Tavallinen riittää

 

 

Minusta Mielensäpahoittaja (vaiko sittenkin Tuomas Kyrö?) voitaisiin nimittää Filosofian kunniatohtoriksi. Sen verran monta hyvää perinteisen suomalaismallista; lyhyttä, ytimekästä ja lakonista elämänviisautta Tuomas Kyrö on laittanut Mielensäpahoittajan suuhun vuosien saatossa.

 

Tuoreimmassa elokuvassa, joka kertoo Mielensäpahoittajan vanhuudenpäivien rakkaustarinan, sanoo Mielensäpahoittaja, että hänen ja emännän yhteiseen hautakiveen kaiverretaan aiemmin sovitun mukaisesti teksti ”Tavallinen riittää”.

 

Lähdin elokuvista aivan kuin lapsuuden pyhäkoulusta - mielessäni ”muistolause”. Tuollainen lyhyt ja tiivis viisauden siemenen sisältävä lause, jota voi viikon mittaan makustella ja miettiä sen merkityksiä.

 

Lienevätkö työviikon vastukset ja työn kautta tulleet monimuotoiset vaatimukset saaneet aikaan sen, että koin nuo sanat niin tärkeiksi. Olen tehtävässä, jossa toiveita työlle asettavat monet tahot ja kaikkien toiveiden täyttämiseen on melkoisen mahdotonta revetä. Ehkä näillä kymmenillä uskallan jo ajatella, että luotan omaan näkemykseeni, vaikka se ei ehkä kaikkein lennokkain olekaan. Hyväksyn, että tavallinen riittää.

 

Miten moneen paikkaan tuo kahden sanan sanaliitto on leffan näkemisen jälkeen tuntunutkaan sopivan! Aivan sama oliko puhe kotisiivouksesta, ruuanlaitosta, sukkamallista taikka oppitunnin suunnittelusta. Kylläpä vain - tavallinen riittää.

 

Miten paljon sitä ihminen haaskaakaan energia kaikkeen turhaan pinnistelyyn ja pyristelyyn? Siihen, että yrittää ylittää itsensä ja siihen, että tavoittelee jotain, mitä luulee muiden häneltä odottavan. Nimenomaan tämä mitä luulee (!) ihmisten odottavan. Loppujen lopuksi aika harvoin niitä odotuksia työpaikalla ääneen sanotaan. Silti urakoitsija yrittää täyttää kaikki tilaajan toiveet ja vieläpä yrittää pikkuisen ylittääkin ne, jotta saisi aikaan Wau-efektin ja näkisi asiakkaan tyytyväisen ilmeen. Samalla lailla pyrkii kokki ylittämään asiakkaiden toiveet ja keittämään aina herkumpaa evästä. Niin yrittää opettajakin virittää uutta ja kivaa oppitunneille, jotta lapset innostuisivat oppimaan ja harjoittelemaan.

Wau-efektillä on paikkansa silloin tällöin arjen kohottajana, mutta eiköhän vain useimmiten se ihan hyvä tavallinen kasin suoritus ole riittävä?