Lepakoita ja lääkesukkia

Piltti (3v 9kk) on mahdottoman hauska tapaus. Hänen kanssaan puuhatessa ja saa joka kerta kerrottavaksi hauskan jutun.

Piltti ja Pirpana olivat meillä yökylässä. Olin varannut puuhaksemme piparileivontaa, sillä tiedän Piltin innokkaaksi leipuriksi. Keittiön saarekkeen äärelle sovimme puuhaamaan kaikki kolme. Minä kaulin taikinaa, Piltti paineli piparikuvioita muoteilla ja Pirpana (1v 2kk) keskittyi syöttötuolissa istuen maistelemaan kuvioiden väliin jäänyttä taikinaa.

Puuhailu oli aikamoisen hektistä, sillä kaulimisen ohessa piti tämän tuosta varmistaa, ettei Pirpana putoa syöttiksestä ja että Piltin muotti osuu koko alaltaan taikinalevylle, eikä muumipipari jää vahingossa vaikkapa ilman päätä. Pian Piltti hoksasi, että muotteja on muitakin ja niitä voi vaihtaa. Muumien lisäksi syntyi Suomi-pipareita, muutama possu ja paljon ”lepakoita”. Ihmettelin vähän, kun en muistanut minulla sellaista muottia olevankaan. ”Mummo hei, taas tuli lepakko!” hihkaisi Piltti ja ojensi minulle enkeli-piparin pellille laitettavaksi.

Päätin, että mummon on syytä jatkossa panostaa uskontokasvatukseen.

Viime viikolla piipahdin tyttären perheessä iltapäiväteellä. Piltti kysyi: ”Mummo, millä yskä loppuu?” En heti keksinyt vastausta, mutta tuokion perästä tulikin oman mummoni ohje mieleen ja kerroin Piltille, että yskä lähtee laittamalla jalkaan villasukat. Siinä samassa Keskimmäiseni kaivoi Piltille neulomani vihreät villasukat esille. Aivan heti ne eivät jalkaan menneet. Piltin piti tehdä se tyypillinen karkumatka olohuoneen peränurkkaan piiloon. Kohta ryhdyin tekemään lähtöä kotiin ja Piltti taisi luulla lähtöni johtuvan siitä, ettei hän laittanut sukkia jalkaansa. Yks kaks hän huusi: ”Haluan, haluan!” ja ojenteli sohvalla jalkojaan villasukkien pukemista varten. Kun lähdin kotiin, jäi Piltti sohvalle katselemaan tv:tä villasukat jalassa.

Seuraavana yönä Piltti oli herännyt ja huutanut äidilleen: ”Haluan lääkesukat jalkaan!” Mitkä tahansa sukat eivät olleet kelvanneet, vaan ne nimenomaiset mummon neulomat vihreät villasukat, jotka olivat saaneet uuden nimen ja arvonnousun; ”lääkesukat”.

Tämän joulun paketteihin käärin taas parin jos toisenkin noita hyvää tekeviä ja yskän parantavia lääkesukkia.

Synnytystalkoot

Poliitikot ovat rummuttaneet synnytystalkoiden tarvetta. Teinpä asiaa sivuten pienimuotoisen tutkimuksen syntyvän lapsen ja äidin huomioimisesta eri aikoina.

Laki äitiysavustuksesta oli säädetty jo vuonna 1937, mutta avustusta maksoivat alkuun kuntien huoltolautakunnat ja avustus tavoitti vain vähävaraisimmat äidit. Vasta vuodesta 1949 äitiysavustus on kuulunut kaikille äideille.

Minun vanhempani ovat syntyneet vuosina 1939 ja 1943, toinen saunassa ja toinen peräkamarissa. Kummankaan äiti saanut tuon ajan äitiysavustusta. Äidin ja vauvan huomioiminen oli sukulaisten ja naapureiden rotinamuistamisten varassa. Niitä tuli onneksi runsaasti huolimatta ankeista ajoista sodan kahta puolen. Karjalanpiirakoita ja pullaa sekä lämmintä vauvalle päälle pantavaksi tuotiin kumpaankin kotiin.

Lapsilisä on saatu Suomeen Pohjoismaisen mallin mukaan vuonna 1948.

Puolisko on syntynyt perheensä kuopuksena ja äidin ollessa jo aika iäkäs, vuonna 1962. Muut sisarukset olivat syntyneet kotisaunassa, mutta anopin iän ja sydänsairauden vuoksi puoliskon syntymä tapahtui sairaalassa. Koska Karjalan Pyhäjärven Sorsasaaresta oli hankala sairaalamatka, laittautui anoppi sukulaisiin Savonlinnaan jo hyvissä ajoin. Minä olen ollut melko viimeisiä Kiteen sairaalassa syntyneitä lapsia loppuvuodesta 1964. Sittemmin synnytykset keskitettiin suurempaan yksikköön, Joensuuhun. Meidän vanhemmillemme maksettiin siis lapsilisää.  Äitiyspakkaus oli jo olemassa, mutta aikamme pakkaus oli vielä aika surkea nykyiseen verrattuna. Äitini kertoi, että pakkauksessa oli ”sellstoffiksi” kutsuttua huokoista paperia, pesuvati ja aikuisten lakana. Ei vielä minkäänlaisia vaippojakaan.

Esikoisemme syntyi 1987 Joensuussa. Äitiyspakkaus sisälsi vaatteita, toppahaalarin, vesilämpömittarin, lorukirjan ja paljon muuta. Aika moni vauva nukkui ensimmäiset unensa pakkauksen pahvilaatikosta sisustetussa sängyssä. Pakkaukseen kuului laatikon pohjan kokoinen vaahtomuovipatja, joka vähän niin kuin vinkkasikin siihen suuntaan. Saimme lapsilisää ja olin oikeutettu äitiyslomaan. Äitiyspäiväraha oli toki opiskelijan olemattomista tuloista laskien mitättömän pieni, mutta kuitenkin.

Tyttäret syntyivät 1990- luvulla Porvoossa. Oltiin jo selvästi herätty huomaamaan, että jokainen syntyvä uusi suomalainen on juhlan arvoinen. Synnytyssaliin tuotiin tarjotin, jolla komeili pieni Suomen lippu, kuohujuomat ja kauniit voileivät ynnä kahvit molemmille vanhemmille.  Äitiyspakkaus oli värikoodattu ja se seuraili 1980-lukua tarkemmin muotivirtauksia.

Tyttären lapset ovat syntyneet vuosina 2014, 2016 ja 2017. Sairaalasta on annettu Piltin syntyessä Libero-vaippatehtaan hoitolaukku ja ilmaislippuja Merikeskus Vellamoon. Pirpana kävi vuosi sitten syntymässä Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa ja siellä kotikunta lahjoitti jokaiselle syntyvälle ison vaippapaketin.

Poitsun syntyessä syyskuussa tulevaisuuden toivoksi tähän satavuotiaaseen Suomeen, olivat lahjukset ennennäkemättömät. Villasukat, mallia Suomi 100, saatiin omaksi jo sairaalasta. Sieltä annettiin myös kestokassillinen tuotenäytteitä ja lahjakortteja. Lahjakorteilla saa lunastaa kaksi ilmaista katselukuukautta maksukanavalle ja saa käydä Vellamossa maksutta. Lahjakortteja oli myös lastentarvikeliikkeeseen ja kirjakauppaan. Loviisan kaupunki antoi vauvalahjanaan suloisen kierrätyskankaista ommellun vauvanutun ja Martat olivat neuloneet kauniin siniset ”junasukat”. Äitiyspakkaus, lapsilisä, äitiysloma, isyysvapaa ja alle kolmivuotiaan kotihoidon mahdollistava kotohoidon tuki ovat jo itsestäänselvyyksiä.

Hyvä Suomi!

Marraskuun iloja

Meille jouluihmisille marraskuu on ihan parasta aikaa!

Illat ovat kellojen siirtämisellä kikkailusta huolimatta pimeitä. Sisälle on mukava sytytellä tuikku jos toinenkin. Säät ovat viileitä, toisin päivin jopa kylmiä, joten takkatulet sopii sytyttää nekin joka ilta. Kynttilät ja takkalämpö virittävät joulun odotukseen.

Nyt saa jo vähitellen alkaa viritellä valoja - jos nyt ei jouluvaloja, niin kaamosvaloja ainakin - sanokoot muut mitä hyvänsä. Siinä samalla, kun pihalta kootaan pois viimeiset kesäasiat, voi kiinnittää yhden valoketjun sinne ja toisen tänne. Aivan hyvin voi laittaa lednauhan sykkyrälle kynttilälyhtyyn ja säätää sen syttymään jo töistä kotiin palaavan iloksi.  Samoin voi joulua ottaa esille sisälläkin. Lamppu, kynttilä ja valokartio kerrallaan. Vähitellen, jokaisesta esille otetusta erikseen ja yksitellen nauttien. Missään ei ole sanottu, että joulu pitää kaivaa yläkomerosta esiin vasta aatonaattona ja kertarysäyksellä.  

Nyt on juuri paras aika käydä kokoamaan lastenlasten joulukalentereita. Entinen kalenteri on varmasti jo aikansa elänyt, joten nyt saa askarrella uudet tasku- tai laatikkosysteemit, jonne sitten voi haalia pieniä ihania joulunodotusjuttuja. Kaapin perillä onkin jo kauniita tarroja ja hiuspampuloita tyttösten kalenteriaarteiksi. Jokunen minisuklaakin saattaa säästyä kalenterin täyttämiseen saakka, vaikka vielä se sulaa suklaa mummonkin suussa. Tänä vuonna tavaroilla täytettäviä kalentereita pitää olla kaksi identtistä. Piltille ja Pirpanalle. Pienen pieni, pariviikkoinen Poitsu ei vielä karkkia saa, eikä tarroista ymmärrä. Poitsun kalenteriksi kelpaa varmasti 24 purkkia Tuttelia. Semmoisen kalenterin sai Pirpanakin vuosi sitten, joten samalla konseptilla mennään siltäkin osin.

Jouluihminen ilahtuu siitäkin, että voi avata lahjakomeron oven ja tehdä inventaariota vuoden aikana hankituista lahjatavaroista. Tammialesta kymmenen kuukautta sitten hankitut lahjatavarat yllättivät iloisesti - olivat melkein päässeet unohtumaan.  Nyt vihdoin voi alkaa jo pohtia, mitä niistä kenellekin käärisi. Samalla saa tarkistettua, kenen lahjaan tarvitaan vielä hankkia lisuketta.

Lisukkeiden hankkimisen nimissä saa jouluihminen nyt marraskuussa surffata  jo hyvillä mielin  postimyyntifirmojen sivuilla hakemassa mieleisiään lahjatavaroita. Lahjat ehtivät varmasti tulla perille ajoissa, eikä tarvitse jouluaattona turvautua lahjakorttiin, johon joutuisi kirjoittamaan: ”olen hankkinut sinulle...”

Marraskuussa jouluihminen voi viettää iltakaudet sohvan nurkassa ja neuloa niskajumin uhallakin villasukan toisensa perään. Sukkiin sitoutuu monta lämmintä ajatusta sukkien saajalle. Sohvan nurkassa voi viettää aikaa myös selaillen joulun ajan reseptejä. Nyt on aika suunnitella tarjottavat. Jotain voi jo pikkuhiljaa tehdäkin. Ainakin koe- ja maistiaiseriä.

Tervetuloa marraskuu ja jouluun valmistautumisen aika!

Muistimietteitä

Olen päivittäin oppimisen asioiden kanssa tekemisissä. Niinpä tulen pähkäilleeksi milloin minkin oppimiseen vaikuttavan osa-alueen toimintaa vielä ilta-aikaankin. Lähimmät esimerkit löydän tietysti itsestäni, enkä aina tiedä voikohan kaikkea yleistää - tokko muiden muistitoiminnot lienevät samanlaisia.

Olen kuullut ihmisten hallitsevan erilaisia muistitekniikoita. Joku muistaa asioita kuvina ja sanoo omaavansa näkömuistin. Sellainen ihminen pystyy omaksumaan esimerkiksi taulukoitten antamaa informaatiota varmasti muita paremmin. Mutta miten kovasti se koetilanteessa harmittaakaan, jos muistaa aukeaman, jolla asiasta puhuttiin ja osaa vielä kertoa, että se oli siinä sivun puolenvälin alapuolella, mutta kuva ei vain tarkennu, niin että saisi selkoa muistettavasta. Jonkun muistiin asiat tallentuvat tekemisen kautta. He saattavat piirtää asian kuviksi tai rakentaa pienoismalliksi. Joku saattaa rauhoittaa kädet neulomaan ja kyetä sitten keskittymään paremmin kuuntelemaan opetusta taikka luentoa. Joku sijoittaa muistettavia asioita kaupungin kartalle ja kulkee mielessään kaupungin katuja muistaen asiat etenemisjärjestyksessä.

Jotain tuon tapaista käytämme lasten kanssa, kun leikimme ”läksin retkelle” -leikkiä muistia jumpatessamme. Siinä ensimmäinen leikkijä sanoo vaikkapa: ”Läksin retkelle ja otin mukaan repun.” Toinen leikkijä toistaa alun ja lisää oman mukaan otettavan, kolmas toistaa molemmat ja lisää taas omansa. Kun leikkijät kiinnittävät katseensa vuorollaan jokaiseen leikkijään ja toistavat sen, mitä juuri tämä leikkijä oli lisännyt, muisti tuntuu toimivan melkein loputtomiin.  

Aikoinaan työn kuvaani kuului kiertää sen seitsemällä koululla. Olipa siinäkin muisti kovilla. Eri kylien ”Villet” ja ”Jessikat” meinasivat sekoittua keskenään. Mielessäni mietin, että pään pitää olla kuin lipasto. Lipastossa oli oma laatikko jokaiselle kyläkoululle. Avasin sieltä sitten aina sen koulun laatikon, millä kulloinkin olin. Muistin sen koulun oppilaat ja unohdin muut.  Muistilipasto toimikin aika hyvin niin kauan, kunnes keksittiin kännykät. Kännykällä perään soittava toisen koulun kollega aiheutti luonnollisesti sen, että lipastosta pitikin olla yhtä aikaa auki kaksi laatikkoa. Heti oli ”selain” vaikeuksissa.

Tietokonetermistö sopiikin aika hyvin kuvaamaan muistia. Ihminen kykenee kuulemma tallentamaan muistiin aika lailla rajattomasti tavaraa. Käytämme muistikapasiteetistamme vain osaa. Ongelmat ovat nimenomaan muistiin järjestämisessä ja hakemisessa. Mistä sitä kiireessä muistaa, mihin yhteyteen jonkin asian on tallentanut, tai millä hakusanalla puuttuvaa tietoa kannattaisi lähteä etsimään. ”Hakukone” taikka ”selain” saattaa joutua tekemään aika paljon turhaa työtä hakiessa vaikkapa jotain kaivattua nimeä, jos ei ole tiedossa sitä asiayhteyttä, johon nimi kuuluisi. Saatanhan miettiä jonkun hyvänpäivän tutun nimeä kauppareissulla hyvän tovin -  tuloksetta. Sitten kun hoksaan, mistä yhteydestä ihminen on tuttu, tulee nimikin perässä.

Aika usein muisti onneksi vielä toimii suht koht kelvollisesti. Vain joskus perjantaina uuvuttavan työviikon jälkeen tuntuu siltä, että muisti on yhtä sekaisin kuin villalankakoppani.