Avara luonto -live

Mökkirannassa seuraamme luonnon eläinten touhuja kuin telkkarin Avara luontoa livenä katsoisimme. Istumme saunan eteen rakennetulla terassilla ja seuraamme pienen erämaalammen elämää, siinä on kesäiltana ihan tarpeeksi viihdettä ja toimintaa.

Lokit ovat olleet ohjelmassamme pääosissa. Ymmärrämme, että lokki on paikkauskollinen pesijä. Meidän laiturin päässä vaikuttaa olevan mitä parhain pesäpaikka, sillä siinä on täsmälleen samalla paikalla ollut lokinpesä molempina keväinä, jolloin olemme olleet pikkuruisella lammellamme havaintoja tekemässä. Tänä keväänä hautominen onnistui heikonpuoleisesti. Vain yksi poikanen kuoriutui ja pääsi uimaselle. Emo oli ensimmäisen poikasen valmiiksi saatuaan jo niin levoton, ettei oikein malttanut hautoa kahta muuta munaa, vaan jätti vanhimman poikasen muka pesää lämmittämään ja lenteli itse minkä missäkin ruoanhankintamatkoilla ja rimpsalla. Viikon ja kaksi päivää ensimmäisen poikasen kuoriutumisen jälkeen odotimme, kunnes totesimme, ettei tuosta näytä valmista tulevan. Juhannusaattona nostin pesän laiturin päästä hetteikköön ja pesin laiturin omaan käyttöömme.

Alkukesästä kävi joutsenpari yöpymässä tyynellä pikkulammella. Meille olisi mieluusti sopinut, että he olisivat asettuneet tähän meidän kanssa samalle lammelle ihan rauhassa pesimään. Hyvin olisi sopu sijaa antanut ja olisihan noita ylväitä lintuja ollut niin komea katsella ja seurailla. Lapsuudessanihan luulin joutsenta suorastaan taruolennoksi ja vain jonkinmoiseksi Suomen symboliksi, koska joutsenia ei näkynyt kuin kuvissa ja Yleisradion logossa. Tehdyt suojelutoimet ovat auttaneet ja joutsenet ovat yleistyneet, niin että nykyään niitä pääsee kyllä näkemään. Mutta tällä lammella ylintä päätäntävaltaa tuntuvat käyttävän lokit ja he häätivät itseään isommat pois.

Eräänä iltana meidän Avara luonto -livessämme oli osa Kaislikossa suhisee. Rannan kasvustoissa suihki ja suhahteli vesimyyrä. Rantaa oli muokattu ja vesimyyrän maanalaisen verkoston suuaukko oli peittynyt hiekalla. Myyrä joutui kaivamaan uutta uomaa kotiovelleen samalla kun sen tärkeä tehtävä vesikasvien juurien varastointi talvikellariin oli kiireisimmillään. Pakko myöntää, että rantapöheikössä juokseva ja pian jo lammessa sulavasti uiva vesimyyrä, ei ensi alkuun vaikuttanut kovin sympaattiselta olennolta. Ensimmäinen ajatus oli ”Iik - uiva rotta!”. Olin jo oitis toivottamassa eläjän Huitsulan Nevadaan. Googelointi toi lisätietoa tästä kosteikkojen kasvissyöjästä. Myyrä on, ei rotta. Eikä se liene tarraamassa varpaaseeni uintireissulla, koska elättää itsensä kasvinosilla.

Yhtenä iltana lampemme yllä kaarteli komea yksinäinen kanahaukka. Kanahaukan ruokalistalle olisi saattanut kelvata vaikkapa tuo tämän kesän ainokainen lokinpoikanen, vielä villava tipu. Vaan siinä samassa löytyi lammen omille lokeille apuvoimia läheisistä lokkiyhdyskunnista. Hirmuisen kirkunan ja joukkoylivoiman mahdilla hätyytettiin jälleen itseä isompi ja vahvempi lintu pois.

Avara luonto -liven hyönteisjaksossa olemme perehtyneet erityisesti paarmoihin. Nehän lentelevät ja ruokailevat aurinkoisella säällä ja haukkaavat rosoista pistopuukkoa muistuttavilla suuosillaan palan ihosta verta saadakseen. Ihon lämpö ja hienhaju ohjaavat paarmoja kohti kohdetta. Pakko myöntää, että ilman paarma-jaksoakin olisin pärjännyt!

Kesäkokemuksia mökkipaikkakunnaltani

Olen jo aiemmin kertonut, että kesäpaikkamme, Datša, sijaitsee nipin napin Pohjois-Karjalan puolella, Kesälahdella. Kesälahti on nykyisin osa Kiteen kaupunkia, mutta saa edelleen mainostaa itseään ”Kesälahden pitäjänä”. Kesälahden ja Kiteen taajamien välimatka on noin 35 km.

Kesälahti on kesäiseen aikaan elävä ja iloinen paikka. Oho - tuo oli kyllä vuosisadan vähättely! Kesälahti on energinen, elämäniloa pursuava, monien tapahtumien keskittymä; pitäjä, joka vastaa isosta osasta kotimaisen mansikan ja muikun tuotantoa. Alkutuotannon lisäksi Kesälahdella on teollisuutta. Siellä tuotetaan myös metsäkoneita ja muita puunkorjuussa tarvittavia koneita ulkomaille vietäväksi asti. Toisin kuin moni muu kuntaliitoksen kokenut pitäjä, Kesälahti on onnistunut säilyttämään varsin paljon palveluita. Taajamasta löytyvät paitsi pikkupaikkojen perinteiset vanhainkodit ja kirpparit, myös kaksi hyvin varusteltua ruokakauppaa, useita kahviloita, huonekaluliike, kukkakauppa ja hyvinvointikeskus. Niin kesäihmisten kuin talviasukkaiden iloksi.

Kesälahti herää aina kesän tullen talviunestaan virkistyneenä ja toimintavalmiina. Marjatilat haalivat työvoimaa, leirintäalueet toivottavat kesämatkalaiset tervetulleiksi, kalastajat saavat kalastaa muikkua ja muuta saalista sulan veden aikaan hieman helpommin kuin talvinuotalla, jokavuotisen Lohikuninkuuskisan ja muikkumarkkinoiden valmistelut käynnistyvät. Kaikki kuhahtaa käyntiin auringon alkaessa lämmittää. Iloiset ja sosiaaliset karjalaisihmiset ovat kesäihmisten – mökkiläisten, leirintäaluematkailijoiden ja marjatyöläisten - tullessa valmiina palvelemaan ja toimimaan.

Ja millaista palvelua täällä saa!? Paitsi hymyileväistä ja hyväntuulista, aulista ja avuliasta sekä vieraanvaraista, myös äärimmäisen rehellistä palvelua aivan kaikkialla. Tähän kohtaan on pakko kertoa esimerkki. Juhannusaaton aattona kävin ”kylällä” ja nostin rahaa pankkiautomaatista. Illan suussa, kun olisin tarvinnut pankkikorttiani seuraavan kerran, hoksasin hukanneeni koko kortin. Arvelin, että olen unohtanut kortin automaattiin ja mietin seuraavia peliliikkeitä; kortin sulkemista ja muuta. En sitten kuitenkaan kuolettanut korttia vaan siirsin nettipankissa vähät rahani jemmaan säästötilille. Juhannus meni leppoisasti, enkä tarvinnut pankkikorttia. Maanantain tullen menin käymään pankin konttorissa kysyäkseni, olisiko joku kenties tuonut korttini sinne sisälle, vaikka korttini aivan erimerkkisen pankin kortti onkin. Ja kas kuinka ollakaan, ”joku iäkkäämpi henkilö” oli korjannut kortin pankin pihalta ja tuonut konttorin tiskille. Todistin henkilöllisyyteni ja sain korttini takaisin. Olen aivan varma, että vaikka löytäjä olisi ollut ”joku nuorempi henkilö”, hän olisi toiminut aivan samoin. Pankin valtakunnallisesta puhelinkeskuksesta oli neuvottu ”joka tapauksessa kuolettamaan kortti”, sillä vaikka joku nyt olisi vienytkin kortin pankkiin, hän on nähnyt korttini numerot ja saattaisi käyttää tiliäni myöhemmin väärin. En toiminut saamani ohjeen mukaan. Ei kuulkaa, pohjoiskarjalainen mummo tai pappa eikä sen puoleen pohjoiskarjalaisnuorikaan niin toimi. Pankkikortin numeroiden kopiointi, identiteettivarkaus ja toisen nimissä netistä tilailu ei ole se ensimmäinen ajatus, vaan pulassa olevaa pyritään auttamaan pyyteettömästi.

Merikaupunki Loviisa

Loviisa on aito merikaupunki. Suotta ei ankkuri komeile kaupungin vaakunassa. Loviisalla on omistuksessaan merialueita hulppeat 906 km2, samaan aikaan laajalla kaupungilla on maa-alueita ”vain” 820 km2. Sisävesiäkin kaupunkimme alueella toki on; nettitietojen mukaan Loviisassa on peräti 42 järveä (veikkaan luvun kyllä sisältävän lammetkin). Sen lisäksi täällä virtaa Kymijoen länsihaara ja liruuhan Suomenlahtea kohti monta muuta pienempää jokea, mutta pinta-alaa näillä ”sisävesillä” on kuulemma yhteenlaskienkin vain semmoiset 26 km2. Merellistä rantaviivaa Loviisalla riittää Ahvenkoskelta aina Porvoon rajalle saakka, ja kun rantaviiva kulkee pitkin monen pitkän niemen rantoja pitkin, kertyy sitä hulppeat 444 km. Itse asiassa jokainen loviisalainen perhe taitaisi halutessaan voida asua merenrantatontilla! Saaria Loviisan alueella on nettitietojen mukaan peräti 678 kappaletta. Itämeren itäisen ulokkeen, Suomenlahden, Loviisanlahti tulee kotikaupungissamme ihan kaupungin syliin. Eli toden totta - Loviisa on Merikaupunki isolla alkukirjaimella.

Älykkäiksi tiedetyt ja tunnetut delfiinit huomasivat vihdoin menneellä viikolla Loviisan merellisyyden, aavistivat lämpimän vastaanoton ja suuntasivat tutustumisretkelle Loviisan Pernajanlahdelle. Sielläpä he ilakoivat ja pitivät huolen, että tulivat huomatuiksi. Tuohon tapaan, delfiinin lailla, tulisi Loviisankin toimia – pitää huoli siitä, että nähdään, kuullaan ja huomataan!

Läntinen naapurimme - jossain mielessä ”isoveljenäkin” pidetty - Porvoo on jokikaupunki, toisin kuin kuningattaren kaima, Loviisa, jonka rantoja huuhtoo meri eikä joki. Porvoo on osannut kuitenkin tuotteistaa punaiset ranta-aittansa ja jokainen turisti kaukaisia ulkomaita myöten tuntee ”Vanhan Porvoon”, joka on alueeltaan huomattavasti pienempi kuin Loviisan vanha kaupunki. Iän puolesta Loviisan pikkuveljeksi sopiva Kotka, sen sijaan on Loviisan tavoin aito merikaupunki. Kotka on toden totta osannut tuotteistaa meren. Kotkan Meripäivät ja lukuisat lähisaariin suuntautuvat risteilyt tulevat onnistuneina tuotteina mieleen aivan hakematta. Seuraavaksi nouseekin mieleen jo Kotkan komea Hirssaari ja sen vuoden 2002 auntomessualue, jota edelleenkin kelpaa katsastaa merellisen rakentamisen vinkkelistä. Suomen eteläisen rannikon itäisin kaupunki, Hamina, leuhkii reteesti olevansa ”Maailmanluokan pikkukaupunki”. Ihan siinä, missä Loviisa lupailee olevansa vaatimattomasti Suomen paras pikkukaupunki. Mikäpä on tietysti Haminan leuhkiessa - rannikon kaupunkien sisarussarjan vanhimpana. Ei tuota nimeä ansaittu sata metriä korkealla lipputangolla ja siihen ripustetulla Suomen suurimmalla Suomen lipulla. Jotain muutakin annettavaa on Haminan ympyräkaupungilla ja reserviupseerikoululla ollut.

Nyt viimeistään on Loviisan aika luopua turhanaikaisesta itsensä vähättelystä. Nyt pitää röyhistää rinta rottingille ja kerätä meripisteet ronskisti kotiin. Siihen pystymme asuntomessujen turvin. Kuningattarenrannan ilta-aurinkoiset merenrantatontit ovat sellainen valttikortti, ettei niitä auta antaa käsistään noin vain. Sloganit on hiottava arvoiseensa, kuninkaalliseen kuntoon ja kaikki avut on nyt valjastettava käyttöön: ”Loviisa – pieni kaupunki, ihmisen kokoista elämää”, ”Loviisa - kuningattaren ja pullonokkadelfiinien kaupunki.”

Politiikka on kova laji

Antiikin Ateenassa päätöksiä saivat tehdä vain vapaat miehet. Kovin kauas ei noista ajoista olla tähän päivään tultaessa päästy. Politiikka on edelleen vapaiden miesten laji. Naisilla tai johonkin päättävään tahoon kahlituilla miehillä ei politiikassa ole sananvaltaa.

Kylläpä vain Katri-kaima joutui kovin nuorena kovin kovaan paikkaan. Paikka valtiovarainministerinä tänä kammottavana velanoton korona-keväänä oli nuorelle naiselle niin kova, ettei siitä moni vanhempikaan täti-ihminen olisi selvinnyt - edes tuolla nyt julki tulleella 56 000 euron ”sparrauksella”. Okei, itsepä kaima ministeripestin halusi ja sille paikalle pyrki. Nyt kysytään (ehkä jopa perustellusti) onko veronmaksajien vika, jos nuorella naisella on enemmän pyrkyä kuin kompetenssia!? Siltikin ihailen nuoren naisen rohkeutta ja uskallusta edes yrittää tuolla ”vapaiden miesten” herrahisseissä ja sikariportaissa.

Olen sanonut, että Sanna Marinin hallitus ja varsinkin sen nuorten naisten Viisikko oli tähän aikaan juuri sopiva valtaapitävien kokoonpano. Nuo nuoret naiset näkivät tilanteen vaarat ajoissa. He miettivät, etteivät halua tuota kammottavaa koronaa pienille lapsilleen. Ikätoverini Anna-Maija varmaan mietti jo lapsenlapsiaan, ja oli siksi yhtä valmis kuin nuoremmat ministerisiskonsa, tekemään rajuja rajoitustoimia ja laittamaan rajoja kiinni. Ajatelkaapa, että vallan kahvassa olisivat olleet politiikassa kokeneet ikämiehet Sipilä, Vanhanen ja vaikka vielä Väyrynen! Hehän olisivat saattaneet viis veisata maailmalta kuuluvista uuden taudin ensitiedoista ja sanoa, että joka talvihan meillä on joku lentsu ollut. Nuoret äidit toimivat rivakasti. Siitä suunnaton suurkiitos hallituksen tytöille ja Anna-Maijalle!

Mutta palaanpa siihen, miten politiikka on naisille kovaa. Kovinkaan paljon ei tarvitse rapsuttaa muistinystyröitä, kun jo tulee mieleen Anneli Jäättenmäen faxi-kohu ja Sirpa Pietikäisen parkkipaikalla pienessä sievässä penkkaan peruuttaminen. Nämä ovat pienen pieniä vahinkoja taikka töppäyksiä, joita olisi voinut sattua kenelle vain. Vallan kahvassa olleille naisille ne maksoivat koko poliittisen uran. Päivi Räsänen on poikkeus naisten joukossa. Hänen homofoobisista lausunnoistaan on käynnistetty useampikin esitutkinta, mutta Päivi ei vähästä säiky. Hän ei ymmärrä vetää toistuvistakaan tutkinnoista sellaista johtopäätöstä, että eroaisi.

Vaan annas olla, mitenkä suhtaudutaan miesten töppöilyihin!? Teuvo Hakkaraisella on Wikipediassa kokonainen kappale otsikolla ”kohua herättäneet tapaukset”, jossa esitellään Teuvon julkisuuteen päätyneitä törppöilyitä vuoden 2011 Hesarin haastattelusta alkaen. Teuvo on siis toiminut korkeissa poliittisissa tehtävissä täydet yhdeksän vuotta tuosta ensimmäisestä kirjauksesta. Kännisekoilut ja naisten kähmimiset tuntuvat vain kasvattaneet suosiota ja Hakkarainen edustaa meitä nyt vallan Euroopan ytimessä meppinä. Antti Kaikkonen töppöili Nuorisosäätiön asioissa ja sai toimistaan peräti ehdollisen vankeustuomion. Se asia nousi esteeksi ulkomaisen adoption kohdalla, mutta poliittista uraa se ei ole liiemmin haitannut. Pekka Haaviston toimista on parhaillaan käynnissä esitutkinta, mutta eipä heilu ministerin palli.  Vapaille miehille ei reipas töppöilykään tunnu olevan este – toisin kuin asiapohjaisille naisille.

Suunnitelma eläkepäivien varalle

Sain kaverilta linkin lehtiuutiseen, jossa kerrottiin 72-vuotiaan mummon puissakiipeilyharrastuksesta. Aivan varmasti linkin lähettäjä ajatteli, että Katri se on niin yllytyshullu, että innostuu tuostakin.

Jutussa kerrottiin, miten tämä muuramelainen mummo oli kiivennyt lempipuuhunsa laulamaan Keski-Suomen kotiseutulaulua kantavalla sopraanollaan. Joku ikävä ohikulkija oli kutsunut paikalle poliisit. Mummelin kiivetessä puusta alas poliisit kutsunut naisihminen oli vielä tivannut, onko mummo humalassa. No, ei ollut ja poliisitkin tulkitsevan hälytyksen ylilyönniksi ja lähtivät pois paikalta.

Vitsi, että minua ilahdutti tuo juttu! Minusta tuli sillä samalla istumalla Oili Forsmanin fani ja Oili-mummosta minun idolini. Juuri tuommoinen tervehenkinen anarkia on aina niin tervetullutta! Ei kaiken tarvitse olla vakavaa, totista ja ryppyotsaista. Jos 72-vuotias on harrastanut puissa kiipeilyä 11-vuotiaasta alkaen, niin mikä joku satunnainen ohikulkija on sille naamaansa nyrpistelemään ja poliiseja tilailemaan!? Siitäkin olen Oili-mummon kanssa samaa mieltä, että mitä ihmettä sitä maksamaan rahaa päästäkseen kiipeilemään keinotekoisissa paikoissa, kuten kiipeilyhallien seinillä, kun kerran voi kiipeillä lähiluonnossa raittiissa ulkoilmassa.

Jep jep – linkin lähettäjä oli aivan oikeassa – minähän innostuin aivan heti ja täysillä! Laitan tavoitteekseni, että minäkin kiipeän vielä 72-vuotiaana lempipuuhuni laulamaan. Silläkin uhalla, että joku tilaa poliisit tarkistamaan mummon laulu- ja kiipeilykuntoa.  Kiipeilytreenit aloitan oitis  huomenissa. Kiipeän nyt ensialkuun vain puuliiterin räystään reunalle maalaamaan. Ehkä matkin siellä Rapakiven käkeä ja kukun repeatillä. Tai sitten laulan jotain, mutta vain kepeitä lastenlauluja ja himmailen vielä äänivarojani.

Laskin, että minulla on reilut 16 vuotta aikaa treenata ennen kuin olen Muuramen Oili-mummon ijissä. Kyllä kai siinä ajassa oppii uuden lajin, vaikkei olekaan harrastuneisuutta lapsuudesta saakka!? Uskon, että jo eläkeikään mennessä ehdin löytää mielipuuni ja opetella ulkoa Uusmaalaisten laulun. Karjalaisten laulun toki osaan, samoin kuin Karjalan kunnailla hittibiisin. Joudun kyllä näissä kaikissa hakemaan alttoäänelleni sopivaa sovitusta tai ainakin transponoimaan nuotit alemmalle äänialalle passeliksi.

Oili-mummo kertoi jutussa, että putoamisia ei tapahdu, kun molempien jalkojen ja molempien käsien alla on oksa. Ja jos jonkin alla oksa katkeaakin, vielä on kolme vakaata oksaa tukena. Oili Forsmanin lempipuu näytti olevan suuri tuuhea kuusi. Minua kuusen pihkaisuus häiritsee ja pihkan vaatteista ja iholta pesemisen vaikeus inhottaa. Tuumin, että alankin mieluummin tutkailla mäntyjä ja koivuja kiipeilytarkoituksissa. Toki ymmärrän, että ainakaan alkuun ei varmasti kannata kiipeillä ihan tässä Rapakiven lähipuissa, sillä puiden juurella olevat kivenlohkareet ovat ikävä putoamisalusta. Ennakoin näet, että alkuun saattaa putoamisiakin tulla. Datšalla on koivuja ja mäntyjä ja niiden alla useinmiten pehmeää metsämaata ilman kiviä, ihan rannalla on pehmeää hetteikköäkin. Männyissä ja koivuissa on vaan sellainen ikävä puoli, että niissä tuppaavat vanhemmiten olemaan alimmat oksat kovin ylhäällä ja alkuunpääsy on siksi hankalaa. Ehkä sittenkin aloitan tammista ja vaahteroista.