Vaihteeksi varautumisasiaa

 

 

Varautumisesta on puhuttu viime vuosina paljonkin ja vähän toisessa tarkoituksessa. Minä varaudun ja varustaudun nyt polvileikkaukseen ja jouluun. Äkkiseltään ne kuulostavat aivan eri asioilta, mutta varautumisen näkökulmasta ne ovatkin yllättävän yhteneväiset jutut.

Sairastupa pitää siivota ennen leikkausta huolella, etteivät hämähäkinseitit häiritse toipilaana pötkötellessä. Muistan meinaan yhden keuhkokuumeen, jolloin olohuoneen katon nokisuus vaivasi minua sohvalla maatessa kovasti, mutta voimia siivoukseen ei kerta kaikkiaan ollut. Tänä vuonna saa varmaan tuo sairastupasiivous palvella myös joulusiivouksena.

Uuden titaanipolven kanssa ei Rapakiven mummosta liene heti myöskään kauppakierroksille. Siksipä kuivaruokakaappi on täytetty täyteen ja varattu jo jauhoja, sokeria ja taateleita joululeivontaa ajatellen. Pakastimet on samoin lastattu kantta myöten. Hätätilassa joulukin selvitään, sillä karjalanpiirakoita raakapakasteena ja kirjolohta kokonaisena ja fileerattuna löytyy riittävästi. Varmasti puutteita kumminkin on, mutta korona-aikana trimmatut kauppojen ennakkotilaussysteemit palvelevat.

Joululahjat on luonnollisesti hankittu. Tai no, muutama lahjakortti puuttuu vielä, mutta hankintapaikat ovat tiedossa ja valmiiksi mietittynä. Paketoinnin voi varmasti toipilaskin hoitaa pöydän ääressä istuen. Ja pakettipuuhat - jos mitkä - ovat mukavaa ajanvietettä.

Ajan kulumisesta pitkän sairausloman aikana on kyllä totuuden nimessä jonkinmoinen huoli. Koska kädet ovat varmasti toimintakuntoiset, vinkkasin työkavereille, että voin polven kuntouttamisen lomassa neuloa sukkia tarvitseville. Ainahan tietysti voi ottaa jonkun maksukanavan ja tuijottaa telkkaria, mutta kädet on työllistettävä silloinkin. Ruutu plussalta voin leikkauksen jälkeen katsella muutaman kauden suosikkisarjaani Sykettä. Eiköhän sieltä tule joululeffojakin.

Kävin kampaajalla. Se tuo mielenvirkeyttä, joka puolestaan edistää paranemisprosessia. Hankin kotikäyttöön joulunpunaiset kumipohjaiset huopatöppöset, sillä ne eivät luista laminaatilla samalla lailla kuin villasukat. Liukastumistakin lienee hyvä vältellä, ettei tule enempää vahinkoa.

Sanovat, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Terveisiä siis täältä sairausloman ja joulun puolivälistä!

 

 

Seikkailu muutamassa Motenet-liikkeessä

 

 

Kesällä päätimme ostaa mökkikaivoon pumpun. Piti ostaa vallan porakaivopumppu, sillä nostokorkeutta piti saada reilut 20 metriä. Pumppu ostettiin Savonlinnan Motonetista, joka Kesälahdelta katsottuna oli lähin ostopaikka.

 

Pumppu pelasi reilun viikon ja sitten ei inahtanutkaan. Pyysimme tutun sähkömiehen tarkistamaan, että kaivolle tulee riittävästi virtaa. Virtaa tuli riittämiin ja pumpussa oli vika asiantuntijankin mukaan. Lähdimme palauttamaan pumppua Savonlinnaan luottaen, että saamme tilalle samanlaisen.

 

Pumppu oli kuitenkin niin kallis, ettei uutta annettu suit sait suoraan, vaan kirjattiin asia ja vaatimukset reklamaatiolomakkeelle ja laite meni reklamaatiotiimin tarkistettavaksi. Useamman viikon kuluttua soittelin perään ja sain tiedon, että vialliseksi oli pumppu havaittu sielläkin ja saamme odotella viestiä uuden hakemisesta. Sovimme, että uusi pumppu haetaan Kotkan liikkeestä, joka osuu paremmin mökkimatkan varrelle. Ylimääräisestä Savonlinnan reissusta luvattiin hyvittää asiakastililleni 30,10 €.

 

Pari kuukautta myöhemmin olin keksinyt joululahjahankinnan, jonka oston yhteydessä käyttäisin tuon hyvityksen, vaan eipä sitä asiakastililtäni löytynytkään. Ei, vaikka info-tiskillä asiaa ihmettelemässä oli enimmillään viisi henkeä. Koin tulleeni nolatuksi, kun jouduin seisomaan ostosten odottaessa kassalla – näyttihän se aivan siltä, kuin ei mummolla olisi ollut pelimerkkejä ostokseensa. Sillä reissulla hyvitystä ei löydetty ja maksoin joululahjahankintani kokonaan lompakostani.

 

Muutaman viikon päästä sain taas tekstarin, jossa kerrottiin, että hyvitys löytyy nyt asiakastililtäni ”uudessa kassajärjestelmässä”.  Sen verran taisin antaa käämin käryämisen näkyä Kotkan liikkeessä, että ajattelin hyödyntää hyvityksen mökkireissulla Lappeenrannan kohdalla. Vaan eihän se onnistunut, kun heillä on vielä vanha kassajärjestelmä ja uusi vasta tuloillaan. Höyläsin tuulilasinpyyhkimet ja ajovalopolttimot pankkikortilta.

 

Kotkaan tullessa keksittiin, että jospa kuitenkin keräisi itsensä ja hakisi polttoainesuodatinta ja moottoriöljyä  Kotkasta. Infopisteen kassalla oli uusi systeemi ja tällä kolmannella kerralla onnistui!

 

Monta ostosreissua eto summan takia!

Kesän ensimmäiset ja viimeiset mökkiviikonloput

 

 

Minä sitten pidän kesän ensimmäisistä ja viimeisistä mökkiviikonlopuista! Ne ovat niitä, jolloin työtä ei ole niin paljon, vaan saadaan keskittyä olennaiseen ja olemiseen - luultavasti siihen mökkeilyyn.

 

Kevään ensimmäisillä mökkireissuilla meillä tyypillisesti istuskellaan prinsessakuistilla päiväkaffella ja iltateellä suunnittelemassa kesän puuhia ja projekteja. Ihmetellään, miten meitä potkaisikaan onni, kun saimme hankittua tämän pikkuisen ja vaatimattoman lammenrantapaikan ihan ikiomaksi. Syksyn viimeisillä reissuilla puolestaan nautiskelemme leivinuunin lämmityspuuhista ja uunin luovuttamasta lämmöstä. Illan myöhällä, sitten kun hiilet on vedetty, laitetaan karjalanpaisti uuniin kypsymään. Aamulla saadaan herätä leivinuunin takaa kammarista hyvin levänneinä ja tyytyväisinä muhevaan paistin tuoksuun - todeten että kaikki on hyvin, kun lounaskin on jo valmiina. Päivän aloitamme pannukahvilla taikka teekupposella ja ”mökkileivällä”.

 

Kesäthän mökillä kuluvat - näin meidän viiden vuoden kokemuksella – tiukassa työnteossa. Nyt en puhu klapikoneen klipsutuksesta, joka on minun mielipuuhaani ja jokakesäistä käsityötä. Kuluneena kesänä mökille valmistui kesäkeittiö ynnä puukatos, uusi laituri kera irrotettavan lautan sekä upouusi vierasmaja/ etätyötila elikkäs pikkuruinen hirsimökki. Aivan ei kesä kaikkeen riittänyt, joten syksystä on haettu hyviä sateettomia ja tuulettomia työpäiviä, mutta nytpä on hirsituvassakin katto päällä ja harjakaiset pidetty. Ikkunat pitäisi vielä saada paikoilleen, jotteivät talvimyrskyt täyttäisi tupaa lumella. Ja saadaanhan ne, sillä keskieuroopalaiset ikkunat ovat jo kumminkin Suomessa.

 

Harjakaiset olivatkin asia, johon piti ihan perehtyä. Ne ovat "talonrakennuksen perinteeseen kuuluva juhlatilaisuus, joka perinteisesti pidetään rakennuksen vesikattotöiden valmistuttua, kun rakennus on saatu suojatuksi sateelta. Harjannostajaiset järjestää tilaaja, joka kutsuu tilaisuuteen kaikki hankkeeseen osallistuneet, muun muassa rakennustyöväen ja suunnittelijat."

 

Juhlat ajattivat kahden kirkonkylän kautta, toisen kylän keskustasta löytyi juomatarjoilu, mökkikunnan keskustasta taatusti tuorein kalatarjonta.

 

Parin vuoden projekti

 

 

Oikeasti kaikki sai alkunsa kuusi vuotta sitten työpaikan tyhy-retkellä. Oltiin seinäkiipeilemässä ja olin innoissani kuin pieni apina, sillä laji tuntui omalta. Halusin näyttää kaikille, että minä pystyn boulderoimaan. Kehuskelin, että käsissäni ja jaloissani on lihasta; ”Kaikki ei ole vain läskiä!” Kilpailuviettini heräsi. Viimeiseksi lähdin vaikealle reitille, koska työkaverikin oli siihen pystynyt. Putosin patjalle kipeästi oikean jalan taittuessa alle. Työterveydessä valittelin seuraavana päivänä nilkkaa, sillä siellä kipu silloin tuntui. Jotain rikkoutui myös polvesta, sillä vuosia myöhemmin otetuissa polven magneettikuvissa näkyy ”traumaperäinen vaurio”. Tästä putoamisesta käynnistyi polven kuluminen.

 

Kaksi vuotta sitten jouluna selitin jouluvieraillemme, miten kiertyessä kovin kivulias polveni tuntuu toimivan ”ratasvälitteisesti”, vaikka tiedän, että siellä pitäisi olla aivan toisenmoinen rakenne. En osannut yhdistää asiaa seinäkiipeilyonnettomuuteen, pikemminkin mietin vaivaa pehmytkudosreuman kautta. Insinöörimies muisti jonkun tuttavansa polvivaivat ja kehotti hakeutumaan tutkimuksiin. Minä rohkaistuin lähtemään asiani kanssa liikkeelle.

 

Työterveydestä ohjattiin ensin röntgeniin Kotkaan,  sitten magneettitutkimuksiin Keravalle ja viimein ortopedille. Tähän kierrokseen tärvääntyi vuosi. Toinen vuosi kului sitten tekonivelleikkausjonossa. Jonossa ollessa piti tuhota jokunen kilo, jotta pääsisin sovittuun BMI-rajaan.

 

Lokakuun alussa sairaalasta soitettiin ja tarkastettiin kilokampanjan toteutumaa. Rehtinä ihmisenä tunnustin, että vähän kesken on vielä. Sain aneltua itselleni muutaman viikon armonaikaa ja lupasin tehdä kunnon loppuspurtin, sillä koko ikäni laihdutuskuureja testailleena konstit pitäisi kyllä olla tiedossa.

 

Sitten koitti se maanantai, jolloin sain soittaa jonohoitajalle ja kertoa, että tavoitteessa ollaan ja leikkausajan saa antaa! Niinpä alkoi vihdoin tuntua, että asiasta tulee totta ja polvi saa ”uudet sisuskalut” vielä ennen joulua.

 

Saamme tänä vuonna samat jouluvieraat kuin kaksi vuotta sitten. Pääsenkin kiittämään heitä tutkimuksiin patistamisesta. Polvessa oli oikeasti vikaa ja jouluna minulla on jo uusi titaaninivel.

Pelastakaa sotamies Antti Kuronen

 

Silloin vuoden 2022 hiihtolomalla, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, seurasimme sodan alkupäiviä lähes suorana lähetyksenä Alfa-tv:n kautta. Alfalla lähetettiin sotilaiden kuvaamia videoita suoraan taistelutantereilta. Asioiden taustoittamistyötä alfalaiset tekivät suurella ja lämpimällä sydämellä. Toimitusjohtaja Hannu Haukka oli itse tämän tuosta tapahtumapaikoilla raportoimassa ja apua viemässä. Kun Alfa-tv loppui, se tuntui suurelta menetykseltä.

 

Pian luottotoimittajaksemme valikoitui YLE:n Antti Kuronen. Hän on ollut luotettava toimittaja katastrofikentillä jo ennen Ukrainan sotaa. Hän on tehnyt raportteja Lähi-Idästä, esimerkiksi Syyrian al-Holin pakolaisleiriltä, kertonut Euroopan pakolaiskriisistä ja tehnyt dokumentteja kovista aiheista. Nyt hän tuntuu reissanneen reilun puolitoista vuotta Ukrainaa ristiin rastiin. Raporttien myötä Ukrainan kartta ja kaupungit alkavat hahmottua meillekin.

 

Antti on aina tapahtumien äärellä ja hänellä on faktat hallussa. Luottamusta lisää se, että Kuronen antaa liikutuksen kuulua äänessään. Eiväthän sodan kauhut jätä kylmäksi edes kokenutta kirjeenvaihtajaa. Uutisjuttujen autenttisuutta lisää toimittajan kaikinpuolinen aitous. Antti saattaa kuvissa olla suojakypärä kallellaan toisella poskella ja Press-turvaliivi vinossa. Kukapa häntä siellä puvustaisi ja lavastaisi! Samalla hän voi viittilöidä mikrofonikädellä takaviistoon kohdetta esitellen. Ihan voi hyvällä syyllä tituleerata Antti Kurosta sotamieheksi, sillä niin läheltä tapahtumien keskipistettä hän ansiokkaat uutispätkänsä toimittaa.

 

Nyt olen huolissani Antti Kurosen – tai ”KurosAntin” niin kuin Itä-Suomessa sanottaisiin – jaksamisesta. Hänet on lähetetty taas uuteen pahaan paikkaan, nimittäin laatimaan raportteja Israelin ja Hamasin kahakoista. Eihän kenenkään pää voi kestää määräänsä enempää sotaa; haavoittuneiden ja kaatuneiden näkemistä, pelkoa, pommisuojaan juoksentelua, ynnä muuta kamalaa, mitä toimittajakin väistämättä joutuu reissuillaan kokemaan.

 

Kyllä nyt lienee aika laatia nettiadressi otsikolla "Pelastakaa sotamies Kuronen"  ja vaatia Antille kunnon kotilomaa. Ainakin nyt sen verran, että ehtii pelko hävitä äänestä ja katseesta.