Maailman politiikan arkipäivää

Radiossa on iankaikkisuuden ajan pyörinyt ohjelma nimeltä ”Maailman politiikan arkipäivää”. Tuossa ohjelmassa pohditaan - aivan nimensä mukaisesti -  ajankohtaisia poliittisia tapahtumia ja linjauksia maailman eri puolilla. Siellä on pohdittu niin USA:n kuin Venäjän presidentinvaalitulosta ja tehtyjen valintojen vaikutusta. Samoin siellä on pohdittu Koreoiden kriisiä ja olympialaisten liennyttävää vaikutusta tilanteeseen. Yhtä lailla ovat puheena olleet huumeet ja kouluampumiset.

Tällä hetkellä maailman politiikassa tuntuu tapahtuvan sen verran suuria asioita, ettei niitä voi aivan vain olankohautuksella sivuuttaa. Riinakin on pohtinut mielessään  ja pähkäillyt puoliskon kanssa erästä seikkaa.

Viime viikolla uutisoitiin, että Amerikassa kolmanneksi yleisin kuolinsyy nuorten keskuudessa ovat aseet. Kouluampumisia ja muita aseellisia välienselvittelyjä tuntuu siellä päin tapahtuvan varsin taajaan. Aseita on helposti saataville, eikä taida lupakäytäntökään olla suomalaisen tiukan mallin mukainen.

Kun meillä tapahtui kouluampumisia Tuusulan Jokelassa ja Kauhajoella, asiaan reagoitiin heti monella tavoin. Aselakeja tiukennettiin ja tapauksiin johtaneita taustasyitä selvitettiin. Ymmärrettiin, että taustalla saattaa olla rankkaa koulukiusaamista tai mielenterveyden ongelmia. Koulukiusaamisen kitkemiseen paneuduttiin aiempaa paremmin ja mielenterveyspalveluihin lisättiin resursseja ja niitä kohdennettiin entistä selkeämmin nuorille.

Mitä tapahtuu Amerikassa? Presidentti ehdottaa, että varustetaan opettajat aseilla ja koulutetaan opettajat käyttämään asetta ja suojaamaan siten luokkiaan. Voi elämän kevät! Voiko joku vakavissaan ehdottaa moista!?  Johan siinä romuttuisi koko ajatus koulusta turvallisena paikkana. Oppilaat pelkäisivät ja ahdistuisivat. Missä sitä asetta säilytettäisiin?  Työkännykän kanssa samassa kaulapussissa vai? Ei tietenkään. Hankittaisiinko joka luokkaan lukittava asekaappi opettajan käsiasetta tai kenties pidempää torrakkoa varten? Ei, ei kuulosta järkevältä sekään.

Puolisko ratkaisi pulman rauhanomaisin keinoin jo 2007 Jokelan koulusurmien aikaan. Valitettavasti hän ei ole lähtenyt ideansa kanssa sen kummemmin Leijonan luolaan kuin muuallekaan. Hän oivalsi, että jokaisella koululaisella on matkassa reppu. Jos repun takaosa valmistettaisiin kevlarista, repun voisi hätätilanteen tullen nostaa suojakseen. Repunkäyttöharjoituksia voisi pitää poistumisharjoitusten tapaan kerran lukukaudessa eikä asiasta tarvitsisi tehdä sen suurempaa numeroa - saati lietsoa pelkoa.

Koulussa pitää voida olla rauhallisin ja levollisin mielin. Vain silloin voi tapahtua oppimista ja oppiminen on se toiminto, jota koulussa on tarkoitus tapahtua. Toden totta terveiset Trumpillekin:  ainoa tykki, jonka opettaja tarvitsee on videotykki.

Kukkotalkoot

”Pitäisköhän tehdä lanttukukko!?” Tuommoisen viestin sain menneellä viikolla. Se tuli what’s appilla ja ihan ilman hymiöitä taikka muita lieventäviä asianhaaroja. Viestin lähettäjä oli kuopus.  

Minä en ole kuunaan tehnyt lanttukukkoa. Kerran olen googlettimesta kaivamillani savolaisen Kalastaja Eemelin video-ohjeilla tehnyt muikkukukon. Vaikka kukkoperinne elää ja voi hyvin Pohjois-Karjalassa sen omemman piirakkaperinteen rinnalla, olen minä ollut näissä lajeissa luvattoman laiska.

Vaan kuopuspa onkin toista maata. Hän osaa tehdä niin karjalanpiirakat kuin lanttukukonkin. Minä en ole niitä osannut opettaa. Eikä noita taitoja ole ollut mahdollista harjoitella Itä-Suomen Yliopistossakaan. Kuopus on Pohjois-Karjalassa opiskellessaan piipahtanut tuolloin tällöin mummolassa - omien sanojensa mukaan - emäntäkoulussa. Siellä on opeteltu piirakat ja kukot. Seuraavalla kerralla on sikäläisen emäntäkoulun kurssitarjottimella kuulemma maton virkkaaminen ontelokuteesta.

Mummon kanssa on mukava opetella. Mummot osaavat ohjata ihan toisella tapaa kuin äidit. Perimätiedon siirtyminen eteenpäin varmistuu, kun opin siirtyminen eteenpäin ei ole yhden sukupolven varassa. Jos opit voisivat siirtyä vain isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, moni ketju katkeaisi. Onneksi taitoja voi siirtää vielä mummolta ja ukilta lapsenlapsille.

Minä olen opetellut oman mummoni kanssa sukanneulomisen taidon. Ei sillä, etteikö äitinikin sitä osaisi, mutta mummolla oli enemmän aikaa kerrata kanssani kantapäätä. Nyt kuopus opettelee emäntätaitoja oman mummonsa ohjauksessa. Minusta tämä on aivan mahtavan iso iloinen asia.

Kun sitten perjantaina keräsin kaupasta ostoskärryyni lanttukukkotarpeita, minua suorastaan nauratti. En malttanut olla kertomatta leipomisaikeista tutulle asiakkaalle ja vielä kaupan kassallekin. Harvoin on kärryssäni nimittäin ollut lanttua, ruisjauhoa ja maatiaispossun kylkiviipaleita.

Lauantaiaamuna aamukahvin jälkeen kuopus - tuo kurssit käynyt kukkomestari - sitten sitaisi tukkansa ponnarille ja alkoi alustaa kukonkuoritaikinaa tarkkaan mummon sanelusta kirjoitetun ohjeen mukaan. Käsistään taitava kuopus järjesteli yhden kukon sisään haudutetut lanttuviipaleet ja toiseen isänsä toiveen mukaan Karjalan Pyhäjärven pienet muikut. Molempiin kukkoihin tarvittiin toki niitä maatiaispossun kylkiviipaleita. Puhelimitse konsultoitu mummo varoitteli kukon vuotamisen vaarasta, vaan eivätpä kuopuksen tarkkaan liimatut kukot saumoistaan vuotaneet. Siinä se sitten menikin lauantainen päivä leipoessa, paistaessa, voidellessa ja haudutellessa.  Vihdoin koitti ilta ja päästiin maistamaan kukkoja.

Kylläpä maistuivatkin molemmat kukot hyvälle!  Mieleeni putkahti vanha sanonta. Pohjois-Karjalassa sanotaan silloin, kun joku asia on sanojalleen aivan se ja sama: ”Tieppä kukkoo tahi piirasta!” Sanonnan alkuperä on helppo ymmärtää; herkkua ovat molemmat - aivan sama kumpaa leivotaan!

Operaatio pakastimien tyhjennys

Olen sitä ihmislajia, joka hamstraa pakkaseen evästä pahan päivän varalle. Näköjään käy niin, että jos sitä oikein pahaa päivää ei sitten tulekaan, niin aarteet hautautuvat yhä syvempiin ja syvempiin kerroksiin, uusien jemmojen alle.

Eräänä pakkasviikonloppuna sulatimme keittiössä olevat kaksi pakastintamme. Sitä kolmatta, aitassa olevaa, ei tarvinnut sulattaa, sillä siellä ei onneksi ollut muuta kuin joulujuttuja. Ja nekin ihan tältä menneeltä joululta. Tällä sulatuskerralla keksimme oivan tavan järjestää isoa arkkupakkasta. Takaisin laittaessa lajittelimme tavarat isoihin kaupan kestokasseihin. Erikseen mustikat, possunlihat, kalanruodot ja sitä rataa. Siinäpä tuli sitten sortit eriteltyä ja  hahmoteltua jonkinmoinen summittainen käsitys  määristäkin. Mustikoita on kaksi S-kaupan kestokassillista, omppulohkoja yksi, possunlihoja on yksi K-kauppalainen ja lohenruotoja yksi Lidliläinen.

Tuon jälkeen päätimme, että jotainhan tässä on tehtävä vältelläkseen neljännen pakastimen hankkimista. Päätimme määrätietoisesti keskittyä talvisydännä jalostamaan pakastimen pussukoita ruoaksi.

Possupussukoissa oli monta kovin luisen näköistä nyyttiä. Eräänä lauantaina tuli mieleeni, että juuri tämännäköisistä lihoista kotona tehtiin hernekeittoa. Ikänä en ollut hernesoppaa keittänyt, mutta googlesta hakemalla löysin simppelin ohjeen. Luiset lihat hautuivat yön yli takassa niin pehmeiksi, että luut irtosivat ihan vain nostamalla. Hernesopasta tuli niin kotoisanmakuista, että ihan tuli lapsuus mieleen. Samalla yön yli hauduttamisen menetelmällä olen tehnyt takkapossua moneksi sunnuntairuoaksi. Ja voiko muuten olla sen suloisempaa, kuin herätä sunnuntaiaamuna valmistuvan ruoan tuoksuun!?

Aika monena viikonloppuna olen keitellyt arkiviikon varalle kalasoppaa anopin reseptillä, lohenruodoista alkaen. Ruotoliemeen tulee niin hyvä kirkas kalakeitto, ettei se kermaa kaipaa.  Päätin taas tänä viikonloppuna käydä kalakeittopuuhaan. Otin paketin pakastimen ”ruotokassista”  ja avasin. Sieltäpä löytyikin kokonainen lohifile. Samoin löytyi toisesta paketista. Vasta kolmannesta paketista löytyi kalakaupan mukaan pakkaama lohenruoto ja pää. ”Jopa vain köyhää lykästi”, tuumasin. Otinkin sitten suuremman kattilan ja keitin oikein ison kalakeiton. Saammepa näköjään tulevalla viikolla vielä uunilohtakin.

Mustikoista olen keitellyt soppaa harva se viikko. Milloin mustikkasoppa on palvellut flunssalääkkeenä, milloin hiihtoretken palautusjuomana. Lastenlasten herkkuakin se on. Piltti kippailee ”lääkettä” menemään vallan mukikaupalla. Aiempaa reilummin olen raaskinut jakaa mustikoita ja omppulohkoja eteenpäinkin.

En minä nyt usko, että kevääseen tullessa arkku kumisee tyhjyyttään, mutta onhan se mukavaa, jos on tilaa ensi kesän mustikoille.