Paluu vanhaan teemaan

 

 

Tuntuu olevan aivan pakko palata teemaan, jonka jo luulin jättäneeeni taakse. Tämä tautinen aika kumminkin vain jatkuu ja jatkuu - ja asia pyörii mielessä. Musiikissa ja kuvataiteessa puhutaan joskus ”teemasta ja muunnelmasta”.  Silloin esitetään ensin varsinainen teos, eli teema, jota sitten jatkossa varioidaan eri tavoin.

 

Tämä korona käyttäytyy samaan tapaan; keväällä esitettiin uuden maailmanlaajuisen taudin teema ja nyt ovat vuorossa muunnelmat. Muunnelmia on luvassa rokotteen keksimisestä, testaamisesta ja taudin muuntautumisesta riippuen vielä pitkäksi aikaa.

 

Tauti tuntuu muuntuneen, mutta niin ovat muuntuneet sen kohtaamisen tavatkin. Keväällä kaikki pysäytettiin ja ihmiset komennettiin koteihin oikeastaan jo ennen kuin se tauti Suomessa alkoikaan.  Nyt luotetaan erilaisiin kasvomaskeihin ja visiireihin sekä käsidesin lotraamiseen, vaikka tartuntojen määrät ovat aikamoisessa kasvussa. Tosiasia toki on, että keväällisillä testausmäärillä löydettiin vain jäävuoren huippu ja tunnistamattomia tapauksia jäi paljon piiloon. Nyt löydöksissä on paljon aiempaa enemmän myös lieviä muotoja.

 

Maskit ovat olleet tautisena aikana yksi alateema. Ensin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta haluttiin selvittää tutkimuksella. Ja nimenomaan kotimaisella tutkimuksella. Tutkimuksesta oli selvästi tilattu ja haluttu tulos: ”ei näyttöä suojaamisesta”. Muuta tulosta ei haluttu saada, sillä maskeja ei tuolloin ollut riittävästi saatavilla eikä kotimaista tuotantoa oltu saatu käyntiin. Nyt syksyn tullen ja huoltovarmuuskeskuksen varastojen täytyttyä, maskeista tunnustetaankin olevan hyötyä ja nyt niiden käyttöä suositellaan.

 

Sanasta ”suositellaan” tulikin mieleeni jälleen yksi teema elikkäs hallituksen ja viranomaisten antamat ohjeistukset. Me olemme kuluneena tautiaikana saaneet ”määräyksiä”, ”vahvoja suosituksia” ja ”vakavia varoituksia”. Kaikilla ei ole ollut vankkaa lakipohjaa ja jotain kansa on muka ymmärtänyt tai tulkinnut väärin ja ottanut ”määräyksenä”, vaikka vain ”ohjeistettiin”. Nyt ei enää uskalleta kuin suositella, jos aivan sitäkään.

 

Yksi tautiin liittyvistä teemoista ovat matkustamisen rajoitukset. Ja niissä sitä muunnelmia riittääkin. Parin viikon Ruotsi-matkailun jälkeen rajoitetaan länsiliikennettä taas, eteläinen naapuri Virokin on nyt kiellettyjen maiden listalla. Vaikea on pysyä selvillä rajoituksista ja tietää, minne voi mennä ja mistä Suomeen päin tulla. Jokaisen matkaajan omalla vastuulla on selvittää kohdemaan tartuntatilanne ja rajoitukset, eikä se aina aivan helppo rasti olekaan. Ihmettelen, miten matkatoimistot voivat tehdä työtään, kun rajoitusten järjestelmä uusiutuu tämän tuosta. Miten kuukauden päähän voisi myydä matkoja, kun ei tiedetä, miten tilanne elää kohdemaassa taikka lähtömaassa.

 

Se sentään on hilpeää, että tämän pandemian myötä on jollain tapaa palattu ”vanhoihin hyviin aikoihin” – jotakuinkin 1970-luvun elämänmuotoon. Ulkomaille ei juuri matkustella, vaan lomareissut tehdään kotimaassa. Kotosalla leivotaan ja laitetaan ruokaa varmasti enemmän kuin vaikka vuosi sitten. Jotenkin siihen on nyt aikaa, tarvetta ja tilausta. Mökki on kova sana. Thaimaan matkaan ajatellut rahat saatetaan nyt sijoittaa kotimaan mökkiin. Sekin on hauskaa, että fiksut nuoret kuluttavat aikaa kansallispuistoissa patikoimalla mieluummin kuin yökerhoissa ja baareissa.

 

 

Kotitalousdataa kauppaketjun appista

 

 

Kylläpä se vain on niin, ettei sitä voi tämmöinen tavallinen markettiasiakas ymmärtääkään, mitä kaikkea infoa sitä tulee itsestään ja toimintatavoistaan jokaisella tuikitavallisella kauppareissullaan antaneeksi.

 

Jokunen vuosi sitten nousi hirveä haloo, kun S- ja K-ketju ilmaisivat halunsa kohdentaa tarjouksiaan tarkemmin asiakkaasta kanta-asiakaskorttien kautta saamansa infon perusteella. Haloosta huolimatta K-kauppa lähettää appi-asiakkailleen kohdennettuja tarjouksia ja tarjoaa juuri niitä tuotteita, joita asiakas ostaisi muutenkin. Minä saan näin ollen tarjouksia kauramaitotuotteista ja vaikkapa talouspaperista. Enää minulle ei tarjota kissanruokia, koska bonuskorttitietojen mukaan en niitä ole ostanut sen koomin, kun Leevistä kevättalvella aika jätti.

 

Vaan nytpä sitten S-ketju julkaisi appissaan mielenkiintoisen ”Omat ostot” -osion.  Ja sieltäkös paljastui koko minun ruokakauppakäyttäytymiseni. Olin aivan ällikällä lyöty, miten laaja ja monipuolinen tiedosto sieltä avautui. Jos kerta koko laaja S-ketju jo tämän tietää, niin eipä haittaa yhtään jakaa sitä tietoa tässä teillekin. 

 

Viimeisen vuoden aikana olen kuskannut S-kauppaan useita tuhansia euroja rahaa. 91 % rahasta on mennyt ruokaan. S-ketjun tietämystä täydentäen kerron teille, että se loppu 9% lienee kulunut villalankoihin ja pehmopapereihin. Olen luullut ostavani kotimaista ruokaa, mutta aivan niin se ei olekaan mennyt. Ostamastani ruoasta vain 45% on valmistettu kotimaisista raaka-aineista Suomessa. Jos otetaan huomioon ulkomailta tuoduista raaka-aineista Suomessa valmistetut, tuotteet päästään 73% kotimaisuusasteeseen. Norjalainen lohi ja kuivat elintarvikkeet näyttävät selittävän asiaa. Lihaostoksissa olen onnistunut pitäytymään kotimaisissa tuotteissa.

 

Ostosteni hiilijalanjälki on vuodessa ollut 3274 kg CO2e. Hetken jo mietin, että kukapa kertoisi minulle, onko se hyvä vai huono arvo ja millä muulla kuin lihansyönnin vähentämisellä voisin askellustani parantaa. Näyttöä alaspäin rullaamalla löytyi heti apua asiaan. Keskivertosuomalaisen ruokaostosten hiilijalanjälki on 2100 yksikköä vuodessa ja ohjeita jäljen pienentämiseenkin annettiin. Mutta ymmärsikö laskuri sen, että ostan koko kolmihenkisen talouden eväät? Saako tämän synnin jakaa kolmella?

 

Mielenkiintoista oli nähdä käyttämieni S-kauppojen osuudet. Loviisan paikallisessa S:ssä olin käynyt vuoden aikana 107 kertaa. Takuulla olisin käynyt useamminkin, mutta koronarajoitusten aikaan olen opetellut käymään kaupassa vain kahdesti viikossa. Paikallis-S:ään olen vienyt 72% ostossummastani, 10% rahoista on mennyt mökkipaikkakunnan markettiin 23 eri reissulla. Taavetissa ja Parikkalassa mökkimatkan varrellakin on tullut kannatettua saman ketjun kauppoja.

 

Tilaston mukaan käyn kaupassa useinmiten perjantaina, vaikka muillekin päiville kauppareissuja on osunut. Perjantaille kuitenkin kaksi kertaa niin usein kuin muille päiville. Tarkoitukseni on - totta kai - muistaa ottaa oma kestokassi mukaan kauppareissulle. Näköjään aina niin ei silti tapahdu. Kesäkuussa muistini on ollut tosi huonolla tolalla ja muovikasseja on tullut ostettua peräti kahdeksan kappaletta. Heinäkuussa on mennyt vahvemmin ja olen turvautunut kaupan muovikassiin vain kolmesti.

 

Tätäpä ryhdyn seuraamaan. Onhan tämä nyt niin mielenkiintoista!

 

 

Datšalta huvilan rappusille

 

Aivan pian on kulunut kaksi vuotta siitä, kun ostimme Datšan – tuon kymmenen kilometriä Pohjois-Karjalan rajalta kuutostietä pohjoiseen sijaitsevan lammenrantapaikan. Kaksi vuotta olemme rahdanneet sinne tavaraa kahdella autolla. Nyt siellä alkaa olla kaikki elämiseen tarvittava ja mökille voi lähteä helposti, vaikka suoraan töistä. Ainakin, jos kurvaa matkalla jonkun S-marketin kautta ja hankkii täydennystä jääkaappiin.

 

 Ostaessamme paikan tiesimme, että talo myytiin meille ’purkukuntoisena’ - vailla reklamaatio-oikeutta - ja hinta oli laskettu vain tontille ja puustolle. Aika pian ymmärsimme, että talo ei sittenkään ollut aivan laho - sen rappuset vain.

 

Kahden vuoden tontilla pyörimisen jälkeen, on Jessolassa tapahtunut paljon. Ilmanvaihto tontilla on tehostunut puiden kaatamisen myötä ja sitä kautta itikoiden määrä on vähentynyt aivan radikaalisti. Vuoden 1950 mallinen hailakanvihreä talo on saanut valkoisen maalikerroksen sekä ulko- että sisäpinnalle. Pihan kivet ja kannot on kaivettu pois ja kuopat täytetty. Tätä nykyä sepelöityyn pihaan voi ajaa melko matalallakin autolla pelkäämättä öljypohjan vaurioitumista. Kaksi tontin kolmesta saunasta on hävitetty ja se kolmaskin on saanut uuden olopaikan entisen, meidän mielestämme oikein sijoitetun, rantasaunan paikalla.

 

Vuosi sitten kesällä haimme mökkilammen rannalle ruoppauslupaa. Posti toi syksyn tullen Pohjois-Karjalan Ely-keskukselta täystyrmäyksen hakemuksellemme. Meille kerrottiin, että pohjoiskarjalaisen alle hehtaarin kokoisen lammen rannalle ei ruoppauslupia myönnetä. Puoliskopa se sitten nokkelana ja vihmeränä ihmisenä hoksasi, että Ely-keskuksen päätökseen kannattaa tyytyä ja rakentaa mieluummin saunan terassi lammen rannan pehmeikön päälle. Siten säilytämme metsäluontoa samalla kun blokkaamme hetteikkönäkymää omalta silmältämme ja mahdollistamme tontin maksimaalisen hyötykäytön.

 

Tänä kesänä rakensimme Datšalle saunan terassin lisäksi myös uudet ulkoportaat tuvalle. Kerroinkin projektista siinä yhteydessä, kun pohdin kotitalousvähennyksen käyttämisen yrityksiä mökkipaikkakunnalla. Portaat valmistuivat elokuun lopulla ja kaikki niissä on viimeisen päälle kohdallaan – niin ”nousu”, ”etenemä” kuin kaiteetkin. Ja varsinkin ne kaiteet! Porras nousee vajaan 14 cm ja vie samalla 33 cm eteenpäin. Sen verran jaksaa vanhankin jalka nousta – eikähän tässä nuorentumassa olla todellakaan! Puolisko osasi suunnitella rapun yhteyteen toiveeni mukaisen, lammelle päin katselun mahdollistavan aamukahviterassin. Kaiteet tässä kuistissa ovat somat kuin Prinsessa Ruusus -sadusta lainatut. Eräs kaverini kommentoikin uusien rappujen kuvaa puhumalla ”pehmustetusta aamukahviaitiosta”. Tämän aamukahvikuistin sisältävän portaikon myötä taisimme siirtyä Datšalta huvilan rappusille. Itse talohan ei uudistunut eikä sen lievä ominaishaju rappuremontilla poistunut, mutta kesän remontit ovat tuoneet rakkaan Datšamme lähemmäs huvilakulttuuria – ainakin rappusten osalta. Ulkotiloja oleskeluun alkaa olla, vaikka vielä ei juuri ole töiltä paljon ehditty oleskelusta nauttimaan. Polttopuupuuhaa ja ensi kesän rakentamisten pohjustusta riittää vielä syksyisiksi viikonlopuiksi. Tätä nykyä puhumme kuitenkin Datšan sijaan jo mökistä, mikä sekin kuvastaa tason nousua mielessämme.

 

 

 

 

Tervetuloa syksy!

 

 

Tähän on taas tultu. Kolmen kuukauden ajan on saatu viiletellä värikkäissä kevythelmaisissa mekkosissa ja paljain varpain tai crockseissa. Sitten tuli se päivä, jolloin piti pukea töihin lähtiessä mekon sijaan  farkut jalkaan. Illan tullen tuntui tarpeelliselta etsiä vaatekaapin sukkakorista yöksi jalkaan oikeat lämpöiset villasukat. Samaan aikaan alkoivat kynttilät houkuttaa ja niitä teki mieli sytytellä sinne sun tänne sisällä ja viritellä valotuikkuja myös ulkolyhtyihin tuikkimaan. Ihan pian tunnutaan oltavan tilanteessa, että takan vetoa päästään testaamaan ja käynnistelemään uutta lämmityskautta mökkipaikkakunnan kuivilla koivuhaloilla - samalla on ilmalämpöpumpun viilennystoiminnon tarve taas tältä kesäsesongilta ohi.

 

Yhtään ei tämä muutos kesästä syyskauteen tunnu pahalta taikka haikealta. Kesä on takana ja nyt on syksyn aika. Syksy on vuorollaan ja ajallaan oikein tervetullut. Syksyn iltojen pimeys tuntuu turvalliselta ja lämpimältä kuin villashaali. Sisään saa jäädä ikään kuin ”luvan perästä”.  Pienet kynttilöiden valotuikut ulkona ja sisällä ilahduttavat mieltä ja tuntuvat taas valoisan kesän jälkeen niin uusilta ja herttaisilta. Syksyn värikkäät lehdet ja kuulakkaat pienen pakkasen päivät ovat juhlallisentuntuisia ja elämyksellisiä.

 

Aina syksyllä mietin, miten kovin lyhyt on se matka, joka kivikauden keräilytaloudesta on tänne 2020-luvulle tultaessa kuljettu.  Sienet ja marjat ovat sellaisia aarteita, että tämän supersatokesän kääntyessä syksyksi harkitsen jo kolmannen pakastimen hankkimista kotiin ennen riistalihojen ostoaikaa. Tarvetta selvästikin on, sillä mökkipakastimesta ei vielä ole voitu ottaa töpseliä irti seinästä, koska kaikki sinne keräilty ei vielä sovi kotipakastimiin.

 

No okei – myönnän, että onhan syksyssä jotain vastenmielistäkin. Nimittäin hirvikärpäset. Sieniretkellä saattaa joutua tosiaankin punnitsemaan hyötyjen suhdetta haittoihin ja miettimään, onko viisitoista mustatorvisientä kahdeksan päästä poimitun hirvikärpäsen ja niiden aiheuttamien puremien väärti?!

 

Syksyn sateet ja myrskyt sen sijaan eivät minua haittaa. Nautin sateesta kuivin varpain keltaiset kumpparit jalassa. Nautin myrskystäkin, jos saan olla sisällä ja katsella kynttilänvaloa ja takkatulen loimua.

 

Kesän touhut ovat olleet paljolti ulkoaktiviteetteja – erilaisia mökkipihan rakennusprojekteja ja marjastusta. Nyt tuntuu mukavalta asettua iltaisin sisään ja käpertyä  sohvannurkkaan. Sukkapuikot on jo kaivettu esille ja hankittu uusia villalankoja ja onpa jo etsitty uusia sukkamallejakin, niin ettei tarvitse samoja vanhoja kuoseja värkätä.

 

Arvelen kirjoittaneeni jonkinmoisen tervetulotoivotuksen vuorollaan jokaiselle vuodenajalle. Eikös niin pidä ollakin? Ihanaa, että saamme yhä, vaikka ilmastonmuutos jyllää ja tekee tuhojaan, nauttia neljästä vuodenajasta – jos nyt ei joka vuosi niin ainakin toisinaan! Tervetuloa syksy!