Riinan soppakeittiöstä

Kirjoittelenpa teille tänään täältä Riinan lauantaisesta soppakeittiöstä.  En tunnusta olevani "sopankeittäjä" , siis sellainen joka hämmentää asioissa, jotka eivät hänelle kuulu.  Mutta keittelinpä ainakin tänä lauantaina soppaa oikein useammalla kattilalla.  

Kävi nimittäin niin, että työpaikkani lounasruokailusta vastaavassa keittiössä päätettiin helpottaa dieettikokin hommia.  Siihen tarjosi mahdollisuuden uusi kansallinen suositus, jossa päätettiin tukea terveyttä eikä sairautta.  Asiaa avattiin meille vanhempainillassa ja kerrottiin, että lapsilta ja nuorilta odotetaan saatavan jatkossa vuosittain uudet terveydenhoitajan tai lääkärin kirjoittamat allergiatodistukset, joilla dieettiruoka perustellaan.  Onhan aivan turha pitää esimerkiksi tomaattia tai paprikaa pois ruokavaliosta, jos lapsi onkin jo kasvanut yliherkkyydestään tai allergiastaan ohi.  Tämähän on aivan selvää, loogista ja ymmärrettävää.

Se sentään yllätti ja suorastaan imarteli, että ateriapalvelussa pitävät viisikymppistäkin vielä niin nuorena, että tähän ikään mennessä kertyneet ravintorajoitukset saattavat parantua ja poistua.  Kun tämä Nuori Mummo ei ollut toimittanut lääkärintodistusta 15.9. mennessä, niin lopahti työpaikkaruoan tulokin.  Kyselemättä ja yllättäen.

Virolaissyntyinen työpaikkalääkäri ei tohtinut tällätä todistukseen nimeään näkemättä asiaa paperilla.  Ja paperit eivät löytyneet vastikään uudelle omistajalle siirtyneen työterveyden arkistoista.  "Asiakkaan sanaan ei voi luottaa.  Niin - en minä sinua epäile, mutta on sellaisiakin, joihin ei voi luottaa."  Tämä lausunto puolestaan ei varsinaisesti lisännyt luottamustani lääkäriin.  Allekirjoitin toki lomakkeen, jolla papereitani saa kysellä sieltä, missä niitä jemmaillaan.  Maidoton, perunaton ja sappirajoituksilla ruokaileva ei onnistu ostamaan eväslounastaan kaupan einestiskiltä,  vaan ruoka on oikeasti valmistettava vartavasten.  Valmiissa einesruoissa tahtoo nimittäin tavan takaa olla joko maitoa tai perunaa, kiusauksissa jopa molempia!  Niinpä tässä uutta ja tuoretta lääkärin allekirjoittamaa todistusta odotellessa kokkailen itse lounaskeittoni.  

Tänään listalla oli anopin reseptillä ruotoliemestä alkaen keitelty kirkaslieminen lohikeitto, jossa porkkana korvaa perunan, ja sametinpehmeä kasvissose-kanakeitto - samoin makoisa porkkanainen versio.  Keittelinpä tuota anopin neuvomaa lohikeittoa vielä toisessa kattilassa perunaversiona, jotta puoliskollekin on lounaskeittoa kotona popsittavaksi.  Pakastan lounaskeittojani puolen litran pakastusrasioihin ja nappaan sitten pakastimesta matkaani vaihtelevasti lohi- tai kanakeittoa työpaikalla mikrossa lämmitettäväksi.   

Pakko myöntää, että kaipaan jo nyt ateriapalvelun dieettikokin aterioita.  Vaihtelua aterioissa on viiden viikon listalla  huomattavasti enemmän kuin tällä minun omatomilistallani.

Jokasyksyinen satoraportti

Arvaan jo, että ainakin toinen teistä lukijoistani odottaa malttamattomana jokasyksyistä satoraporttiani.  Tässäpä se tulee.

Keväällä istutusten aikaan oli pari muutakin kiirettä.  Ainakin muistelen, että kiirettä aiheutti torpan saaminen juhlakuntoon ja piharakennusten viimeistely samasta syystä. Olisiko töissäkin ollut jotain keväthutinaa.  Niinpä laitoin kasvihuoneen toimintaan vasta kesäkuun puolella, samoin kesäkurpitsat kompostipenkkiin.  Molemmat käynnistelin tänä vuonna ilman todellista ihmeainetta eli hevonkakkaa.  Montakaan tainta en ostanut, vaan kasvattelin kiitollisena ystävieni antamia tomaatin ja kesäkurpitsan poikasia sekä kasvihuonekurkkuja.  Perunansiemeniäkin sain pienen ämpärillisen.  Siitä olisi hyvinkin saanut perunaa yhteen kasvulaatikkoon, vaan olin saamaton ja perunat jäivät istuttamatta.

Kesähän oli siinä suhteessa loistava, että kesäkurpitsalle ei juuri tarvinnut vettä kantaa.  Ylhäältä raaskivat annostella sitä riittämiin jopa janoiselle kesäkurpitsalle.  Kasvihuoneeseen katon alle kannoin pari kannullista joka ilta.  Tästä kesästä opin sen, että silloin tällöin annostellut kanankakkarakeet eivät aja samaa asiaa kuin ehta hyvin palanut hevonkakka.  

Kesäkurpitsoita on toki saatu, mutta niissä on taas voiman puutteesta kielivät suipot päät, samaan tapaan kuin kesken puhalluksen olevassa ilmapallossa.  Voima ei ole riittänyt pullistamaan kasvia koko matkalta.  Tomaatteja on saatu, mutta niissäkin on mielestäni määrällistä eroa aiempiin vuosiin.  Sen sijaan on ollut erinomaisen hauskaa ihailla tomaatin monia muotoja. Ystävän  lahjoittamissa taimissa oli veikeä kääpiöpensastomaatti, jonka hedelmät olivat kuin marjoja, mutta niin täynnä makua kuin vain voivat.  Koko kasvin korkeus oli tuskin kahtakymmentä senttiä.  Amppelitomaatti puolestaan teki raidallisia luumutomaatin muotoisia tiikeritomaatteja.  Musta kirsikkatomaatti on ihana ja vahvan makuinen sellaisenaan suuhun nakattava vitamiinilisä ja pirteyden antaja.  Keltainen tomaatti on mehukas ja ihana kuin aurinko ainakin.  Perinteisiä punaisiakin on riittänyt voileivälle ja maistiaisiksi ystäville.

Kasvihuonekurkku oli jännittävä uutuus kasvihuoneessani.  Nyt on todistettu vääräksi väittämä, ettei kurkkua ja tomaattia voi kasvattaa samassa kasvihuoneessa.  Molemmista sain sentään satoa.  Kolme kurkun tainta jaksoivat puskea ainakin kahdeksan pitkää ja paksua kurkkua.  Jokainen kurkku oli kuin nuija.  Ensimmäinen kurkku oli tunnistanut hoitajansa malttamattomaksi ja oli piilottanut hedelmänsä kasvihuoneen ikkunan ja kasvulaatikon väliseen koloon.  Siellä sai kasvaa piilossa isoksi - ihan salaa ja huomaamatta.  Laatikon reuna tosin oli vaikuttanut kasvin muotoon.  Kurkku oli suorakulmainen kuin rakentajan suorakulmamitta ainakin.

Parhaiten olen taas onnistunut kukkapuolella.  Miljoonakelloni ovat kesän mittaan tehneet ainakin miljoona kellokukkaa ja kukoistavat amppeleissaan vieläkin.  Samettiruusuni pörhöttävät runsaina ruukuissa ja parvekelaatikoissa eivätkä hoksaa, että syksy on tulossa ja saisi jo alkaa lopetella.

Nyt kun alan pikkuisen uskoa itseeni kukkienhoitajana, päätin ottaa uuden haasteen ja koettaa  muutamien kukkien viemistä talven yli.  Netistä kaivettujen ohjeiden perusteella leikkelin pelargoneista ruskeat lehdet pois ja otin ne sisälle kuopuksen viileään huoneeseen talveksi.  Katsotaan onnistuuko tämä "talvettaminen".  Esikoisen ostamat äitienpäiväruusut sen sijaan pääsevät talvehtimaan työpaikkani kellariin.  Jännitetään onnistuuko pimeä ja viileä talvehtiminen siellä.

Nyt ryhdyn lukemaan Viherpiha-lehteä ja alan jo haaveilla uudesta kesästä ja kasvukaudesta.