Asiakkaan markkinat

 

 

Meillä vallitsevat asiakkaan markkinat – monessakin mielessä. Parhaimmillaan asiakkaalla on tarve ja yrittäjällä siihen palvelu taikka ratkaisu. Silloin homma sujuu kuin hyvin harjoiteltu tanssi. Aina näin ei kuitenkaan ole. Toisinaan asiakas kokee saaneensa huonoa palvelua ja äänestää jaloillaan, eikä tule samaan paikkaan toiste. Siihen asiakkaalla on oikeus, vaikkei asiakas mielestäni todellakaan ole ”aina oikeassa”.

 

Ajelin eräänä helteisenä päivänä kärry perässä mökiltä kotia kohti. Tunnettu ja tunnustettu tosiasia on se, etten osaa peruuttaa kärryn kanssa ja joudun valikoimaan pysähdyspaikat sitä mukaa, että voin ajaa yhdestä liittymästä sisään ja toisesta ulos. Etelään päin ajaessa sellaiset pysähdyspaikat ovat todella harvassa ja siksi olin varautunut reissuun patonginpätkällä ja limpparitölkillä. Pääsinkin niiden turvin Pyhtäälle kaksoiskahviloille asti. Ilahduin hyvistä parkkipaikoista ja päätin pysähtyä ruokailemaan, vaikkei kotiin enää pitkästi olisikaan.

 

Tovin odottamisen jälkeen ilmestyi tiskille asiakaspalvelija käsiään kuivaillen. Tilasin juustohampurilaisen, josta seinällä oli houkutteleva kuva. Hautova ukkosta enteilevä ilmanalako lie kiusannut ravintolatyöntekijää, sillä nopeasti kävi selväksi, ettei nyt ollut hyvä hetki tilailla mitään. ”Jos sinä odottaa puoli tuntia, sitten saa. Minulla kiire, kiire, kiire!” Varmemmaksi vakuudeksi hän viittoi moneen suuntaan kiireitään esitellen. En tietenkään halunnut olla vaivaksi ja lähdin jatkamaan matkaa.

 

Saman päivän iltana minulle oli tulossa ostaja autolle, joka oli tehnyt tenän ja viettänyt korjaamon pihalla jo reilun kuukauden korjauksen kustannusarvion tekemisen jälkeen. Ostaja tuli trailerin kanssa pitkästä matkasta. Meillä oli meneillään normaali kaupankäynti; ostaja potkiskeli renkaita ja minä odotin päätöstä.  Tulipa siihen sitten tämän monikansallisen korjaamon mekaanikko ja alkoi moittia auton tilannetta. Ei ymmärtänyt, vaikka koetin silmilläni sähköttää, ettei hänen kommenttejaan kaivata. Ostaja sai ihan pyytämättä mekaanikolta apua hinnan alas tinkimiseen. Mitään syytä moiseen ei ollut, sillä vian tutkimisen lasku oli maksettu jo aikaa sitten. Osaan tehdä johtopäätökset ja kierrän paikan jatkossa kaukaa.

Kaksi matkaa

Olen tässä alkukesän aikana tehnyt kaksi aivan huimaa matkaa. Molemmat elävästi kirjoitetun kirjan kautta. 

 

Ensimmäinen matkani oli aikamoinen Euroopan kierros otsikolla “Kohti vihreää laaksoa”.  Tälle matkalle lähdin tuttavan antaman suosituksen perusteella, enkä olisi mistään hinnasta halunnutkaan jäädä vaille tätä vaiherikasta kokemusta. Kirja kertoo tositarinan Martellien perheen pakomatkasta. He lähtivät Ukrainasta vuonna 1944 pakoon Stalinin joukkoja. Pakomatkallaan he saivat suojaa toiselta pahalta, eli Hitlerin joukoilta. Äidin lasten viihdykkeeksi kertoma unelma matkan päämäärästä, vihreästä laaksosta, piti koko perheen toiveikkaana ja esti kurjimpinakin päivinä mielen vaipumasta täydelliseen synkkyyteen.  
 

Kirjaa lukiessa oli pakko pitää taukoja ja haukkoa henkeä - ihmetellä, miten julmasti historia toistaa itseään. Taas, vajaa 90 vuotta myöhemmin, ovat ukrainalaiset pakosalla ja hakeutumassa kohti pientä toivon kipinää ja uuden elämän aloittamisen mahdollisuuksia. Eikö menneistä voitaisi oppia ja jättää hulluudet tekemättä ja älyttömät sodat sotimatta!? 

 

Toisen matkani tein Australiaan. “Matildan viimeinen valssi” osui käteeni mökkipaikkakunnan kirpparilta. Alkukesän helteisinä iltaöinä sain eläytyä kuumaan ja kuivaan Australiaan ja sikäläisen lammastilan elämään. Australia on aina jollain tavoin kiehtonut ja tämä kirja oli kirjoitettu niin elävästi, että vaikka siinä liikuttiin ajallisesti liki 80 vuoden aikajänteellä, ei millekään vuosikymmenelle tarinanseuraajana sijoittuminen ollut vaikeaa.  
 

Tarina oli niin mukaansatempaava, että iltaa ja lukemisen hetkeä odotteli malttamattomana ja pohti päivällä muuta puuhatessaankin Matildan tarinan jatkoa. Pienenä sivujuonteena kuvattiin Australian alkuperäiskansan Aboriginaalien ajatusmaailmaa, uskomuksia ja tapoja. Erityisesti viehätti kuvaus siitä, miten he miettivät maailman synnyn tapahtuneen - “isähenki ja aurinkojumalatar” loivat kaiken yhteistyössä ja neuvotellen. Kuvaus oli jälleen oma muunnelmansa Raamatun luomiskertomuksesta tai muinaissuomalaisten sotkan muna –ajatuksesta. 

 

Mikään ei voita paperikirjan lukemisen nautintoa. Tahdin voi valita itse, lukea samat rivit vaikka moneen kertaan, jos niin tahtoo. Kirjastot mahdollistavat meille kaikille tämän matkustustavan! 

Parasta mökkeilyssä on luova hupsuttelu

 

Alkuun siis varoituksen sanat: jos taajaan toistuva mökkiteema ei innosta, hyppää yli, tämä on taas ihan sitä “ihteänsä” elikkä mökkeilyä suomalaisessa metsämaisemassa. 

Meillä on linjattu niin, että mökillä on monen jämäerän loppusijoituspaikka. Ei vain kotona tarpeettomiksi jääneiden astioiden ja huonekalujen, vaan myös erilaisten rakennustarvike-erien. Siitä syystä tontille on kertynyt esimerkiksi leca-harkkoja, aitatolppia, polyuretaanilevyjä ja monenmoisia putkia. Kaikille niille on puoliskon visioissa paikka, vaikka ne minun silmissäni näyttävät olevan pelkkää “törkyä”.  Puoliskon monet jämäerät ovat isoja ja näkyviä ja siksi ne rumentavat maisemaa, sillä varastohallia tai edes latoa niiden suojaksi ei ole. Olen kuitenkin toiveikas, että vielä koittaa se päivä, jolloin kaikki jämäerät on nivottu kiinni yhdeksi kauniiksi paketiksi ja maisema siistiytyy.  Tänään jo käynnistyykin polttopuuvaraston ja tiskipaikan rakentaminen kierrätysmateriaalista saunan takaseinustalle. 

Minun jämäeräni ovat hillitympiä ja paremmin piiloteltavia. Kerron kahdesta aarteestani. Tontilta purettiin alkajaisiksi sauna, johon oli jemmattu uudemman saunan tekemisestä jääneet panelinpätkät. Hirmun hyvää ja kaunista panelia - jopa minä ymmärsin sen. Kannoin siis panelit turvaan mökkitalon avovintille, etteivät ne joutuisi kuormalavalle. Siellähän ovat olleet hyvässä tallessa arvoistaan sijoituspaikkaa odottelemassa nyt jo täydet viisi vuotta. Samalla avovintillä on talon mukana - vähän kuin myötäjäisinä - saamani räsymattokasa. Ei minulla niillekään ollut heti käyttöä tiedossa, mutta sen verran olen minäkin mattoja kutonut, että arvon ymmärsin.  Heti ensimmäisenä kesänä mattoja ruuvattiinkin lahoihin rappuihin turvallisinta kulkupaikkaa osoittamaan. Tänä kesänä mattoja tarvittiin taas. Nyt niistä viriteltiin lastenlasten tullessa mökille turvallinen vessapolku - tuvalta sepelipihan poikki puuceelle. Edellisen reissun naarmut  
polvissa olivat vielä tuoreessa muistissa ja niiltä haluttiin nyt välttyä. 

Minusta mökkeilyssä ehdottomasti parasta onkin luova hupsuttelu, kun kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa, vaan aikuisetkin uskaltautuvat ajattelemaan luovasti ja leikkisästi. 

Kommunikaation asteet

 

 

Monesti olemme puoliskon kanssa seuranneet huoltoasemille ja kahvipaikkoihin pöydän ääreen kertyneitä pappaporukoita. Sellaisia kolmen – kuuden ikämiehen ryhmiä. Selvästi näkee, että kokoonpano ei ole koolla ensi kertaa eikä sattumalta, vaan kokoontuu yhteiselle lounaalle vähintään viikoittain. Näissä porukoissa päivitetään ja päivitellään ajankohtaiset kuulumiset sekä parannetaan maailmaa. Ihmetellään Ukrainan padon räjäytykset ja sen vaikutukset taikka paikallisemmat puheenaiheet. Kuvittelemme, että moni saattaa olla yksineläjä ja lounas päivän tärkein ateria, ja jorinointi se ainoa kerta päivässä, jolloin saa jutella ihmisille eikä kissalle tai koiralle. Jokainen lähtee varmasti turinatuokiosta kotiinpäin maailmanmenosta viisastuneena ja mieli jakamisesta keventyneenä. Erinomaisen tärkeä sosiaalinen tapahtuma, sen ymmärtää sivullinenkin ja kuuntelee rupattelua uteliaana ja vähän kateellisena. Ajattelen, että kylläpä vain pitää pitää huoli, että omaa itsekin vielä jatkossakin tuommoisia naamakkain jakamisen porukoita.

 

Korona-aika on tuonut meille toisenkin tavan olla yhteyksissä kasvokkain. Teamsit, Zoomit ja muut etäkokoussovellukset ovat tulleet tutuiksi kaikille ja niitä osataan ja uskalletaan hyödyntää kekseliäästi. Mekin olemme tavanneet kauempana asuvaa tytärtä Teamsissä milloin jouluglögin, milloin äitienpäiväaterian merkeissä. Aivan tuntuu kuin pöydän toisella laidalla herkuteltaisiin tortilloilla ja toisella puolen lohella. Ihan kummasti se helpottaa ikävää ja on aivan muuta kuin pelkkä äänipuhelu. Tuntuu melkein fyysiseltä tapaamiselta, vaikkei halaamaan ylläkään.  Samalla tietysti säästää paljon dieseliä ja ajoaikaa ja sekin on tänä tiedostamisen aikana tärkeää.

 

Sitten on tämä kommunikaation korkein aste, elikkäs telepatia. Siihen vaaditaan nähtävästi liki 40 vuoden yhteiselo, mutta sitten sujuukin vuorovaikutus ilman puhetta taikka muistilappuja. Ihan tavan takaa käy niin, että minä vasta ajattelen jotain meillä meneillään olevaa hommaa ja puolisko alkaa puhua siitä ääneen kuin vastaten kysymykseen, jota en ole vielä edes ääneen esittänyt. Minä mietin, mitähän kuuluu mökin rantarakenneasiaan ja puolisko alkaa kertoa saaneensa hyvän tarjouksen laiturin puutavarasta.

Vaarilla on saari tai ukilla lammenrantapaikka

 

 

Jo aikaan ennen kirjoitustaidon syntymistä on ihmisiä opetettu kertomuksilla ja vertauksilla. Sillä perinteellä jatkamme yhä ja aina vaan. Aapisen opettavaiset ja tärkeisiin keskusteluteemoihin ohjaavat tarinat viehättävät ja houkuttelevat lukemisen maailmaan joka vuosi uuden ikäluokan. Iltasadut ovat tavan takaa opettavaisia ja äskettäin hoksasin, että niin ovat monet laulutkin!

 

Tuon hoksasin Vaarin saaren sanojen kautta. Lapsenlapset hehkuttivat vaatimatonta Datša-paikkaamme tyyliin ”ihan paras mökki”. Sinne he ovat ankkuroineet mielessään kaikki Karjala-alkuiset asiat kuten karjalanpiirakat, karjalanpaistin, karjalanmuikut ja karjalanmansikat. Kaksi viimeistäkin ehdottomasti yhdyssanoina.

 

Vaarilla on saari, se oma saari on.

Vaarilla on saari, se oma saari on.

Ai ai vaaria, kaikilla ei ole saaria,

mutta meidän vaarilla oma saari on.

 

 

Vaarin saaressa kasvaa suuri honkapuu.

Muissa saarissa muita, vaan ei honkapuita,

mutta vaarin saaressa kasvaa honkapuu.

 

Todellakin!  Muissa saarissa on jotain muita puita, mutta vaarin saaressa komea mänty, josta on lupa olla ylpeä. Ihan yhtä hyvin voi olla onnellinen vaikka vaahterasta, lammenrantamökin mansikanpunaisesta leikkimökistä tai mökin kauniilla kaiteella somistetusta prinsessakuistista. Ei niitäkään joka mökillä ole.

 

 

Suuressa honkapuussa on pesä harakan.

Pikkulinnut laittaa pesän joka paikkaan,

mutta honkapuussa on pesä harakan.

 

 

Harakalla kolme suurta munaa on.

Pikkulintujen pesässä on kymmenen munaa kesässä,

vaan harakalla kolme suurta munaa on.

 

Nämä ovat pienelle ihmiselle suuria ihmeitä ja oppimisen asioita. Vaarin saaressa tai ukin mökkirannassa opitaan yllättävän paljon luontoasioita. Ne havainnoidaan tarkkaan ja painetaan mieleen. Yhtä lailla kiven kolossa nähty sisilisko kuin laiturinnokkaan pesänsä tehnyt lokkipari ja kalareissulta saaliina saatujen pikkukalojen siirtoistutus mökkilampeen. Saattaa niistä muistoista olla talvella ympäristötiedon tunnilla ammennettavaakin.

 

 

Eipäs pojat pääsekään honkaa korkeaan.

Isoveli uhmaa ja aikoo tehdä tuhmaa,

mut' eipäs pojat pääsekään honkaan korkeaan.

 

Ja tämäkin vielä! Luonto-oppia sekin, ettei luonnolle saa tehdä tuhmaa – ei rikkoa linnunpesiä eikä roskata.