Reissuhuomioita

 

 

Teimme pääsiäisen aikaan reissun Tallinnaan. Sellaisen yön yli -piipahduksen, mitä reilut kaksi vuotta sitten tehtiin tämän tuosta. Auton kanssa ajettiin laivaan, oltiin yötä Tallinnassa, teetettiin jalkahoito ja parturointi. Muuutamia muitakin asioita ehdittiin hoitaa perillä kohteessa.

 

Tai ainakin silloin kaksi vuotta sitten homma meni noin, nyt on moni asia toisin. Tuttu, luotettava Ilusalonki oli joutunut lopettamaan toimintansa. Puhelinnumero ja hinnatkin olivat vielä ikkunassa. Mutta kun ”helistin” annettuun numeroon, minulle kerrottiin, ettei töitä enää tehdä ja puhelu katkaistiin nopeasti. Seikkailimme autollamme aika kauan - ja itse asiassa aika kauas ydinkeskustasta - kunnes löysimme Ilusalongin, johon saattoi saada ajan lyhyen Tallinnassa olomme aikana.

 

Sadamarketin juustokauppias kutsui maistamaan juustoa, mutta eipä hänen valikoimansa ollut enää kuin ennen. Nyt vitriinissä oli vain muutama juusto näyteikkunan lähellä, liikkeen etuosassa. Lisäksi koko  Sadamarketin basaariosasto näytti nykyisellään olevan yhtä ja samaa lastenvaatepuotia. Veikkaan, että moni myyjä on sieltäkin joutunut hakeutumaan muihin töihin ja yksi kauppias oli saanut levittäytyä koko alalle, jotta basaari näyttäisi elävältä ja toimivalta.

 

Hotellissa jututin suomea puhuvaa respan tätiä palveluiden alasajosta ja ukrainalaispakolaisista. Hänkin sanoi, ettei uskalla enää suositella hotelliasiakkaille edes lähiravintolaa, sillä ei voi olla varma sen olemassaolosta tai ainakaan aukioloajoista. Palvelut ovat kuihtumassa. Ukrainaan rekisteröityjä henkilöautoja näkyi kaupunkikuvassa ja hotellin parkissa selkeästi enemmän kuin meillä Suomessa. Pieneen Viroon oli pääsiäiseen mennessä tullut 20 000 ukrainalaista. Viron valtio oli majoittanut pakolaisia hotelleihin. Meidänkin hotellissamme aivan sataman tuntumassa oli enimmillään ollut 150 ukrainalaista äitiä lapsineen ja lemmikkieläimineen. ”Meillä oli talo täynnä”, naureskeli respan hoitaja. ”Lapset juoksivat vielä iltayhdeltätoista. Joku äideistä ei pystynyt nukkumaan lainkaan vaan kävi tunnin välein ulkona.”  Toisena pääsiäispäivänä olivat viimeisetkin siirtyneet satamassa olevaan laivaan, johon pystytään kuulemma majoittamaan 2100 henkeä.

 

Totuus on se, että on maailma muuttunut monella tapaa, mutta kaikeksi onneksi kevät tulee tänäkin vuonna. Se varmistui Suomenlahden etelärannalla käydessä. Lunta ei Tallinnassa ollut enää ollenkaan ja ilmassa oli havaittavissa lämmin tuulahdus, vaikka katukahvilat vielä kiinni olivatkin.

Lapsilauantain versio

 

 

Sellaisena lauantaina, jolloin mummo suoritti virkaehtosopimukseen kuuluvaa lauantaityöpäivää, päätti ukki järjestää lapsilauantaita korvaavan ”äijäretken”.

 

Pikkupojat (2v ja 3v) ovat henkeen ja vereen konemiehiä – onhan ukin pikkukaivuri tilattu jo seuraavien synttäreiden ohjelmanumeroksi. ”Kaivuri” ja ”aura” olivat pienimmän ensimmäisten sanojen joukossa. Ukki ajatteli räväyttää ja esitellä pojille omaansa isompia kaivinkoneita. Niitähän Loviisassa näkee, kun lähtee ajelulle asuntomessualueelle.

 

Niinpä haki ukki poikaset pakettiautoretkelle ja pakkasi pojat turvavöihin pakun etupenkille. Paitsi Kuningattarenrannan ruoppauskoneet ja putkistoille upotuskanavaa kaivavat kaivinkoneet ja maanvaihtotöiden kaivurit, näkivät poitsut lastauskuormureita, dumppereita ja rekkoja. Yleisön innostuneisuus kannusti ukkia ajelemaan edelleen. Valokuvista päätellen äijäretkellä oli koluttu kaikki konehallien takapihat, jotta oli löydetty veneitä, traktoreita ja jopa leikkuupuimuri. Voin vain kuvitella sen ihastuneen huudahtelun, mikä reissulla on LT:n hytissä kaikunut!

 

Eihän äijäretki olisi mikään ilman huoltsikkamunkkeja. Ukki muisti perehdyttää nuorempaa sukupolvea myös tähän puoleen. Munkit ja pillimehut oli käyty herkuttelemassa viimeisen päälle oikeaoppisesti huoltsikan baarissa.

 

Vaan eihän siinä vielä kaikki! Huoltsikalta poikasten kotia kohti ajaessa oli ukki – loppuhuipennukseksi – esitellyt pojille vielä poliisiauton. Poliisien tehotarkkailussa oli huomattu pakettiauton irrallaan repsottava takavalo ja muistutettu lampun korjaamisen tärkeydestä valvontamaksulla. Sillä aikaa, kun ukki kävi ottamassa muistutuksen vastaan poliisin maijassa, valvoi ystävällinen vanhempi konstaapeli pikkuäijien turvallisuutta pysäköidyssä pakettiautossa. Samaan rahaan olisi pikkupojillekin tarjottu mahdollisuutta tutustua maijan sisätiloihin, mutta ukki oli arvellut seikkailua olleen jo kylliksi.

 

Illansuun videopuhelussa poikaset raportoivat retkeään minulle. Kyselin, mitä reissulla oli nähty. Eivät olleet toinen toistaan suuremmat kaivinkoneet enää mikään juttu. Päällimmäisenä oli isommalla mielessä poliisiauto. Pienin vahvisti isomman kertomusta nyökytellen ja hokien ”pii-paa!”

Kevät keikkuen tulevi

 

 

Kovin on kevät vielä kaukana, vaikka pienten koululaisten vuodenaikakalenterin mukaan meillä on meneillään jo toinen kevätkuukausi. Kyselin lapsilta, mikä vuodenaika meillä heidän mielestään on käsillä ja ilman muuta hyväksyin viidennen vuodenajan ”takatalvi”, jonka eskarilainen varmoin äänenpainoin ilmoitti. Päivän pituuden ymmärsimme kevään merkiksi, vaikka lumimäärä viesti vahvasti talvesta.

 

Tämä talvikausi on tosiaan ollut kaikilla mittareilla poikkeuksellinen. Muistan, että raappasin aamulla kuuraa auton tuulilasista ensimmäisen kerran jo syyskuun lopulla. Nyt on huhtikuun puoliväli jo sivuutettu ja sama meno jatkuu. Lunta on täällä etelässäkin yhä niin huimat määrät, että varmasti saa vappusimat viilennettyä hangessa – kukaties pohjoisen seinustalla vielä juhannuksen juhlajuomat! Polttopuuta on palanut takassa talven mittaan yhdeksän heittokuutiota ja silti sähköä on kulutettu edellisiä talvia enemmän.

 

Mökillä kävimme viimeksi lokakuun alun viikonloppuna. Pääsiäisenä haaveilimme jo sinne pääsevämme, mutta pakko oli luopua toiveesta. Viimeisen puolen kilometrin auraaminen olisi ollut aivan liian suuri työ. Lumipeitteessä on välillä teräksenkovia jääkerroksia ja sitten taas paksulti lunta. Ei sellaista taitaisi saada traktorin lingollakaan puhallettua koneen läpi pientareelle. Mökkikameran kuvan mukaan keltaisesta roskapöntöstä on näkyvissä 20-30 senttiä, joten lunta lienee Jessolan lammen supassa hyvinkin 60-80 cm. Auramiehen kanssa tuumasimme, että antaapa auringon ja vesisateiden tehdä tehtäväänsä.

 

Auringon voimaan panevat toivonsa varmasti myös maanviljelijät, jotka odottavat pelloille pääsyä. Lumesta jäänee multaan kosteutta kasvukauden alkuun, mutta riittääkö kasvukausi, entä lämpö ja lannoitteet tuottamaan hyvän sadon parin kituliaan kesän jälkeen.

 

Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä tässä on selvästikin kyse. Vaikkei minulla olekaan mummoni tapaan  tarkkaa allakan kulmaan tehtyä tilastointia myrskyjen määrästä, uskallan silti väittää, että talvimyrskyjä on ollut tavanomaista tiuhemmin. Takapihan hangella on levällään monta monituista kottikärryllistä käpyjä ja männynkarahkoita. Niiden keräämiseen odottelen apuvoimiksi pieniä ja tervepolvisia kavereita.

Muutosvastarinta

 

 

Jokainen haluaisi varmaan olla helppo, mukautuvainen ja joustava – kuka ties uskoo sitä kaikkea olevansakin. Minä ainakin voin helposti päivitellä jonkun toisen muutosvastarintaa luullen itse olevani ketterästi uusiin oloihin mukautuva, kunnes huomaan olevani jossain toisessa asiassa ihan kunnon vastarannan kiiski ja kehityksen jarrunainen.

 

Ensimmäinen mieleen tuleva tämän tyyppinen jarrutustilanne taitaa sijoittua viime vuosisadan lopulle. Kaipa se oli 1990-lukua, kun tietokoneet alkoivat tulla koulutyöhön. Muistan silloin ajatelleeni, ettei semmoisella laitteella ole mitään käyttöä opetustyössä. Pidin ompelukonetta paljon keskeisempänä hallittavana härvelinä. Voi, jos tämän päivän Katri olisi voinut lähettää viestiä sinne neljännesvuosisadan taakse. Olisi vaikka kertonut toimivansa päivittäin - kännykkä mukaan lukien – peräti neljän erilaisen tietokoneen kanssa. Koulutaulu on jättimäinen tietokoneruutu, läppäri opettajan muistiinpano- ja tiedonhalukaite, tabletti oppilaan näppärin lisätehtäväpankki ja se kännykkähän sisältää käytännössä lompakosta alkaen aivan kaiken. Olisi siinä muutosvastarinnalta ollut pohja pois!

 

Toisen kerran kipuilin väistämätöntä kehitystä vastustaen silloin, kun sanomalehtien digitalisointi jo nähtiin tulevaksi. Minusta lehden kuului kahista ja sen kuului tulla aamuyöstä postilaatikkoon. Enää muutamaan vuoteen en ole tarvinnut esitellä nansolaisia yöpaitojani postilaatikolla, vaan olen nuokkunut aamuteellä tablettini kanssa ja osannut lukea paikallisuutiset koneelta. Kahina toki puuttuu, mutta lehti on paikallisjakeluakin varmemmin aina ilmestymisaamuna perillä.

 

Kolmas paikka, jossa haraan ajan ilmiöitä vastaan, on kirjan muutos. Kirjan pitäisi minusta olla lehteiltävä ja käsin kannateltava, omaan tahtiin luettava opus. Nyt on valitettavasti tultu siihen tilanteeseen, että painetun kirjan fontin koko pyrki liiaksi määrittämään lukuvalintoja. Pakko oli tarttua sähköyhtiön joululahjaksi tarjoamaan e-kirjaan ja kokeilla. Kappas vain, kirkkaan taustan ja mustan kirjaimen kontrasti helpotti tihrustamista ja palautti lukemisen helppouden. Ja uskokaa pois – äänikirjallekin on paikkansa! Voi miten mukava on neuloa hyvän rompsun tahtiin!

"Eihän hänellä ole vaatteita..."

 

Muistattehan sadun keisarin uusista vaatteista? Siinä pätevyydestään epävarma keisari sai hoviinsa kierot kankurit, jotka väittivät kutovansa kangasta, jonka vain osaavimmat ja pätevimmät virkamiehet ja kansalaiset kykenivät näkemään. Loimiin ja kuteisiin annetut rahat menivät kankureiden taskuihin ja kangaspuut helskyivät tyhjinä. Keisari ei tietenkään itsekään nähnyt olematonta kangasta, mutta epäpäteväksi leimautumisen pelossa hän asteli paraatissa sonnustautuneena noihin muka taianomaisiin vaatteisiin. Kukaan kadun reunalla paraatia seuraavista aikuisista ei uskaltanut - samasta epäpätevyyden pelosta - kommentoida keisarin ilkosillaan tepastelua. Siihen tarvittiin viaton pikkupoika, joka kailotti ääneen kaikkien näkemän tilanteen ”eihän hänellä ole vaatteita”!

 

Minusta näyttää siltä, että naapurimaassa tepastelee nyt samantyyppinen keisari. Hänelle ei lähipiiri ole epäpäteväksi paljastumisen pelossa uskaltanut kertoa, miten huonolla tolalla asekanta ja armeija on, ja miten rahat ovat menneet vastuuhenkilöiden huvijahteihin ja loma-asuntoihin. Keisarin suuttumista varoen hänelle on kerrottu muunnettua ja paljon todellista kauniimmaksi maalailtua totuutta. Keisarin on annettu kuulla vain asioita, joita hän on halunnut kuulla. Siihen tapaan, että veljeskansa Ukrainaa johtaa epäuskottava komeljanttari, tai että Eurooppa on hajaannuksen tilassa ja vielä että Amerikan Yhdysvaltoja johtaa seniili pappa.  

 

Itseään ja omaa erinomaisuuttaan täynnä olevan keisarin annettiin lähteä naapurimaahan sotimaan, vaikka varmasti kenraalit tiesivät todellisuuden. Tuon keisarin tunnutaan nyt antavan melskata aivan liian kauan, vaikka joka ainoa päivä tuhoutuu paljon viattomia ihmisiä ja heidän kotejaan. Kukaan ei uskalla pysäyttää uusissa vaatteissaan keikaroivaa keisaria. On puhuttu siitäkin, miten hänen pitää voida säilyttää kasvonsa.

 

Kuka voisi olla se sadun pikku poika, joka kiljaisee totuuden kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä? Turhaan on odoteltu, että keisarin lähipiiri hermostuu ja tekee palatsivallankaappauksen. Pitäisikö sittenkin vinkata, että pienehkön naapurimaan arvostettu presidentti kajauttaisi asian julkisuuteen jossakin riittävän laajassa foorumissa?