, paitsi kauppa-asioita työmatkallaan, myös kiinteistöhuoltoa ja lähihoitajan tehtäviä. Eipä meistä ollut sen enempää lumitöihin kuin lämmityspuiden hakijoiksi. Kaikki kaatui esikoiselle. Samoin ensimmäisten päivien lääkepussukan, teekupin ja jaffalasin toimittamiset käden ulottuville nojatuolin ääreen.

 

Tuumasimme, että tässä simuloidaan vanhuutta. Hoivapaikkoja on nykyään enää kovin vähän ja hoivan tarpeen pitää olla tosi suuri ennen kuin avun piiriin pääsee. Ja toki jokainen haluaakin pärjätä kotonaan mahdollisimman kauan. Varmasti asumme vielä tukipalveluita ja hoivaa tarvitessamme tässä kotona. Luultavasti ostamme apua yksityisiltä palveluntuottajilta. Tuottaako joku meille kiinteistönhuoltopalvelut; ruohonleikkuusta lumitöihin ja polttopuihin takan kupeeseen? Saammeko tilata tuoreita aterioita joltakin ateriapalveluyrittäjältä? Menumat kuulostaa minusta edelleen liian kliiniseltä ja kylmältä. Onko kauppa- ja apteekkipalveluiden tuottaja jo kolmas yrittäjä?

 

Meillä Suomessa väestö on ikääntymässä kovaa vauhtia. Vanhusten ympärille on syntymässä uusia työtehtäviä. Ihan vain ilmaisena vinkkinä kaikille yritysideaa hautoville lähihoitajille ja hoiva-avustajille ynnä ruokapalveluiden parissa toimiville: vanhuksissa on tulevaisuus!

Joulua ei tarvitse kloonata

 

 

”Ei ole vuodet veljeksiä” kuuluu yksi suomalainen lakoninen sanonta, jolla on hyvä selitellä vaikkapa heinä-, vilja- tai perunasadon eroa edellisvuoteen verrattuna.

 

Voi, mikä oivallus minulle olikaan hoksata nyt liki kuusikymppisenä, että eivät tarvitse olla joulutkaan aina samanlaisia. Joku ihme perinteiden ja traditioiden ylläpitämisen pakko on vaatinut kloonaamaan jouluja vuosikymmenten ajan. Kellonlyömälleen on pitänyt tehdä asioita samalla lailla – jotain ehdottomasti ennen klo 12.00 joulurauhan julistusta ja jotain vasta aattohartauden ja saunan jälkeen. Näin ainakin Suomi-jouluissa, ja niitähän meilläkin on puoliväliin neljättäkymmentä – kahdesti taisimme viettää joulun Kanarialla.

 

Olen osannut saada aikaiseksi kunnon stressin joulusiivouksesta ja joulupöydän antimista – sittenkin, vaikka olen aina suosinut Saarioisen äitien laatikkotarjontaa. Olen puurtanut ja puuskuttanut syyslukukauden jälkeen viimeisillä voimillani saunan pesun ja perusteellisen katonrajasta alaspäin suuntautuvan sisäsiivouksen. Sitten olen voinut marttyyrin elkein ajatella, että ”on äiti laittanut kystä kyllä…”

 

Tänä vuonna on toisin. Äitini ymmärsi tilanteeni, olihan hänellä isän useamman tekonivelleikkauksen toipumista läheltä seuranneena selkeä näkemys siitä, mihin upouudella polvella pystyy. Äiti kannusti ottamaan siivoojan. Se vapautti paljon ajatuksen tasolla ja antoi luvan tehdä vain ne asiat, joihin oikeasti on voimia ja mahdollisuus.

 

Meillä ei kahlattu tänä vuonna hangen poikki hakemaan aitoa ja elävää kuusta. Tyydyttiin sopuhintaiseen ja kovin pieneen muoviseen. Toki senkin voi koristella sievästi. Kuusen oksille päätyivät kristallikoristeet sulassa sovussa Muumi-mukien ja karkkikeppien kanssa. Innostuin valoilla somistetusta kuusenalusmatosta vuoden verran myöhässä, mutta onneksi tytär bongasi sellaisen kierrätyspalstalta. Taatelikakkujen ja joulupullan leipomisesta selvisin – eri päivinä tosin. Jouluvieraat ovat ilmoittaneet aikataulunsa ja minä olen saanut viimeistellä jouluruokahankinnat ostamalla täsmäherkkuja. Pääsinhän jo itsekin kauppaan, kun puolisko hoiti autoilun ja minä kepittelin vain yhden kepin tuella monen kaupan kierroksen.

 

 Joulu tulee ihan varmasti näinkin.

 

 

Kotimaisen kalan puolesta

 

 

”Nyt jaksaa tuas näläkästä huastattoo” saatettiin kotipuolessa tuumata, kun oltiin saatu vatsa täyteen hyvää ruokaa. Sanonta tuli mieleen, kun oltiin nostettu tavallinen maanantai arjen yläpuolelle valmistamalla Marttojen ohjeella madekeittoa.

 

Taannoin uutisoitiin, että syömästämme kalasta peräti 80% on tuontikalaa. Tänne laivataan lasteittain Norjan lohta, seitä, turskaa ja tonnikalaa. Sehän tuntuu aivan käsittämättömältä näin kun maata kiertää meri etelässä ja lännessä, ja Suomi tunnetaan tuhansien järvien maana. Järvissämme uiskentelee runsaasti ruokaa, sillä syömäkelvottomiksi mainittaneen ainoastaan ruutana. Tuossa 20% kotimaisessa osuudessakin on paljon kasvatettua kalaa, joten villikalan osuus jää tosi vaatimattomaksi. Vähän silakkaa ja muikkua, pikkuisen lohta ja jokunen made.

 

Kalastajien ammattikunta on ikääntynyt ja uusia tulokkaita ei aivan tungokseksi asti ole. Toisaalta ymmärrän kalastajien vähenemisen. Erilaiset pyyntirajoitukset rajoittavat toimeentulon hankkimista ja laillisen pyynnin todentaminen teettää kalastajalla työtä. Runsaat hylje- ja merimetsokannat kiusaavat kalastajia nekin. Säät ja suomalaiset talviolosuhteet rassaavat vesillä ja jäillä liikkujia. Harva nauttii talvikalastuksesta pakkasessa ja viimassa. Toisinaan kuljetusmatkakin voi olla haaste. Mihin silloin kalat saadaan kaupaksi, kun Ahti onkin oikein anteliaalla tuulella?  Saako kauppiaan kanssa tehtyä sopimuksen, kun saaliin kilomäärää ei voi lyodä lukkoon viikkoa etukäteen?

 

Joku kuitenkin onnistuu löytämään markkinaraon. Tv:ssä kerrottiin eräällä maatilalla muutetun tuotantosuuntaa siten, että navetasta oli tehty kalanjalostuslaitos. Hittituotteena oli särjen jalostus raakakalasta purkkiin. Mietin, että muutakin pitäisi osata tehdä kuin purkittaa.

 

Tämän ajan emäntä ei työpäivänsä jälkeen jaksa käydä perkaamaan kalaa alusta alkaen, mutta osaa käyttää valmiita annospaloja. Onhan niihin sei- ja lohipakastekuutioiden avulla opeteltu.

 

Meillä on mökkipaikkakunnalla ihana tuttavuus rakentaja-kalastaja, joka kahta vahvaa osaamistaan yhdistelemällä saa ympärivuotisen elannon. Häneltä saamme ostaa raakapakastettuja haukimurekepihvejä, valmiita ahvenfileitä vakuumissa ja madetta annospaloina keittotarpeiksi. Näistä laatii kiireinenkin emäntä kotimaista järvikalaruokaa.

Tahvo-tontun toilauksista

 

 

Meillä on vuosien ajan seikkaillut ystävällinen talon tonttu, Tahvo. Tahvo on selvästikin sekoitus muinaisista tontturoduista, sillä hänestä ei oikein saa selkoa, onko hän metsätonttu, saunatonttu vaiko sittenkin tupatonttu. Hän on kotonaan ainakin noissa kaikissa ympäristöissä. Hänestä on päästy näkemään vain pieniä punanutun vilahduksia. Kerran puuliiterin peränurkassa puupinojen päällä ja toisen kerran Rapakiven torpan katon rajassa, tikkaiden ylimmällä pienalla.

 

Viesteissään Tahvo sen sijaan on kertonut elämästään enemmänkin. Olemme ymmärtäneet, että hän asuu pääosan vuotta metsässä omassa mökissä. Loppusyksystä ilmojen kylmetessä hän muuttaa aina Rapakiven torpan läheisyyteen ja joulun jälkeen tammikuussa palaa jo mökilleen. Pelkää näet, että hänen punainen nuttunsa erottuu liian selvästi hankea vasten, eikä hän onnistu pysyttelemään piilossa.

 

Rapakivessä Tahvo käyttää toisinaan talon etuja hyväkseen, mutta muistaa aina maksaa käyttämistään palveluista. Joka syksy hän on ilmaissut tulonsa käymällä saunassa. Kiitokseksi saunan löylyistä ja puhdistautumisen mahdollisuudesta hän on jättänyt lapsille namia saunan tuloilmaputken suulle. Käyttää ilmeisesti sitä reittiä liikkumiseen. Tänä syksynä Tahvo kertoi pesseensä punaisen takkinsa ja lakkinsa Rapakiven pyykkikoneessa ja lapsia odottivat kiitokseksi tarkoitetut pikkuruiset rusinalaatikot ja viesti pyykinpesukoneen kulmalla. Rapakiven torpan takan vieressä on ollut laatikko, jossa on pikkuruisia verstaassa syntyneitä puupaloja sytykkeeksi. Yhtenä yönä laatikko oli kadonnut ja tilalla oli minikokoisia karkkikeppejä ja viesti, jossa Tahvo kertoi tarvinneensa puut oman mökkinsä lämmittämiseen. Rohkeinta Tahvolta oli se, että hän oli viettänyt yhden yön tuvassamme. Hän oli nukkunut vanhassa kätkyssä, johon olin asetellut koko laajennetun perheemme tonttuina. Tahvolle oli tullut niin lapsuus mieleen ja hän oli kaivannut omiensa joukkoon.

 

Aiempina vuosina Tahvo on antanut ideoita kivoihin lauantaipuuhiin; jättänyt askarteluvinkkejä tai vinkannut kyläkodan makkaranpaistopaikasta retkikohteena. Aivan kuin hänestä olisi tulossa tutumpi ja rohkeampi. Ehkä olemme saavuttaneet Tahvon silmissä luottamusta. Annamme hänelle tilaa ja rauhaa, suhtaudumme arvostavasti, sovimme elämään Rapakiven tontilla ja talossa sovussa.