Näkökulmia

 

 

Viimeisen parin vuoden ja eritoten viimeisen kuukauden aikana meille on opetettu näkökulman ottamisen taitoa. Ensin seurattiin koronan tuhoa maailmalla turvalliseksi koetusta Suomesta katsellen. Suomesta katsoen näytti siltä, että naapurit eivät onnistuneet koronatoimissa Suomen lailla hyvin.  Yhteiseksi koettua pandemiaa koetettiin suitsia yhteistuumin roikottamalla. Ainakin juhlapuheissa luvattiin, että rikkaat maat varmistavat rokotteet köyhillekin maille. Luulen, ettei tämä toteutunut lupausten mukaisesti, kun ymmärrettiin, ettei tauti taltu yhdellä eikä kahdella tai kolmellakaan pistoksella ja ne kaikki kolmet piikit tuikittiin omiin kansalaisiin.

 

Nyt, kun sota on käynnissä Euroopassa, me hyväosaiset koetamme auttaa hätää kärsiviä kanssaeurooppalaisia, miten vain keksimme. Omat murheet tuntuvat pieniltä. Mitä siitä, jos polvea kolottaa, kun kotimaa on rauhan tilassa ja pään päällä on ehjä katto. Mitä siitä, että polttoaineen hinta on ylittänyt kipukynnyksen. Lyöttäydytään kimppakyyteihin ja ajetaan vain järkevät ajot. Mitä siitäkään, että ruoan hinta lähti heti sodan syttymisen jälkeen nousuun, ymmärrämme sen pakotteiden seuraukseksi. Ehkäpä pitää ensi kesänä toteuttaa puoliskon suunnitelma metsäviljelystä ja laittaa perunaa kasvamaan mäntyjen ja koivujen lomaan.

 

Tämä sotatilanne on yhteinen asia ja yhteisvastuullisesti tästä pitää koettaa selvitä. Aika vähän nyt onkin kuulunut marinaa maahanmuuttajista. Majapaikkoja Ukrainasta paenneille äidelle ja lapsille on löytynyt vastaanottokeskuksissa ja kotimajoituksessa ymmärtääkseni aika kivuttomasti. Ruokaa, vaatetta ja turvaa on järjestynyt. Lapset ovat päässeet tai pääsemässä kouluun, mikä on tuttuudessaan varmasti parasta traumahoitoa.

 

Hallitusta ja presidenttiä voidaan kiittää viisaista ratkaisuista, aseavusta ja aktiivisuudesta. Minusta viimeistään nyt voidaan lopettaa puheet pienestä Suomesta. Suomella on vaikutusvaltaa. Meidän presidenttimme sai audienssin Amerikan Bidenin pakeille ja meidän presidenttimme saa soitella isolle pahalle Putinillekin. Suomen arvioita tilanteesta kuunnellaan ja Suomen toimia arvostetaan. Tästä näkökulmasta katsoen olemme suurvalta-asemassa. Kylläpä vain kelpaa olla suomalainen!

Kotivara

 

 

Kuluneella viikolla on meidän torpassa keskusteltu ilta-aterioilla suojautumisesta ja kotivarasta -  vähintäänkin puolitosissaan. Luulen, että näitä keskusteluja on käyty monessa muussakin kodissa. Johan tässä taannoin ymmärrettiin, että omakotiasujia ei ole ajateltu väestönsuojia suunniteltaessa - mahdollisesti meidät toki evakuoitaisiin jonnekin. Siitä tuli tietysti ajatus, että omavarainen olisi hyvä olla myös suojautumisasioissa, ettei kallisarvoista aikaa tuhraudu suunnitteluun ja kaavailuun.

 

Ensimmäinen ajatuksemme oli, että turvallisin paikka Rapakiven torpassa lienee sauna, sillä se on sentään hirsitorpassakin Leca-harkoista muurattu. Mutta sitten hoksattiin, että katto on puutavaraa, eikä millään muotoa pomminkestävä taikka nykyaseilta suojaava.

 

Toinen toisistamme tietämättä käynnistimme kukin tykönämme mietinnän –  jokainen itselleen luontevaan tapaan. Puolisko vastaa meillä tyypillisesti asioiden selvittelystä ja suurista hankinnoista. Hänpä kävi etsiskelemään väestönsuojaksi muokattavaa valmiskellaria – mieluiten tietysti vielä kukkarolle käypäiseen hintaan. Minä sanoihin ja listoihin suuntautuneena ryhdyin laatimaan tablettitietokoneelleni listaa kotivaraksi tarvittavista ruokatarvikkeista ja ruoanvalmistuslaitteista. Esikoinen siirtyi jo toimintaan ja teki monta kauppareissua kotivaran kartuttamisen ajatuksella.

 

Viikossa saimme aikaan seuraavaa: Betoninen kellarisysteemi on tulossa kesällä – kiitos puoliskon. Hän on myös varmistanut, että sähköä tuottava aggregaatti on kotona eikä työmailla. Hän on miettinyt kellarin valaistus- ja ilmastointiasiat sekä venttiilin sulkemismahdollisuuden mahdollisen myrkkylaskeuman varalta. Kuivaruokaapissa on nyt runsaasti makaronia, riisiä, nuudeleita, hernekeittopurkkeja ja nauta-sikasäilykettä. Niistä kiitokset menevät esikoiselle. Minä olen tähän mennessä miettinyt, miten kellarin katto voidaan somistaa maksaruohoilla ja kuinka kellarihuone sisustetaan seiniä kiertävillä penkeillä, joilla voi pötkötellä hätätilassa vaikka yön yli. Ymmärrän, ettei verhoja ja mattoja tarvita - tuulen voimalla toimiva hormi-imurikin on olennaisempi. Kauppalistallani on Trangian kaasupullo, mutta sen hankinta jäi vielä vaiheeseen.

Synkän pilven kultareunus

 

 

”Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.” ”Synkimmälläkin pilvellä on kultareunus.” Näin ovat tienneet jo ne vanhat suomalaiset, jotka opettivat nuorta polvea sananlaskuilla. Ja toden totta – nyt se on todistettu!

 

Olemme eläneet reilun kaksi vuotta synkän koronapilven alla. Olemme taapertaneet virusmuunnoksesta toiseen, rajoituksista toisiin ja lopulta jo rokotuskierroksista toisiin. On tuntunut kurjalta, kun tautitilanne on jatkunut jatkumistaan ilman näkymää paluusta entiseen.

 

Huomaamattamme olemme tämän kahden vuoden aikana oppineet paljon yhteistyöstä. Korona pakotti jokaisen toimijan miettimään, miten juuri minä voin omilla toimillani estää taudin leviämistä ja suojata riskiryhmiin kuuluvia. Jokainen yritys ja yksittäinen ihminen ympäri maailman on ollut saman pulman äärellä ja löytänyt omat keinonsa yhteiseen ongelmaan. Ja se oli tärkeä oppi! 

 

Tuota uutta oppia osattiin heti sujuvasti soveltaa Ukrainan sodan käynnistyessä Euroopassa. Aivan kuin koronatilanteen alussa, jokainen toimija on taas miettinyt, mitä juuri minä voin tehdä auttaakseni. Aivan  ennennäkemätön on laajuus ja voima sillä yhtenäisellä rintamalla, joka haluaa toimillaan vastustaa Venäjän hyökkäystoimintaa ja osoittaa tukensa ukrainalaisille. Suuret ja pienet suomalaisetkin toimijat ovat suit sait vetäytyneet Venäjältä ja laittaneet lapun luukulle omista tappioista välittämättä.

 

Samaan aikaan valtiot, yritykset, erilaiset yhteisöt ja yksityiset ihmiset ovat keränneet ja kanavoineet apua Ukrainaan ja sieltä turvaan pakeneville. Sodan pelon ja sen aiheuttaman ahdistuksen sietämistä helpottaa, jos voi jotenkin toimia avuksi ja tueksi. Jokainen on varmasti katsastanut pankkitililleen ja kaappeihinsa ja etsinyt mahdollisuutta osallistua avustuskeräykseen joko rahalla tai tavaralla. Moni on miettinyt asuntonsa tai mökkinsä soveltuvuutta pakolaisperheiden majoittamiseen tai auton soveltuvuutta pakolaisten hakuun Puolan ja Ukrainan rajalta.

 

Silti tuntuu niin kovin pahalta, kun seuraamme sotaa videoina lähes reaaliajassa, emmekä voi maailmansodan pelossa lähettää sinne apuvoimia. Ukrainalaiset näyttävät kaikesta humanitaarisesta avusta huolimatta jäävän kovin yksin. Eläköön Ukraina!