Maailman politiikan arkipäivää

 

 

Kahden vuoden ajan olemme menneet lomalta kouluun aina uusilla korona-asetuksilla. Nyt keikahti hiihtoloman aikana koko maailman politiikka aivan uuteen asentoon.

 

Aloitan kuitenkin 50 vuoden takaa. Kun puolisko ja minä olimme lapsia ja nuoria, asuimme aivan itärajan tuntumassa. Meiltä rajalla taisi olla parikymmentä kilometriä, puoliskon kotoa vajaat kymmenen. Puoliskon kotijärvestä puolet on naapurin puolella. Raja oli raja suureen tuntemattomaan, kartoissakin oli itärajan takana vain valkoista. Mummot toki tiesivät kertoa, miten ennen sotia käytiin Sortavalassa ja Matkaselässä.

 

Vasta 1990-luvulla, kun asuimme jo Loviisassa, tilanne muuttui. Monen monen itäsuomalaisen kunnan kohdalle avattiin rajanylityspaikka. Ihmiset alkoivat tehdä tankkaus- ja tutustumismatkoja. Karttaan tuli värit ja ihmiset liikkuivat puolin toisin kuin naapurikansat ainakin.

 

Naamarinsa takana Putin suunnitteli kuitenkin muuta. Uuden vuoden alla kolumnissani jo epäilin koituvan harmeja naapurin isännän etupiiriajattelusta. Voi, miten mielelläni olisin ollut väärässä! Nyt on kuultu, miten hän sairaalloisesti ihannoi Hitlerin touhuja. Onhan hän perustanut Hitler jugendia mukaillen jopa Lapset Venäjän puolesta -järjestön.

 

Pelkään, että pian ollaan reilun 50 vuoden takaisessa tilanteessa. Suomi kääntää selän naapurille ja raja-asemat saavat olla kiinni. Niinistökin uumoili ”kylmempää kuin kylmän sodan aika.”

 

Viime viikolla todistin seuraavanlaisen sananvaihdon: ukrainalaispoika syytti venäläistyttöä heidän yhteisellä kielellään. Ymmärsin vain sanan ”territorio”. Venäläislapsi puolustautui alkuun suomeksi sanoen: ”Minä olen suomalainen. Minun äiti on Venäjästä.” Sitten hän jatkoi venäjäksi päätään pudistellen ja jupisten. Minä ymmärsin vain sanan ”Putin” ja jupinasta päättelin, että hän sanoutui irti Putinin politiikasta. Väliin tuli kolmas maahanmuuttajataustainen oppilas, joka rauhoitti tilanteen sanomalla: ”Ei nyt taas aleta sitä sotaa!” Olin heti samaa mieltä viimeksi puhuneen kanssa.

 

Mitenkähän tulevalla viikolla koulujen pihoilla keskustellaan? Nyt täytyy asioista puhua eikä vain vaientaa keskusteluja. Me lasten kanssa työskentelevät tarvitsevat tarvitsemme paljon viisaita sanoja!

Vanhuuden vinkeitä

 

Lienevätkö merkkejä vanhuudesta, vai onko osunut muuten vain niin hassusti, että tänä lukuvuonna olen juossut jokaisella lomasella lääkärissä?

 

Sillä parin päivän syyslomasella lokakuussa sain vihdoin mentyä lääkäriin valittamaan maskin käyttämisen aiheuttamaa korvantauksen märkimistä. Hiukset olivat liimautuneet märkäiseen eritteeseen jo viikkojen ajan. Kyllä kai näin lähempänä kuuttakymppiä olisi jo lupa olettaa, että korvantaukset ovat kuivuneet!? Opin, että atoopikolla se ei aina mene niin. Lääkäri tunnisti kukkimista myös päänahassa ja kasvoissa. Arvokkaan rasva- ja linimenttikassin kanssa pääsin apteekin kautta kotiin korvantakusia ja muita kukintoja parantelemaan.

 

Joululomalla reipastuin nuorison usuttamana näyttämään oikeata polveani lääkärille. Polvessa on ollut tuntuma, että se taitaa toimia ratasvälityksellä eikä millään nivelkierukalla. Välistä rattaat ovat tuntuneet jäävän jumiin ja liikkeen loppuun vieminen on tuntunut tuskalliselta. Erityisesti kiertoliike on ollut tuskallinen. Pitkään olin uskonut vaivan liittyvän fibromyalgiaan, enkä siksi ollut hätäillyt tohtorin pakeille pääsyä. Röntgenkuva kertoi, että polvessa on ”kulumaa”. Magneettikuva kertoo kuulemma sitten vielä paljon lisää. Niitäkin kuvia on nyt ottaa nakuteltu cd:llinen, eli parinkymmenen minuutin verran.

 

Aivan ei oltu vielä päästy polviasiassa selvyyteen jatkotoimista, kun jo koitti hiihtoloma ja uusi vaiva. Olen erittäin lahjakas jännittäjä ja jännittäminen onnistuu näköjään myös nukkuessa. Huomasin herääväni harva se aamu leuat tiukassa purennassa ja hammasluujauhoa suussa. Eipä siinä tarvinnut muuta syytä hakea, kun ymmärsin alahampaista lohkeilleen kulmia ja koko alaleuan olevan aivan turkasen kipeä. Kaikki syöminen ja juominen käynnisti kipuaallon, puhuminenkin pelotti. Särkylääkettä kului. Onneksi sain särkyajan omaan terveyskeskukseen. Tuttu hammaslääkäri kysyi oikeat kysymykset ja teki tarvittavat tutkimukset ja hoidon – opastipa vielä jälkihoidonkin. Niskalihakset jäykistävä neuloosi jäykistää kuulemma leuat ja puremalihaksetkin. Kaikkea se tekeekin! Tähän mennessä olin jo tiedostanut, että silmän takana vihlova kipu johtuu niskoista, mutta että tämäkin!? Hierojalle mars!

Ei väkisin, vaan väsyttämällä

 

Puoliskolle on useampi lääkäri jo monen vuoden aikana puhunut painon pudottamisen tärkeydestä. Ihan turhaan. Toista ei voi laihduttaa ja omaa motivaatiota ei ole löytynyt. Työ on vienyt kaikki paukut ja syöminen on ollut mitä sattuu ja milloin sattuu.

 

Minä olen koettanut motivoida liikkumaan. Olen ehdotellut kävelylenkkejä. Ihan olen nätisti vinkannut, että jos nyt alkuun vaikka vain tien päässä olevalle lehtiroskikselle tallustelisi ja siitä sitten vähitellen matkaa jatkaisi. Ei ole innostanut. Milloin on liian kylmä ja pakkanen käy henkeen, milloin mitäkin selityksiä.

 

Joulun jälkeen hankin kotiin polkulaitteen. Sellaisen, jota pystyy polkemaan ihan tavallisella tuolilla istuen. Kertakokeilu riitti kertomaan, ettei laite ole hänen mitoilleen laadittu. Kävelymatolla hän kuulemma kävelisi. No minähän tietenkin selvitin, missä meidän kaupungin kuntosaleilla sellaisia hienouksia on ja kävin lunastamassa kuntosaliavaimen kuukaudeksi. Yhden käynnin jälkeen on taas löytynyt selityksiä. Milloin on pahimmoikseen kiire tarjouksen tekemisen kanssa, milloin on tullut jo rehkittyä liikuntakiintiö täyteen ulkona mönkijän taikka kaivurin puikoissa.

 

Vaan annas olla! Viikko sitten tapahtui ihme. Oma motivaatio löytyi jostain. Puolisko vaati kirjaamaan ylös ruokalistan, jonka mukaan jatkossa syötäisiin ja jolla tavoitellaan kymmenen kilon kevennystä kesään mennessä. Aamupalalla syödään kaksi kananmunaa ja vaasan ruispala. Lounaalla on porkkanapohjaista keittoa, samoin iltaruoalla. Iltapalalla tarjoillaan leikkelelautanen, jolla voi olla kasviksia, hedelmiä, kananmuna ja juustopala. Viikonloput ovat sitten oma lukunsa. Lauantain lounas on vielä keitto, mutta lauantai-iltana ja sunnuntaina saadaan ”kiinteää ruokaa”. Sunnuntaina jopa päiväkahvipulla.

 

Nyt on viikko takana tätä 11/3 ruokailua. Viikon pääruuista 11 on ollut keittoja, kolme viikonlopun ateriaa kiinteämpiä. Nälkä ei ole ollut. Leipää, perunaa ja pastaa ei ole kaihoiltu. Lohisoppaa, siskonmakkarakeittoa, borssikeittoa, kasvissose-kanakeittoa ja matikkakeittoa on pistelty hyvällä halulla. Meillä mennään nyt tällä, koska tämä lähti puoliskon aloitteesta ja tähän hän sitoutuu ihan ilman selittelyä.

Havaintoja ruoasta

 

Ruoka on päivittäinen välttämättömyys, joten paljonhan sitä tulee pohdittua. Pitäisi syödä terveellisesti, mielellään hoikistavasti. Ei saisi kuormittaa luontoa, eikä aiheuttaa päästöjä. Pitäisi ymmärtää ajatella eettisesti ja taloudellisesti. 

Erityisesti on viime aikoina ollut mielessäni kaksi jännittävää ja erityisen monipuolista ruoan raaka-ainetta, soija ja kaura. Kummastakin on hämmästyttävän moneksi. 

Ensimmäinen tutustumiseni soijan olomuotoihin tapahtui 1980-luvun alussa japanilaisessa ravintolassa, jossa tarjoiltiin ruoan mausteeksi soijakastiketta. Seuraavan kerran soija tuli vastaan korvikemaitona kovin allergisen esikoisen vauva-aikaan. Sittemmin soija on taipunut rouheeksi ja suikaleeksi lihaa korvaamaan ja juustoa vastaavaksi tofuksi. Soija matkaa meille Suomeen pääosin Brasiliasta, Argentiinasta ja Yhdysvalloista. 

Kotimainen kaura on vähintään yhtä ketterä raaka-aine. Litistetyistä hiutaleista kiehahtaa aamupalalle puuro. Kaurajauhoista voi leipasta herkullisen ruokaleivän. Meille maitoallergisille tutuksi ovat tulleet erilaiset kaurapohjaiset maitotuotteet, maidosta ja ruokakermasta, välipalajugurtteihin ja kermaviilin korvikkeisiin. Kaurasta on saatu jalostettua proteiininlähde, nyhtökaura, korvaamaan lihaa. Samoin on kaurasta muokattu vehnää välttelevien avuksi monia viljatuotteita alkaen kaurapastasta. Periaatteessa on siis mahdollista ruokailla niin, että ruoan kaikki osat ovat kotoisin kaurasta. Esimerkiksi, jos kokkailee kaurapastasta makaronilaatikon nyhtökauralla ja sitoo laatikon kokoon kaurakermalla.  

Kyllä minä taas niin haluan vetäistä lipun salkoon kotimaisen ruoan ja suomalaisen maatalouden kunniaksi. Sen puolesta kelpaa liputtaa muulloinkin kuin 4.9. joka ei kyllä vielä taida olla liputuspäivä. Suomalainen ruoka on loistava yhdistelmä puhtautta, osaamista, vastuullisuutta ja taloudellisuutta. Kotimainen ruoka on myös huoltovarmuutta. Se takaa meidän pysymisen ruoassa ilmaston muutoksista ja maita sulkevissa pandemioissa.  

Jep, niinpä leikkaan iltapalalle siivun kauraleipää, nakkaan kauratyynyn niskaan hautomaan kipeitä hartioita ja otan kontaktipuhelun velipojalle, suomalaiselle maanviljelijälle, Pohjois-Karjalaan. 

 

Helpotusta arkeen

 

 

En tunnusta olevani vanha, mutta sellaisessa iässä jo kuitenkin, että kodin askareista on halu valita vain ne mieluisat ja mielekkäät. Onneksi on vaihtoehtoja, miten kotitöistä selviää niin, etteivät ne vähemmän mieluisatkaan jää suorittamatta.

 

Lumitöiden osalta tein syksyllä periaatepäätöksen, että ne hommat eivät kuulu minulle. Niinpä sähkötoiminen linkoni – tuttujen kesken Tuiskutin – on saanut huilata varastossa. Puolisko ja esikoinen ovat taistelleet lumimassojen kanssa lumikolan, kolalapion ja mönkijän kanssa. Valtteri-viikonloppunakin minä vain ihailin tuiskun ikkunaan virkkaamia pitsiverhoja.

 

Siivouksesta koetan nykyään selviytyä Auri Kanasen opeilla. Siivoan sellaisia paikkoja, joissa siivouksen huomaa ja joista tulee hyvä mieli. Pesen vessan ja vaihdan puhtaat pyyhkeet. Imuroin ja keräilen tavaroita omille paikoilleen. Viimeistelen tulppaanikimpulla. En saata käsittää, miten lasten pienenä ollessa sain siivottua koko huushollin isosti vähintään joka toinen perjantai!

 

Vaatehuoltoa teen vain viikonloppuisin, mutta silloin pyykkikone pyöriikin ylen aikaa. Linjaukseni mukaan meillä silitetään vain pellavat ja esikoisen flanellipaidat toisinaan inspiraation iskiessä.  Tästähän seuraa luonnollisesti se, että käyttöön on pitänyt hankkia aika lailla ”rikoota”, vaikka se näin riskillä ihmisellä  rumaa lieneekin. Silittämisen vähenemisen myötä myös käsivarsien palovammat ovat vähentyneet. Minä olin nimittäin luonnolahjakkuus vasempaan käsivarteen silittää sipaisemisessa.

 

Ruoanlaitto on minusta ihan mieleistä puuhaa. Silti uuden vuoden kunniaksi käynnistämäni perjantain valmisruoka -tapa tuntuu kivalta kevennykseltä. Sehän vastaa näinä aikoina melkein ravintolareissua, kun kaartaa kotimatkalla hakemassa eväät jostakin paikallisesta ravintolasta.

 

Jo kauan olen uhonnut, että alan ostaa ruoat verkosta, heti kun se mahdollistuu Loviisassa järkevään hintaan. Nyt se on totta. Isommat kauppareissuni hoituvat noutopisteen kautta. Minulta jää kolme tavaroiden lappamista pois. Joku muu kerää ostokset kärryyn, käyttää ne kassahihnalla ja pakkaa valmiiksi. Minä saan noutaa valmiit ostokseni ja laittaa kotona kaappeihin.

 

Näillä toimilla säästämäni ajan käytän ilomielin vaikka lastenlasten kanssa.